Karibian risteilyt vrt itämeri

Kysyn ihan yleisellä tasolla kun karibialla on monia eri reittejä mut mitä ruotsin laivoilla on monien kauempaa ulkomailta (usa, japani,kiina jne) tulleiden kanssa jutellut he ovat kokeneet saariston eksoottisena paikkana joka on näkemisen arvoinen.

Onko karibian risteilyillä jotain vastaavaa kuin saaristo jos jätetään laivojen suuret koot ja ilmasto pois vai onko se vain vettä ja pysähtymiskohteet?
23<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Karibian risteilyt perustuvat lähinnä siihen mitä laivalla koetaan. Ne on tehty isoiksi ja täytetty eri aktiviiteeteillä. Kohteet joissa pysähdytään ovat pikavisiittejä eikä niissä juurikaan kerkiä tutustua paikkaan vähän samalla tavalla kuin käy päivä Tukholmassa risteilyllä. 4000 ihmistä pakkautuu samaan laivaan ja ruuhkaistahan siellä on. Ei niissä ole mitään ikimuistoisen kokemuksellista.

Ruotsinristeilyt kaipaisi jotain ihan uutta. Niissä on samat bingot ja karaoket ja ihmiset sekoilee kännissä. Jos se vain tajutaan saaristo ja laivamatkailu voi olla tulevaisuuden kultakaivos erityisesti ulkomaalaisten turistien kanssa.

Äänestä
  • Kyllä se toinen puoli ovat hyvin järjestetyt pysähdyspaikkoihin tutustumiset. Niissä saa hyvän tuntuman saarten erikoisuuksiin ja kulttuuriin.

    Ainoa huono puoli on se, että monet matkat alkavat Miamista ja USA:n rajamuodollisuudet ovat ikäviä.

    Äänestä

  • Norjan rannikkoristeilyjä järjestävä Hurtigruten varustamo ajaa pienillä ja keskikokoisilla risteilylaivoilla ympäri vuoden Norjan vuonoristeilyjä. Risteilyt ovat suosittuja ja ulkomaiset turistit muodostavat suurimman osan matkustajista.
    Samanlainen pitäisi saada myös Suomeen. Pieni mutta erittäin korkeatasoinen risteilylaiva joka kiertäisi suomenlahden, saaristomeren ja perämeren rantakaupunkeja, Ulkomaisille turisteille tuollaiset 3-6 päivää kestävät rannikko ja saaristokierrokset olisivat upea kokemus.
    Ongelma on kuitenkin talviaika jolloinka turisteja ei juurikaan olisi. Mitä kallis laiva tekisi talvisin? Ehkä siirtoajo välimerelle jossa suomalaisturisteille tarjottaisiin välimeren risteilyjä suomenkielisellä miehistöllä?

    Äänestä

  • Aika moni risteily alkaa myös Bahaman pääkaupungista Nassausta jolloin voidaan välttää Yhdysvaltojen rajamuodollisuudet. Kannattaa tutkia aloitussatamien eri vaihtoehtoja.

    Äänestä

  • Ehkä tuollainen itämeren risteily onnistuisi paremmin Tukholmasta käsin. Suomen turistivirrat ovat vain murto osa Ruotsin kesäisistä turistimääristä.
    Esimerkiksi 5-päivän risteily jonka lähtökaupunki olisi Tukholma jolloinka nähtäisiin kaunis saaristo heti lähtöpäivänä.

    Päivä 1. Tukholma
    Päivä 2. Visby Gotlanti
    Päivä 3. Turku/Naantali
    Päivä 4. Maarianhamina
    Päivä 5. Tukholma

    Toinen reitti olisi Helsingistä.
    Päivä 1. Helsinki
    Päivä 2. Porvoo/kotka/tai Hamina
    Päivä 3. Tallinna
    Päivä 4. Hanko
    Päivä 5. Helsinki

    Kolmas reitti olisi Turusta
    Päivä 1. Turku
    Päivä 2. Maarianhamina
    Päivä 3. Gävle Ruotsi
    Päivä 4. Rauma/tai Pori
    Päivä 5. Turku

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ehkä tuollainen itämeren risteily onnistuisi paremmin Tukholmasta käsin. Suomen turistivirrat ovat vain murto osa Ruotsin kesäisistä turistimääristä.

    Tämä on kyllä melkoinen pohjakosketus!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämä on kyllä melkoinen pohjakosketus!

