Google Androidin ylivalta murtuu ?

Anonyymi

Ohessa varsin kiinnostava artkkeli aiheesta. Trump riskeeraa ampua omaan USA-polveen tuolla maailman yhden suurimmaan puhelinvalmistajan blokkaamisella.

"Trumpin päätös sulkee Googlen Androidin ovet Huaweilta. Se saattaa olla myös alkusykäys amerikkalaisten ylivallan lopulle käyttöjärjestelmissä, kirjoittaa Ilta-Sanomien digitoimittaja Henrik Kärkkäinen. "

- https://www.is.fi/digitoday/art-2000006112996.html

Olisikin hieno asia jos tuon seurauksena Googla-Adroidin ylivalta murtuisi ja vielä parempi jos markkinoille tulisi vakaa eurooppalainen vaihtoehto, joka kunnioittasi paremmin myös käyttäjien yksityisyyttä, tietoturvaa unohtamatta.

27

70

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Harvoja poikkeuksen muodostavia Android-haaroja ovat olleet OnePlus-puhelimissa alkuaikoina nähty Cyanogen OS ja Nokian paperijulkaisuksi jäänyt Nokia X. Kummastakaan virityksestä ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa."

      Ei se ihan noin ole - Cyanogen OS (nykyisin vaihtanut nimensä Lineage OS) on voimissaan ja käyttäjiä on enemmän kuin koskaan aiemmin.
      Huawei on jonkin verran tehnyt yhteistyötä LineageOS:n kanssa, mm. toimittanut monien puhelinmalliensa laiteajureiden ja firmwaren lähdekoodit joten tuki Huawei/Honor -puhelimille on voitu lisätä LineageOS:ään.
      Jatkossa Huawei voisi ryhtyä enemmänkin tukemaan LineageOS-projektia. LineageOS:n voisi myös esiasentaa tuleviin Huawei-puhelinmalleihin. Siihen on helppo käyttäjän asentaa kaikki googlen appsit ja palvelut jos niitä tarvitsee.

      • Anonyymi

        "Jatkossa Huawei voisi ryhtyä enemmänkin tukemaan LineageOS-projektia. LineageOS:n voisi myös esiasentaa tuleviin Huawei-puhelinmalleihin. "

        Tämä tarkoittaisi ojasta allikoon menemistä kaikkia niitä koskien, jotka toivoisivat jonkin riippumattomamman ja vakaan eurooppalaisen vaihtoehdon syntymistä ja pääsemistä mahdollisimman suuresti eroon kaikesta Googe-spy-tyyppisestä politiikasta, riippumatta siitä onko kyse lännestä tahi idästä.

        Ylipäätäänkin kertomasi mukaan Huawein huseeraaminen LineagoOS:n piirissä tekee tuosta käyttiksestä ei-vaihtoehdon ... turn-off.

        Alla oleva ja Kiinan politiikan tunteminen on nostanut USA:n karvat pystyyn, mutta ei toki niin etteikö se itsekin toimisi vastaavalla tavalla "kansallisten etujensa nimissä" ...

        "The company was founded in 1987 by Ren Zhengfei, a former People's Liberation Army officer."

        - https://en.wikipedia.org/wiki/Huawei

        Vastahan mediassa tehtiin skandaalia Nokia-puhelimista joista kerrottiin löytyneen takaportti Kiinan viranomaisille. Erä vain Kiinan markkinoille tehdyistä laitteista oli vahingossa päätynyt länsimaihin.

      • Anonyymi

        "Tämä tarkoittaisi ojasta allikoon menemistä kaikkia niitä koskien, jotka toivoisivat jonkin riippumattomamman ja vakaan eurooppalaisen vaihtoehdon syntymistä ja pääsemistä mahdollisimman suuresti eroon kaikesta Googe-spy-tyyppisestä politiikasta,"

        LineageOS on open source -projekti, Huawei voi siihen osallistua ainoastaan lähettämällä lähdekoodia. Lähdekoodi puolestaan luetaan aina läpi ennen sen hyväksymistä main branchiin. Salaisia vakoilutoimintoja siihen ei oikein pysty ujuttamaan ja kiinnijäämisen riski on 100% ja tulee heti ilmi.
        Huawei voi sen sijaan lähettää hyödyllisiä kontribuutioita jotka hyödyttävät kaikkia käyttäjiä ja puhelinvalmistajia.

        "Nokia-puhelimista joista kerrottiin löytyneen takaportti Kiinan viranomaisille"

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Takaovi
        Nokian puhelimissa tuollaista takaporttia ei ollut - kiinan markkinoille tarkoitetut mallit ainoastaan yrittivät rekisteröityä ottamalla yhteyttä kiinassa sijaitsevaan palvelimeen.
        Se ei ole takaportti, eli ei mahdollista pääsyä puhelimen tietoihin ohittaen käyttäjätodennuksen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Salaisia vakoilutoimintoja siihen ei oikein pysty ujuttamaan ja kiinnijäämisen riski on 100% ja tulee heti ilmi."

        Toivottavasti tuon trakistaminen on systemaattista.

        Kuitenkin kaipaisin jonkin vakaan ja riippumatoman eurooppalaisen vaihtoehdon syntymistä, joka sitten mahdollistaisi tarvittavitsemiensa ohjelmienkin saamisen, kuten Here Maps, ilman Google & Co spy-politiikan sietämistä.

        Olet oikeassa, mistään takaporteista ei Nokian kohdalla ollut kyse, mutta kyse ei kuitenkaan ollut niin viatomasta asiasta.

        "Tällaisia ovat tiedot, jotka päätyivät Kiinaan Nokia-puhelimista"

        - https://www.is.fi/digitoday/tietoturva/art-2000006042978.html

      • Anonyymi

        Eurooppalainen vaihtoehto ekosysteemiksi on ruotsalainen Doro. Ei sisällä androidia, lukuunottamatta 8040/8035-malleja. Laajasti myynnissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Jatkossa Huawei voisi ryhtyä enemmänkin tukemaan LineageOS-projektia. LineageOS:n voisi myös esiasentaa tuleviin Huawei-puhelinmalleihin. "

        Tämä tarkoittaisi ojasta allikoon menemistä kaikkia niitä koskien, jotka toivoisivat jonkin riippumattomamman ja vakaan eurooppalaisen vaihtoehdon syntymistä ja pääsemistä mahdollisimman suuresti eroon kaikesta Googe-spy-tyyppisestä politiikasta, riippumatta siitä onko kyse lännestä tahi idästä.

        Ylipäätäänkin kertomasi mukaan Huawein huseeraaminen LineagoOS:n piirissä tekee tuosta käyttiksestä ei-vaihtoehdon ... turn-off.

        Alla oleva ja Kiinan politiikan tunteminen on nostanut USA:n karvat pystyyn, mutta ei toki niin etteikö se itsekin toimisi vastaavalla tavalla "kansallisten etujensa nimissä" ...

        "The company was founded in 1987 by Ren Zhengfei, a former People's Liberation Army officer."

        - https://en.wikipedia.org/wiki/Huawei

        Vastahan mediassa tehtiin skandaalia Nokia-puhelimista joista kerrottiin löytyneen takaportti Kiinan viranomaisille. Erä vain Kiinan markkinoille tehdyistä laitteista oli vahingossa päätynyt länsimaihin.

        Mitäs tähän sanot:
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Jorma_Ollila

        "Armeijassa Ollila oli reserviupseerikoulun oppilaskunnan puheenjohtajana[9] kurssilla 162. Sotilasarvoltaan hän on reservin kapteeni. "

        Nokia ei ole sen kummempi firma kuin Huawei, kännykkäkauden toimitusjohtaja on ollut sotilasarvoltaan kapteeni armeijan käydessään. On kuitenkin aika kaukaa haettua, että siitä seuraisi että puhelimissa olisi armeijan vakoilutoimintoja.

        Itse asiassa nuo hyökkäykset Huaweita vastaan ovat pelkkä propagandaa, jota trump pyrkii levittämään. Yhtään mitään todisteita heillä ei ole, mutta FUDin levitys ja propaganda on pontevaa.

        "Mitäs tähän sanot:"

        Koen lievästikin ilmaistuna "erikoisena logiikkana" (naiviudesta puhumattakaan) rinnastaa Suomen kaltaista länsivatiota Kiinaan ja sen tunnetusti käyttämiin metodeihin, sen ihmisoikeuksista puhumattakaan.

