Ja asia on varmasti sellainen joka on käsitelty 1001 kertaa. MUTTA. Mikä se on ihmisellä joka (siis minä ) on muutoin elämässään erittäin päättäväinen ja rohkea vedoissaan ja ulospäinsuuntautunut uraohjus, niin nyt sitten kun olen ihastunut naiseen ( ja ei ole eka kerta - kokemusta takaa löytyy) en saa tehtyä aloitetta enkä edes jatkoa toisen aloitteelle =(
Tilanne on tämä. Tapasin hänet n.3vk sitten ensimäisen kerran, ja tähän mennessä se on ollut se ainoa kerta. Minulla on hänen numeronsa, hänen sähköpostinsa - kaikki mitä ihmiseltä nyt voi yhden illan aikana saada! Pyörimme samoissa piireissä, mutta en ole häntä nähnyt kuitenkaan kun piiritkään ei niin useasti kokoonnu. Ihastuin ensisilmäyksellä, kuuntelin ja kiinostuin enemän. Sitten otin ja lähdin, sain hyvästiksi suudelman.. Nyt olen miettinyt tuota naista koko tämän ajan. Puhun varmaan unissanikin hänestä. Miksi minusta tuntuu että olisi jotain hävittävää jos nyt ottaisin häneen yhteyttä, tiedän että hänkin on siis kiinostunut minusta..
Ihminen sitten osaa olla onneton. Tätä ei ole tapahtunut minulle koskaan. Seuraavan kerran kun hänet nään, luultavasti en pääse taas puusta pitkälle. Haluaako sitä jotenkin alitajuisesti tuhota noita tunteita vai suojeleeko sitä itseään jollain kieroutuneella tavalla ettei vain pääse tuntemaan mitään syvempää? Ei sattuisi olemaan kohtalotovereita? Tämä tekee varmaan minusta itseni pahimman vihollisen mitä tulee tähän. En usko hetkeäkään etteikö hänellä olisi jo ottajia, jos ei ole jo otettu - mistä voisin senkään tietää.. Miksi sitä ei ole hetkeen valmis vaan odottaa?
Tämä turhauttaa ja joo, tiedän että pitäisi tehdä jotain mutta hemmetti, kai sitä nyt saa kivuliaiden tulten nuolla itseään kun näköjään sitä ihan vaatimalla vaatii =(. Voiko joku määritellä että olenko minä masokisti vai mikä?!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuulostat ihan ystävältäni. Sanon sinulle saman kuin hänellekin - nyt ÄKKIÄ liikkeelle!! Et voi menettää mitään, jos lähtötilanne on nolla. Hävittävää on vain silloin, kun ei uskalla tehdä mitään. Elämätön elämä kun ei tule koskaan takaisin.
Sen sähköpostin laittaminen ei ole kovin hirmuinen koitos ja voithan laittaa ensin vain pienen, neutraalin mutta pikkuriikkisen flirttailevan viestin ihan vain tunnustellaksesi tilannetta. Tuskin kukaan sellaisesta pahastuu, päinvastoin!
Olen ystäväni kohdalla nyt jo useamman vuoden pohtinut mikä hän on, enkä oikein vieläkään tiedä. Hän on rakkauden suhteen tunteiltaan estynyt, arka ja varsin passiivinen. Pelkää epäonnistumista yli kaiken. Ehkä sinäkin?
Mutta todellakin - vanhana katuu taatusti enemmän menetettyjä tilaisuuksia kuin niitä, joihin on tarttunut. Pienistä siirroista kasvaa lopulta iso kuvio, ei sitä tarvitse heti lähteä vuoria siirtelemään.
Enemmän sitä myöhemmin katuu asoita jotka jätti tekemättä kuin niitä, jotka teki (ja jotka mahdollisesti meni puihin). Meiliosoite kauniiseen käteen (tai puhelin, kumpaa preferoitkaan) vaan, ja kysy mitä kuuluu. Ei teidän heti tarvitse naimisiin olla menossa, kunhan nyt edes kerran käytte kahvilla ettei myöhemmin jää harmittamaan. :)
jos sie kerran olet saanut tämän ihmeellisen olennon numeronkin niin pitäisi sinun ottaa itseäsi niskasta kiinni ja laittaa viestiä. koska kumpaa itseäsi vihaisit enemmän: sitä joka jätti yrittämättä vai joka yritti ja epäonnistui.? siinähän tässä on kyse. voin sanoa ettäpä kadun elämässäni yhtä asiaa ja se lienee se että en sanonut eräälle tytölle mitä tunsin hänestä. mutta otinpa opikseni ja sen jälkeen olen sanonut tunteeni rehellisesti ja pelotta. ja kyllä se kannattaa.