Testamenttia moitittu, mitään ei tapahdu?

Anonyymi

Testamentti ok, ei sanamuodoissa moitittavaa. Testamentti teetetty lakimiehellä vuosia aikaisemmin.
Vainajan terveydentilaan ei voi vedota, ei ollut lääkitystä tai sairaalahoitoa.

Vainajalla ei ollut avio/avopuolisio tai lapsia. ns. peräkammarinpoika oli hän.. Testamenttasi omaisuutensa entiselle työkaverinsa lapselle.

Testamenttia ovat moittineet sukulaiset, jotka eivät olleet vuosikymmeniin tekemisissä vainajan kanssa ja näistä ei kukaan edes tullut hautajaisiin.

Perukirjoituksesta on kohta mennyt vuosi ja ainoa mitä on tapahtunut on perintöveron maksulaput ja maksupäivät. Mistäs 20 vuotias maksaa 80.000 euroa perintöveroa, kun perintöä ei saa realisoitua. Verottaja käskee maksamaan, muuten tulee maksuun myös korot ja viimeisenä vaihtoehtona päätyy ulosotonasiakkaaksi.

Käräjäoikeudesta on saanut vain tiedon, että testamenttia moittineiden pitää toimittaa lisätietoja ja tästäkin infosta on mennyt jo puolisen vuotta. Toimittaa mitä tietoja, kun kerta mitään tietoja ei ole olemassakaan..

Voiko tämä olla oikeasti niin, että voidaan huvikseen venyttää perinnönjakoa kiusallaan kuukausia ilman mitään sanktioita?

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Testamentinsaajan olisi tullut toimia ENNEN perintöverotuksen toimittamista eli tehdä verohallinnolle perintöverotuksen toimittamisen lykkäyshakemus.

      PerVL 31.3
      "Verohallinto voi kuolinpesän osakkaan tai lahjansaajan ennen verotuksen toimittamista tekemästä hakemuksesta lykätä perintö- tai lahjaverotuksen toimittamisen määräajaksi, kuitenkin niin, että verotus on toimitettava 10 vuoden kuluessa verovuoden päättymisestä."
      https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1940/19400378#L4P31

      Verohallinto:
      "Perintöverotuksen toimittamista voidaan lykätä tilanteissa, joissa kuolinpesään liittyy erityisen mutkikkaita perillis- ja/tai varallisuustilanteita, joista on prosessi vireillä yleisissä tuomioistuimissa. Esimerkkinä tällaisesta tilanteesta voidaan pitää testamenttia koskevaa oikeusriitaa."
      https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ohje-hakusivu/48605/perinto_ja_lahjaverotuksen_toimittamise/

      Kun ap:n tilanteessa verotuspäätös on tehty, verolle juoksee viivästyskorko, mutta sitä ei ulosmitata, ennen kuin kaksi vuotta on kulunut veron ensimmäisestä eräpäivästä. Toivottavasti testamentti on sitä ennen saanut lainvoiman.

      PerVL 52.3
      "Maksamatta olevaa perintöveroa, sen korotusta ja viivästysseuraamusta ei kuitenkaan peritä ulosottoteitse eikä niiden perusteella haeta verovelvollisen asettamista konkurssiin eikä tietoa niistä merkitä verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annetussa laissa (1346/1999) säädettyyn verovelkarekisteriin ennen kuin kaksi vuotta on kulunut veron ensimmäisestä eräpäivästä. "
      https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1940/19400378#L5P52

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      208
      2824
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      167
      2501
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1172
    4. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      583
      1015
    5. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      124
      1002
    6. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      67
      1000
    7. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      269
      948
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      320
      921
    9. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      899
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      768
    Aihe