Hämeen Sanomat on ottanut tehtäväkseen rääpiä seuraavan pääministerimme Antti Rinteen tekemisiä ja tänään päätoimittaja jatkaa samaa rataa. Toimitus näyttää olevan huolissaan lähinnä siitä, että palkansaajien asioita parannetaan. Toimituksen mielestä vaalien lopputulos ei saisi vaikuttaa milläänlailla seuraavan hallituksen linjauksiin ja palkansaajia rankaisevan politiikan pitäisi jatkua, ikäänkuin mikään ei olisi muuttunut.
Maakuntalehtien kirjoituksia lukee varmasti myöskin Antti Rinne, joka tuskin on kovin ilahtunut Häsan Rinnettä rienaavasta kirjoittelusta. Toimitus ei nyt näytä oikein ymmärtävän kuinka tällainen negatiivinen kirjoittelu saattaa aiheuttaa hallaa koko maakunnalle esimerkiksi päärataa kehitettäessä, semminkin kun Hämeenlinnassa hallintoa ja Hämeen Sanomia ei voi oikein millään erottaa toisistaan.
Häsa Rinteen kimpussa
9
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Ahaa, nyt on paikallinen Demulijoukkio rynnimässä entistä hyvää ystäväänsa ja maasuttelijaansa vastaan, ennen kun KokDemut oli "yhtä pataa ja Hyviä veljiä" juurikin Hämeen Sanomien suuntaan, niin se vaan poliittinen tuulenvire kääntyilee suuntaan jos toiseenkin!
Eipä silti, aivan hetki sitten Rinne taustakuoroineen "rääpi" itse oppositiosta käsin. - Anonyymi
Pravda kertoo puolueettoman totuuden.
- Anonyymi
Vastaavanlaisen pääkirjoituksen luettuani joskua kesällä 1972 totesin ettei ole minun lehteni ja lopetin kestotilauksen
- Anonyymi
Jos nyt juku palkansaaja vielä tilaa lehteä, niin nyt olisi korkea aika laittaa tilaus poikki.
- Anonyymi
Aika teiniä esim. toi uhoaminen että haloo kouvola tuleeko montakin työpaikkaa jos sinne pääsee 13 min nopeammin. Onko HäSan toimituksella paha olla vai mistä näitä tulee. Kyllä ratoja saa parantaa jos on mahdollisuus. On niitä huollettava kokaajan muutenkin.
- Anonyymi
Huono hallinto ja häsa ovat kuin samaa perhettä jossa käydään sotaa kuntalaisia ja varsinkin palkan saajia vastaan
- Anonyymi
No kyllä nämä A. Rinteen viisastelut hallitusohjelmasta yms. ovat kokolailla läyhäsiä. Rinne vastaa mitä sattuu ja esittää vastakysymyksiä, kun ne kysymykset on toimittajan työtä. Vaikuttaa, että hallituksen kokoaminen paukahtaa komeasti kivelle vielä. Siinä viisastelut nähty demarien osalta ainakin. Näkemiin!
Ilta-Sanomat "kutittaa Antti R. kivoilla kolumneilla.- Anonyymi
Ohhoh, Hämeen sanomien yövuorossa saa näköjään tissutella.
- Anonyymi
Kohta saadaan nauraa kun hallitusneuvottelut menee persiilleen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1389808
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485383Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p393982Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1313595Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352654Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191906Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3591572Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?981567Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?731418Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311376