Miten toimia?

Anonyymi

Eilen Lahden Renkomäen ABC:llä piipahtaessani katselin toimintaa, mikä oli jotenkin arveluttavaa. Kaksi naista (ymmärsin, että olivat ostoaikeissa) meni pakun luo, jonka yksi takaikkuna oli verhottu pahveilla. Tämä pakun nainen otti koiran takakontista ja esitteli sitä näille kahdelle naiselle. Koira ei ollut aivan pentu, vaan sellainen ehkäpä juniori. Tämä pakun nainen oli jotenkin sellainen homsuisen oloinen.

Mua jäi mietityttämään tuossa se, että oliko tuo nyt sitä paljon puhuttua pentutehtailun tuotoksen myyntiä. Paljon aiheesta puhutaan, mutta koskaan ei ole kerrottu sitä, että miten tuollaisessa tapauksessa pitää toimia. Soitetaanko häkeen, vaiko mennään tivaamaan myyjältä tarkoitusperiä.

Kaduttaa nyt kyllä jälkikäteen, etten puuttunut asiaan ja selvittänyt myyntitapahtuman laillisuutta.

1

84

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä! Ehdottomasti sinun olisi pitänyt puuttua. Olisit mennyt ja antanut ensin monoa, sitten pari suoraa ja pari koukku lasileukaan. Sitten olisi ollut hyvä alkaa kuulustella että mitäs hemmetin toimintaa täällä harjoitetaan. Ottaa nimi ylös, auton rekkari ylös. Muista varmistaa vielä ettei autossa ole enempää pentupoloisia. Auton olisit voinut tietysti myös hajottaa. Käytä vaikka oman autosi tunkkia tai muuta irtotavaraa mitä löydät. Vain näin saadaan tämä laiton koirakauppa tässä maassa loppumaan kun poliisista ei kerran mihinkään enää ole.

      No, tuo kaikki on nyt myöhäistä enää rutistaa kun pskat on pitsipöksyssä, mutta tiedoksi kuinka kunnon eläinsuojelijan tulee toimia. Nyt siis kadu, kadu, ja ota opiksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1570
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      103
      782
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      598
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      546
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      546
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      528
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      493
    Aihe