Kesän tullessa eläkeläismatkailijoita tulee taas sankoin joukoin ruotsista ihastuttamaan paikallista väestöä. Suurin osa heistä kuuluu eri heimokulttuuriin. Nyt vain kaupungilta reilu käden ojennus heille ja järjestetään heille ilmainen majoitus. Näin saamme lisää näitä paluumuuttajia ja veronmaksajia kuihtuvaan kaupunkiimme.
Vieraita tulee
Anonyymi
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mistä ne verotulot saadaan? Autotki pysyy ruotsin rekisterissä vuosia.
Eikö joku valtionavustus tule väestön tai koululaisten määrän perusteella. Mikäli ne pelkällä vilpillä ja varastelulla elää ei ne paljon pakolaisista eroa.
Siinähän kelan invapaikoilla niitä jo on. Tulivat yhtä aikaa volvot ja pääskyset.
Kerrostaloissa paloaseman lähellä on tilaa. Työssäkäyvät ovat jo muuttaneet pois.