Kevat tulee.

Espanjassa on ollut kylmempaa kuin 20-vuoteen. Paivat kuitenkin pitenevat ja vahitellen lammennee.

Aikoja sitten ilmestyi kottaraisia, ehka muuttomatkallaan Suomeen. Viikonvaihteessa nain vastarakin pyrstoaan heiluttamassa Suomeenko matkalla?
5451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei se hispania sen kummempi ilmastolta ole kuin muutkaan Etelä_Euroopan maat, lunta taalläkin on satanut ja kylmää on.
et taida vielä olla ihan ruunasarjassa kun "västäräkkien" pyrstön heilautuksia ihailet.

Äänestä

Ehkä sinäkin pian muuttolinnun lailla palailet
tänne koti-suomeen.Kyllä on kylmät ilmat täällä,
mutta tänäänkin on aurinko paistanut ja lämpöisillä säteillään meitä lämmittänyt ja mielen iloiseksi saanut.
Kottaraiset palailevat kohta puoliin ja kyllä toisetkin muuttolinnut kohta haikailevat tänne paluuta.Kiitos että viesteillä meitä muistat.

Äänestä
  • kottaraiset sailysivat hengissa. Olisi se ikavaa jos paleltuisi koto matkalla, kun yrittavat palata tanne meille laulemaan. Ne kottaraiset meinaan.
    Viestisi ovat arvokkaita ja me taalla kaiholla niita lueksimme.
    Emme ehketi kuitenkaan tulisi sinne Iirikseen emmekä muuhunkaan kylmään koppiin palelemaan. Laita Ruuneberi lamminta paallesi ette saa sitä lintu lunssaa.

    Äänestä

teille suomalaisille muuttolinnuille siellä etelän mailla: Ulkomailla asuvien eläkeläisten verotus tulee kevenemään!
Lisää hilloa siis tulossa. Fantástico!

Äänestä

Kylmaa taallakin tuntuu olevan. Villasukat ja villahousut ovat paikallaan. Ei tosin niin kylmaa kuin jatkosodan aikana jolloin kusikin jaatyi kaarelle. Sina et varmaan sodassa ollutkaan, jos et sitten niissa keittio porukoissa. Vositko vahan kertoa. Naa muut asiathan me saadaan tietoon televisiosta. Suomalaisilla on laheskaikilla tammoinen laatikko.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


old_profile_6403 kirjoitti:

Espanjassa on ollut kylmempaa kuin 20-vuoteen. Paivat kuitenkin pitenevat ja vahitellen lammennee.

Aikoja sitten ilmestyi kottaraisia, ehka muuttomatkallaan Suomeen. Viikonvaihteessa nain vastarakin pyrstoaan heiluttamassa Suomeenko matkalla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu