herätkää!

Pitkälle toista vuosikymmentä sivusta seuranneena viranhaltijana olen ihmetellyt, että miksi jotkut ihmiset tulevat vapaaehtoisesti vankilaan töihin määräaikaiseksi? Tarkoitan siis näitä kesätyöntekijöitä ja muita "päivämiehiä". Eivätkö he tajua, että miten vaarallinen ja loppupeleissä heidän kannaltaan myös niin suojaton työpaikka vankila oikeastaan on!? Viranhaltijan erottaminen on vaikeaa ilman selkeitä mokia ja mikäli työssä sattuu jotain odottamatonta, niin ainakin jonkinmoisia rahallisia korvauksia sopii tällöin odottaa. Määräaikainen henkilö voidaan potkaista pellolle lähes koska tahansa ja, koska kyse on valtion puljusta, niin jälkeenpäin ei esitetä paljonkaan kysymyksiä irtisanomisen oikeellisuudesta. Jos sitten vaikka HIVi-narkkari sattuu puraisemaan/sylkäisemään/tökkäämään tuoreella käyttövälineellä ja saat jonkun mukavan taudin, niin helpointahan on tällöin työnantajalle olla jatkamatta määräyskirjaa. Ongelma siirtyy näin jonkun muun eli tuon onnettoman kesävartijan omille niskoille. Mukava sitten kolmekymppisenä muistella sairaalassa, että oltiinhan sitä joskus oikein vanginvartija.

Palkka on alalla myös erittäin pieni, joten helposti voisi kuvitella, että sille valikoituisivat henkilöt, joilla on erityistä "viettiä" toimia vankeinhoitajana. Näin ei kuitenkaan mielestäni ole. Suurin osa on erilaisista syistä vankilaan "ajautuneita" ihmisiä, jotka ovat sitten helpon työn houkuttelemina jämähtäneet paikoilleen. Miettikää nuoret ensin, että kannattaako oma terveys riskeerata työn takia, joka ei ole missään mielessä edes niin jännittävää kuin, mitä esim.TV-sarjat antavat ymmärtää. Jos ei muu auta, niin kuvitelkaa, että miltä tuntuisi kun vuoden sillan alla elänyt repuusi sylkäisee mätäisestä suustaan limat naamallenne, koska "teki mieli". Miettikää, että onko se sellainen muisto, jonka kesätyöstänne haluatte päälimmäisenä muistaa.

Ugh, olen puhunut.
4732
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ne on vähän samat ongelmat vanginvartijoilla kuin tavallisilla vartijoilla, poliiseilla tai sairaanhoitajilla. Tosin poliisiksi ja sairaanhoitajiksi ei pääse ilman koulutusta kesätyöntekijöiksi ja vartijoiltakin vaaditaan jonkinmoinen koulutus.

Tosi asia on se, että aika harvoin sattuu yhtään mitään, mutta jos sattuu, niin se sattuu. Toisaalta se voi sattua vaikkapa ihan kadulla siviili-ihmisellekin. Mun mielestä vanginvartija on ihan oiva kesätyö, vaikka palkka on pieni. varsinkin sellaiselle, joka aikoo hakeutua alalle (ja jämähtää sinne) tai samantyyppiselle alalle. Oppiipahan tuntemaan konnia.

Äänestä

Tiedän läheltä seuranneena kertoa, että kolmekymmentävuotta virassa ollut vankeinhoitaja sairastui työuupumukseen ja kun hän alkoi selvitellä valtionkonttorin vakuutuksia, ilmeni, ettei vankeinhoitajia ole vakuutettu esimerkiksi työuupumuksen varalle. Valtio ei taida pitää työntekijöistään kovin hyvää huolta.

Äänestä
  • ...mutta onkos sitten jonkun muun ammattikunnan edustajia erityisemmin vakuutettu työuupumuksen varalta?

    Äänestä

  • avaimenperä kirjoitti:

    ...mutta onkos sitten jonkun muun ammattikunnan edustajia erityisemmin vakuutettu työuupumuksen varalta?

    ainakin lainsäädännän mukaan!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sivusta seuraava kirjoitti:

Pitkälle toista vuosikymmentä sivusta seuranneena viranhaltijana olen ihmetellyt, että miksi jotkut ihmiset tulevat vapaaehtoisesti vankilaan töihin määräaikaiseksi? Tarkoitan siis näitä kesätyöntekijöitä ja muita "päivämiehiä". Eivätkö he tajua, että miten vaarallinen ja loppupeleissä heidän kannaltaan myös niin suojaton työpaikka vankila oikeastaan on!? Viranhaltijan erottaminen on vaikeaa ilman selkeitä mokia ja mikäli työssä sattuu jotain odottamatonta, niin ainakin jonkinmoisia rahallisia korvauksia sopii tällöin odottaa. Määräaikainen henkilö voidaan potkaista pellolle lähes koska tahansa ja, koska kyse on valtion puljusta, niin jälkeenpäin ei esitetä paljonkaan kysymyksiä irtisanomisen oikeellisuudesta. Jos sitten vaikka HIVi-narkkari sattuu puraisemaan/sylkäisemään/tökkäämään tuoreella käyttövälineellä ja saat jonkun mukavan taudin, niin helpointahan on tällöin työnantajalle olla jatkamatta määräyskirjaa. Ongelma siirtyy näin jonkun muun eli tuon onnettoman kesävartijan omille niskoille. Mukava sitten kolmekymppisenä muistella sairaalassa, että oltiinhan sitä joskus oikein vanginvartija.

Palkka on alalla myös erittäin pieni, joten helposti voisi kuvitella, että sille valikoituisivat henkilöt, joilla on erityistä "viettiä" toimia vankeinhoitajana. Näin ei kuitenkaan mielestäni ole. Suurin osa on erilaisista syistä vankilaan "ajautuneita" ihmisiä, jotka ovat sitten helpon työn houkuttelemina jämähtäneet paikoilleen. Miettikää nuoret ensin, että kannattaako oma terveys riskeerata työn takia, joka ei ole missään mielessä edes niin jännittävää kuin, mitä esim.TV-sarjat antavat ymmärtää. Jos ei muu auta, niin kuvitelkaa, että miltä tuntuisi kun vuoden sillan alla elänyt repuusi sylkäisee mätäisestä suustaan limat naamallenne, koska "teki mieli". Miettikää, että onko se sellainen muisto, jonka kesätyöstänne haluatte päälimmäisenä muistaa.

Ugh, olen puhunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu