Hyvä uimahalli, mutta..

Anonyymi

Olen tykännyt käydä Keuruun uimahallissa ja remontin jälkeen oli hienoa saada myös terapia-/opetusallas tavallisen rata-altaan lisäksi.

Ainoana miinuksena pidän sitä, että kuntouimareille varattu allas on liian pieni isolle määrälle uimareita. Tämä näyttää hassulta, kun katsoo altaan päässä jakaumaa, niin iso osa altaasta on varattu vesijuoksijoille, joita on pari ja toisessa reunassa ovat kaikki uimarit, kuin sillit suolassa toistensa tiellä. Tätä ahtautta vielä korostaa rinnakkain uivat ja keskustelevat, erityisesti naiset, ettei ohi pääse törmäämättä. vastaantulijaan.

Onneksi nyt ei ole pitkään aikaan ollut sellaisia naisia, jotka eivät tiedä, mitä tarkoittaa kuntouinti. Tällaiset naiset tulivat radalle makaamaan ja jotkut pyyhe päässä valittamaan veden roiskumisesta. No, uidessahan roiskuu, kun on vettä. Miksi nämä tulevat sitten uimareiden radalle valittamaan, eivätkä ui? Tästä muutoksesta, joka on nyt toivottavasti pysyvä, on iso plussa ja olen ainakin vielä pysynyt uimahallin asiakkaana.

Mielestäni radan voisi jakaa uintivauhdin mukaan kahteen isoon rataan, jossa hitaammat ja nopeammat saada uida törmäämättä omalla nopeustasolla. Tämän tilan voisi hyvin ottaa siltä parilta vesijuoksijalta, ettei kaikki uimarit ole siellä ahtaassa "sillit suolassa" -radalla.

23

733

    Vastaukset 23

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Taisi Oulussa olla vielä isompi ongelma uimahallissa,kun siellä oli sarjakakkaajase on petollista,jos sarjakakkaajan takana tuleva sattuukin uimaan suu auki eikä huomaa,kun joutuu väistelemään vesijuoksijoita ja hitaammin uivia niin äkkiä voi olla,että olisi pökäle hampaiden välissä.

    • Anonyymi

      Minä taas pidän ongelmana miesten peseytymistiloissa niitä muutamia vanhempia miehiä, jotka tulee vasiten katsomaan muiden peseytymistä.
      Tullaan istumaan suihkutiloihin ja tuijotetaan häpeilemättä.
      Näihin voisi henkilökunta puuttua.
      Enemmän nämä häiritsevät kuin naispuoleiset siistijät, jotka välillä myös tekevät tikusta asiaa, jotta pääsisivät tiirailemaan.
      Terveisiä heille. Nähdään taas syksyllä!

      • Anonyymi

        Minä kävin Keuruun uimahallissa, ihmettelin ruskeita kelluvia kikkaroita, nyt tiedän mitäne olivat.
        hyi kauheeta.


      • Anonyymi

        Naispuoliset siistijät pääsevät tiirailemaan? Sinun ...jotain...? Voi, voi. Pitäisikö nyt kuitenkaan palata enään syksyllä?


    • Anonyymi

      Olisi vielä pahempi tapaus, jos kilpauimarit uisivat muulle yleisölle tarkoitetulla ajalla. Silloin olisi varsinainen tungos tämän nykyisen allasjaon vuoksi. Ja silloinkin tyhmästi, että muutaman/parin vesijuoksijan allasrata on suurin osa ajasta tyhjää tilaa.

    • Anonyymi

      Lopetin Keuruun uimahallissa käynnit silloin kun siitä tuli jihadistien kusipalju.

      • Anonyymi

        Keuruun uimahalli olisi purettava ensitilassa, on täysin tarpeeton kulu veronmasajille.


      • Anonyymi

        Onko uimahallissa vielä ruskeita kikkaroita?
        joko on vesi vaihdettu?


    • Anonyymi

      Keuruun uimahalli on siisti ja edullinen. Kiitos siitä.

    • Anonyymi

      Totta turiset!

      • Anonyymi

        Vai siisti, mistä kohtaa?


    • Anonyymi

      Koko uimahallikulttuuri on keskiaikaista ja tappavan epähygieenistä.

      • Anonyymi

        Kyllähän Keuruun uimahalli on ihan purkukunnossa, miksi ei jo pureta?


      • Anonyymi

        Ainakin siivoojia palkata lisää.


      • Anonyymi

        Joko siivoojat ovat siivonneet törkyisen uimahallin ja umpäristön??


      • Anonyymi

        Silloinhan erillainen kylpyläkulttuuri vasta kukoistikin. Ei muutakuin Turkkiin ja saunaan...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän Keuruun uimahalli on ihan purkukunnossa, miksi ei jo pureta?

        Purkukunossa? Hieman täsmennystä.


    • Anonyymi

      Positiivista palautetta kesän aukiolosta. Mahtavaa tulla pidemmältäkin matkalta uimaan ja saunaan, jos kelit eivät järviuintia salli. Aukiolotkin ovat hieman järkevöityneet viimeisimmistä käynneistä. Iso , ei tarvitse ihan iltaan asti odotella maanantaita lukuun ottamatta.

    • Anonyymi

      Onneksi en asu noin ahdasmielinen kylä kun tuo keuruu ,tylsä ja ruma pikkukylä eikä mitään ole siellä juntit ja persut haisee ja asuu siellä kamala peräkylä 🤮

      • Anonyymi

        Onneksi ei myöskään tarvitse olla omasta synnyinmaastaan pakeneva kansalainen niinkuin meillä Karjaliset. Homma hoidettiin ja osa heistä asutettiin tänne "ahdasmieliseen, tylsään, rumaan, kamalaan peräkylään. Sotakorvauksetkin pieni Suomi Venäjälle sai maksettua ja Karjalaiset asutettua vaikka kaikesta esim. vaikka rakennusaineista oli kova pula. Ruokakin kortilla.


      • Anonyymi

        Onneksesi et asu. Tuolla pään aikomisella et kauaa täällä viihtyisikään.


      • Anonyymi

        Jokainen kommentoi omilla vahvuuksillaan


    • Anonyymi

      Keuruun uimahalli on on siisti ja viihtyisä .miksi pitää valittaa ,ette ilmeisesti ole muualla käyneet.pieni miinus tulee vanhemmasta saunapoliisista joka on paikalla joka päivä sekaantuen vähän joka asiaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      123
      1118
    2. 65
      1023
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      93
      793
    4. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      77
      753
    5. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      43
      692
    6. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      37
      665
    7. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      67
      614
    8. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      22
      582
    9. Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille

      Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka
      Lieksa
      28
      576
    10. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      37
      498
    Aihe