Minulla oli taannoin seksisuhde 60v naisen kanssa. Itse olen 50v mies. Tapasin "Ellin" chatin kautta ja eka tapaaminen kasvotusten tapahtui Oululaisessa kahvilassa. Jo chatissa keskustelun aihe lipesi seksiin ja Elli vaikutti hyvin avarakatseiselta ja huumorintajuiselta naiselta.
Kahville Elli saapui pukeutuneena jakkuun, hameeseen ja korkkareihin ja hän oli ulkomuodoiltaan uhkea ja rintava nainen. Keskustelumme siirtyi kuin itsestään seksiin kahvia juodessamme ja Elli ehdottikin, että lähtisimme juomaan toiset kupit hänen luokseen. Piirakkaakin olisi kuulemma tarjolla. Siinä vaiheessa kaluni jo sykki kovana farkkujeni lahkeessa ja ymmärsin kyllä mitä piirakkaa tarjolla tulisi olemaan. Elli asui Oulun keskustassa, joten taitoimme matkan hänen kerrostaloasunnolleen kävellen.
Sisälle päästyämme tartuimme heti eteisessä toisiimme kiinni ja aloimme suudella kiihkeästi. Elli kaivoi kovana sykkivän kaluni housuistani ja huokaillen alkoi runkata sitä. Itse riisuin Ellin yläosan paljaaksi ja puristelin ja imin hänen kiihoittavan muhkeita rintojaan. Hetken eteisessä lämmiteltyämme riisuin kiireellä housuni ja siirryimme makuuhuoneeseen, missä Elli riisuutui myös. Ylleen hän jätti ainoastaan korkkarit ja stayupit. Ja olihan hän todella haluttava ja kiihoittava näky! Kaluni sykki kuin viimeistä päivää!
Elli siirtyi sängylle nelinkontin ja sanoi: "Nussi minua kovalla kyrvälläsi".
Siirryin Ellin taakse ja ohjasin kovana sykkivän elimeni takaapäin hänen turvonneiden pilluhuultensa väliin ja siitä kerta työnnöllä aivan pohjaan saakka. Elli imi pillullaan kaluani ahnaasti ja aloitin kiihtyvät työnnöt. Liukas pillu tuntui niin ihanalta, että vaikeroin suureen ääneen naidessani Elliä siinä takaapäin. Siitä Elli vaan kiihoittui lisää ja hänen muhkea takamuksensa pyöri edessäni kiimaisena kun jyystin kallullani hänen märkää ja ahnasta pilluaan.
"Haluan spermalastisi sisääni", ynisi Elli kun nussin häntä. Enkä kestänyt siinä kauaa kun tunsin, että nyt lähtee. Survaisin kyrvälläni kunnolla ja laukesin hänen sisäänsä. Voipuneina makasimme hetken vieretysten, kunnes nousin ja kävin pesulla. Lähtösuukot etetisessä ja lupasimme palata asiaan.
Kävin nussimassa Elliäni vuoden verran viikottain, kunnes Elli ilmoitti, että muuttaa pois Oulusta. Mikä pettymys minulle. Elli oli aivan mahtava pano ja usein muistelen niitä hetkiä yksikseni kova kyrpä kädessäni.
Seksisuhde vanhemman naisen kanssa
3
3213
Vastaukset
- Anonyymi
Asuu nykyään Salossa, kyllä sitä toki työstää, mutta vain alkoholin vaikutuksen alaisena. Parhaat panonsa varmaan jo tehnyt, paikatkin löystyneet.
- Anonyymi
Ai jaa mistäs sen täältä löytäisi......
- Anonyymi
Ainakin tänään tuli puoliltapäivin keskustassa vastaan. Komea kesäleninki päällä, tissit tökötti pystyssä.(hyvin tuettuna).
Moikattiin ohimennen, kehui menevänsä "yhdelle". Yritti hieman houkutella mukaan, mutta kieltäydyin kun olin Lahteen lähdössä.
Oikeastaan alkoi tehdä vähän mieli kun oli niin itsensä laittanut sieväksi. Kännin se olisi vaatinut silti, muuten ei pysty kun naama sillä alkaa olla aika kulunut. Pimppa on silti hyvä, vaikkakin väljähkö. Kyllä siihen silti kovimman paineen purkaa, kokeilkaa niin tiedätte.
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin33911906IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3607999Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut933253Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?982278Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1562239Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?81666- 1101271
Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin561116Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus26908Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta60803