Vaimoni on erään yrityksen hallituksen varajäsen ja kaverini on saman yrityksen hallituksen varsinainen jäsen. Yrityksen omistaa kolmas taho. Yritys sai tarvitsemansa rahoituksen toiminnan käynnistämiseen mutta kesken kaiken yksi rahoittajista ajautui vaikeuksiin eikä voi enää rahoittaa hanketta. Kysymys kuuluu: meneekö hallituksen varsinaiselta jäseneltä ja varajäseneltä automattisesti luottotiedot, mikäli he ovat näissä asemissa mikäli yritys ajautuu maksukyvyttömäksi ja konkurssiin?
Kumpikaan ei ole taannut yrityksen lainoja tai kanna sinällään suoraa vastuuta yhtiön taloudellisesta tilanteesta eikä ole yrityksessä töissä. Kysymys siis kuuluu, riittääkö pelkkä oy:n hallitusvastuu ja varajäsen vastuu viemään heiltä luottotiedot konkurssitilanteessa?
Konkurssi sekä oy:n hallituksen jäsenen ja varajäsenen luottotiedot
Anonyymi
1
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Ei riitä.
Jos hallitus on toiminut velvoitteidensa mukaan heihin ei voi kohdistua vaateita tai sanktioita, vaikka yhtiö päätyy konkurssiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kyllä suoraan
Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.701835Voisitko nainen kertoa mulle
Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun1641479- 881262
- 1251255
Miehelle naiselta
Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te491180Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa
Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-270969- 75942
- 107895
Olen syvästi masentunut
En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi101826Mitä vastaat jos
Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍36684