    Voisitko selittää tarkemmin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ehkä tuollainen itämeren risteily onnistuisi paremmin Tukholmasta käsin. Suomen turistivirrat ovat vain murto osa Ruotsin kesäisistä turistimääristä.
    Esimerkiksi 5-päivän risteily jonka lähtökaupunki olisi Tukholma jolloinka nähtäisiin kaunis saaristo heti lähtöpäivänä.

    Päivä 1. Tukholma
    Päivä 2. Visby Gotlanti
    Päivä 3. Turku/Naantali
    Päivä 4. Maarianhamina
    Päivä 5. Tukholma

    Toinen reitti olisi Helsingistä.
    Päivä 1. Helsinki
    Päivä 2. Porvoo/kotka/tai Hamina
    Päivä 3. Tallinna
    Päivä 4. Hanko
    Päivä 5. Helsinki

    Kolmas reitti olisi Turusta
    Päivä 1. Turku
    Päivä 2. Maarianhamina
    Päivä 3. Gävle Ruotsi
    Päivä 4. Rauma/tai Pori
    Päivä 5. Turku

    On ne svenskit hölmöjä kun eivät ole tajunneet.....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On ne svenskit hölmöjä kun eivät ole tajunneet.....

    Saksalaiset varustamot ainakin risteilevät näillä reitellä. Maarianhamina, Tukholma, Turku, Visby jne. Ulkomaalaisia ainakin kiinnostaa uudet satamat.
    AIDAcara avgår från Mariehamn Åland 15 5 2019 https://www.youtube.com/watch?v=L_mMv4nXc30

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voisitko selittää tarkemmin?

    Missä Lahti, Kajaani, Tampere ja Lappeenranta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Missä Lahti, Kajaani, Tampere ja Lappeenranta?

    Yksikään noista ei ole rannikkokaupunki.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Norjan rannikkoristeilyjä järjestävä Hurtigruten varustamo ajaa pienillä ja keskikokoisilla risteilylaivoilla ympäri vuoden Norjan vuonoristeilyjä. Risteilyt ovat suosittuja ja ulkomaiset turistit muodostavat suurimman osan matkustajista.
    Samanlainen pitäisi saada myös Suomeen. Pieni mutta erittäin korkeatasoinen risteilylaiva joka kiertäisi suomenlahden, saaristomeren ja perämeren rantakaupunkeja, Ulkomaisille turisteille tuollaiset 3-6 päivää kestävät rannikko ja saaristokierrokset olisivat upea kokemus.
    Ongelma on kuitenkin talviaika jolloinka turisteja ei juurikaan olisi. Mitä kallis laiva tekisi talvisin? Ehkä siirtoajo välimerelle jossa suomalaisturisteille tarjottaisiin välimeren risteilyjä suomenkielisellä miehistöllä?

    Näitä pieniä ja pienehköjä saaristossamme ajavia laivoja on kyllä ollut ja osin on yhä, esim. vaikka Runeberg. Kotkalaisvarustamo ajoi hieman suuremmilla aluksilla kesällä Itämerta ristiin rastiin jne. Mutta se suomen suvi, se vaan on keskimäärin niin lyhyt ja arvaamattoman epävakainen, eikä meillä sittenkään ole mitään Norjan vuonojen veroista vetonaulaa vaikka kaunista saaristoa paljon onkin. Sitä sopii mennä katsomaan livekamerasta jonkin Geirangerin isojenkin laivojen vierailuja ja ympärivuotinen Hurtigruten sitten on oma lukunsa. Jälkimmäisestä tosin on vuosien mittaan ollut juttua ettei sekään taloudellisesti mikään kultakaivos kuitenkaan olisi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ehkä tuollainen itämeren risteily onnistuisi paremmin Tukholmasta käsin. Suomen turistivirrat ovat vain murto osa Ruotsin kesäisistä turistimääristä.
    Esimerkiksi 5-päivän risteily jonka lähtökaupunki olisi Tukholma jolloinka nähtäisiin kaunis saaristo heti lähtöpäivänä.

    Päivä 1. Tukholma
    Päivä 2. Visby Gotlanti
    Päivä 3. Turku/Naantali
    Päivä 4. Maarianhamina
    Päivä 5. Tukholma

    Toinen reitti olisi Helsingistä.
    Päivä 1. Helsinki
    Päivä 2. Porvoo/kotka/tai Hamina
    Päivä 3. Tallinna
    Päivä 4. Hanko
    Päivä 5. Helsinki

    Kolmas reitti olisi Turusta
    Päivä 1. Turku
    Päivä 2. Maarianhamina
    Päivä 3. Gävle Ruotsi
    Päivä 4. Rauma/tai Pori
    Päivä 5. Turku

    Porvooseenkin aiot poiketa. Taitaa pohjakosketus tulla aika paljon ennen Porvoon vierasvenesatamaa tai minne sitten päätätkään ajella. Mutta että vähänkään kookkaammalla laivalla ei sinne mennä lähellekään.

