Suomen rikoslain mukaan petokseen syyllistyy se, joka hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä tai toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksikäyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin, ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä.
Petoksesta seuraava rangaistus on sakkoa tai enintään kahden vuoden vankeusrangaistus. Petoksen yritys on säädetty rangaistavaksi.
( tyhmähän se on jos tekee niinkun joku muu sanoo, perkele )
Petoksesta seuraava rangaistus on sakkoa tai enintään kahden vuoden vankeusrangaistus. Petoksen yritys on säädetty rangaistavaksi.
( tyhmähän se on jos tekee niinkun joku muu sanoo, perkele )
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei työtön saa pikavippejä eikä oo betalas ja Sika sä oot ihan itse.
Se ainut betalas oot sinä itse joka kuvittelee että se on kaikilla samoin kun ei oo.
Hyvähän se on tänne tulla päätänsä aukomaan kun ei tiedä mistään mitään muutenkaan.
Eikä kukaan voi sanoa kellekään missä pitäisi asua. Paitsi Kela vuokrista ja sille kukaan ei mahda mitään. Näin se on vaikka olis kuinka päävikainen kateuksissaan.
"tyhmähän se on jos tekee niinkun joku muu sanoo, perkele"
Noin on asia. Vaikka tyhmyys sinällään ei ole rikos eikä siitä sakoteta mutta siitä joutuus siltin usein maksamaan.
No maksa enää toimeentulotuilla mitään ??? Siks se on aivan sama mitä sen saajalle ainakaan nyt enää aukoo. Tee muutenkin niinkun joku muu sanoo saat kohta vielä holhoojan. Pitääkö todella olla aivan idiootti.
Ei kukaan muukaan ihminen ala kenenkään kalliita muuttoja esimerkiks maksamaan tai se nimenomaan on just sitä tyhmyyttä josta joku toinen sitten joutuisi maksamaan. Sellaisia on turha kenenkään pälliaivon edes kuvitellakaan.
Mitä ihmeellistä jossain helsingissä on , samanlainen kivikylä se on kun muutkin , jos muutenkin joku kateus ihminen on olemassa sehän olis sitä kaikesta muutenkin ja aina. Ei semmosen persläven kanssa kannata olla missään tekemisissä.
Mitä helkkarin hyötyä mistään muutoista on jos työpaikkaa ei ole tiedossakaan...ihan sama missä sitä viimeistä niittiä odottelee.
Jos on työtön niin se on sossu joka betalast. Ei niitä oo pakko hakea mutta etpä sitten missään asuisikaan joten turha valittaa. Siihen loppu lainan saannitkin mikä sen idea onkin ettei pääse elämään ylivarojensa vahingossakaan.