Miten reagoit kun tulee hälytysääni

Anonyymi

Olin isossa kauppaliikkeessä ja pillit alkoi vinkua. Käännyin siitä paikasta lihatiskiltä numerolappu kädessä ja lähdin kävelemään ulos. Eikä mitä - Ihmiset ihan rauhassa jatkoivat tavaroiden keräämistä. Kun mies käveli kaupassa päinvastaiseen suuntaan kuin ulos parivuotiaan lapsen kanssa, siinä vaiheessa sanoin kuuluvasti: lähtekää nyt hyvät ihmiset ulos, täällä hälyttää.
No juuri kun ehdin ulko-ovelle, kuulutus tuli: Hälytin on lyönyt päälle, etsimme vikaa, toimikaa rauhallisesti ja odottakaa lisäohjeita. itsekin palasin kauppaan tekemään ostokset. Onneksi nyt näin.
Miten te toimisitte?

21

76

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minä jatkaisin ostoksiani rauhallisesti.
      Minua kun värillisyys ei paljoa hetkauta.

      H.

    • Anonyymi

      Enpäs tiedä. Voisi iskeä paniikki. Mutta, jos muut olisivat rauhallisia ja jos ulosohjaus toimisi, niin ettei kukaan rusentuisi jalkoihin.
      Ruuhkista en pidä.


      Beng

    • Anonyymi

      Vaikea arvailla.

      Hyvin helposti kyllä tulisi otettua ritolat. Isot paniikkijutut ei kiinnosta, siinä voi jäädä vaikka jalkoihin, että paree ois niinkuin katella poistumisteitä vähän sivummalta. Vaan ei kande ennustella ja toivoa vaan että ei satu kohdalle.

      Muistuu aina mieleen, kun pöndellä soi palosireeni, puoli kylää lähtee kaahaamaan jonnekin muualle. Aikanaan oli isoja metsäpaloja ja palokunta napsi jengit kyliltä sammutushommiin. Joskus olivat iskeneet maantien poikki ja kaikki ohikulkeneet mettään. Siitä hankala kieltäytyä, pääseepi helposti käräjille.

      Mieluiten tosiaan ois, että ei ikinä sattuis hälytyksiä kohdalle.

      =DW=

    • Anonyymi

      On kaikkien puhelimen omistajien jhälytettävä poliisit?

    • Laittaisin kädet korvilleni, ettei tule meluvaurioita ja tinnitusta.

      Niitten hälyytysten laukaisemiseen riittää, että joku kakara (tai varastamisaikeissa oleva) menee remppaamaan varauloskäynnin kahvaa. Haistelisin vähän ehkä, että tuntuuko savun hajua.

    • Anonyymi

      Viisainta on poistua,

      kyllä ne ilmottaa jos hälyytys on aiheeton,,,

    • Anonyymi

      Kyllä lähtisin siltä seisomalta kävelemään kassoja kohti jotta pääsisi ulos , jättäisin ostokseni siihen kassalle. Tai varmaan pöhköä ottaa ne mukaan kassalle saakka. Jos ulko-ovet lukkiutuisivat automaattisesti ja kauppakeskuksen isot palomuuri ovet sulkeutuisivat kauppojen välissä, niin luulisi kassahenkilöiden opastavan miten pääsisi pois.
      Täytyypä seuraavalla kerralla katsastella kauppakeskuksessa onko vara-ulosmenoja merkitty mitenkään.
      Hytinäx1

      • On ne oltava merkitty. Ja ne on oltava joka paikassa, missä yleisöä liikkuu.
        Olet kai nähnyt niitä teattereissa ja sellaisissakin.
        Niissä on yleensä oven yläpuolella (valaistu) kyltti, tavallisesti vihreä, missä on kuva juoksevasta miehestä. Voi se olla pitkiä housuja käyttävä nainenkin.
        Se vihreä kahva ovessa kiinnostikin yhtä pikkulasta kerran kun olin kaupassa ja sai hälyytyksen päälle. Ei kulemma ollut ensimmäinen, eikä luultavasti viimeinenkään utelias lapsi.


    • Anonyymi

      Poistuisin kaupasta välittömästi, hälytys on aina merkki siitä ettei kaikki ole ok. Usein hälytykset onneksi ovat kuitenkin vääriä, mutta koskaan ei voi tietää milloin on oikeasti vaikkapa tulipalo, joten on paras toimia kun hälytys tulee.
      Aikanani olin töissä isossa virastossa, jossa aina silloin tällöin tuli hälytys, ja silloin oli postuttava talosta portaita pitkin, hissiä ei saanut käyttää sähkökatkoksen varalta. Siitähän se paniikki tulee jos liike on täynnä asiakkaita ja hälytys onkin aiheellinen ja saadaan aikaiseksi kamala ruuhka kun ei ajoissa poistuta. Sitten kun tulee vielä sähkökatkos ja ovet lakkaavat toimimasta, niin on naurussa pitelemistä.

