Nuorten miesten eturauhasen liikakasvu, jälkitiputtelu ja eturauhastulehdus!

Anonyymi

Olen kohta 42 vuotta täyttävä mies jolla on todettu eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu ja krooninen eturauhastulehdus. En tiedä tarkalleen kauanko olen sairastanut kroonista eturauhastulehdusta koska käytössäni on ollut kipukynnystä nostava lääke Triptyl jo useamman vuoden . Oireeni alkoi noin 1,5 vuotta sitten virtsan jälkitiputteluna ja tiheentyneenä virtsaamistarpeena josta hakeuduin urologin vastaanotolle tk-lääkärin kautta. Urologi totesi jälkitiputtelun johtuvan Prostatan (eturauhanen) hyvänlaatuisesta liikakasvusta, ja määräsi vaivaan tamsumin 0,4mg lääkkeen. En kuitenkaan haittavaikutusten vuoksi voinut käyttää lääkettä, joten sen käyttö lopetettiin. Kalsarit menee siis nykyäänkin vaihtoon useasti päivässä, ja tämä on todella rasittavaa ja ahdistavaa. Triptyl lääkitys purettiin noin puoli vuotta sitten marraskuu 2018 koska aiheutti virtsaamisvaikeuksia ja jatkuvaa väsymystä. Tämän jälkeen alkoi selittämättömät kivut nivusissa,alavatsalla,alaselässä ja kiveksissä eritoten vasemmassa kiveksessä. Hakeuduin uudelleen urologin vastaanotolle jossa hän totesi mahdollisen kroonisen eturauhastulehduksen, vaikka eturauhanen ei tuseeraten (sormella tunnustellen ja ultraten) aristanut, enkä ole tietoisesti rauhasta palelluttanut. Virtsasta otettiin myös useampaan otteeseen kokeet, mutta mitään bakteeriperäisiä löydöksiä ei ollut. Sain oireisiin virtsaamista helpottamaan Tadalafil 5mg lääkityksen, mutta siitä ei ole ollut mitään apua ja haittavaikutusten vuoksi myös sen käyttö on nyt lopetettu. Olen saanut tässä välissä myös tk-lääkäriltä kolmen kuukauden Ditrim duplo antibioottikuurin jota kerkesin syömään noin 3 viikkoa ilman vaikutusta jonka jälkeen urologi sanoi että ei kannata syödä kun ei vaikuta ja kun bakteeri löydöksiä ei edes ollut. Tk-lääkäri on myös tässä välissä määrännyt kipukynnystä nostamaan Venlafaxin 37,5mg ja Duloxetine 30mg lääkkeitä, mutta niistä on myöskin tullut enemmän haittaa kuin hyötyä. Näitä lääkkeitä käytetään yleisimmin masennuksen hoitoon että kipukynnykseen nostoon, mutta itselleni nämä SSRI ja SNRI ryhmän lääkkeet eivät sovi koska aiheuttavat erilaisia haittavaikutuksia. Pahin haittavaikutus itselläni on itseni muuttuminen tunteettomaksi, ei naurata ei itketä kaikki päivät ovat kuin katsoisi harmaata tiiliseinää, ei ole seksuaalisia haluja ei tunteita. Vaikka nämä lääkkeet on lopetettu en ole ainakaan vielä päässyt tästä harmaudesta eroon, toivottavasti joskus se onnistuu. Testosteroni arvoni ovat olleet myös matalalla (10-13), mutta sen nostamiseen on urologi tarjonnut vaan liikunnan lisäämistä, ainakin toistaiseksi. Nämä eriasteiset jatkuvat kivut häiritsevät päivittäin ja jotenkin alkaa olla sietokyky asian suhteen todella koetuksella. Tällä hetkellä myös mahani on sekaisin ja kipeä (kovalla ja löysällä vaihdellen) ja tähän on tarjottu selitykseks eturauhastulehduksen lisäksii ärtyvän suolen oireyhtymää, mutta tätäkään ongelmaa ei ole ollut vielä puoli vuotta sitten. Ruokavalion muuttaminen ei auta ja kuidun lisääminen ei myöskään tuo kuin hyvin lievää helpotusta, viimeisimpänä oireena ilmeisesti sisäiset peräpukamat jotka vuotavat välillä täysistunnolla verta (tk-lääkärin toteama). Liekkö tämäkin mahan vaihtelu johtuu näistä särky ja muista lääkkeistä joita joudun syömään. Olen käynyt vatsan ja kivesten ultraäänessä ja niissä ei ollut mitään poikkeavaa, vaikka omasta mielestäni oikea kives on huomattavasti vasenta arempi/kipeämpi ja toisinaan kovempi sekä noussut ylös ilmeisesti vatsan jännityksestä johtuen. Lisäksi siemensyöksyn jälkeen kivestä särkee useamman tunnin. Seuraavaksi tulossa suolistosta lähete kolonoskopiaan. Olen kokeillut kaikkea mahdollista eturauhastulehduksen hoitoon lääkkeiden lisäksi, kuten saunomista,lämpöä,soijajauhoja,sinkkiä,kuparia,kurpitsansiemeniä yms mutta mitään varsinaista apua en näistä mistään ole tullut. Seuraava sovittu kontrolliaika urologille on vasta syyskuussa 2019.
Onko teiltä keneltäkään mitattu testosteroni arvoja, sillä jos kärsit eturauhasen aiheuttamista vaivoista, luin että alhaisella testosteroni tasolla on vaikutusta eturauhasvaivoihin ja liikakasvuun. itsellä S-testo on ollut alhainen 10-13 kun viitealue on 10–38 nmol/l (nanomoolia litrassa). Urologin mielestä testosteroni taso ei ei vaikuta eturauhaseen,mutta olen lukenut asiasta muuta
--->https://haittarauhanen.webs.com/tulehduksen-oireet
Tänään 24.05.2019 urologi soitti kun olin varannut soittoajan pahentuneiden kipujen ja lisääntyneen jälkitiputtelun vuoksi, määräsi vain kaikesta haittavaikutuksista huolimatta ottamaan Kipuun särkylääkettä ja Triptyliä 10mg/päivä ensimmäinen viikko, sen jälkeen 20mg/päivä toinen viikko ja kolmas viikko 30mg/päivä johon sitten taso jätetään ainakin toistaiseksi. Sanoi samalla että jälkitiputtelulle ei voi mitään. Onko tosiaankin näin?
Hakusessa olisi etenkin nuoria tai ikäisiäni kohtalotovereita keskustelemaan ja antamaan vinkkejä avun saamiseen, sillä tämä sairaus on todella rasittava ja jatkunut monella jo vuosikausia.

25

5379

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Moi,
      ihan kuin lukisi omaa sairaskertomusta muutaman vuoden takaa. Tässä sinulle muutama
      vinkki mikä on itseä auttanut.
      -Älä stressaa, se pahentaa kaikkia oireita sairauksessasi.
      -Ala käyttää inkohousuja, ne imee kokopäivän virtsankarkailut, helpottaa stressiä.
      -Ala vähentää kipulääkkeiden syöntiä pikkuhiljaa, sekoittaa suoliston pahanpäiväisesti.
      -Lisää liikuntaa, käy ravintoterapeutilla, eli ala syödä marjoja yms. antidoksidantteja
      sisältäviä ruokia.
      -Ajattele positiivisesti, nämä vaivat ovat pieniä verrattuna moniin muihin kroonisiin
      sairauksiin.

    • Anonyymi

      kokeile pahentaako joidenkin lääkäreiden määräämä runsas masturbointi oireita ja kokeile lopettaa hetkeksi, jos keskimääräinen kipu esim. parin päivän aikajaksolla kasvaa

    • Anonyymi

      No voihan h*lkutti. Miksi aloittaja ei voi painaa entteriä ja jakaa piiiitkän tekstinsä luettavaan kuosiin riittävällä määrällä loogisesti luotuja kappaleita.

      Tuollainen yhteen jöötiin tungettu pitkä teksti on todella tuskaista luettavaa :/

    • Anonyymi

      Mitä alottajalle kuuluu?Suosittelen sukupuolitautitestejä.Saattaa olla ollut piilevänä jokin sukupuolitauti, joka on aiheuttanut pitkaaikaisen tulehduksen. Tämä on vain arvaus.

    • Anonyymi

      Myös PSA testi pitää tehdä ja seurattava vuosittain.

      • Anonyymi

        Nykyaikana miehillä on useita sukupuolisuhteita elämänsä aikana ja monilla myös maksullisilla naisilla käyntiä.Epäilen,että piilevät sukupuolitaudit voivat aiheuttaa ongelmia myös eturauhasessa,mutta tämä on vain arvelu.
        Ei se mittän auta vaikka havaitaan eturauhasen liikakasvua.Täytyy löytää syy miksi se kasvaa.
        Erikoista on myös,että eturauhasen liikakasvuun tarkoitetut lääkkeet aiheittavat ikäviä sivuvaikutuksia monille.


    • Anonyymi

      Voi helkatti mitä puoskarointia.
      Siis sun pissatauti on pitkittynyt vuosien vaivaksi ja lopulta lääkäri tyyrää sulle masennuslääkkeitä.

      Onko sulta otettu sp- testit?
      Munuaisarvot? Senkka?
      Yksi osa ongelmaa on lääkkeiden määrä ja vaikutus sun vatsaan. VOISIN MELKEIN SUOSITELLA, ÄLÄ MENE TÄHUSTYKSEEN.
      NE TUHANNET TURHAT LÄÄKKEET HAJOTTAA SUN VATSAN HAJOTTAJAKANNAN JA LOPULTA AINEENVAIHDUNNAN.

      Lääkäreiden osaamisen ollessa olla, ne tyyrää kilokaupalla lääkkeitä, jolla ne saa sut ulos ja toisen onglmaksi. Kuulostaa jo ihmiskokeelta.

      Hoitaako yksikään lääkäri Suomessa mitään kunnolla?
      MITÄ LÄÄKIKSESSÄ TAPAHTUU?

      Saakohan lääkärin paperit rahalla vai nussimalla rehtoria?

      • Anonyymi

        Noh, noh ei noi sinunkaan neuvosi ilman lääkäreitä onnistu, joten olisikohan kundilla ihan ens alkuun syytä vaihtaa alan lääkäriä ja saada mielipide häneltä lisätoimenpiteistä?


    • Anonyymi

      Lääkkeet veks ja vaipat housuun. Alat juoda riittävästi nestettä ja otat korkeintaan
      Buranaa ja alat syödä vihanneksia ja marjoja joka päivä kuukauden ajan ja sitten
      arvioi oireesi uudelleen. Tsemppiä

    • Anonyymi

      Kyllä terassikesä saa nyt jäädä, kotimatkalla tuli pissat housuun bussissa kun pidätyskyky ei riittänytkään kotiin saakka vaikka terassilla viimeksi kävin toiletissa.

      Oluen ja lonkeron juonti täytyy suorittaa "kalsarikänninä"

    • Anonyymi

      Itsellä myös kroonistunut eturauhasen tulehdus, tuppaa nivuset olemaan alati
      kipeenä ja tuntuu kuin kokoajan olisi tippa pippelinpäässä. Inkohousuja on pakko
      käyttää ja päivänmittaan pissaa karkailee kohtalaisesti koska illalla sen inkohousujen
      painosta tietää. Suojat kyllä toimii, mutta suuri huoli on antipioottien kuurien syönti.
      Lääkekuuri kun loppuu, niin kohta tulehdus uusii, onneksi PSA ei ainakaan vielä
      näytä että olisi syöpä. Työterveyshuollossa on käyty, mutta ohjeet sieltä ala-arvoisia.

    • Anonyymi

      Aina kirjoitetaan naisten virtsavaivoista, kellä on pakko kellä ponnistus tai molemmat
      inkotenssit tai muuta vuotovaivaa. Miehet on unohdettu täysin, ei puhuta suojista,
      ei tepsivistä lääkkeistä ei nolojen tilanteiden aiheuttamista sosiaalisista ongelmista,
      impotenssista, erakoitumisesta tai virtsankarkailusta. Eturauhanen on vissiin se suurin ongelma, alavatsakivut ja pissat housuun naurattaa kaikkia paitsi itseä.

      Tietoa ja hoito-ohjeita pitäisi saada. On pakkoinkotenssia, nivuset kipeenä toistuvasti,
      nolottaa kertoa, halu seksiin romahtanut, ja ikää reilusti alle 50 vuotta.

    • Anonyymi

      Itsellä vaivaa jälkitiputtelu, housut haisee virtsalta, ravistat, ponnistelet mutta aina
      vessassa käynnin jälkeen lirahtaa tippa pari. Tämän lisäksi kun käy vessassa pisulla
      10-15 kertaa vuorokaudessa niin suojien käyttö lienee ainut toimiva huoltotoimenpide. Olen reissuissa ja lentokoneessa matkatessani kokeillut inkohousuja muttei ne tunnu oikein hyvältä mutta tuntuu toimivan, ei haise eikä
      näy läikkiä.

      • Anonyymi

        Onko tietoa tuosta testojen alenemisesta jos joka päivä saa orgasmin. Kusettaa kans jos juo kahvia ja peräpukamat vaivaa. TK sa katsoi jotkut eturauhasarvot ja oli ok. Pari päivää kestää olla ilman seksiä ja sitten on pakko saada. Joskus useita kertoja päivässä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko tietoa tuosta testojen alenemisesta jos joka päivä saa orgasmin. Kusettaa kans jos juo kahvia ja peräpukamat vaivaa. TK sa katsoi jotkut eturauhasarvot ja oli ok. Pari päivää kestää olla ilman seksiä ja sitten on pakko saada. Joskus useita kertoja päivässä.

        Tällä hetkellä on taas ilmeisesti tulehdus, kipuja nivusaluella. Oli jo tässä pitemmän aikaa pois.Jälkitiputtelu vaivaa edelleen. Yöllä saa myös käydä sen 5-8 kertaa kertaa virtsalla. Jännä kun nousee ylös niin vessassa tuntuu että ei enää olekaan hätä, mutta palattuani sänkyyn ja selälleen mentyä taas tulee tunne että lähettävä virtsalle. Olen lukenut että maitotuotteiden runsaalla käytöllä varsinkin rasvaton maito olisi yhteys eturauhassyöpään. Olen lapsesta asti ollut kova juomaan maitoa, minusta kylmänä paras jano juoma, ja saa hitusen energiaakin. Nyt lopetin kokonaan, ennen saattoi mennä useampi litra päivässä siis rasvatonta. Stressi tosiaan ainakin pahentaa tilannetta ja oloa. Kysyin urologilta että eikö oikeasti voi tehdä tälle asialle tiputtelu, psa:n nousu ja eturauhauhasen jatkuvalle kasvamiselle mitään ja pitääkö tässä odottaa nyt vain syöpää, niin urologi sanoi että niinhän se nyt vähän niin kuin on, että seurataan. Eipä helpottanut tuon kuuleminen yhtään nyt ikää 43vuotta. Isällä ja pikkuveljillä ei ongelmia, mutta äidin veli kuoli 61vuotiaana eturauhassyöpään. Täytyy kokeilla muuten noita housuja, mistä niitä saa ostettua ja onko kalliita?
        Viimeisintä ihmetystä on herättänyt peniksen varteen ja kiveksien ihoon ilmestyneet tummat peukalon pään kokoiset alueet aivan kuin mustelmat, en tiedä mistä johtuu. Psa noussut tasaisen varmasti, muistaakseni viimeksi oli 2.8.ja testo oli 11.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tällä hetkellä on taas ilmeisesti tulehdus, kipuja nivusaluella. Oli jo tässä pitemmän aikaa pois.Jälkitiputtelu vaivaa edelleen. Yöllä saa myös käydä sen 5-8 kertaa kertaa virtsalla. Jännä kun nousee ylös niin vessassa tuntuu että ei enää olekaan hätä, mutta palattuani sänkyyn ja selälleen mentyä taas tulee tunne että lähettävä virtsalle. Olen lukenut että maitotuotteiden runsaalla käytöllä varsinkin rasvaton maito olisi yhteys eturauhassyöpään. Olen lapsesta asti ollut kova juomaan maitoa, minusta kylmänä paras jano juoma, ja saa hitusen energiaakin. Nyt lopetin kokonaan, ennen saattoi mennä useampi litra päivässä siis rasvatonta. Stressi tosiaan ainakin pahentaa tilannetta ja oloa. Kysyin urologilta että eikö oikeasti voi tehdä tälle asialle tiputtelu, psa:n nousu ja eturauhauhasen jatkuvalle kasvamiselle mitään ja pitääkö tässä odottaa nyt vain syöpää, niin urologi sanoi että niinhän se nyt vähän niin kuin on, että seurataan. Eipä helpottanut tuon kuuleminen yhtään nyt ikää 43vuotta. Isällä ja pikkuveljillä ei ongelmia, mutta äidin veli kuoli 61vuotiaana eturauhassyöpään. Täytyy kokeilla muuten noita housuja, mistä niitä saa ostettua ja onko kalliita?
        Viimeisintä ihmetystä on herättänyt peniksen varteen ja kiveksien ihoon ilmestyneet tummat peukalon pään kokoiset alueet aivan kuin mustelmat, en tiedä mistä johtuu. Psa noussut tasaisen varmasti, muistaakseni viimeksi oli 2.8.ja testo oli 11.

        Jäi vielä mainitsematta että marjoja ja kasviksia olen syönyt pienestä asti, kuten myös salaattia. Muuten olen sekasyöjä. Tupakatta ollut jo 2.5 vuotta. Jotenkin sitä ei tällä ikää haluaisi uskoa että on parantumattomasti sairas.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jäi vielä mainitsematta että marjoja ja kasviksia olen syönyt pienestä asti, kuten myös salaattia. Muuten olen sekasyöjä. Tupakatta ollut jo 2.5 vuotta. Jotenkin sitä ei tällä ikää haluaisi uskoa että on parantumattomasti sairas.

        Ei virtsatie tulehdusta, muutkin Labrat ok, paitsi tuo psa. Halut seksiin vähentyneet kun kalsarit märkänä niin käy mielen päälle, eikä mikään oikein innosta. Seksin harrastamisesta ei ole ollut apua vaivoihin eikä sinänsä psa arvoihinkaan, kokoajan nousseet hiljalleen tuohon 2.8 lukemaan. En tiedä mitä tässä nyt enää keksisi? Kalaöljy kapseleita syön samoin soija kastiketta sekä sinkkiä, tosin mitään varsinaista hyötyä ole ollut oikein näistä mistään. Vinkkejä ja ehdotuksia otetaan edelleen vastaan ja mielellään kuulen kohtalotovereita. Laittakaa kommentoidessanne kä, niin on helpompi samaistua ja ymmärtää tilannetta jos sairastaa tuota liika kasvua, syöpää, jälkitiputtelua yms..Kiitos kaikille kommentoinneille!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tällä hetkellä on taas ilmeisesti tulehdus, kipuja nivusaluella. Oli jo tässä pitemmän aikaa pois.Jälkitiputtelu vaivaa edelleen. Yöllä saa myös käydä sen 5-8 kertaa kertaa virtsalla. Jännä kun nousee ylös niin vessassa tuntuu että ei enää olekaan hätä, mutta palattuani sänkyyn ja selälleen mentyä taas tulee tunne että lähettävä virtsalle. Olen lukenut että maitotuotteiden runsaalla käytöllä varsinkin rasvaton maito olisi yhteys eturauhassyöpään. Olen lapsesta asti ollut kova juomaan maitoa, minusta kylmänä paras jano juoma, ja saa hitusen energiaakin. Nyt lopetin kokonaan, ennen saattoi mennä useampi litra päivässä siis rasvatonta. Stressi tosiaan ainakin pahentaa tilannetta ja oloa. Kysyin urologilta että eikö oikeasti voi tehdä tälle asialle tiputtelu, psa:n nousu ja eturauhauhasen jatkuvalle kasvamiselle mitään ja pitääkö tässä odottaa nyt vain syöpää, niin urologi sanoi että niinhän se nyt vähän niin kuin on, että seurataan. Eipä helpottanut tuon kuuleminen yhtään nyt ikää 43vuotta. Isällä ja pikkuveljillä ei ongelmia, mutta äidin veli kuoli 61vuotiaana eturauhassyöpään. Täytyy kokeilla muuten noita housuja, mistä niitä saa ostettua ja onko kalliita?
        Viimeisintä ihmetystä on herättänyt peniksen varteen ja kiveksien ihoon ilmestyneet tummat peukalon pään kokoiset alueet aivan kuin mustelmat, en tiedä mistä johtuu. Psa noussut tasaisen varmasti, muistaakseni viimeksi oli 2.8.ja testo oli 11.

        Vaippoja ja inkohousuja saa ainakin Tokmannilta, City-marketista, Prismasta sekä isommista S-Marketeista. Tena-Men 10 kpl:n pakkaus 4,50 euroa ja inkohousut 10 kpl:npakkaus n. 12 euroa. Myös netistä voi tilata www.tenamen.fi


    • Anonyymi

      No mä olen pari kymppinen ja samoissa ongelmissa. Oireilu alko joskus n. 20-vuotiaana, kun testot hävis. 26-vuotiaana sain vasta selvitettyä syyn mun miljoonille ongelmille ja se oli S-testo 7.4 ja vapaa 161. Eli eturauhanen alko oireilee, kun testot kyykkäs ja sit alotettiin korvaushoito sustanon ja nyt hormooni arvot menee sellasta vuoristorataa, että eturauhasen kasvu vaan kiihtyy, eli 1ml/14pv. Mennään korkeelle ja tullaan taas nollille ja taas ylös ja alas. Testo, estro ja dht suhde kokoajan päin vittua. Eli mun mielipide on hormooni tasapaino ja joka väittää, että sen aiheuttaja on vaan pelkkä testo voi vetää lapaseen. Tasapaino. PS.Lääkärit ei ymmärrä aiheesta yhtään mitään. Jos testot 10-13 jatkuvasti, niin ehdottomasti korvaushoito päälle ja se vitun tasapaino, eikä mitään vuoristorataa, kun lääkäri tutisee pelosta, että testo tappaa heti, kun mennää vähänkin viitearvojen puolelle. 0.5ml/5päivän välein vois mulla toimia tai sitten tikkaa vielä useammin, mut pienemmällä määrällä taas. 7.4 testot vs korvaushoito, niin ero on kun yöllä ja päivällä, vaikkei täs todellakaan vielä kunnossa olla, kun noi tasot heittelee helvetisti, mut lääkärit ei nää siinä mitään ongelmaa. Se vitun tasapaino.. 10-15 seilaava s-testo on huono. No ehkä se jollain patulla menee. Eturauhanen IBS Vuoristorata uniongelmat ja miljoona muuta. T.28V ja kyllä vituttaa. Juhana Piha:lle mulla nyt lääkäri aika varauksessa. Kuulemma suomen paras näissä ongelmissa ja kannattaa varmaa ihan suosiolla kaikkien varata sinne aika ensimmäisenä, jos on testo ongelmia. Sinne on pitkät jonot.. Jonotuksen ajan voi sit taistella noitten juntti lääkärien kanssa ja toivoo, että joku tajuais jotain

      • Anonyymi

        Hetkeen ainakin parempi kausi menossa kop, kop. Selkeä hyöty ollut maidon juonnin lopettamisella.
        Psa viimeksi vain 1,5. Jälkitiputtelua ja yöllisiä vessa käyntejä on edelleen, mutta huomattavasti vähäisempänä. Ihmettelen miksi maidon ja erityisesti rasvattoman maidon yhteyttä eturauhasen liikakasvuun ja mahdolliseen syöpään ei ole urologien toimesta vastaanotoilla minulle koskaan kerrottu. Huomasin itse netistä että rasvattoman maidon ja eturauhasongelmien yhteys on havaittu ja tutkittu jo vuosia sitten lukuisissa tutkimuksissa ja monessa eri maassa ja eri tutkijoiden toimesta.
        Ilmeisesti lehmänmaidossa on käsittelynkin jälkeen eläinperäisiä hormooneeja ja muita aineita ja myrkkyjä jäljellä jotka sekoittavat miehen hormooneja ja altistavat eturauhasen ongelmille. Kokeissa löydettiin rasvattoman maidon ja eturauhasongelmien ja syövän yhteys, mutta ei varsinaisesti selvinnyt mikä maidossa tarkalleen ottaen on se aine tai osa joka ongelmat aiheuttaa. Itsellä tämä rasvaton maito selittäisi eturauhasen liikakasvun kun olen aina ollut kova juomaan maitoa ja nimenomaan rasvatonta. Nyt olen lopettanut maidonjuonnin kokonaan ja ollut juomatta nin 1,5kk ja oireet ovat lievittyneet jo selvästi, myös psa on laskenut lähes puoleen entisestä. Uudet kokeet (Psa ja Testo) ja tilanteen kartoitus tulossa syksyllä, eikä maito toki yksin selitä eturauhasongelmia ainakaan kaikilla meillä oireisilla. Itsellä kumminkin tuntuu olevan jonkin asteinen selkeä yhteys. Ennen maidon juonnin lopettamista ja oireiden ollessa tulehduksen kaltaisia ja erittäin vaikeita varasin ajan tk-lääkärille, mutta sain ajan vasta kuukauden päähän jolloin oireet olivat helpottaneet. Tk-lääkäri määräsi 19.5 AVODART 0.5 mg kapselin eturauhasen pienentämiseen sekä TAMSULOSIINIHYDROKLORIDI ORION 0.4 mg depotkapselin eturauhastulehduksen oireisiin. Samalla sanoi että haittavaikutuksia on ja tulee ja punnitse itse haetko apteekista ja käytätkö vai et. En ole hakenut lääkkeitä. Maidon juonnin lopettaminen on auttanut itseä todella paljon ja aikaisemmat haittavaikutukset eivät houkuttele hakemaan lääkkeitä ainakaan vielä. Ikävintä tässä omassa tilanteessa on se että jos ongelmien takana todella on rasvaton maito niin sopii toivoa että mitään peruuttamatonta ei olisi eturauhaselle tapahtunut tai ainakin tapahtuma saataisiin nyt maidon juomattomuudella pysäytettyä nykyiseen, sen verran hankalia ja ikäviä oireet pahimillaan ovat.
        Olen alkanut nyt myös liikkumaan entistä enemmän ja pudottamaan painoa tosissan eli polkupyörällä tulee ajettua päivittäin 24km ja käveltyä noin 5-7km, tässä taistelussa on otettava nyt kaikki keinot käyttöön.
        Hyvää kesää 2021 eturauhasongelmaisille kaikesta huolimatta ja palataan taas asiaan kun jotain uutta selviää.

        Kiitos kaikille kommentoijille ja lisää kommentteja, vinkkejä ja kokemuksia kaivataan nuorilta edelleen...


    • Anonyymi

      Iso apu eturauhasongelmiin: liikunta. Liikkumisen vähyys aiheuttaa verenkierto ongelmia ja nesteenvaihdunnan ongelmia. Istuminen oikein moninkertaistaa nämä ongelmat. Jos joka arkipäivä kävelee tunnin lenkin, ihmeitä tapahtuu elimistössä. Minun elämän laatu parani merkittävästi kun aloin liikkua. Tv tuolissa istuin ennen 3-8tuntia päivässä. Sitten tapahtui suuri ihme, ja tulin uskoon. Kaikki asiat alkoi seljetä ja mennä parempaan suuntaan. Parasta kaikessa on se sisäisen tyhjyyden muuttuminen iloksi ja rauhaksi. Kiitos Jeesukselle, että Hän on minun kanssa nyt. Ei kaikki ongelmat hetkessä poistunut, mutta tuska helpotti, ei tarvi pelätä kurjuutta eikä kuolemaa. Helvetti on syntisille, taivas Jeesukseen uskoville. Sitä saadaan maistaa vähän jo täällä eläessä. Puhun nyt omasta kokemuksesta.

    • Anonyymi

      Stressi, stressi ja vielä kerran stressi, pahentaa oireita oikein kunnolla. Itsellä oli
      samoja ongelmia, nivuset kipeenä, jälkitiputtelua ja useita virtsankarkailutilanteita.

      Laitoin jalkaan toppahousut, Tenat kalsareiksi, söin antibiootit ja lopetin stressaamisen asiasta. Talvi kului ja nyt vaivat ovat oleellisesti helpottanut ja
      uskoakseni suurin syy oli älytön stressi asiasta.

      • Anonyymi

        Samastun tähän kommentoijaan. Ostin keväällä Haltin toppashortsit ja olen nyt jopa helteillä
        niitä käyttänyt sekä Tenan Aktiv Fit inkohousut kalsareina kaiken aikaa, sekä juon vettä
        joka päivä noin 1,5 litraa sekä yritän vähintään kahdesti viikossa panostaa sexiin. Enkä enää
        stressaa tiputteleeko/karkaako pissaa tai pakottaako palleja.

        Mielestäni oireet ovat lieventyneet näin naturellisti. Tosin seuraan myös veriarvoja
        työterveyshuollossa.


    • Anonyymi

      🙄😐😮🥇
      🏳‍🌈🏳‍🌈🏳‍🌈🌞🌞🌞
      Hyviä juttuja ja hyvin henkilökohtaisia! Kiitos näistä ja hyvää jatkoa!

    • Anonyymi

      onko teille tehty varjoaine isotooppi kuvausta, minulla näkyy eturauhasessa joku piste ja sille ei kuulema tehdä mitään kun psa on alle 1

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      312
      7272
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2136
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1817
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1337
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1277
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      8
      1213
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1200
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1136
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1071
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1009
    Aihe