        Ihmisoikeudet Kiinassa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmisoikeudet_Kiinassa

        Tokihan ongelmia on Yenkeissäkin sen harjoittaminen seurantoineen ja varsinkin sen nykypressan metodeissa koettaa demonisoida vapaata sanaa ja pressiä, mutta kyse on kitenkin kahdesta aivan eri kategoriasta.

        Mutta kuten jo avauksessa linkitin kiinnostavaan artikkeliin, niin Google Androidia koskevassa keisissä Trump riskeeraa ampua omaan nilkkaan, mikäli tuo monopoli alkaa murtua.

        "Kiina haluaisi koko kansan kasvot tietopankkiin – jopa vessapaperia saa vasta kasvojentunnistuksen jälkeen"

        - https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kiina-haluaisi-koko-kansan-kasvot-tietopankkiin-jopa-vessapaperia-saa-vasta-kasvojentunnistuksen-jalkeen/6629904

        "Yhdysvaltain hallinto harkitsee asettavansa mustalle listalle viisi kiinalaista videovalvontalaitteita valmistavaa yritystä."

        - https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006114277.html

        Mitä sitten tulee tapahtumaan globaalissa 5G verkkobusineksessä pidemmällä aikavälillä, niin se jää nähtäväksi.

        Niin, ja arvaamattomana piruettina tunnetuksi tullut T saataa jäälleen josskain vaiheessa pyörtää päätöksiänsä, kuten Kanadan ja Mexicon teräs- ja alumiinitullienkin suhteen, mutta vaikuttaa kuitenkin että tietyt turvallisuuteen liittyvät asiat pysyvät tapetilla.

      • Anonyymi

        Kommunistihallitus Kiinassa on aika huono, mutta tavallisten kiinalaisten käytös siihen nähden täysi vastakohta.
        Tunnen jonkin verran kiinalaisia työkavereita, ja sanoisin että kiinalaiset ovat poikkeuksellisen tunnollista, rehellistä ja kohteliasta porukkaa. Myös armeijan käyneet kiinalaiset. Eivät tippaakaan vähemmän luotettavia tai epärehellisempiä kuin vaikka Ollila, tai esim. japanilaiset tai suomalaiset työntekijät ja yritysjohtajat.

        Vaikeaa edes koettaa keskustella (epäkypsän) henkilön kanssa jolla ei vaikuta olevan alkeellsintakaan käsitystä nykyteknologian kehityksen globaaleista vaikutuksista, geopolitiikasta, valtasuheteista ja 5G:n merkityksestä maanpuolustusteknologiassa, taloudessa jne. mutta sen sijaan vetää keskuteluun siihen täysin kuulumattomia arkisia ruohonjuuriasioita.

        - https://www.defense.gov/explore/story/Article/1844423/dod-developing-secure-5g-mobile-telecommunication-network-strategy/

        Muun muassa USA, Australia, Uusi Seelanti ja Japani ovat jo edelläkivijöinä ottaneet tulevan teknologian merkityksen vakavissaan ja alkaneet rajoittaa riskitekijöitä.

        "Kiina on aktiivinen monilla aloilla. Olemme tehneet selvityksen, kuinka voimme estää ulkomaiden yritykset häiritä yhteiskunnan keskeisiä toimintoja, sanoo Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist Ylen haastattelussa."

        - https://yle.fi/uutiset/3-10659020

        .

      • Anonyymi

        Et kai ota tosissasi noita defense.gov juttuja? Ne ovat täyttä soopaa.

    • Anonyymi

      "Olisikin hieno asia jos tuon seurauksena Googla-Adroidin ylivalta murtuisi ja vielä parempi jos markkinoille tulisi vakaa eurooppalainen vaihtoehto, joka kunnioittasi paremmin myös käyttäjien yksityisyyttä, tietoturvaa unohtamatta."

      Google Playn tilalle Huawei-puhelimiin on tulossa Aptoide -sovelluskauppa. Sillä on 200 miljoonaa käyttäjää ja miljoona sovellusta, ja on täysin suomenkielinen.

      Kokeilin asentaa aptoiden omaan puhelimeen, ja siitä löytyy kaikki suosituimmat ohjelmat ja samat ohjelmat mitä on Playssa, ja paljon lisääkin. Mm. Samsung Bixby ja muut samsungin ohjelmat, joten Aptoidella voisi korvata Playn ja galaxy appsin ja saada kaikki sovelluspäivitykset yhdestä kaupasta. Myös Play-store löytyy aptoidesta, joten huawei-käyttäjät voivat sen asentaa ja ladata lisää harvinaisia ohjelmia mikäli kaipaavat jotain todella harvinaista jonka tietävät löytyvän google playsta.

      Lisäksi Aptoidesta löytyy myös mm. AdAway, todella tehokas mainostorjunta jonka google on poistanut omasta storestaan koska se toimii liiankin hyvin ja google haluaisi kontrolloida mitä mainoksia puhelimessa saa esittää. AdAway poistaa ne kaikki.

      Aptoidessa on myös asetus "salli root-asennus" joten sieltä voi asentaa antiviruksia jotka voivat etsiä ja poistaa myös rootkit-malwarea.

      • Anonyymi

        No jopa menee monimutkaiseksi Huawein käyttö, taidankin vaihtaa vanhan sampan uuteen samppaan. Rumppikin tykkää korealaisista, pohjoisista ja eteläisistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No jopa menee monimutkaiseksi Huawein käyttö, taidankin vaihtaa vanhan sampan uuteen samppaan. Rumppikin tykkää korealaisista, pohjoisista ja eteläisistä.

        Oma käyttis ja sovelluskauppa ei ole mitään monimutkaisuutta uudessa puhelimessa valmiiksi olevana.
        Ompahan rahalle enemmän vastinetta kuin ilmaisessa sillisalaatti androidissa jonka sovelluskauppa kuhisee haittaohjelmia.

      • Anonyymi

        "Google Playn tilalle Huawei-puhelimiin on tulossa Aptoide -sovelluskauppa. "

        Aivan ensiksi. Ei ole lainkaan kiinnostavaa loikata Google-spy-ojasta Huawei-Aptoide-spy-allikkoon. Siksi toivoin eurooppalaista vakaata vaihtoehtoa, joka kunnioittaisi edes jonkin verran paremmin yksityisyttä, joskin on varsin vaikeaa saada asemaa ja murtaa Google Androidin saama monopoliasema, valitettavasti.

        "Huawei Huawein aikomukset rakentaa oma sovelluskauppa ovat nyt vaarassa, kirjoittaa Bloomberg."

        - https://www.is.fi/digitoday/mobiili/art-2000006114458.html

        Sekä:

        "Nyt Huawei sai todella kovan iskun – loppuuko puhelimien valmistus kokonaan?"

        - https://www.is.fi/digitoday/mobiili/art-2000006114874.html

        Katsellaan tilanteen kehittymistä.

      • Anonyymi

        Silti haluat android spy ojassa möyriä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Silti haluat android spy ojassa möyriä?

        Ilmeisiä luetun sisäistämisen ja ymmärtämisen vakavia ongelmia. Jo avauksessa manitsin seuraavasti:

        [ Olisikin hieno asia jos tuon seurauksena Googla-Adroidin ylivalta murtuisi ja vielä parempi jos markkinoille tulisi vakaa eurooppalainen vaihtoehto, joka kunnioittasi paremmin myös käyttäjien yksityisyyttä, tietoturvaa unohtamatta.]

        Android on Linuxin päälle rakennettu systeemi ja sellaisesta yksityisyyttä kunnioittavampikin versio on mahdollista toteuttaa, mutta kuten jo mainitsin, niin Google-Androidin monopoia maailmanmarkinoilla on erityisen vaikea horjuttaa.

        Jolla: "Suomesta ja Euroopasta tuleva mobiilikäyttöjärjestelmäalusta on luonnollisesti hyvin kiinnostava teknologiaratkaisu toimijoille, jotka ovat kiinnostuneita ei-amerikkalaisesta, avoimeen lähdekoodiin perustuvasta vaihtoehdosta, Pienimäki kuvaa."

        - https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006114833.html

        Jollankin keskeinen ongelma on se, että se on applikaatioiden suhteen Google-kytkösissä, vaikka Venäjällä sillä lienee jokin paikallinen kytkös, sillä Venäjän on halunnut oman kansallisen vaihtoehdon länsimaisille.

        Pitäisi olla eurooppalainen ja täysin Google-riippumaton vaihtoehto, joka edellyttäisi myös omaa sovelluskauppaa.

        Valitettavasti Googla-Androidin ja Applen rinnalle on liki mahdotonta saada menestyvää vaihtoehtoa.

      • Anonyymi

        "Ei ole lainkaan kiinnostavaa loikata Google-spy-ojasta Huawei-Aptoide-spy-allikkoon."

        Mistäs lähtien Huawei on vakoillut? Huawei on toistuvasti vakuuttanut kaikille että heidän puhelimensa ja muut laitteensa eivät vakoile, ja ovat olleet valmiita myös allekirjoittamaan kirjallisia vakoilumattomuussopimuksia eri maiden hallitusten kanssa. Esim. Suomi ei ole sellaista edes edellyttänyt, koska F-Securen asiantuntijoiden mukaan ei ole mitään syytä pelätä että Huawei ketään vakoilisi.

        Myös Nokian kömmähdys vähän aikaa sitten osoitti, että pienimmätkin epäilyttävät ip-paketit havaitaan todella herkästi, ja puhelinten nettiliikennettä seurataan todella tarkkaan mahdollisten epäilyttävien vakoilupakettien löytämiseksi. Mitään merkkiä mahdollisesta vakoilusta kuitenkaan ei ole havaittu.

        Myös kaikki piirisarjat ja laitteet tutkitaan todella tarkkaan tietoturva-asiantuntijoiden toimesta, eikä niistä löydy vakoilutoimintoja.

    • Anonyymi

      Pitää kysyä Trumpilta, mitä saa ostaa. Saattaa muuten löydä pakotteilla.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ei Android&Linux niin vai katoa! Se tulee olemaan käytössä kauan sillä mm teollisuuden, pankkien, valtioiden virastot jne jne jne käyttää sen avoimuutta omien turvallisuuksien ylläpitämiseksi.

      • Anonyymi

        Android ei ole Linux

      • Anonyymi

        Android on Googlen julkaisema Linux-pohjainen käyttöjärjestelmä moderneille älypuhelimille ja mobiililaitteille.
        Android-käyttöjärjestelmä koostuu karkeasti kahdesta osasta. Käyttöjärjestelmän pohjana on Googlen mobiilikäyttöön muokkaama Linux ja Android-sovellukset toimivat Javaan perustuvan Dalvik-virtuaalikoneen päällä.

        Niin, eli Android ei ole Linux.

      • Anonyymi

        Linux muodostaa 95% androidista, ja 4% on oraclen javaa. Google on ainoastaan ottanut Linux-kernelin, ja lisännyt sen päälle oman GUIn ja java-tulkin Oraclelta.
        Kuka tahansa osaa omia gui-virityksiä tehdä, joten androidissa ei ole paljoakaan googlen omaa kontribuutiota.

    • Anonyymi

      Huaweilla vain 11% osuus android puhelimista joten ei edes suurta vaikutusta Googlelle. Pitää myös muistaa ettei mikään muu valmistaja epäiltynä vakoilusta joten androidia ei tulla kieltämään muilta.

      Microsoft osoitti kuinka vaikeea päästä mobiilikäyttis markkinoille, androidilla ei mitään hätää.

    • Anonyymi

      Kyllä Android tulee vielä elämään kauan. Turhaan hätäillä markkinoiden keinoilla rahastaa kuluttajia. Hillitysti odottaen niin nähdään mitä seurauksia tulee lisää markkinoiden kiihdyttämisiksi...

    • Anonyymi

      Kilpailu G5:n rakentamisesta asettaa haasteita amerikkalaisille. Kaikki laittomat keinot ilmeisesti käytetään jotta kuluttajille halvin saadaan pois markkina osuuksista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      0
      7937
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      177
      1755
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1114
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1113
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      62
      1031
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      193
      945
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      920
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      886
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      823
    10. Itkisikö onnesta

      Jos panisin sua kunnolla?
      Ikävä
      86
      707
    Aihe