Lukaisin Viitasaaren kaupunginhallituksen pöytäkirjoja. Silmiini osui 13.5 kh:n pöytäkirjasta hallituksen käsittelemä Lähteelä-nimisen kiinteistön myyntiasia osoitteessa puistolantie 32, Viitasaaren Taimoniemessä. Tuoreena mielessäni on aika, jolloin kyseisen kiinteistön läheisyydessä toimi silloisen Viitasaaren kunnan kaatopaikka. Ko kaatopaikan läheisyydessä sijaitsevalle- ja nyt myynnissä olevalle Lähteelä tilalle kunta rakensi asunnon sosiaalitoimen asiakkaiden käyttöä varten. Itseäni kiinnosti asia lehdestä myynti-ilmoituksen havaittuani niin että mieleen tuli ajatus kiinteistöä koskevan tarjouksen jättämisestä Viitasaaren kaupungille.
Niinpä kävinkin tutustumassa Lähteelä-kiinteistöön paikanpäällä. Totesin rakennuksen purkukuntoiseksi. Ilman mitään korjaustoimenpiteitä rakennus tuekin pysyy montakaan vuotta edes pystyssä. Mietin mikä kiinteistöllä olisi rahan arvoista. Tulin siihen tulokseen, että sähköliittymän myynnillä saisi Wattenfallilta ehkä luokkaa 100-150 euroa. Maapohjan arvo on 200 euroa luokkaa(metsämaan arvo max, n. 500 eur/hehtaari). rakennusten arvo 0 euroa (ellei miinusmerkkinen?), puuston arvo n 50 euroa, mitään muita rahallisia arvoja en löytänyt kiinteistölle. Elikkä yhteen laskettuna kiinteistön arvoksi muodosti maksimissaan 400 euroa. Tarkemmin katseltuani ja asioita ynnäiltyäni tulin siihen tulokseen että jätän tarjouksen tekemättä.
Ymmärrän, että kaupunginhallitus jätti kiinteistön myymättä, "ammattihenkilön" tekemään arvioon nojaten. Näin itsekkin olisin toiminut kaupunginhallituksen jäsenenä, koska ei luottamushenkilöillä ole oikeutta yhteisen omaisuuden "kenkkäämiseen". Siis joku tarjosi 2800 euroa kiinteistöstä, jonka todellinen arvo on max. 400 euroa. Missä on arvioitsijoiden ammattitaito?
Tulee vaan mieleen että paljonkohan kaupunki on hävinnyt / tulee häviämään silkkaa rahaa, jos kiinteistöjä isompia ja arvokkaampia kiinteistöjä arvioitetaan puutteellisen ammattitaidon omaavilla arvioitsijoilla? Kannattaisiko asiasta pitää meetinki ja keskustella edes parilla sanalla suurempien vahinkojen välttämiseksi
HOLTITONTA KIINTEISTÖN ARVIOINTIA
3
203
Vastaukset 3
- Anonyymi
Niin minähi ihmettelin että miksei sitä märännyttä, entistä pultsareihin mökkiä myyty ni joku tiesi kertoo lukeneesa kh:n pöytäkirjoista et välittäjä oli arvioinu sen mörskän tarjouksia huomattavasti korkeemmaksi. Noo...sinnepähän loputkin märkänee.
- Anonyymi
Eikös sen ollut jokin kunnan virkamies arvioinut?
- Anonyymi
Multa karkas koira Taimossa. Ajelin autolla mehtäteitä myöten koiraani ehtien. siellähän se Lähteelän mökki ol vielä jotenkuten pystyssä. Kahtelin mökkiä tarkemmin ja tulin siihen tulokseen että palokunnalle hyvä harijostustyökohe. Eikait tuosta kukkaan mittään euroja maksa.höh, höh....
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1172426Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???391544Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6431016- 106993
- 71962
- 98906
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76710- 70706
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31696