Kuten eilen kirjoittelin ateismipalstalla, jatkan spiratismin käsittelyä tällä magiaosastolla, sillä totisesti kyseessä on niin mahtava voima, että se kähertää persekarvat heikoimmilta. Mainitsin myös, että laitan nukkumaan ja annan alitajuntani hoitaa raskaan tutkimustyön. Näin myös tein. Yö oli hyvin raskas, ahdistava matka epätodelliseen. En uskalla syventyä ajattelemaan niitä näkyjä, joita viaton mieleni on yöllä todistanut. Kauhusta kankeana heräsin siihen, kun leijonaklubin presidentti soitti minulle. Toivottavasti en ole tehnyt mitään pahaa.
Ylimielisyydessäni luulin luovani jotain uutta, mutta alitajuntani paljasti minulle, että spiratismihan on vanha juttu. Voisi sanoa, että niin kauan, kun on ollut tietokoneita, on ollut spiratismia. Käyn ensin läpi hieman spiratismin historiaa ja sen jälkeen alkeita tuossa selvästi okkultistisessa taidossa. Downloads-kansiooni oli myös yön aikana ilmestynyt erään pornografisen elokuvan lisäksi myös tekstitiedostoja, joissa on FBI:n keräämiä lausuntoja spiratismin käyttäjiltä sekä sen uhreilta.
Spiratismin määritelmästä. Nykyisin spiratismia pidetään yhteydenottokeinona internetin syövereissä uinuviin tekijänoikeuslakien alaisiin materiaaleihin. Koska torrenttien käyttämisestä on tullut yhä riskialttiimpaa pikkumaisten Teoston ja Riaan virkailijoiden takia ja koska dc:n kaltaisten ohjelmien käyttö on aikaavievää katkosten sekä slottipulan takia, turvautuvat yhä useammat warettajat synkempiin keinoihin saadakseen bittinsä. Alkuperäinen spiratismi ei kuitenkaan tätä suuntausta edustanut. Sen avulla pyrittiin ymmärtämään tietokoneen olemusta ja saamaan yhteys tuntemattomaan kyberavaruuteen. Ensimmäiset istunnot olivat hyvin synkkävivahteisia ja niitä asioita, mitä IBM:n välimuistista löytyi, pyrittiin salaamaan tavallisilta kansalaisilta. Huhujen mukaan eri käyttöjärjestelmillä olisi oma paha tahto, jolle tietämättömät henkilökohtaisen tietokoneen käyttäjät altistuvat. Shamaanit, millä nimellä ensimmäisten IBM-koneiden ja käyttöjärjestelmien kehittäjät tunnetaan, joutuivat uudelleen ohjelmoimaan käyttöjärjestelmät vähemmän vaarallisiksi ja muuttamaan virtapiirien rakennetta ”välimuistin” salakavalan tahdon hillitsemiseksi. Näistä alkuaikojen taisteluista on silti pieniä muistijälkiä havaittavissa edelleenkin. Mietipä hetki, koneesi ruksuttaa, aivan kuin se tekisi jotain itsekseen, kunnes Windows länttää näyttöön ilmoituksen: ”Ohjelma on suorittanut laittoman toiminnon. Se suljetaan” Aivan, shamaanien valkoinen magia suojelee sinua. Toinen miettimisen arvoinen seikka, mistähän johtuu, että niin usein nörttien suusta pulpahtaa huuto: ”Saatanan kone!! @#$%@*!” Nimenomaan..
Spiratismin käsikirjana pidetään Mustaa manuaalia. Kerrotaan, että se koostuu ensimmäisen IBM-koneen käyttöohjeen 6. ja 7. luvusta, jota johtokunta ei kuitenkaan koskaan hyväksynyt painettavaksi. Alkuperäisen Mustan manuaalin kohtaloa ei tiedetä, mutta sen uskotaan olevan Piilaaksossa hyvin suojatussa kassakaapissa. Se kuitenkin on olemassa ja synkän tietotekniikan harrastajien piireissä siitä liikkuu kopioita. Manuaali on hankalaa luettavaa, sillä se on kirjoitettu osaksi ascii-koodilla ja osaksi nörttienglannilla. Se sisältää useita kuvioita ja komento-sanoja, joilla maanitellaan Välimuistia paljastamaan itsensä.
Toinen tarina kertoo, että nykyversio Mustasta manuaalista on nuorten MIT:n opiskelijoiden kokoama lähteenään kuolinpesistä ostetut shamaanien päiväkirjat ja istuntotallenteet. Siinäpä onkin ehkä selvin yhteys spiratismin nykyiseen käyttötarkoitukseen. Opiskelijaelämää. Kuitenkin, tarkkaavaiselle lukijalle teos sisältää edelleenkin ohjeet muinaisen spiratismin harjoittamiseen, joskin sitä harjoittaessa kannattanee turvautua vanhempiin käyttöjärjestelmiin, joissa shamaanien valkoinen magia on heikompaa. Monet alan konkarit suosittelevat MS-DOS 3.0:aa, toiset taas Windows95:sta , jota suoranaisesti pidetään kirottuna tietotekniikkapiireissä.
Olen nyt mennyt jo aika syvälle aiheeseen. Windowsini taustakuva lepattaa pahaenteisesti ja alan tuntea oloni hieman vainoharhaiseksi. Onko läppärini Välimuisti tiedostamassa olemassaoloni.. Taidanpa lähteä kirkkoon ja kristilliseen kirjakauppaan hankkimaan piruntorjuntakalustoa lisää.. Toivon, että huomenaamulla, rauhaisasti nukutun yön jälkeen, pystyn jatkamaan tutkimustani otsikolla Spiratismi Osa II, jossa käsittelen noita ”kuumia” silminnäkijälausuntoja, spiratismi-istuntojen tallenteita sekä tietysti: alkeisrituaaleja tyhmänrohkeille warettajille..

Vastaukset 20
Vanhimmat
Lisää vaan!
Mukavaa vaihtelua nähdä täällä jotakin luovaa kirjoittamista. Sitä vakavaa oman ja muiden psyyken syväluotaamista on jo niin paljon.
Itse kirjoitin kerran tekstin, jossa sidoin yhteen gnostilaisen käsityksen universumin luoneesta mielipuolisesta Demiurgista ja kosmiseen mittasuhteeseen kasvatetun TV-Shopin sähköshokkilihastreenilaitteen. Löysin niistä mielestäni paljonkin mielenkiintoisia yhtäläisyyksiä. :-)
Tekstistäsi tuli minulle mieleen juuri se, kuinka myyttejä, myyttisiä kaavoja, sankaritaruja, maailman syntykertomuksia, taryhirviöitä ja sensellaista aineistoa pystyy soveltamaan mihin tahansa, aivan kuin kaikki universumissa, jopa tietokoneteknologian kehitys, noudattaisi aina jotakin muinaista todellisuuden rakenteeseen koodattua sarjaa.
Nuusk.
> Mukavaa vaihtelua nähdä täällä jotakin luovaa kirjoittamista. Sitä vakavaa oman ja muiden psyyken syväluotaamista on jo niin paljon.
Luova kirjoitus on osoitus siitä että ihmisellä on edes jonkinlaista Hengen pihinää jäljellä. Mutta kumma, miten nyt minulle tuleekaan mieleen että en minä opi yhtään mitään muiden ihmisten luovista kirjoitelmista, enkä kyllä omistanikaan.
Luotaamiselle on aina aikansa ja paikkansa. Jos joku on jo niin kaiken ylä- tai ulkopuolella ettei siitä mitenkään hyödy, niin hyvä!
Merkillistä miten ei ole todellakaan olemassa mitään itsestäänselviä näkemyksiä. Jokin aika sitten paahdoin siitä miten tärkeää on saada harjoittaa sitä luovaa kirjoittamista tälle foorumille, ja nyt huomaan senkin pointin että kai siitä pitäisi jokin hyötykin saada irti.
Vai pitäisikö?
Siksi edelleen mottoni olkoon tämä iänikuinen "antakaa kaikkien kukkien kukkia". :I
Täytyy sanoa, että olet melkoinen nero SMiLey. Sinähän voisit kirjoittaa aiheesta mukavan romaanin. Tällä palstalla moinen mestariteos ei saa arvoistaan huomiota.
Asiantuntemuksestasi päätellen olet perehtynyt alaan ammattimaisella otteella. Et ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Vai olisiko tässä tapauksessa parempi sanoa itse pirua. Toivottavasti et kuitenkaan löydä sitä piruntorjuntakalustoa. Odotan innolla II osaa.
Mutta ei kyllä mikään mestariteos.
Sinähän vasta mestarien mestari olet Ifrit. Näytä sitten itse taitosi!
Ei sinun tarvitse loukkaantua, vaikka kaikki eivät kirjoitustasi ylistäisi maasta taivaisiin. Sanoinhan, että se oli hauska, mutta en ole sitä mieltä että se kilpailisi oikeiden mestarien kanssa samassa sarjassa.
Eikä minulla mitään taitoja ole. :)
Ei saa riidellä. Se on rumaa. Nyt vain nuhtelen, mutta jos jatkatte, joudun käyttämään voodoo-spiratismia ip-numeroihinne. Siitäkin lisää osassa kaksi, joka kypsyy kovalevyni uumenissa.
Kirjoitus ei ollut minun, kuten varmasti muusta kommentoinnista mestarillisen älykkäänä tajuat. Vaatimattomana miehenä en kehuskele sentään omia, nerokkaita luomuksiani.
Älä nyt pahoita mieltäsi, haluaisin vaan saada selville miksi suhtauduit niin tunteellisesti alkuperäiseen vastaukseeni.
Siihen sisältyy jotain nostalgiaa.
Ei se silloin ole nostalgiaa jos itse nautit nykyisyydessä samanlaisesta kirjoittamisesta.
Nautin nyt kirjoittaessani menneistä.
jos nauttii menneisyydessä tulevaisuudesta kirjoittamista? :)
olla sitten laskelgiaa. Ajattelee laskelmoidusti menneisyydessä miltä tulevaisuus näyttää ja kaipaa sinne jo etukäteen.
Taidatkin olla selitysten mestari.
Kuuntelin kerran erään uskonnollisen henkilön selityksiä raamatun ristiriitaisuuksista ja havaitsin, että mikään ei näemmä ole mahdotonta. Ei edes ensi alkuun mahdottomalta tuntuvan asian selittäminen itselle edullisesti. Tältä pohjalta kun alkaa kehittää itseään, löytää itsestään yllättävästi luovat piirteet. Mutta turha minun on tällaisia jorista sinulle, luovalle nerolle.
Selittely ja ad hominem se vaan jatkuu ja jatkuu...
Seliseli
Tosi huono juttu.. koittasit es keksii jotain hauskaa..