Lissabon-sopimus allekirjoitettiin vuonna 2007

Anonyymi

Sen piti tehdä Euroopasta maailman kilpailukykyisin talousalue.
Mitenkäs tässä nyt kävikään ?
Ja miksi ?

14

51

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Trump pistää suuria talousmaita nokkiin 6-0 (aiheuttaen katastrofeja).
      EU:n olemassaololla talousalueena ei tunnu olevan suurta painoarvoa.
      Kyllähän meille vakuutellaan mitä kaikkea EU-maat ovat yhteisellä EU-talousalueella
      saavuttaneet, mutta ne saavutukset ovat jääneet hieman hämäriksi meikäläiselle.

      EU:n sisäiset edut ovat tiedossa, mutta mitä etua EU tuo EU-maille muun maailman kanssa käytävissä kauppasuhteissa ?
      Joku valistunut henkilö kenties voisi valaista asiaa ?

      • EU:n "saavutukset" ovat olleet alppien eteläpuolisten huijarimaiden rahoittaminen.
        1986 jälkeen minulla on ollut mahdollisuus seurata Espanjan erään alueen huimaa kehitystä EU rahoilla. Alppien pohjoispuoli on maksanut ja maksaa mutta onko hyötynyt mitään.
        Kaikesta päätellen entisen itäblokin maat ovat myös osanneet pitää puolensa.


      • Anonyymi
        flegu kirjoitti:

        EU:n "saavutukset" ovat olleet alppien eteläpuolisten huijarimaiden rahoittaminen.
        1986 jälkeen minulla on ollut mahdollisuus seurata Espanjan erään alueen huimaa kehitystä EU rahoilla. Alppien pohjoispuoli on maksanut ja maksaa mutta onko hyötynyt mitään.
        Kaikesta päätellen entisen itäblokin maat ovat myös osanneet pitää puolensa.

        Itäblokin maitten ei tarvitse edes mitenkään "pitää puoliaan",
        EU:n rahajakoautomaatti syytää kyseisille maille joka vuosi satoja miljardeja,
        koska niin on joskus päätetty, vaikka niistä maista ei ole yhtään mitään hyötyä EU:lle.

        Ne maat eivät ota vastuuta mistään, eivät osallistu millään lailla EU-yhteistyöhön. EU tekee itsensä naurettavaksi niitten silmissä.
        Huijarimaat pitävät Brysseliä ja vanhempia jäsenmaita tyhminä.

        Hiijarimaat haistattavat pitkät peet vanhoille jäsenmaille ja naureskelevat
        partaansa kun taas tänäkin vuonna tulee sata miljardia ilmaista rahaa ilman mitään velvoitetta niin kuin jo yli 10 vuotta.


    • Kyllä valvontaa on tehostettu sitten alkuaikojen, vielä tehtävää riittää..

      Kyllä suomikin saa jotain, tuleviin ratahankkeisiin haetaan, Tallinna tunneli ?

      Kyllä eräisiin itä-euroopan kohdalla vois vielä tiukentaa vaikka ukaasia annettu että olisi toimittava mut hitaasti toimivat jos toimivat.
      Ei EU halua olla poliisi vaan toivotaan yhteistoimintaa reilulla pelisäännöillä.

      • Anonyymi

        Saa Suomi jotain, mutta Suomi myös maksaa ja tekee yhteistyötä EU-jäsenmaiden kanssa. Suomi kantaa vastuunsa, kuten muutkin vanhat jäsenmaat.
        Rupumaat ei halua mitään vastuuta, miljardit eurot tukia vain haluavat - ja saavat.
        On tyhmää maksaa. Sitä ei EU:ssa uskalleta ääneen sanoa.

        Tallinna-tunnelin taitaa muuten rahoittaa 70%:sti kiinalaiset.


    • Anonyymi

      USA ja Kiina ovat talousmahdit. EU ei ole.

    • Anonyymi

      Tulevalla kaudella EU ei ainakaan vahvista asemiaan talousalueena.
      Putin vahvistaa omia asemiaan, koska populistipuolueet tekevät yhteistyötä Putinin kanssa EU:ta heikentäen.
      Populistit ovat isänmaittensa pettureita.

    • Anonyymi

      Meille ei EU:sta ole tullut muuta kuin matujen tulva. Ne kyllä pääsee yli rajojen papereitta rynnimään ja valitsemaan parhaan sossuturvan.

      • Anonyymi

        Silmät ja korvat ummessako olet ollut koko EU:N ajan ?


      • Anonyymi

        Sulla on siis joku "matu-sensori" päässä eikä yhtään mitään muuta ?


    • Anonyymi

      EU kokonaisuutena on erittäin huolestuttava alue,
      eteenkin yli- velkaantuneitten maitten aiheuttaessa valtavaa huolta euroopan paremmin asiansa hoitaneille maille,
      ON erittäin ikävä juttu suomelle, kun suuressa tyhmyydessään suomi otti valutakseen yhteisen euron,
      nyt suomiki on ikuisesti kusessa oman tyhmyytensä takia,
      on pieni lohtu,
      kun perussuomalaiset yrittää tehdä kaikkensa pelastaa suomi , tehdä se mitä tehtävissä on,

      muut suomen edustaja vouhakkeet ei ymmärrä mikä on suomen etu,
      ne luulee että suomella on varaa pitää yllä eu alueen hunsottimaitten taloutta, italiaa kreikkkaa ja on muitaki joista suuremmin ei uutisoida , ranskakin on huolestuttava maa, ym.
      vaikka suomen omat kansalaiset kärsii työttömyydestä,
      köyhyydestä ja eteenki vanhukset jätetään heitteille hoitoja vaille,
      jotta rahaa riittää eu hunsvottimaitten ylläpitämiseen,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

      sekavat ajat ovat tulossa,

      suomen on otettava itsemääräämisoikeus keikessa omaan haltuun,

      • Anonyymi

        EU:ssa on toistaiseksi 28 maata, ei Suomi ylläpidä yksin mitään,
        eikä muutenkaan "ylläpidetä" mitään, lainaa on saaneet rupumaat,
        ei toisten jäsenmaitten talous ole kaatunut rupumaiden talouksien kaatumiseen ja velkojen maksuihin osallistumiseen, vaikka niin ei olisi ollenkaan saanut käydä,
        että mikään maa vastaa sentilläkään toisten maitten veloista.

        Paljon enemmän menee vuosittain rahaa niille maille, jotka "osallistuvat" EU:hun vain tukien vastaanottajina.
        Se hulluus pitäisi saada loppumaan.

        Perussuomalaiset, ne vouhakkeet, ei mitenkään pysty eikä yritäkään pelastaa Suomea,
        mistä sellaisen hullun ajatuksen olet saanut päähäsi ?


    • Anonyymi

      Suomella menee aika hyvin EU:ssa.
      Huonommin menisi ilman sitä.
      Ei Suomen vanhuksien on ogelmat yms. johdu EU:sta.
      Se johtuu Suomen päättäjistä ja tahdosta laittaa rahaa sinne minne tarvitaan.
      Eli vanhushoivaan ei haluttu laittaa rahaa edellisen hallituksen aikana.
      Kokoomus-Kepu hallitusta saatte syyttää mm. vanhuksien huonosta hoivasta.

      • Anonyymi

        Ei johdu EU:a, hoitajamitoitus kun joskus saadaan toteutettua hoitajien saatua alalle, vanhusten hoitajille tosi tuntuva palkanlisäys se auttaisi.

        Lissabonin sopimus OK, kansa hyväksyy en tiedä hyväksyykö persut kun ovat kaikkea hyvää vastaan.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      70
      4918
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      11
      3349
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      20
      2622
    4. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      57
      1675
    5. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1556
    6. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1336
    7. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1302
    8. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      218
      1072
    9. Hiljaisuus

      Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
      Ikävä
      71
      985
    10. IS Viikonloppu 29.-30.11.2025

      Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra
      Sanaristikot
      51
      875
    Aihe