NYT PUHUU KISSANTAPPAJA MIKKEL NÄKKÄLÄJÄRVEN UHRIKSI JOUTUNUT DEMARIMUMMO: POJAT RÄJÄYTTIVÄT KISSOJA

Anonyymi

"He ruiskuttivat spraymaalia nukkuvien kissanpentujen silmiin ja juoksivat niiden perässä metsään. Sitten he teloivat kissat kituviksi. Sen jälkeen he sytyttivät risuilla nuotion ja ryhtyivät polttamaan pentuja. Lopulta he heittivät spraymaalipulloja tuleen, niin että kissat räjähtivät.

Ritva kertoo soittaneensa itse poliisit paikalle.

- Sitten minä vasta tajusin, että mitä oli tapahtunut, kun löysin emokissan kituvana palavasta nuotiosta. Siinä vaiheessa soitin poliisit paikalle. Silloin oli minun 50-vuotissyntymäpäiväni. Siitä tuli surujuhla – otin sen todella raskaasti.
Rouvan mukaan mökki oli myös tuhottu. Saman todistavat poliisin kuvat rikospaikalta.

- Astiakaappi oli vedetty alas sekä uuni oli laitettu päälle, jotta mökki palaisi. Onneksi olin katkaissut sähköt ukkosen takia edellisenä iltana.
Ritva kertoo kissojen tappamisen olleen joka kesäinen ilmiö.

- Kissoja katosi joka kesä. Yksi oli tapettuna rapun alla ja yksi kivenkolossa. Aina kun koulun kesäloma alkoi, niin kolmen ja neljän välillä yöllä alkoi kissoja kuolemaan, kun viereisellä nelostiellä ei ollut liikennettä."

https://www.seiska.fi/Uutiset/Nyt-puhuu-kissantappaja-Mikkel-Nakkalajarven-uhriksi-joutunut-Demari-mummo-Pojat?fbclid=IwAR1hnmMTYACTwgVhc5X02IuIpgLg6fJ5LGurQmlrUFqryXw1_8l1UkCMiEA

17

270

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      en tiä uskooko kenenkään noin hirveään tekoon syyllistyneen?aika hirveetä väitöstä?poliisi!tutkikoon.

      • Anonyymi

        Lukutaito ja silleen! Poliisi on aikanaan tutkinut ja pojat syyllisiksi todettu. Kannattaako sinun mitään kommentoidakaan, jos ymmärryksen taso on tuota luokkaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lukutaito ja silleen! Poliisi on aikanaan tutkinut ja pojat syyllisiksi todettu. Kannattaako sinun mitään kommentoidakaan, jos ymmärryksen taso on tuota luokkaa?

        Onko siis jo niin vanha juttu,että on käsitelty,ja sovitettu?

        Ei rattijuoppoja,ylinopeussakkoja jne kaivella,kun on tekonsa hyvittänyt.

        Harva sitä rikkeetön on,mutta monet syyttävät jo rangaistuksensa suorittaneita.Et tikkuja etsimään vaan ..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko siis jo niin vanha juttu,että on käsitelty,ja sovitettu?

        Ei rattijuoppoja,ylinopeussakkoja jne kaivella,kun on tekonsa hyvittänyt.

        Harva sitä rikkeetön on,mutta monet syyttävät jo rangaistuksensa suorittaneita.Et tikkuja etsimään vaan ..

        Miten tollaista voi SOVITTAA!?Saatanasta syntyneet pennut!

    • Anonyymi

      Hyi helvetti minkälainen ihminen tekee tuollaista, ei kaveri ansaitse kyllä mitään hyvää elämäänsä ei nyt eikä koskaan.

      • Anonyymi

        Eläpäs tuomitse. Tässä on tietenkin lähdettävä siitä, mitä raamattu sanoo. Sillä älkää tuomitko muita, ettet tuomituksi tulisi.
        Mene itseesi ja tunnusta syntisi ristin juurella.

      • Anonyymi

        Tämä kääntyi nyt siis siihen, että minun on tunnustettava syntini koska näkkäläjärvi päätti 2006 pistää ranttaliksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eläpäs tuomitse. Tässä on tietenkin lähdettävä siitä, mitä raamattu sanoo. Sillä älkää tuomitko muita, ettet tuomituksi tulisi.
        Mene itseesi ja tunnusta syntisi ristin juurella.

        Sitten kun sinun eläimiä tai perheenjäseniä tulee joku kiduttamaan ja tappamaan niin eläjän sitten tuomitse.

    • Anonyymi

      Jokainen tekee nuorena virheitä. Jotku isoja jotku pienempiä. Ainakin tämä henkilö otti opikseen eikä tee enää niin. Itse lähinnä mietin miksi pojat on noin toimineet,eikö vanhemmat ole opettaneet että eläimetkin ovat arvokkaita ja eläimen kaltoin kohtelusta pahimillaan saa vankila tuomion.

      • Anonyymi

        Mistä sinä sen tiedät, mitä joku muu on opiksi ottanut ja mitä ei? Älä viitsi lässyttää. 🤣 Parempi vain kun ei koetella onnea noin sairaaseen tekoon edes joskus kyenneen kanssa! 15-vuotias on jo sen ikäinen, että jollei ymmärrys oikeasta ja väärästä ole silloin suunnilleen muodostunut, niin hullu olet, jos tyyppiin luotat aikuisenakaan.

        Sinulla ei varmasti ole yhtään sakkoja,et oo koskaan valehellu tai lupaustas pettänyt?

        Mitä te saatte, muiden nuoruuden hölmöilyjen haukkumisesta?
        Omat teotko tuntuu niin pienemmiltä? Vai onko se vaan kateutta, et toiset pärjää aikuisena,ja itse ei niinkään?

        Aikuisetkin tekevät virheitä,niitä voi päivittäin lehdissä lukea,ja kauhistella....hui ja hyi.

        Omat teot ei vain tunnu, vaan OVAT pienempiä kuin elävän olennon kiduttaminen hengiltä. Äärimmäisen harvat noin uskomattoman julmia tekoja tekevät missään iässä. En uskalla edes arvata, mihin olet itse syyllistynyt, kun tuollaista tekoa puolustelet pikkujuttuna.

      • Anonyymi

        Mistä sinä tiedät, että ottanut opikseen vaikka kaikki väliajat kiusaisi eläimiä aina kun ei mieliksi elämä mene, ei sitä tuosta vaan muututa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla ei varmasti ole yhtään sakkoja,et oo koskaan valehellu tai lupaustas pettänyt?

        Mitä te saatte, muiden nuoruuden hölmöilyjen haukkumisesta?
        Omat teotko tuntuu niin pienemmiltä? Vai onko se vaan kateutta, et toiset pärjää aikuisena,ja itse ei niinkään?

        Aikuisetkin tekevät virheitä,niitä voi päivittäin lehdissä lukea,ja kauhistella....hui ja hyi.

        Mitäpä sitten kun se osuu omalle kohdalle, huudetaan joka paikassa niin että ei henki kulje, puolustelijat on kaikki pohjimmiltaan eläinrääkkääjiä niin siksi ei tunnu missään.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Kyllä varmaan jossain elämän vaiheessa kolahtaa ja pahasti toivotaan näin.

    • Anonyymi

      Ihmisellä on luulo, että hän olisi jotenkin parempi eläin, kuin muut eläimet. Siksi vieläkin löytyy näitä julmureita, jotka eivät ymmärrä jokaisen eläimen kärsivän samalla tavalla pelkoa, kipua, mielipahaa ym. kuin hän itse. Minä kyllä toivon, että jokainen eläintä kiusaava ja satuttava, saisi kärsiä itse saman, kuin aihettaa toiselle eläimelle. Edes hyönteisiä, eikä kaloja saa kiusata, eikä satuttaa!!!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 617
      10871
    2. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      11
      3479
    3. Suomessa eletään liian pitkään

      "Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy
      Maailman menoa
      238
      2416
    4. Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain

      Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja
      Joensuu
      25
      2288
    5. Deodoranttiteollisuus

      Annan ilmaisen vinkin. Kyseinen teollisuus voisi alkaa valmistaa kuolleen ruumiin hajua. Olisi varma hittituote, ainakin
      Jämsä
      3
      1650
    6. 194
      1225
    7. Sun ulkonäkö on

      Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.
      Ikävä
      49
      1204
    8. Näyttääkö kaivattusi

      Miten hyvältä ❤️
      Ikävä
      72
      1170
    9. Olen niin haaveillut

      Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo
      Ikävä
      59
      1039
    10. Oletko koskaan

      Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?
      Sinkut
      77
      989
    Aihe