"Rinteen hallitus selvittää mahdollisuutta uudistaa asuntosijoittamisen verotusta siten, että laissa rajoitetaan oikeutta vähentää yhtiölainan lyhennyksen osuus vuokratuotosta"
No niin siellä taas vasemmisto huseeraa minkä ehtii miettimättä seurauksia. Suomessa on iso määrä asuntoja vuokralla, joiden rahoitus vuokratuloista on täysin tämän verovähennyksen varassa. Tämä olisi katastrofi niin sijoittajille kuin vuokralaisillekin, asuntosi saattaa mennä myyntiin tai verovähennyksen poisto siirtyy suoraan vuokriin.
Myrskyvaroitus asuntosijoittajille - yhtiölainan verovähennys voi poistua
1
139
Vastaukset
Nykyisten vuokralaisten osalta se ei yksityissektorilla voi siirtyä vuokriin, vuokraa kun voi korottaa ainoastaan vuokrasopimukseen kirjatun ehdon perusteella. Vuokrankorotusehtona on yleensä indeksi tai kiinteä vuosittainen korotus. Eli vuokranantajan verotuksen muutoksia ei näissä voi siirtää vuokriin.
Nyt on kuitenkin entistä tärkeämpää saada ammattiliitot normaalin veronmaksun piiriin, siitä syntyvä hyöty kun kasvaa entisestään. Näillä rahoilla saataisiin varmasti toteutettua se "vappusatanen", laskettua veroprosenttia yrittäjiltä, työssäkäyviltä ja eläkeläisiltä sekä lyhennettyä valtion velkaa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on767481- 737359
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1565927Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist544877En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä
Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛204139Onnettomuus
Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?53850- 313487
- 383472
Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris862875Adonikselle
Kuvittelitko oikeasti, että ootan sua? Kuvittelitko, että voit noin vain vetäyttä ja kun tulet takaisin, kaikki on niin2092532