Keskustan kiirastuli

Se on sitten kumma ominaisuus ihmisenä olemisessa tuo himo...
Se tuo aivojen kemian palkitsemisjärjestelmän serotoniini pärskäysten vahvasti ohjastama, kädellisen ihmisapinan yksi suurista toimintaa ohjaavista suureista.

Vallanhimo.
Se pistää ihmisen sitten taipumaan ja taivuttamaan toisenkin ihmisen mitä ihmeellisimpiin suoritteisiin ja mielentiloihin. Perusprinsiipitkin voidaan tämän suureen edesssä venyttää ja vanuttaa sopivasti sopivaan sananmuotoon ja sen tulkintaan.

Tanssinhimo.
Oli aikanaan televiissiossa lauantaiehtoolla tähtien kera tanssikilpailussa, tanssimassa eräs kankeaksi kehuttu keskustalainen poliitikko Kaikkonen.

Veti siellä vikisten toisen viedessä illasta iltaan Kaikkosta lantio jäykkänä, kansansuosiota aina pisteidenlaskussa lopulta kuitenkin nauttien. Kisan tuomarit olivat kohteliaan kannustavia ja myötäileviä lausunnoissaan Kaikkosen tanssin suoritetta korokkeelta arvostellesaan. Vaatimattomaksi jäivät heidän numeraaliset pisteensä illasta iltaan. Mutta kotisohvalla haltioituneena Hänen parketilla liitelyään ihastelleet äänestäjät, kuitenkin laittoivat hieman suosiostaan jo yltäkylläisen tanssinhurmurin aina vastustamattomasti jatkoon.
Lauantai-illasta toiseen.

Kutsuttiin sitten vielä varmemmaksi vakuudeksi Kaikkonen partnerinsa kainalossa aamuteleviission sohvalle maanantaina kisaillan tuntemuksiaan kertamaan.
-Miltä nyt tuntuu, kun olet taas ilmiömäisesti jatkossa ?
Kysyi toimittaja iloisesti hymyillen.
-Kyllähän se hyvältä taas tuntuu.
Vastasi Kaikkonen hieman vaivautuneesti hymyillen.

Joskus sitä on tanssinhimoinen parketin keskipisteenä ja partaveitsenä, Travoltana.
Ihananan kuin kotonaan.
Joskus sitten taas ei.