Näkymätön simsi

Mulle kävi eilen pelissä näin:

Omat sims-hahmoni palasivat töistä helikopterin kanssa (kummatkin kenraaleja), ja ilmoituksen mukaan toivat työkaverin kylään. Mitään työkaveria ei kuitenkaan näkynyt, joten ajattelin kyseessä olleen virheilmoitus. Sitten talossa alkoi tavarat leijua ilmassa. Peliohjaimet, kaukosäädin, nalle, jopa haarukka. Sitten näytti siltä, että simsini keskusteli sohvalla jonkun kanssa, vaikka ketään kaveria ei näkynytkään. Päättelin, että työkaveri olikin kylässä, vaikka ketään ei näkynyt. Seuraavana päivänä ei outoja asioita enää tapahtunutkaan.

Oliko kyseessä bugi? Vai pelintekijöiden ylläri?
Ja onko muille käynyt näin?
4334
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

tuskin tuo oli pelintekijöiden idea

Äänestä

Minulle on käynyt samalla tavalla useemminkin. Pari kertaa just noin, niin kun sullekin. Kerran synttäreitten jälkeen kaikkien vieraitten jo poistuttua lasit ja pullot leijaili ilmassa ja kilisteli keskenään... Nallet jää myös aika usein ilmaan roikkumaan ja kerran leikkiauton ääni jäi päälle, eikä lähteny pois ennen kun muutin perheen talosta. Ja kerran varashälytin äity huutamaan kunnes lopetin pelin...voipi johtua meijän koneesta tai jostain virheestä pelissä, en tiiä.

Äänestä
  • No leikkiauton ääni jää usein mullakin päälle, vaikka ei oiskaan vieraita... En muista miks, kaveri on kyl sanonu syyn =) Ja... Jospa ne on haamuja =D [Anteeks näin lyhyt viesti... Siis lyhyt vasatauksiltaan]

    Äänestä

  • Hamppari kirjoitti:

    No leikkiauton ääni jää usein mullakin päälle, vaikka ei oiskaan vieraita... En muista miks, kaveri on kyl sanonu syyn =) Ja... Jospa ne on haamuja =D [Anteeks näin lyhyt viesti... Siis lyhyt vasatauksiltaan]

    Ne hautakivihaamut ovat leikkisiä tyyppejä, etenkin taaperoiden ksylofoni on kova sana. Käyvät näpelöimässä myös tuoleja, lamppuja, jääkaappeja, nalleja... Kaikkea mahdollista. Ei juurikaan liittynyt alkup. aiheeseen, mutta osa oudoista tapahtumista voi selittyä tälläkin...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anna kirjoitti:

Mulle kävi eilen pelissä näin:

Omat sims-hahmoni palasivat töistä helikopterin kanssa (kummatkin kenraaleja), ja ilmoituksen mukaan toivat työkaverin kylään. Mitään työkaveria ei kuitenkaan näkynyt, joten ajattelin kyseessä olleen virheilmoitus. Sitten talossa alkoi tavarat leijua ilmassa. Peliohjaimet, kaukosäädin, nalle, jopa haarukka. Sitten näytti siltä, että simsini keskusteli sohvalla jonkun kanssa, vaikka ketään kaveria ei näkynytkään. Päättelin, että työkaveri olikin kylässä, vaikka ketään ei näkynyt. Seuraavana päivänä ei outoja asioita enää tapahtunutkaan.

Oliko kyseessä bugi? Vai pelintekijöiden ylläri?
Ja onko muille käynyt näin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu