Helmikuun puolivälissä tuli vietettyä vähän yli viikko Egyptissä. Tässä siis lyhyt matkakertomukseni ja kokemukseni tästä mielenkiintoisesta maasta.
Saavuimme Lufthansan lennolla Aleksandriaan. Kyllä, tarkoitus oli skipata pahimmat turistirysät Punaisella merellä. Eli Aleksandriassa odotti aika pieni lentokenttä, jossa maksettiin viisumit ($15) ja näin päästiin maahan. Huomasin sivusilmällä, että japanilaisten turistien laukkuja tarkistettiin aika perusteellisesti, mutta minä pääsin tarkistuksen ohi vastaamalla kysymykseen "You've only clothes?" yksinkertaisesti "Yes". Sen jälkeen oli matka hotelille nimeltään Ramsis Hotel.. sijaitsee Välimeren rannalla noin 200m Aleksandrian kirjastosta. Ei oikeastaan ollut mitään odotuksia hotellin suhteen, koska olen monesti lukenut, että Egyptissä alle 5 tähden hotellit ovat aika vaatimattomat. Tämäkin ei ollut poikkeus. Todella vaatimattomat tilat ja aika kamala suihku (ainoastaan kylmää vettä), mutta tulipas vietettyä siellä pari yötä.. Hotellin aamiainen oli suorastaan huono, että ei siellä oikein jaksanut syödä mitään. Vierestä löytyi ylihinnoiteltu Pizza Hut, onneksi. Hygienia-taso Egyptissä yleisesti ottaen on aika kaukana meidän tasosta, vaikka käy jopa keskitason paikoissa, kuten joku Pizza Hut tai McDonald's. Vettä en juonut hanasta, mutta hampaat tuli pestyä enkä mitään vatsatautia saanut koko matkan aikana. Muuten Aleksandriassa on jotain pieniä nähtävyyksiä, mutta ei yhtään wau-kokemusta. Arabit tuijottavat mielellään ulkomaalaisia ja jos on blondi tyttö mukana, niin huomio on taattu :) Taksi-ladat pörrää kaduilla eikä kyyti maksa paljon. Vaikka tuijotus välillä ärsyttää, yleisesti arabit olivat ystävällisiä. Aleksandriasta löytyy mm. Carrefour, se iso ranskalainen ostoskeskus ja Hilton-hotellin vierestä löytyy tälläinen Green Plaza -ostoskeskus, josta voi löytää jotain..
Parin päivän kuluttua lähdettiin Nascarin bussilla kohti Saharaa. Matkalla käytiin kaupungissa nimeltään Matrouh, jossa on todella hieno ranta valkoisella hiekalla.. Paikka on aika vaatimaton, ainoastaan pisti silmään se, että tuijotus oli vielä kamalampaa - ilmeisesti turisteja käy todella vähän. Autot pysähtyy nähdääkseen sinua.. hmm.. ja olen sentään miespuolinen! Hinnoista sen verran, et Egypti on aika halpa maa.. ruoka on edullista ja vaatteet myös.. lähinnä siis B-luokan vaatteet, mutta käsintehdyt tuotteen ovat aika hienoja. Määräpäämme Matrouhin jälkeen oli Sahara ja siellä oasis nimeltään Siwa. Sinne mentiin noin 8h bussilla. Perillä odotti todella pieni, mutta hyvännäköinen kylä. Jostain syystä siellä ihmiset eivät tuijottaneet niin paljon, vaikka ei sielläkään nyt käy kauheasti turisteja. Siwassa vietettiin suuremman osan matkastamme. En muista hotellin nimeä, mutta se kylän paras ja paljon parempi kuin Aleksandriassa. Kylän ihmiset todella ystävällisia ja ilmapiiri todella hyvä. Siellä tuli kierrettyä vähän Saharaa ja nähtävyyksiä. Käyty uimassa maalähteissä kristallin kirkkaassa vedessä ja iltaisin kuumissa lähteissä. Sahara on uskomaton paikka! Siwassa ihmiset liikkuu aaseilla, mutta safari-jeeppejakin on tarjolla. Toiminta on hyvin ammattimaista ja safarit Saharaan todella mielenkiintoisia. Beduiinit osaa myös luoda uskomatonta tunnelmaa muusikillaan keskellä aavikkoa nuotion ääressä eikä tarvitse edes pahastua vaikka belly dancea suorittaa nuori poika ;) Naisia kun Siwassa ei oikein koskaan nähnyt ja jos näki niin kaikki olivat huntuissa. Meininki vähän erilainen kuin kaupungeissa ja naisia selvästi syrjitään. Meidän lisäksi oli muutama muu turisti, Australiasta, Saksasta ja Japanista. Oikeastaan ei ole mitään pahaa sanottavaa Siwasta, todella söpö paikka.. paitsi että vaikka käytiinkin syömäs kylän parhassa ravintolassa niin se hygienia-taso oli edelleen aika vaatimaton.. Hinnat ovat Siwassa todella alhaisia ja iltaisin löytyy todella hyviä kahviloita, joissa voi polttaa rauhassa shishaa ja kuunella beduiinimusaa. Tunnelma on aina erinomainen.
Sit palattiin taas pariksi päiväksi Aleksandriaan, jossa liikenne on kaaottinen ja ilma saatunut. Siellä ei jaksanut olla, joten lähdettiin Kairoon. Tuli nähtyä pyramidit, sfinksi jne. Pyramidi-alue on melkoista turistitungosta ja uskomaton on arabien käytös siellä. Turisteja huijataan joka hetki ja poliisit ovat hyvin mukana juonessa. Mm. minulta haluttiin rahaa siitä, et otin poliisista kuvan.. En tietenkään antanut. Myöhemmin tuli pieni poika kysymään jos haluun ottaa kuvan siitä ja kamelista "for free". Otin kuvan, vaikka en halunnut ja sit minun tyttöni vähän "pakotettiin" kamelin viereen ottamaan "free" kuva.. Arabit ovat kovia debaateissa, pakko tunnustaa.. Anyway, sit kun kuva oli otettu pieni poika rupesi vaatimaan rahaa sanomalla "I was free, but camel is not free". Siinä vaiheessa tajusin, et olin sinisilmäinen idiootti ja vaikka myöhemmin tuli vanhempi arabi mukaan leikkiin en kuitenkaan maksanut puntaakaan. Luin saarnan sille kuinka alhaista on huijata tuolla lailla, mutta en usko et hän muuttaa tapansa.. Kairossa tuli vähän kierettyä ympärillä.. Löytyy sellainen turistien ostosalue, en muista nimeä ja siellä taas nähtiin esimerkkejä turistien huijaamisesta.. Kaverini osti ilman mua shishan 250 punnalla ja itse tinkimisen jälkeen saman shishan 40 punnalla. Aika uskomaton ero, mutta KAIKKI hinnat siellä ovat noin 100% korotettu turisteja varten. Ihan hauskaa. Hotellimme Kairossa oli kanssa ihan hyvä ja ravintola oli myös hyvä, eikä edes maksanut paljoa.. jotain 50 puntaa per yö. Niin, ja uskomattomin hinta mitä näin Egyptis oli ehdottomasti pyörän vuokraus Siwassa. Päiväksi maastopyörä nimittäin maksoi 25 niitä pienempiä rahoja eli neljäs osa punnasta ja sehän on alle 0,05€! Ei muuta kun pyöräilemään! :)
Egypti on siis mielenkiintoinen sekoitus Afrikkaa ja Lähi-itää. Kaupungeissa enemmän Lähi-idän meininkiä ja Saharassa vähän molempia. Sahara jäi ikuisesti sydämeen..oli niin hieno paikka ja ihmiset Siwassa todella mukavia.. mm. paikallinen kuuluisin safari-järjestäjä Tash Tash puhui ihan hyvää englantia ja kertoi paljon mielenkiintoisia tarinoita.
Jos menette Egyptiin, käykää Saharassa!
Toivottavasti saiitte jotain irti tästä matkakertomuksesta.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kiitos hienosta kertomuksesta. Itse olen kohta lähdössä pahimpaan turistirysään, hurghadaan, mutta joskus uskaltaudun vielä tuollaisellekin reissulle.
hei! kiva kertomus, kiitos siitä!
Olisiko sulla jotain muuta mukavaa kerrottavaa Kairosta, sillä sinne on matka parin viikon päästä. Esim, mitä maksoi pyramiidiin sisälle, taikka taksi Kairon keskustasta pyramidi alueelle?
Kiitos!