Miksi demarit äänestävät perustuslaillisia.

Täpärällä oli ettei perustuslaillisista tullut suurin ja sellaisena
Näyttää siltä, että työläiset ovat siirtyneet äänestämään perustuslaillisia.

Vanha kunniakas, demarit, on kyllä paljon hyvää tehnyt Suomen hyväksi. Kyllä demarit tunnetaan, mutta ajan myötä on oppineisuus on tehnyt demareista perustuslaillisia. Perustuslailliset ovat kuin vasemmistolaisia porvareita, jotka ovat oppineita työläisiä. Tyhjänpäiväistä pohdintaa, sanotte. Ajattelu ei kuitenkaan ole pahasta.

Jos Anti Rinneei onnistu, astuu Jussi Halla-aho kehiin ja lähtee Kokoomuksen kanssa toteuttamaan ”kansan äänestystahtoa.” ehkä parhaiten.

4

53

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niin, perussuomalaiset ei ilmeisesti ole niin häikäilemätön markkinatalouden kannattajaporukka (mahdollisimman suuri voitto pääomalle, vaikka ulkomailta) kuin kokoomuksen porukka on. Vaikka kokoomuskin sanoo itseään kansalliseksi kokoomukseksi, on perussuomalaiset huomattavasti uskottavampi puhuttaessa kansallisesta näkemyksestä.

      Sen lisäksi, että moni pitää perussuomalaisten isänmaallisesta taloussuuntauksesta, moni ilmeisesti äänestää perussuomalaisia myötätunnosta.
      Kaikki varmasti muistavat miten rajusti porvarihallitus ja jopa maan korkein johto hyökkäsi ja löi poliittisesti perussuomalaisten johtoa matalaksi siinä vaiheessa, kun perussuomalaisista loikanneet soinilaiset pidettiin hallituksessa, jopa ilman hallitusneuvotteluja. Loikkareiden eduskuntaryhmähän olisi edellyttänyt vain 3 ministeripaikkaan, mutta niin keskusta kuin kokoomus kumpikin antoivat yhden loikkariministerin toimia omalla mandaatillaan. Ja tätä jatkui melkein kaksi vuotta. Noh, loikkarit saivat kansalta tuomionsa. Ei yhtään kansanedustajaa eduskuntaan. Keskustan kannatus putosi 13 prosenttiin ja nyt näyttää kokoomuskin olevan alamäessä samalla kun perussuomalaisten kannatus nousee. Gallupeiden mukaan on jo maan suurin puolue.

    • Anonyymi

      Sipilän tulo hallitusneuvotteluihin nosti persukannatuksen!

      • Anonyymi

        pomomies ruuneman

        Yritä nyt muistaa, että on PerusSuomalaisia ja ne perustuslailliset oli silloin, kun sinä synnyit.


    • Anonyymi

      Mistä ihmeen perustuslaillisista kirjoitatte ? Georg C Enroothin ent. Perustuslailliset
      POP-puolueestako ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      811
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      716
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      515
      711
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      605
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe