Adoptio 1970

Anonyymi

Onko 1970 adoptoidulla perintäoikeus biologiseen vanhempaan?

13

958

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      On.

      • Anonyymi

        Mikäli lapseksiottaminen on tapahtunut ennen 1.1.1980, sovelletaan silloin voimassa olleita säännöksiä (ns. heikko adoptio). Heikolla adoptiolla tarkoitetaan sitä, että ottolapsi ei menetä adoption myötä suhdettaan biologiseen vanhempaansa, vaan hän säilyttää muun muassa perintöoikeuden biologisen vanhempansa omaisuuteen. Jos tuomioistuin on antanut suostumuksen adoptioon 1.1.1980 tai sen jälkeen, ovat adoptiolapset rintaperillisen asemassa adoptiovanhemman jälkeen perintöä jaettaessa. Myös ottolapset, joiden adoptiolapsisuhteeseen on määrätty sovellettavaksi lapseksiottamisesta annetun lain säännöksiä (ns. vahva adoptio), ovat rintaperillisen asemassa.

        Heikon adoption järjestelmään kuuluneet adoptiolapset ovat perintöoikeudellisesti vastaavassa asemassa kuin biologiset lapset suhteessa ottovanhempiinsa ja näiden sukulaisiin. Toisaalta adoptiolapsi perii ns. ”kahdesta suunnasta” ollen oikeutettu perintöön sekä suhteessa biologisiin vanhempiinsa sukulaisineen että adoptiovanhempiinsa sukulaisineen. Ottolapsi voi vahvistaa heikon adoption kuuluvaksi vahvan adoption mukaiseen järjestelmään, ja tämä tapahtuu tuomioistuinhaun kautta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ainoaksi poikkeukseksi ennen 1.1.1980 adoptoitujen henkilöiden perintöoikeudellisessa asemassa jäisi ehdotuksen mukaan se, että tällainen henkilö perisi edelleen biologiset sukulaisensa siten kuin ennen 1.1.1980 voimassa olleessa laissa on säädetty."

        HE 47/2011 vp, sivu 28.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikäli lapseksiottaminen on tapahtunut ennen 1.1.1980, sovelletaan silloin voimassa olleita säännöksiä (ns. heikko adoptio). Heikolla adoptiolla tarkoitetaan sitä, että ottolapsi ei menetä adoption myötä suhdettaan biologiseen vanhempaansa, vaan hän säilyttää muun muassa perintöoikeuden biologisen vanhempansa omaisuuteen. Jos tuomioistuin on antanut suostumuksen adoptioon 1.1.1980 tai sen jälkeen, ovat adoptiolapset rintaperillisen asemassa adoptiovanhemman jälkeen perintöä jaettaessa. Myös ottolapset, joiden adoptiolapsisuhteeseen on määrätty sovellettavaksi lapseksiottamisesta annetun lain säännöksiä (ns. vahva adoptio), ovat rintaperillisen asemassa.

        Heikon adoption järjestelmään kuuluneet adoptiolapset ovat perintöoikeudellisesti vastaavassa asemassa kuin biologiset lapset suhteessa ottovanhempiinsa ja näiden sukulaisiin. Toisaalta adoptiolapsi perii ns. ”kahdesta suunnasta” ollen oikeutettu perintöön sekä suhteessa biologisiin vanhempiinsa sukulaisineen että adoptiovanhempiinsa sukulaisineen. Ottolapsi voi vahvistaa heikon adoption kuuluvaksi vahvan adoption mukaiseen järjestelmään, ja tämä tapahtuu tuomioistuinhaun kautta.

        Hyvä diili, perii joka suunnasta, rahaa tulee ovista ja ikkunoista! Tosin biologiset vanhemmat yleensä ovat persaukisia surkimuksia mutta poikkeukset vahvistavat säännön...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikäli lapseksiottaminen on tapahtunut ennen 1.1.1980, sovelletaan silloin voimassa olleita säännöksiä (ns. heikko adoptio). Heikolla adoptiolla tarkoitetaan sitä, että ottolapsi ei menetä adoption myötä suhdettaan biologiseen vanhempaansa, vaan hän säilyttää muun muassa perintöoikeuden biologisen vanhempansa omaisuuteen. Jos tuomioistuin on antanut suostumuksen adoptioon 1.1.1980 tai sen jälkeen, ovat adoptiolapset rintaperillisen asemassa adoptiovanhemman jälkeen perintöä jaettaessa. Myös ottolapset, joiden adoptiolapsisuhteeseen on määrätty sovellettavaksi lapseksiottamisesta annetun lain säännöksiä (ns. vahva adoptio), ovat rintaperillisen asemassa.

        Heikon adoption järjestelmään kuuluneet adoptiolapset ovat perintöoikeudellisesti vastaavassa asemassa kuin biologiset lapset suhteessa ottovanhempiinsa ja näiden sukulaisiin. Toisaalta adoptiolapsi perii ns. ”kahdesta suunnasta” ollen oikeutettu perintöön sekä suhteessa biologisiin vanhempiinsa sukulaisineen että adoptiovanhempiinsa sukulaisineen. Ottolapsi voi vahvistaa heikon adoption kuuluvaksi vahvan adoption mukaiseen järjestelmään, ja tämä tapahtuu tuomioistuinhaun kautta.

        Lapsi adoptoitu 70-luvun alussa eli ns. heikko adoptio. Mistä saa tietää onko hänet siirretty 1.1.1980 mukaiseen vahvaan adoptioon?
        Ei tiedä itse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lapsi adoptoitu 70-luvun alussa eli ns. heikko adoptio. Mistä saa tietää onko hänet siirretty 1.1.1980 mukaiseen vahvaan adoptioon?
        Ei tiedä itse.

        Virkatodistuksesta. Pitäisi näkyä sekä omassa että adoptiovanhempien.

      • Anonyymi

        Kiitos.
        Saako biologinen vanhempi sen tietää ja miten?

        Kysymys on oikeudenmukaisen testamentin laatimisesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos.
        Saako biologinen vanhempi sen tietää ja miten?

        Kysymys on oikeudenmukaisen testamentin laatimisesta.

        No sen voi katsoa siitä virkatodistuksesta. En tiedä tuleeko jotain ilmoitusta tai kuullaanko vanhempaa menettelyssä.

      • Anonyymi

        Kiitos jälleen.
        Ei käy selville lapsen luovuttaneen virkatodistuksesta. Adoptoitu lapsi ilmeisesti tiedä olevansa adoptoitu, joten ei voida (toistaiseksi) pyytää häneltä dokumentteja.

      • Anonyymi

        Ei se ehkä siitä näykään, vaan lapsen ja adoptiovanhemman todistuksista. Voihan sen virkatodistuksen yrittää saada sillä perusteella, että tekee perintösuunnittelua. Hyvä kysymys on tietysti se, mistä seurakunnasta tai maistraatista se pitää pyytää, jos ovat asuneet monessa eri paikassa.

      • Anonyymi

        Kiitos, hyvä vinkki. Tiedän, että on asunut kolmessa eri paikassa, mutta vain yhdessä ensimmäiset 16 vuotta.

    • Ainakin vanhempani kuolinpesässä yli 40 vuotta sitten adoptioon annettu poika peri biologiselta isältään ihan hehkeän summan rahaa. Ja vielä adoptiovanhemmilta tulee jossain vaiheessa messevät perinnöt. Joten ei se ihan noin mene, että biologiset vanhemmat yleensä olisivat olleet persaukisia surkimuksia.

      • Anonyymi

        No tämä. Oma biologinen äitini kuoli ulkomailla ja jätti aikalailla omaisuutta minulle ja veljelleni. Lisäksi olimme häneen yhteydessä kaiken aikaa lapsuudesta aikuisuuteen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      50
      2338
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      703
      1546
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      107
      1211
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      132
      1085
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      89
      973
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      71
      923
    7. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      16
      764
    8. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      118
      743
    9. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      704
    10. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      23
      648
    Aihe