Keskustan kiirastuli

Niin.
Siellä he nyt sitten taas ovat tanssilattian ytimessä, discopallon alla, värien valoissa ja kaikkien vietävänä.
Eivät sinne tosin kaipailleet eivätkä itseään tyrkyttäneet, mutta kun kosinnalla haettiin ja kutsuttiin.

Hieman on epämukava olo ja silmissä näkyy tanssilattialla kaikkien suosion kohteena olevien hämmästynyt peljästys.
Punavihreät ympärillä kiihkeästi tanssivat kosittavaa vuoroin läiskivät kämmenillään, kiirastulen tulipunaista tuntemusta halukkaiden kepulaisten pakaroihin kuumottaen.
Kostunut paidan selkämys kosittavien tanssilattian ytimessä tanssin hytkeessä on. Kravattia solmun löysätty ja nappia ylintä kin rennoksi irti revitty on. Poskia punoittaa suosion kohteella, vielä kuitenkin nykymenosta epämukavuutta kokevalla, uudella tulevalla punavihreiden yhteisellä.
Kuin suuressa Tukkiholman staadin yössä käy discopallon alla hytke ja pakaroihin kämmenien läiske.

Miettii tosin epävarmana suosionsa syistä ja tulevista seurauksista kosinnan kohde...
Kosintaanko suostun ja näiden punavihreiden mukaan jatkoille yöhön vielä lähden ?
1140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Se on sitten kumma ominaisuus ihmisenä olemisessa tuo himo...
Se tuo aivojen kemian palkitsemisjärjestelmän serotoniini pärskäysten vahvasti ohjastama, kädellisen ihmisapinan yksi suurista toimintaa ohjaavista suureista.

Vallanhimo.
Se pistää ihmisen sitten taipumaan ja taivuttamaan toisenkin ihmisen mitä ihmeellisimpiin suoritteisiin ja mielentiloihin. Perusprinsiipitkin voidaan tämän suureen edesssä venyttää ja vanuttaa sopivasti sopivaan sananmuotoon ja sen tulkintaan.

Tanssinhimo.
Oli aikanaan televiissiossa lauantaiehtoolla tähtien kera tanssikilpailussa, tanssimassa eräs kankeaksi kehuttu keskustalainen poliitikko Kaikkonen.

Veti siellä vikisten toisen viedessä illasta iltaan Kaikkosta lantio jäykkänä, kansansuosiota aina pisteidenlaskussa lopulta kuitenkin nauttien. Kisan tuomarit olivat kohteliaan kannustavia ja myötäileviä lausunnoissaan Kaikkosen tanssin suoritetta korokkeelta arvostellesaan. Vaatimattomaksi jäivät heidän numeraaliset pisteensä illasta iltaan. Mutta kotisohvalla haltioituneena Hänen parketilla liitelyään ihastelleet äänestäjät, kuitenkin laittoivat hieman suosiostaan jo yltäkylläisen tanssinhurmurin aina vastustamattomasti jatkoon.
Lauantai-illasta toiseen.

Kutsuttiin sitten vielä varmemmaksi vakuudeksi Kaikkonen partnerinsa kainalossa aamuteleviission sohvalle maanantaina kisaillan tuntemuksiaan kertamaan.
-Miltä nyt tuntuu, kun olet taas ilmiömäisesti jatkossa ?
Kysyi toimittaja iloisesti hymyillen.
-Kyllähän se hyvältä taas tuntuu.
Vastasi Kaikkonen hieman vaivautuneesti hymyillen.

Joskus sitä on tanssinhimoinen parketin keskipisteenä ja partaveitsenä, Travoltana.
Ihananan kuin kotonaan.
Joskus sitten taas ei.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Niin.
Siellä he nyt sitten taas ovat tanssilattian ytimessä, discopallon alla, värien valoissa ja kaikkien vietävänä.
Eivät sinne tosin kaipailleet eivätkä itseään tyrkyttäneet, mutta kun kosinnalla haettiin ja kutsuttiin.

Hieman on epämukava olo ja silmissä näkyy tanssilattialla kaikkien suosion kohteena olevien hämmästynyt peljästys.
Punavihreät ympärillä kiihkeästi tanssivat kosittavaa vuoroin läiskivät kämmenillään, kiirastulen tulipunaista tuntemusta halukkaiden kepulaisten pakaroihin kuumottaen.
Kostunut paidan selkämys kosittavien tanssilattian ytimessä tanssin hytkeessä on. Kravattia solmun löysätty ja nappia ylintä kin rennoksi irti revitty on. Poskia punoittaa suosion kohteella, vielä kuitenkin nykymenosta epämukavuutta kokevalla, uudella tulevalla punavihreiden yhteisellä.
Kuin suuressa Tukkiholman staadin yössä käy discopallon alla hytke ja pakaroihin kämmenien läiske.

Miettii tosin epävarmana suosionsa syistä ja tulevista seurauksista kosinnan kohde...
Kosintaanko suostun ja näiden punavihreiden mukaan jatkoille yöhön vielä lähden ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu