Käytetyssä kannettavassa havaitsin, kun aloin tahnoja tutkimaan, että onkin yksi pinni poikki prosessorissa, pinni itse jäi kannan reikään.
Intelin sivuilta etsin ao. prosessorin ja kannan teknistä dokumumentaatiota ja siitä tein tulkinnan että kys. katkenneella pinnillä ei olekaan mitäänmerkitystä. Jos oikein pinnikarttaa tulkitsin, pinnin ilmoitettiin olevan RSVD, resreved ja "non-critical to function".
Näinkö siis voi olla ja knetta voi käyttää huoletta?
Pinni poikki prosessorissa
13
592
Vastaukset
- Anonyymi
Ei niillä pinneillä muutenkaan ole mitään merkitystä. Pelkkiä koristeita.
Riippuu aivan mihin käyttöön pinni on reservoitu. Usein nuo RSVD pinnit ovat esimerkiksi prosessorin automaattista volttiensäätöä varten, jolloin kiertotie olisi säätää emolevyn volttotasot kiinteäksi.
Arvailuksi menee näillä tiedoilla mikä pinni sieltä on mennyt ja mitä virkaa se ajaa. Toimivuus selviää testaamalla.- Anonyymi
RSVD hommasta dokumentaatiossa sanottiin että noin merkittyjä pinnejä ei ole edes tarkoitus yhdistää emolla yhtään mihinkään (tämä ilmeisesti laitevalmistajille suunnattua ohjeistusta).
Eli jos siitä ei mene minkäänlaista yhteyttä emolle, ei kai sillä voi olla mitään virkaakaan.
Minulla on useampi prikulleen samanlainen kannettava joissa yhdestä oli siis se pinni poikki, prossutkin niissä on prikulleen samaa mallia. Samanlailla kone tuntui toimivan kuin muutkin, en kovin runsaasti ole kyllä ehtinyt noita kokeilemaan. - Anonyymi
Ennen kokeliua olin poistanut sen katkenneen pinnin kannasta, ehdin kokeilla konetta myös ennen kuin havaitsin pinnin olevan poikki.
- Anonyymi
Pinna menee herkästi poikki jos vanne on kiero. Vanteen suoristaminen käy erityisen pinna-avaimen avulla.
- Anonyymi
Joskuus katkastaan tahalaan kellorajoitus pinni,
- Anonyymi
Linux käyttäjän paikkaansa pitämätöntä höpötystä.
Lause sisältää viisi sanaa, ja NELJÄ VIRHETTÄ = Linux käyttäjille aivan normaalia.
Lause päättyy pisteeseen, ei pilkkuun.
( Joskuus ) kirjoitetaan ( Joskus ).
( tahalaan ) kirjoitetaan ( tahallaan ).
( katkastaan ) kirjoitetaan ( katkaistaan ). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Linux käyttäjän paikkaansa pitämätöntä höpötystä.
Lause sisältää viisi sanaa, ja NELJÄ VIRHETTÄ = Linux käyttäjille aivan normaalia.
Lause päättyy pisteeseen, ei pilkkuun.
( Joskuus ) kirjoitetaan ( Joskus ).
( tahalaan ) kirjoitetaan ( tahallaan ).
( katkastaan ) kirjoitetaan ( katkaistaan ).winhihhuli taas varsin sekoileva asiattomuuksiin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Linux käyttäjän paikkaansa pitämätöntä höpötystä.
Lause sisältää viisi sanaa, ja NELJÄ VIRHETTÄ = Linux käyttäjille aivan normaalia.
Lause päättyy pisteeseen, ei pilkkuun.
( Joskuus ) kirjoitetaan ( Joskus ).
( tahalaan ) kirjoitetaan ( tahallaan ).
( katkastaan ) kirjoitetaan ( katkaistaan ).Kun haluat iskostaa jonkin oikeana(?) pitämäsi asian suuren yleisön tietoisuuteen, toimi näin:
- Ujuta tuo asia jokaisessa mahdollisessa tilanteessa kaikkialle
- Toista tuota väittämääsi toistamasta päästyäsikin
- Tukahduta eriävät mielipiteet ihan millä perusteella tahansa, totuudella ei ole väliä
- Muista, toistaminen on tärkeintä
- Kun noudatat näitä ohjeita, sanomasi saa vastakaikua. Eri asia sitten millaista.
Ja lopuksi, alat ainakin itse uskoa tuohon. Vaikuttaako tutulta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun haluat iskostaa jonkin oikeana(?) pitämäsi asian suuren yleisön tietoisuuteen, toimi näin:
- Ujuta tuo asia jokaisessa mahdollisessa tilanteessa kaikkialle
- Toista tuota väittämääsi toistamasta päästyäsikin
- Tukahduta eriävät mielipiteet ihan millä perusteella tahansa, totuudella ei ole väliä
- Muista, toistaminen on tärkeintä
- Kun noudatat näitä ohjeita, sanomasi saa vastakaikua. Eri asia sitten millaista.
Ja lopuksi, alat ainakin itse uskoa tuohon. Vaikuttaako tutulta?:D
- Anonyymi
Tuossa se dokumentti mistä tieto pinnin roolista löytyi:
https://www.intel.com/content/dam/www/public/us/en/documents/datasheets/3rd-gen-core-family-mobile-vol-1-datasheet.pdf
S. 113 alkaen kannan pinnikartta ja taulukko pinneistä. S. 164 prosessorin pinnikartta. - Anonyymi
Riippuu pinnistä ! toimiiko vai ei.
- Anonyymi
Varmaankin riippuu, ja tuon prosessorin pinnitiedoista päätellen niitä merkityksettömiä pinnejä on hämmästyttävä määrä. Huvinko vuoksi niitä prosessoreihin laitetaan? Kultaahan ne taitaa olla ja kasvattavat aivan varmasti prosessorin hintaa joka tapauksessa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad611189- 42891
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että334668- 51651
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116626- 51618
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 93600
- 75576
- 56564