Lapsi joudutaan ottamaan huostaan ja sitten alkaa se kaaos, kun bio-vanhemmat HALUAA nähdä lapsensa ja tuo lapsi on vietävä hyvin lähelle vanhempien kotia, että jaksavat, vaan jaksaako se pikkuihmisen alku, jota pompotellaan, kuin palloa maalista...maaliin, siinä on ruoka-ajat, nukkumisajat sekaisin, siihen lisätään vielä päivän meno matkojen kanssa, niin kotiin päästyään ollaan kiukkua ja huutoa täynnä.
Mitä JÄRKEÄ tässä on?
Pitäisikö JOKAISEN sijaisvanhemman ruveta vaatimaan, että vanhemmat tulevat niin lähelle kotia katsomaan, kuin vain turvallisuus tekijät sen sallivat, eli LAPSI ei mene vanhempiaan tapaamaan, vaan ne VANHEMMAT tulevat lastaan tapaamaan.
Minusta tähän pitäisi tulla MUUTOS!
Kokeeko joku muu asian näin?
Mitä JÄRKEÄ tässä on?
Pitäisikö JOKAISEN sijaisvanhemman ruveta vaatimaan, että vanhemmat tulevat niin lähelle kotia katsomaan, kuin vain turvallisuus tekijät sen sallivat, eli LAPSI ei mene vanhempiaan tapaamaan, vaan ne VANHEMMAT tulevat lastaan tapaamaan.
Minusta tähän pitäisi tulla MUUTOS!
Kokeeko joku muu asian näin?
Vastaukset 20
Vanhimmat
mieltä.
Jaksavatko lapset ja kuka kuuntelee lapsia, sijaisvanhemmatko, jotka kuulevat sen lopputuloksen niistä tapaamisista vai "asiantuntijat"!
Siinä menee sekaisin lapsilta usein kaikki ja pitkäksi aikaa, kunnes on jälleen tapaaminen.
Se on tullut selväksi, tämän vähän kokemuksen aikana että, harvoin kuitenkaan ajatellaan ensin aina lasten oikeuksia ja tarpeita. Eikä tämä tarkoita sitä ettei bioja saisi tavata mutta pitäisi ensin kuunnella ja seurata ja havannoida lasta ja sen mukaan suunitella miten usein, missä ja kuka tapaa. Samoin myös mahdollisuus muuttaa käytäntöä ,jos se ei toimi lapsen parhaaksi.
En ole kaikkien alojen asiantuntija vaikka tähänkin on otettava kantaa. Mielestäni pieniä lapsia EI PITÄISI KULJETELLA PITKIEN MATKOJEN PÄÄHÄN bioja tapaamaan. VAAN BIOT KÄYVÄT SIJAISKODISSA TAI JOS TARPEEN SOSSUJEN TAI MUIDEN VALVOMASSA TILASSA tapaamassa pieniä lapsiaan.
Oma kohtaisia kokemuksia on puolin ja toisin, parhaiten asiat toimivat silloin kun biot kävivät meillä kotona pikkuista tapaamassa. Tosin silloinkin meni rytmit usein sekaisin, samoin ruoka-ajat kun tapaamiset tahtoivat venyä tuntien mittaisiksi.
Ajoittain pohdin tätä niin kovasti mainostettua LAPSEN ETUA. Tuntuu siltä, että sijoitetun lapsen ja häntä hoitavien sijaisvanhempien on JOUSTETTAVA ja juostava biojen etujen ja toiveiden mukaan pitkienkin matkojen päähän. Onhan lapsella OIKEUS tavata bioja tottakai, mutta järki pitäisi olla tapaamisasioissa.
Kyllä biovanhemmillakin pitäisi lasta kohtaan olla velvoitteita, eikä vain oikeuksia. Lapsen oikeuksista puhutaan, mutta tarkoitetaan biovanhempien oikeuksia. Olisi todella hyvä systeemi jos biot tulisivat lapsen luokse eikä päinvastoin.
Minusta olisi myös hyvä jos tapaamiset olisivat esim. oman paikkakunnan sossussa. Olisi turvallisempaa (väkivallan uhka), tapaaminen päättyisi sovittuna aikana ja muu perhe voisi viettää kotona tavallista päivää, ilman uhkatekijöitä ja häiriöitä.
...ymmärtää. Olemme ainakin itse tulleet siihen tulokseen, että vaikka kuinka yrittäisi selittää lapsen reagointia ja sitä pahaa mieltä ja sekasortoa mitä tapaamisista seuraa, niin aina lapsen edulla selitetään tapaamiset.
Usein tuntuu, että pelätään vielä biovanhempien suhtautumista ja kuinka hankalaksi he heittääntyvät, jos ei tavata usein ja niinkuin biot haluavat ja sitten lapsi hukkuukin sinne alle.
Meillä on kokemuksia myös siitä, että biot käyvät tapaamassa lapsiaan meillä kotona. En osaa sanoa, onko se sen helpompaa. Ainakin sellainen ongelma on tullut vastaan meillä, että biovanhemmat olettavat, että kun he ovat meillä niin lapset saavat tehdä ihan mitä vaan, niinkuin olivat kotonakin saaneet tehdä. Kun joudumme puuttumaan asioihin, niin tunnelma muuttuu melko ahdistavaksi. Emme kuitenkaan voi unohtaa johdonmukaisia rajoja lapselta aina kun biovanhemmat tulevat käymään, sehän lietsoisi lapsia vain enemmän rajojen kokeiluun, jota he tekevät koko ajan muutenkin vaikka heillä on uhmaikäkin jo ohi.
Lapsi ja perhekohtaisesti siis on katsottava ja neuvoteltava tapaamiset ja meidän sijaisvanhempien on pidettävä päämme siinä, että lapset on annettu meidän huolehdittavaksi ja me ajamme heidän etujaan ja meidän tehtävä on pitää siitä huoli, ettei tilanne käy lapselle sietämättömäksi. Sosiaalityöntekijällekin on hyvä kertoa millaista reagointia on ollut tapaamisten jälkeen jne.
Olen muuten huomannut, että kun alkuun annoimme tilanteiden soljua omalla painollaan ja lapset hyppivät seinille vierailujen aikana, niin reagointi vierailujen jälkeen oli kovempi kuin se, kun pidämme johdonmukaiset samat rajat ja tavat vierailujen ajankin. Lapsen on siis turvallisempi olla, kun jätämme turhan vieraskoreuden ja elämme lapsen tarpeiden mukaan.
En jaksa minäkään aina ymmärtää???
Me vadimme, että tapaamiset tapahtuvat muualla ja valvotusti ja näin myös tapahtui. Kannattaa toimeksiantosopimksessa määritellä tapaamisten tapa tarkasti. Tapaamisilla valitettavasti usein hoidetaan biovanhempien psyykettä käyttäen lasta välikappaleena. Joslapsi oksentaa tpaamisten jälkeen ja saa raivareita, ei mitenkään se voi olla lapsen edun mukaista.
...Pitäisi vaatia, ettei lapsia sijoiteta niin kauas biovanhemmistaan, että aiheutuu tällaista ongelmaa.
Miksi otatte sijaislapsen niin kaukaa, kun tiedätte mikä on systeemin nimi?
vaatimukset, jos tuokin sisällytetään niihin.
Ainahan kunta sijoittaa mielellään omaan kuntaan tai naapuri jos vain pystyy mutta on niin monia tärkeitä seikkoja lapsen kannalta, jotka sen sijaiskkodin ratkaisevat ja tämä matka ei liene niistä kaikkein tärkein, tärkeä kyllä.
Miksi otamme?? Siksi ehkä että, sieltä kauempaa soitetaan että, he eivät yrityksistä huolimatta ole saaneet kotia Matille ja Maijalle ja ovat kuulleet että meille voitaisi ottaa, emmekö me voisi ruetA MIETTIMÄÄN ASIAA. Sitten todetaan mietinnän jälkeen,että vähän pitkä matka mutta kun muuten tuntuisi käyvän, niin otetaan.
Sitten on joskus tarpeenkin ihan reilu väli että tulee sijaisperheellekin "työrauha".
Oirehdintaa ei meillä ole havaittu pitkistä matkoista, vaan ne ovat tulleet kyllä sieltä matkan päätepisteestä. Ihan pienillä voi kyllä jo matkustaminenkin, jos se on satoja kilometrejä ,tuoda mutta empä usko että 1-2 tunnin matkat sitä aiheuttaa. Se että, siinä melkein kaikkineen päivä vierähtää kuskilta ja kuljetettavalta, on totta.
Mutta jos lapsi näistä tapaamisista kärsii tavalla tai toisella, eikö ne silloin pitäisi korjata niin että se elämä sujuisi tapaamisten jälkeen suunnilleen samoin kuin ennen niitä.
En myöskään ole innokas ottamaan kotiini tapaamisia kuin poikkeus tapauksessa.
Hyvä pitää koti turvallisena paikkana, jonne eivät entiset kauhut tule elävinä ja vihaa uhkuvina käymään. Tämä on meidän ratkaisu ja mielestäämme hyvä.
....ei voi ottaa tai saada, naapurin lasta luokseen, eikä ole edes ajatuksena hyväkään.
Ei kaikki asu kaupungin taajama-alueilla ja sijaiskoteja tarvitaan, ihan koko Suomessa!
Sitäpaitsi ei niitä lapsia voi tuosta vaan "valkata", jos tulee esim. ns. äkkisijoitus.
Siis Lunalle viesti!
...sijaisvanhemmuus on jokaisen oma valinta. Ymmärtäähän sen, että biokoti saattaa olla kaukana, MUTTA siinä vaiheessa kun lapsen ottaa kotiinsa tämä asia on tiedostettava ja hyväksyttävä tai sitten otettava lapsi lähempää. Niitäkin lapsia on, jotka tarkoituksella sijoitetaan kauas bioperheestään, heillä tapaamiset ovat yleensä sitten harvemmin. Kannattaa puhua nämä asiat selviksi jo ENNEN sijoitusta ja selvittää suunnitellut tapaamisvälit.
Kirjoituksesi ovat aika lailla uuden perhehoitajan puheita.
Joka ei tiedä muusta,
kuin kirjasta opittua.
Käytännön kokemattomuus on vielä kirjoituksissa.
Mielipiteet ei tarvitse olla yhtenäisiä. Tämä on minun mielipiteeni. Olen ollut perhehoitajana 8 vuotta, niin kriisi-, tuki- kuin pitkäaikaissijoitetuille.
Vanhemmuus tai rakkaus lapseen ei katoa mihinkään, vaikka lapsi huostaanotetaan ja sijoitetaan toiseen perheeseen.
Nämä vanhemmat vain eivät osaa toimia vanhempia siten kuin pitäisi. He eivät osaa rakastaa "oikealla tavalla" lastaan. Siksihän heidän lapset huostaanotetaan.
Lapsen kannalta on hienoa, että sijoitus on tavalliseen perheeseen, kotiin, eikä mihinkään laitokseen.
Biologiset vanhemmat havahtuvat vasta siinä vaiheessa, kun oma lapsi saa "toiset" vanhammat. Pelätään, että lapsi unohtaa heidät. Ettei lapsi enää rakasta heitä. Ja niin edelleen.
Näillä vanhemmilla vaan harvoin on sanoja omille ajatuksilleen ja tunteilleen. Jos olisi, he osaisivat prosessoidakin niitä ! ja päästä eteenpäin. Heillä on vain tunne - aivan kuten pienillä lapsilla on tunne, muttei sanoja kertoa ajatuksiaan.
Jos katsotaan että itsellä on edellytyksiä ottaa sijoitettuja lapsia vastaan ja huolehtia heistä, pitäisi jaksaa myös sietää ja ymmärtääkin heidän vanhempiaan.
Ei voi olla lapsen edun mukaista, lapsen paras, jos sijaisvanhemmista huokuu "ei-ymmärtävä asenne" heidän omia vanhempiaan kohtaan !!
Lapset ovat kuitenkin AINA lojaaleja BIOLOGISIA vanhempiaan kohtaan ! Lapset RAKASTAVAT bio-vanhempiaan, riippumatta siitä millaisia he ovat !
...ite olen ainakin siitä mieltä että lapsen ei pitäisi kärsiä tapaamisista ja turvattomuudesta..
Meillä ainakin on sijoitettuna täällä meillä pikkuinen tyttö ja kyllä sen huomaa että kärsii siitä retuuttamisesta ja turvattomuudesta. meillä kotitapaamiset kestaa 2h ja kaiken kaikkiaan matkat ja sun muut vie lapsen aikaa 4-5h meillä matkat kestää tunnin ja siihen vaatteet ja pukemiset sun muut jutut.....
Tulen kyllä seuraavassa kokouksessa joka on piakkoin vaatimaan tapaamisia tänne meille kotiin ja perusteluita löytyy sivullinen.
pitäisikin näistä syistä kaksi kertaa harkita, ottaako sijaislapsen niin kaukaa, että tapaamisia on vaikea järjestää. Tottakai se on lapselle rasite, mutta eikä se ole tiedossa jo ENNEN sijoitusta.
Kun minun lapseni sijoittamisesta aloitettiin keskustelu, heti aluksi oli selvää se, että sijoituspaikka ei saa olla kaukana. Alusta alkaen oli selvää, että lapsi käy säännöllisesti kotona. Nyt matkaa on n. 100 km ja se on maksimi. Ei ole mitään järkeä, että matkoihin menee puoli päivää.
Tulee vaan mieleen, että jos matkaa on satoja kilometrejä, on varmaan tarkoitus ollutkin, että lapsen tapaamiset biovanhempien kanssa ovat harvassa.
Meillä on ollut tapaamismatka pitkä; 200 km ja tapaamisia on ollut aina vähintään kerran kuukaudessa. Lapsen ollessa vauva tapaamiset olivat vuoroin meillä, vuoroin vanhempien luona. Nyt lapsen kasvettua tapaamiset ovat biovanhempien luona. Olen kuljettanut lasta päivätapaamisiin ilman mitään valitusta. Mutta muutama kuukausi sitten äiti muutti vielä kauemmaksi ja vaatii, että kuljetan lasta edelleen samalla tavalla kuin ennenkin. Olenkin kuljettanut, mutta viime kuussa sovittiin äidin ja mummon kanssa, että lapsi on mummolassa muutaman yön ja äiti tulee sinne. Mummola samassa kaupungissa, missä äiti ennen asuin. Vein lapsen sinne ja hain sieltä. Mutta äiti ei ollutkaan vaivautunut menemään lasta tapaamaan, koska olisi joutunut matkustamaan linja-autolla vajaan sadan kilometrin matkan. Joten äiti ja lapsi eivät tavanneet, koska en kuljettanut lasta äidin luokse. Hän odottaa, ettei itse tarvitse tapaamisten takia nähdä vaivaa. Rahakysymys ei tapaaminen olisi, koska hän saisi ainakin mummolta matkarahan, jos sosiaalitoimi ei sitä maksaisi. Ja voisin minäkin bussimatkan maksaa.
...jos asuu jossain etelän taajamassa, kuin harvaanasutulla seudulla, siellä tulee väkisinkin matkaa, ei niitä sijaiskoteja joka "nurkan takaa" löydy.
Ei siinä varmaan mitään ajatella, vaan koteja ei kertakaikkiaan ole tiheään.
....meni väärään kohtaan....siis tarkoitin vastata ullalle.
tuossa aijemmassa viestissä,peräänkuulutettiin,että jos sijaisvanh.lähtee,on jaksettava biol.vanhempia.
Totta,mutta se ymmärtäminen joutuu aika-ajoin niin koville,että sitä harmistuu ja helposti katkeroituu.ei sijaisvanhemmat ole mitään "yli-ihmisiä",täydellisiä,tai aina kovanahkaisia ongelmatilanteiden konkareita.Tämä ei ole tavallista työtä,vaan elämää.Me näämme lapsen tuskan,ja joskus biol.vanhempien oikeudet menevät etusialla,vaikka se olisi vasten lapsen parasta.