      • Se on nykyajan ihminen niin valmiille opetettu, ettei saa oveakaan auki, jos ei se itsestään aukea nenän edestä.
        Eihän ne ovet automaattisesti siitä lukkoon mene, jos tulee sähkökatkos.


    • Anonyymi

      Arvelisin varmaan ensin, että mikä on hälytyksen syy. Viimeksi kun kaupan kassalla ulkomaalainen henkilö oli henkilökunnan toimesta pysäytetty ja he soittivat vartijaa paikalle ja varashälyytin soi. En uskaltanut poistua kyllä mihinkään. Arvelin että roisto lähtee kohta karkuun ja sillähetkellä en halua olla sen kanssa samassa lävessä. Ja jos roistoja on useita. Niinpä katsoin kaikkein viisaimmaksi pysyä vain paikallaan, vaikka pelotti hitosti. Kyllä se on sekunnin murto-osassa se päätös on tehtävä tehtävä. Jos hän olisi alkanut ampumaan olisin juossut mutkille, enkä pysynyt paikoillani. Justessa pitää muistaa tehdä mutkia, osuu huonommin.

      • Anonyymi

        En oikein mutkajuoksua suosittele. Sitähän voi mennä jalat solmuun siksak ja kaatua, aiheuttaa möykyn, johon muut kompartelevat. Kaikki eivät jaksa hypätä kuitenkan yli. Saa tossusta. Mietis, jos kaikki mutkajuoksisivat?

        Beng


    • Anonyymi

      Aloittaja kirjoittaa. Varashälytin on ihan eri ääni, se on soinut itsenikin takia, kun olen vienyt kaupan ostoskorin vahingossa käsivarrellani kassan ohi.
      Tämä ääni oli hälytysääni, siis mojova, korvia huumaava ujellus.

      • Ainakin meillä on palohälytyksen ääni erilainen yleisissä tiloissa kuin ovi/ikkuna hälyytyksen ääni.
        Kummatkin olen päässyt kuulemaan ja palohälytyksen laukaisin kerran itsekin.

        Palohälytyksen ääni ei ole sellainen suora kirkuva ulvominen, vaan se on niinkuin nopeaa kellon kilkatusta.


    • Anonyymi

      Hälytysäänen kun kuulen, niin reagoin jep. Heti.
      En katso muita ihmisiä, että miten he reagoi, koska kukin niin kun tuntuu tarpeelliselta.
      Odottelen, jos kuuluisi kuulutus, että väärä hälytys.
      Koko odottelun ajan liuún oven lähettyville.
      Aina Voi sattua jotakin ja on hyvä varautua.
      Hälytysäänet ovat minulle sellaisia, että nyh tarttee tehdä jotakin.

      Heikunkeikku

    • Odottaisin henk7oökunnan antavan ohjeita ja toimisin niiden mukaan

      • Siis henkilökunnan.


    • Anonyymi

      Kannattaa tekeytyä kualleeks, varsinki jos kysees o karhu. Housuun sontimine kannattaa karhu jättää silloin jo hajun pualest rauhaan
      jjjj

    • Aikani odottaisin, en ilman kehotusta evakuoinnista liikahtaisi mihinkään.

      Turhaa paniikkiin osallistua, ehkä katselisin näkyykö jossain exit tauluja,.

      En ainakaan ryntäilisi sinne minne muut hätähousut juoksevat.
      Jospa takakauttakin pääsi ulos.

      Ohjeita siis vain kuuntelisin ja toimisin sen mukaan.

      • Kyllä ne ilmoittaa kovaäänisistä oikein selkokielellä ja monella kielellä, jos on tarpeen evakuoitua.

        Suomessa slienee eavakuointijärjestys se, että ensin suomalaiset, sitten suomenruotsalaiset ja viimeisenä, jos vielä ehtivät ulos, niin kaikki turistit ja muut, jotka eivät ymmärrä kumpaakaan kotimaista.

        Kun aikoinaan siivosin yksinäni ostoskeskusta ennen sen avaamista, niin monesti kokeilivat systeeminsä toimivuutta. Kävi minulla joskus mielessä, että mitäs, jos tämä ei olekaan pelkkä kokeilu tällä kertaa. No ei minulla ollut aikaa evakuoitua, kun oli niin tiukka aikataulu.


    • Anonyymi

      Muistan , kun eräässä edellisessä työpaikassa tehtiin remonttia, ja pillit vinkui hälytystä vähän väliä. Sitten menin kutsuttuna keskusteluun esimieheni ja uuden ruotsalaisen työntekijän kanssa. Tietenkin tuli taas joku remontista johtuva hälytys. Ilmekään ei värähtänyt esimiehelläni eikä minulla, mutta tämä uusi tuleva työntekijä kysyi, pitäisikö jotenkin reagoida hälytykseen. Esimieheni sanoi, että täällä saat projekteissa tottua paniikkiin ja hälytyksiin. Se oli totta joka sana.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4233
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3213
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 136
      936
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe