ammatinvalinta kaduttaa ja siitä nyt rangaistaan korkeakoulujen yhteishaussa ei-ensikertalaisena

Moni uusi opiskelija korkeakouluissa aloittaa opinnot kolmekymppisenä, ja vanhempiakin löytyy joukosta. Jos mahdollisuudet on huonot, niin pitää yrittää kovemmin. Se ei ole mikään syy jättää hakematta. Paremminkin sitä hienompi juttu on kun sitten pääsee opiskelemaan... Jos se on mitä haluaa... Jos uskoo omaan epäonnistumiseen eikä yritä kunnolla, niin se ainakin sulkee ovet tulevaisuudessa varmuudella.

Samoja ajatuksia ja hyvin sama tilanne. 11v sitten valmistuin sairaanhoitajaksi ja olen kokenut, etten löydä paikkaani alalla, jossa kaikki päivät tuntuvat samalta. Alalla ei ole edes mahdollisuuksia aitoon urakehitykseen. Kadun että nuoruuden maailmanparannus vimmassani valitsin hoitoalan.
Hain nyt yhteishaussa toista kertaa yliopistoon opiskelemaan. Pääsykokeisiin lukeminen oli jälleen haastavaa työn ja perheen ohella, mutta pakko yrittää jos niistä muutamista paikoista kilpailee.
Uudistus on jollainlailla ymmärrettävä, mutta kyllä se syö tätä naista jos tämänkään vuoden urakka ei tuota tulosta.

Mä oon lähihoitaja ja en voi sietää tätä työtä. Oon ollut vanhustyössä, kehitysvammaisten ja lasten kanssa. En tiedä mikä on ollut vähiten uuvuttavaa ja kurjaa työtä. Mietin alan vaihtoa joka päivä ja ensi yhteyshaussa aion hakea jonnekin. Ihan sama, vaikka en millekään korkeakouluun pääse. Kunhan voisi tehdä jotain aivan muuta kuin lähärin hommia.

Muutaman vuoden sairaanhoitajan työtä tehneenä kannustan teitä alanvaihdosta haaveilevia hakemaan uudelleen kiinnostaville aloille! Tsemppiä, toivottavasti saatte aikaa ja jaksamista pääsykokeisiin lukemiseen jostain. : )

Itse olen ajatellut irtisanoutua, jotta voin lukea pääsykokeisiin intensiivisesti. En näe muuta ratkaisua. En voi kuvitella tekeväni tätä työtä eläkeikään saakka, tämä vie terveyden ja yövuorojen tekeminen tuntuu aina vain vaikeammilta. Ymmärrän toki, että työpaikkavaihtoehtoja on paljon meillä. Olen tehnyt kolmivuorotyötä somaattisella puolella ja olen kurkkuani myöten täynnä huonoja työvuorolistoja (joihin ei itse ole saanut aina vaikuttaa), huonoa ja välinpitämätöntä johtamista, jatkuvien ilta- ja viikonloppuvuorojen vaikutusta sosiaaliseen elämään ja tuntuu, että työtehtäviä lisätään, vaikka palkka ei nouse, etkä saa enempää aikaa hommien tekemiseen. Työvuorot ovat myös usein niin kiireisiä ja rankkoja, että työt jäävät väkisin pyörimään mieleen kotiin tullessa.

Sairaanhoitajan työssä on paljon ihania puolia ja tuntuu hyvältä, kun potilaat kiittävät hoidosta. On palkitsevaa kun vaativissa tilanteissa saadaan tiiminä potilas voimaan paremmin. Työkaverit ovat yleensä olleet aivan mahtavia! Jokaisen pitääkin punnita, onko niitä hyviä puolia enemmän kuin huonoja...