millaisena olette ne nähneet, onko toteutunut?
Enenunet
pjj
171632
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Oon montaki kertaa nähny.Muistan ne vasta sit ku ne tapahtuu oikeesti.Ne ei siis ole Deja vu ilmiöitä.
Sama juttu. Muistaa sitten kun alkaa tapahtua ja silloin pystyy ennalta tietämään mitä toinen sanoo tai ketä muita paikalle ilmaantuu jne.
En tiedä unieni enreenomaisuudesta.Vielä ne eivät ainakaan ole toteutuneet,mutta ahdistusta ne herättivät joskus.
Näin toistuvasti(5 kerrasta joihinkin kymmeniin kertoihin ehkä...)erilaisia sotaisia,että rauhallisempia "ylilento" unia siitä,kuinka vieras sivilisaatio käyttää häikäilemättä maan ilmatilaa hyväkseen(ei aina uhaten,mutta uhkaavan näköisenä).Alusten ulkonäkö ja koko(vaihteleva) olivat suorastaan hirvittäviä.Taisin olla kuitenkin aikuinen jo unien alkaessa(en varma,kun siitä on aikaa).
En tiedä sainko alusten ulkonäön tietooni viihdemediasta tai kirjallisuudesta.Mutta olen jälkeenpäin lukenut,että hieman sinnepäin vivahtavia ufo-havaintoja todella on tehty.
Alusten ulkonäöstä unissani ensimmäisenä tuli mieleen sellainen ontto neliömäinen teräsrakenne jonka varassa voimalinjoja on erilaisilla muuntaja asemilla ja voimalinjastoilla korkeudessa.Siis sellaista keskeltä onttoa teräskehikkoa,,jossa yksi sivu on metristä kahteen.Unissani alukset siis rakentuivat jokseenkin tuollaisen mieleentuovasta rakenteesta.Toisinaan alukset olivat äärettömän korkealla,siltikin erottuen valtavan kokonsa ansiosta,peittäen tähtitaivaan.Ja joskus matalammalla lentäessä taivaanrannasta ja näkökentästä peittyi suuri osa,näissä unissa tuo ed.mainittu rakenne erottuu selvästi.
Vain harvoissa unissa on ollut suoranasita agressiota,mutta painostavia ne ovat olleet,ikäänkuin ylimielistä hiljaista ylilentoa yötaivaalla(aina yö).Ja toisinaan oli kahden eri (emä?)aluksen välistä operointia pienempien alusten avulla,jotka unissa olivat pienen pienen tähdenlennon kaltaisia,suurten alusten näkyessä kokonsa puolesta selvästi korkeuksissa.
Yksi painostavimmista saman aihealueen unista oli se,kun oman asuinpaikkani silloisia nuoria,tuttujani iso osa,elivät kerrostalojen kellareissa yöt ikäänkuin piilossa(vaikka tätä ei unessa suoraan selvinnyt).Ko unessa alukset eivät erottunut selvästi,ennemminkin paljon valoja ym.Ja jotenkin unessa kävi myös ilmi,että paikallisen teollisuuslaitoksen vartioauto oli "niiden" kelkassa.Uneen keveyttä ja luottamusta herättävän elementin toi se kun eräs paikallinen rillumarei heppu unessa(taluttelipa vielä koiraansakin) vakuutti nuoremmilleen "ettei niitä tarvitse pelätä,eivät ne noin kaukaa mitään pysty tekemään".
Enää en ole aikoihin nähnyt vastaavanlaisia unia.Viimeksi vilkasta "ilmaliikennettä" unissa näkyi irakin sodan syttyessä.Silloin kylmänä pakkasyönä unessa seisoimme äidin kanssa pihalla ja katselimme taivaalle jutellen "siellä ne menee irakiin"-hengessä.Nekään alukset eivät olleet lentokorkeudeltaan ja toiminnaltaan kyllä tästä maailmasta,ainakaan nykyisin tunnetulla tekniikalla toteutettuna.
Aikuisiällä myös itse alkanut näkemään ahdistavia unia, joissa taivaalla alkaa tapahtua ja näkyy valoja yms. Kaikki muuttuu kerralla. Vaisto unessa pakottaa miettimään jo ratkaisua piilopaikan etsimiseen.
Alus ollut melko kookas ja sellaisia valoja ja sellaisella powerilla ettei uskokkaan.
Jossain vaiheessa sitten aina alkaa järjestelmällinen maanvaltaaminen.
tiiätkö kun tuota sun tekstiä luin niin tuli tosi selvästi mieleen kun ystäväni kertoi minulle viimme kesänä samantyylisistä unistaan. TOsi moni asia vaikutti samalta. EN muista enää kaikkea tarkkaan mutta hänen selityksensä jäi aika hyvin mieleen niin kummalta se kuulosti.
Muistan että hänkin puhui voimalinjoista.ahdistavasta sotaisesta ilmapiiristä.harmaudesta.kummallisista aluksista. Ihmiset asuvat maan alla.
Ystävälläni vaan on unessa sellainen tunne että hänen täytyy selvittää joku juttu....ja jokainen uni vie lähemmäs vastausta.
Hän näkee unia täsmällisin väliajoin.Muistaakseni kuukauden välein .
Minähän en puhunut voimalinjoista.Vaan aluksista,joiden rungot muodostuvat hieman voimalinjapylväitä muistuttavista teräselementeistä.
Hassua.Kun luin juttuasi,muistin aivan selvästi näkemäni unen,joka oli monelta osin aivan unesi kaltainen.Taivaanrannan peittävät uhkaavan oloiset alukset ja kellareissa ja raunioissa asustavat ihmiset.Muistelen,että oli jotakin salaista vastarintatoimintaa ihmisillä.Tunnelma unessani oli hyvin ahdistava,mutta ei pelottava.
Puoli vuotta sitten kaksi yötä ennen veljen kuolemaa näin unen että hän kuolee...=(
Exäni oli lähtenyt matkalle Ruotsiin, piti olla pari viikkoa. Muutama päivä lähtönsä jälkeen olin siskollani yötä. Ajattelin heti aamulla herätessäni, että täytyykin lähteä kotiin; kumppani tulee takaisin. Olin juuri päässyt kotiin, kun ovikello soi, "No hei, tulin jo!! Mitä, etkö olekkaan hämmästynyt? Tulin melkein pari viikkoa etuajassa!" "No niin tulit, tiesin kyllä. Ja tiedän myös, miksi tuli niin äkkinäinen koti-ikävä... Tapasit siellä naisen johon ihastuit?" "ööööööh... juuuh.... Mistä sen voit tietää?!" "Eikö ollut ruskea hiukset, ja sillä oli jokin kukka?" "Oli... Mutta sen nimi oli Kukka.... Enkö mä voi mitään tehdä, ilman että sä tiedät :-o ?" "Et voi... ;-D"
Tässä ehkä oli se kaikkein konkreettisin esimerkki. Muita vähemmän konkreettisia myös ollut. Kuten joskus olen kertonutkin, minulla esiäitinä eräs shamaani, ja vaikuttaa siltä, että "homma" periytyy enemmän tai vähemmän voimakkaasti naispuolisille jälkeläisille... Aina ei olisi niin väliksikään..
näen enne unia ja joskus pelottaviakin mutta se on lahja ja toden totta se on periytyvää...
mummilta peritty omituisuus olen herkkä tuntemeen myöskin ihmisten energia värähtelyt onko muilla samanlaisia kokemuksia?
sama on minulla. Olen nähnyt lähisukulaisten poislähtöjä ennalta, ja tunnistan ihmisten energiakentän.
olla jotakin muuta, jonka kylkiäisenä tulee enneuniesitykset.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=679&posting=22000000005233778
Näen jonkin verran enneunia (äidiltä peritty ominaisuus), mutta ne eivät ole tarkasti sitä, mitä tuleman pitää vaan saattavat olla jopa täysin päinvastaisia. Tai sitten "ihan mitä sattuu". Itse en kunnolla osaa tulkita niitä, vaan kerron ne aina äidilleni, joka sitten kertoo, mitä uni tarkoittaa. Jokaista unta en kuitenkaan ala hänelle raportoida, vaan tiedän sentään itse sen, mikä uni tarkoittaa jotain ja mikä ei. Sen vain tuntee todella vahvasti eikä uni jätä valveillakaan rauhaan, ennen kuin olen saanut selville sen merkityksen. Ja kyllä, ennustukset ovat aina osuneet oikeaan.
taas pitkoíin aikoihin änhnyt enneunia. jokupäivä sitten näin "ei suoraan sukulaisen" unessa, jossa ilmoitettiin hänen kuolleen. yleensä jos minulle ilmoitetaan jonkun kuolleeb (yleensä sukulainen) hän kuolee n, 1 kk päästä. Toivon ettei nyt kävisi n äin, koska kl. hlö on 15 vuotias
Näen joskus enneunia. Unimaailma tosin on aivan erilainen kun oikea mutta itse tapahtuma toteutuu jossain vaiheessa. Joskus menee vuosia ennenkuin uneni toteutuu mutta muistan uneni kuitenkin koko ajan. Kerran näin samaa unta isäni kanssa ja se uni toteutui muutaman päivän päästä. Ja pari vuotta sitten eräs sukulaiseni kuoli ja sen jälkeen hän tuli kertomaan minulle unessa että on nyt hyvässä paikassa.
Olen nähnyt jo vaikka kuinka monta. Jotkut todellakin muistaa vasta kun joutuu siihen tilanteeseen tai hetkeä tapahtumaa ennen. (Sillä tavalla olen pelastunut auton alle jäämiseltä, nimittäin unessa näin jääväni samaisen auton alle ja kuolevani.)
Viimeisin enneuneni oli päivää ennen luin uusi paavi valittiin. Näin nimittäin unta uudesta paavista ja siitä kuinka hänet valittiin. Ihmejuttu vaan kun mie en tunne mitenkään lämpösiä tunteita yhtäkäään paavia kohtaan...
Solina