" Raundapin" vaikutukset ihmiseen alkavat paljastua.
Rikkaruohomyrkky "raundap" alkaa paljastaa vaikutuksensa ihmiseen:
Syöpään kuoleva saa Roundupin valmistajalta satojen miljoonien korvaukset
STT
Glyfosaatti on tiettävästi maailman yleisimmin käytetty rikkaruohomyrkky.
Monsanton tappio avannee oven sadoille vastaavanlaisille oikeusjutuille.
Monsanton tappio avannee oven sadoille vastaavanlaisille oikeusjutuille.
Kasvimyrkky Roundupia valmistava Monsanto joutuu oikeuden päätöksellä maksamaan kuolemansairaalle yhdysvaltalaismiehelle lähes 290 miljoonan dollarin eli yli 250 miljoonan euron korvaukset.
Kalifornialainen valamiehistö tuli siihen tulokseen, että Roundup ja sen ammattikäyttöön tarkoitettu versio Ranger Pro vaikuttivat merkittävästi siihen, että mies sairastui syöpään.
Valamiehistön mukaan Monsanton olisi pitänyt varoittaa tuotteittensa voivan aiheuttaa syöpää.
Kyseessä oli ensimmäinen oikeusjuttu, jossa syöpää sairastava syytti sairaudestaan Roundupia.
Monsanton tappio avannee oven sadoille vastaavanlaisille oikeusjutuille.
Oikeusjuttu perustui Maailman terveysjärjestön WHO:n alaisuudessa toimivan kansainvälisen syöpätutkimusjärjestön IARC:n näkemykseen. Järjestö luokitteli vuonna 2015 Roundupin pääasiallisen vaikuttavan ainesosan glyfosaatin todennäköisesti syöpää aiheuttavaksi aineeksi.
Monsanto on johdonmukaisesti kiistänyt tuotteensa voivan aiheuttaa syöpää ja sanonut tutkimusten osoittaneen tuotteen turvalliseksi.
Oikeudenkäynnin aikana paljastui kuitenkin, että viranomaiset ovat epäilleet Monsanton tehtailleen itselleen edullisia tutkimustuloksia.
Monsanto ilmoitti tiedotteessa aikovansa valittaa päätöksestä.
"Puolustamme jatkossakin kiivaasti tätä tuotetta, jolla on 40-vuotinen historia turvallisesta käytöstä ja joka on edelleen välttämätön, tehokas ja turvallinen työkalu maanviljelijöille ja muille ihmisille", yhtiö tiedotti.
Glyfosaatti on tiettävästi maailman yleisimmin käytetty rikkaruohomyrkky.
Aiheet
Monsanto
glyfosaatti
Rikkaruohomyrkky Roundupin vaikutukset ihmiseen alkavat paljastua
16
225
Vastaukset
- Anonyymi
Viime keväänä uutisoitiin, että suomalaisissa porkkanoissa
on jotain myrkkyä.
Onko Valvira tai Evira aikansa tasalla?
-
Bayer sitä myrkkyä teki aikaisemmin Euroopassa,
siis tota Raundappia.Bayer joutui syöpään sairastuneelle
maksamaan todella ison summan. - Anonyymi
Niin muistan lukeneeni, että kaksi miljardia € joutui maksamaan.
Mutta henkiin ei sillä roundupilla myrkyttynyttä syöpään kuollutta saatu. - Anonyymi
Milloinka saadaan loppumaan tämä syöpänesteen myynti?
Ajatelkaa ainakin lapsia ja eläimiä, jos ette itsestänne välitäkään ja olette patalaiska nappaamaan kuokalla ne kasvit pois mistä ette itse pidä!- Anonyymi
Niitä jotka ajattelee lapsia ja eläimiä kutsutaan pervoiksi.
- Anonyymi
Trimmerillä ja ruohonleikkurilla saa rikkaruohot pois ja niitä tulee ihan koko ajan rikkaruohon siemeniä tuulen mukana ja puiden siemeniä.
- Anonyymi
Mikä on sitten rikkaruoho? Kasveja ne ovat siinä missä muutkin. Ihmisiä ei sentään luokitella tuohon tyyliin ja anneta apetta sen mukaan.
Antakaa kaikkien kukkien kukkia.- Anonyymi
Ei julkisesti luokitella ihmisiä, koska PolPo...
- Anonyymi
"Eikö tuo glyfosaatti ole kaikkein pahin myrkky mitä voi olla ! Siihen kuolee kaikki eläimet ja hyönteiset ! Pölyttäjiä on muutenkin niin vähän ! Myrkkyjen käyttö pitäisi lailla kieltää ! Ihmeellistä että EU myöntää Suomelle erikoisluvan tuolle hirmumyrkyn käytölle ! Siihen kuolee myös koiria , tiedän tapauksia missä koira on saanut myrkkyä kun oli syönyt pellonpientareelta ruohoa ja kuoli , oli eläinlääkäri vahvistanut asian ! En ymmärrä ollenkaan miksi joku haluaa tuhota luontoa myrkyillä !"
- Anonyymi
Kyllä vaikuttaa ihmisen ajatuksiin ja tekoihin ja paljon ,jos ei mies tiedä onko hän mies vai nainen niin pahasti on vaikuttanut elimistöön ja ajatuksiin ja hermostoon ja sama naisilla.Onko se myrkky vaikuttanut myös sen ,että ovat omasta mielestään kolmansia sukupuolia,ihmettelen.
- Anonyymi
Sinun ei pitäisi juoda ko.myrkkyä
- Anonyymi
Aikamoista informaatiosontaa taas jaetaan täällä. Glyfosaatin ongelmaksi paljastunut siihen sekoitettu kiinniteaine. Se on myrkyllisempää kuin itse tuote.
Joku valistaa täällä hoitavansa rikkaruohot ruohonleikkurilla. Mitä tulisi kun kymmenet miljoonat peltohehtaarit ajetaan ruohonleikkurilla.
Suomen peltoviljely perustuu pitkälti suorakylvöön, jossa ei maata kynnetä tai muokata. Vaan uusi sato kylvetään edellisvuoden sänkeen. Siinä yksi oleellinen asia on glyfosaatin käyttö rajoittamaan rikkakasvien leviämistä.
Paljonko enemmän koneet rullaisi pelloilla kun ne joudutaan yhden kerran sijaan ajamaan 4 - 5 kertaa vuodessa.- Anonyymi
No, tämä on taas sitä eri kantilta ajattelua. Tilanne voi olla eri suurien peltoviljelmien haltioilla, kuin täällä pikkupalstamme kanssa puuhaajilla. Mutta yhtä kaikki on Suomemme maa. Yritetään pitää siitä huoli!
- Anonyymi
On se kumma kun sitä taas vaan saa tänäki coronavuonna myydä kaupoissa!!
Todella ei voi kuin ihmetellä, voiko ihminen olla niin tylsistynyt ja laiska sekä piittaamaton luonnosta.
Älkööt sitten ihmetelkö miksi kuolevat muutkin kuin kasvit, no jos ei nyt heti, niin syöpää tuon jo ainakin uskoisi aiheuttavan.
Kuinka joku voi olla niin laiska ja vielä tyhmäkin, että menee vielä maksamaan myrkystä, joka ei ole luonnollista toimintaa. Siinä pieneliötkin kärsivät.
Ajattelematon ja patalaiska täytyy olla tämän käyttäjän.
Roundup on onneksi kielletty monissa maissa. Suomessa on tolloja vielä päättäjissä.
No sehän tiedetään nyt corona-aikana ihan selvästi kaikessa toiminnassa. - Anonyymi
Kyllä minä olen perannut tarhoja kuokalla ja niittäen, ennenkuin tulevat kukkaan ja alkavat siementää sen jälkeen.
Se vain on ikävää, että esim. sähköfirmat, pystyttävät sähköpaaluja, eivätkä perkaa niiden ympäristöä, johon lentää kaukaakin rikkakasvien siemeniä, pelto-ohdake, eli karra!
Pahimpia mitä olla voi! Siemenet lentää pitkiäkin matkoja.
Siinä ympäristö saa kamalaa, pitkäjuurista rikkakasvia!!- Anonyymi
Viime keväänä uutisoitiin, että suomalaisissa porkkanoissa
on jotain myrkkyä.
Onko Valvira tai Evira aikansa tasalla?
-
Bayer sitä myrkkyä teki aikaisemmin Euroopassa,
siis tota Raundappia.Bayer joutui syöpään sairastuneelle
maksamaan todella ison summan.
- Anonyymi
Myrkyt ovat aina myrkkyjä. Haitattomia myrkkyjä ei ole olemassakaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit273513Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2933408TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.262230Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e352044- 1331992
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1191741- 441518
Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:71470Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s21323Väliämme on noin 6 km
Niin lähellä ja niin kaukana. Sinä olet kotona, minä olen kotona. Olet jo unessa. Mutta kun herään, olet jo töissä ja vä91213