    Äänestä

  • Tämä on Suomi!

    Ei kannata!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näitä pieniä ja pienehköjä saaristossamme ajavia laivoja on kyllä ollut ja osin on yhä, esim. vaikka Runeberg. Kotkalaisvarustamo ajoi hieman suuremmilla aluksilla kesällä Itämerta ristiin rastiin jne. Mutta se suomen suvi, se vaan on keskimäärin niin lyhyt ja arvaamattoman epävakainen, eikä meillä sittenkään ole mitään Norjan vuonojen veroista vetonaulaa vaikka kaunista saaristoa paljon onkin. Sitä sopii mennä katsomaan livekamerasta jonkin Geirangerin isojenkin laivojen vierailuja ja ympärivuotinen Hurtigruten sitten on oma lukunsa. Jälkimmäisestä tosin on vuosien mittaan ollut juttua ettei sekään taloudellisesti mikään kultakaivos kuitenkaan olisi.

    Lähes 200 metriä pitkä risteilyalus Amadea saapui Ouluun – aluksen lähdön voi nähdä Nallikarista
    Risteilyalus MS Amadea saapui tänään Oulun satamaan noin kymmenen aikaan lauantaiaamulla.

    Alus saapui Ouluun Uumajasta, ja se jatkaa matkaansa Helsinkiin. Risteilijän 16-päiväinen matka on alkanut Bremerhavenista, Saksasta 8. kesäkuuta, jonne se myös palaa takaisin 24.kesäkuuta.
    https://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/lahes-200-metria-pitka-risteilyalus-amadea-saapui-ouluun-aluksen-lahdon-voi-nahda-nallikarista/821982/

    Miten kirjoituksesi liittyy vertailuun Karibia vs Itämeri?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten kirjoituksesi liittyy vertailuun Karibia vs Itämeri?

    Suomalaiset satamat kiinnostavat ulkomaisia risteilyvieraita kuten ketjussa keskustellaan.
    Ainoastaan suomalainen on riittävän tyhmä ettei itse ota turisteilta rahoja pois, vaan antavat ulkomaisten risteilyfirmojen tehdä tämänkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomalaiset satamat kiinnostavat ulkomaisia risteilyvieraita kuten ketjussa keskustellaan.
    Ainoastaan suomalainen on riittävän tyhmä ettei itse ota turisteilta rahoja pois, vaan antavat ulkomaisten risteilyfirmojen tehdä tämänkin.

    Eivät risteilyt kierrä pelkästään yhtä maata. Kyllä amerikkalaiselle risteilyturistille riittää 1 suomalainen satama, sitten on Suomi nähty. Piste.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eivät risteilyt kierrä pelkästään yhtä maata. Kyllä amerikkalaiselle risteilyturistille riittää 1 suomalainen satama, sitten on Suomi nähty. Piste.

    Oulu ei ole ainoa kaupunki.

    Äänestä

Jos haluaa risteilylle joka on lähempänä luontoa kannattaa mennä Alaskaan suuntautuville risteilyille.

Äänestä

Koe itse. Ei tarvitse uskoa muiden mielipiteitä.

Äänestä

Kyllä siellä on paljon katsottavaa ja nähtävää. Olen kierrellyt Karibialla 9 risteilyn verran ja joka kerta noin kahden viikon reissun vähän pienemmillä laivoilla. Uimisesta, snorklauksesta kiinnostuneelle paratiisi. Kaikki saaret ovat erilaisia ja mahdollisuus tutustua vieraisiin kulttuureihin. En voi kuin suositella.

Äänestä

Luulisi että suomalaiselle Karibian saaret on eksoottinen paikka. Minulle ainakin oli.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kysyn ihan yleisellä tasolla kun karibialla on monia eri reittejä mut mitä ruotsin laivoilla on monien kauempaa ulkomailta (usa, japani,kiina jne) tulleiden kanssa jutellut he ovat kokeneet saariston eksoottisena paikkana joka on näkemisen arvoinen.

Onko karibian risteilyillä jotain vastaavaa kuin saaristo jos jätetään laivojen suuret koot ja ilmasto pois vai onko se vain vettä ja pysähtymiskohteet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu