Kyllä joo olisi mukava asua omakotitalossa missä lähimmät naapurit olisivat 10km:n päässä. Nyt täytyy ihan kiroten mainita että voi vittu miten yksikin tapaus meni..joo siis oikein hyvännäköinen asunto löytyi ja hyvällä siistillä paikalla mutta kukapa olisi arvannut talosta/ympäristöstä että alkoholisteja pihapiiri täynnä? naapurit vetivät viinaa kaksin käsin, tappelivat ovemme takana, jättivät pienet lapsensa yksin rappuun taikka antoivat pienokaisensa hoidettavaksi MEILLE! siksi aikaa että pääsivät ryyppäämään lähimpään räkälään vaikka puhetta olisi ollut vain 15minuutin kauppareissusta. Siinähän sitten oltiin kun perään yritettiin soitella niin oli puhelimet suljettu jne. 15 min kauppareissusta tuli 3-4 tunnin baarikierros! ja takaisin kotiin nukkumaan muksujen kera. Tällaista showta kesti hetken kunnes tajusimme soittaa lastensuojeluun asiasta mitä tietenkään "ystävälliset naapurit" eivät ymmärtäneet (viina sumentaa järjen)ja sitten sitä alkoi ovien potkimiset öiseen aikaan humalapäissään, jippii. Mutta onni onnettomuudessa löysimme rauhallisen rivitalon pätkän ihanasta ympäristöstä jossa ei ole tuollaisia ihmisiä:)
Säälittävät!
puolensa pitävä
6991
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kyllä sitä nyt naapuria voi sen verran avittaa, että lapsia silllon tällön valvoo:)
mä hoidan oman muksuni en toisten taikka varsinkaan naapurien iloksi...
Nyt asun omakotitalossa, eikä se asuminen ole täälläkään ihan ongelmattomaksi osoittautunut. Tarinaa riittäisi ongelmista, mutta en viitsi valittaa. Eniten riesaa lapsista.
Kerrostalo asumisessa ongelmia aihettivat lapset. Mitkään juopot tai muuten vaan erilaiset eivät ikinä häirinneet. Elin omaa elämääni ja annoin muidenkin elää rauhassa. Ja sain elääkin rauhassa kun en ikinä puuttunut toisten asioihin. Lapsien pahantekoo, sottaamista ja terrorisointia vaan piti joskus hillitä. Eläinrakkaana ihmisenä minua ei koskaan häirinneet kenenkään eläimet.
Ei lapsissa mitään vikaa ollutkaan vaan vanhemmissa!
on vaikea olla reagoimatta toisten elämiseen mikäli kakrut jätetään heitteille itsekkäistä syistä! ja vastedeskin ilmoitan heitteille jätöstä.
Kakrujen heitteille jättäminen! Ilmoita sosiaalitoimistoon. Oppivat huolehtiin mukuloistaan tai ne otetaan pois. Kyllä tajusin, mutta noin vakavia ongelmia ei naapurustossani ilmennyt. Itsekkäiden ihmisten kakaroiden teko buumi vaan tulee tulevaisuudessa lisääntymään. Köyhät sosiaalipummit tekee niitä pärjätäkseen paremmin sosiaalituilla. Valitettavasti jos työtä ei ole tai eivät saa, ei heillä ole muuta keinoo rahoittaa elämäänsä kuin lapsen teolla. Tämä täysin mätä järjestelmä ajaa ihmiset "templaan lapsilla". Kunnon kansalaispalkka kaikille työtä haluaville tai muuten vaan ressukoille, niin eivät tekisi lapsia tänne kärsiin!
Kaiketi sossu jo kerran ne ottanut pois mutta en tiedä tästä päivästä sitten. Olivat kerran myös palauttaneet heidät. Olisi hyvä idea sossulta asettaa heille jonkinlainen turvakamera kämppään siis että jotenkin heitä voitaisi valvoa. Säälin kivoja pieniä penskoja. Joo kyllä köyhillä juopoilla on tapana tehdä lapsia ihan etuuksien kannalta. Ja sitten on niitä kunnollisia ihmisiä joilla taas on lapsettomuus probleemia:( on se niin väärin.