ei mene perille miehen lapsille ja exälle. Yritän kovasti sopia ja neuvotella mutta ei mene jakeluun heille. Suunnittelen meidän perheen kesälomaa ja yritän sopia asioita miten meille parhaiten sopii, mutta se ei tietenkään käy miehen ex perheelle, kun pitää tahalteen aina vastustaa kaikkea mitä päätän. Meille kun ei sovi se mikä heille, se heidän pitää tajuu eikä ylimielises i ehdottaa omia ratkaisuja, sillä meillä on omat menot ja heidän on sovittava siihen tai sitten ei ollenkaan .
Me ollaa kuitenkin perhe ja päätämme omista asioista.
Nyt kun olisimme lähdössä reissuun niin se sattuu just kun miehen tenavat tulisivat, mutta eihän se käy kun lähdemm reisuun, sitä ei voi siirtää mut heiän tuloa voi siirtää. Luulisi heille sopivan mikä tahansa päivä.
Mies ehotti et otetaan kakrut mukaanmut mulle se ei käy, joutuisimme kahdella autolla menee eikä se olisi kivaa. Viekööt äitinsä heidät reisuun omalla kustannuksellaan. Sitä mieltä olen.
On hankalaa kun on noita ylimääräisiä lapsia, aina pitää sopia tai sanella mitä thedään kun ne häiriköi ja hankaloittaa meidän elämää. Mut kun olenäitipuoleksi ryhtynyt niin äitinä on yritettävä sovitella asioita niin että se käy meille parhaiten.
Rasittavaa kun mikään asia
20
71
Vastaukset
- Anonyymi
Tää on tuttua uusikkoperhiessä, että exät alkaa märää mitä lasten kanssa pitää tehdä ja heidän asioista. Ihan kuin uudella äidillä ei olisi mitään sanomista lasten kasvatuksessa.
Ei kannata huomioida ex äitien juttuja, kunhan kukkoilee.
Teette niinkuin sinä haluat, jos ei sovi niin ei oo sun vika. perhe on sun ja sinä päätät lasten asioista myös meihen lasten, älä kuuntele katkeria. Mies saattaa sanoo sulle muttei siitäkään tarvi välittää, kunhan pinnallisesti pitää lasten puolta, oikeesti jos sun kanss aasuu niin sua on kuunneltava, ei muita. Tiukasti vaan oma pää, muut ei oo mitään. - Anonyymi
Eihän sulla lissu ole mitään kesälomaa, kun olet työtön olet aina lomalla, eikä sulla ole miestä eikä mitään lapsia, etkä ole äiti kellekään. Eikä työttömällä ole varaa mennä minnekään reissuun.
Mene sinä vaan sinne viinakauppaan ja juo pääs täyteen ja haaveile.. - Anonyymi
Itse olen suunnitellut miehen exän perheen kesäloman, koska he ovat tekemisissä nyksäni kanssa saamieni lasten kanssa ja sieltä tulee huonoja vaikutteita, esim ei-helluntalaisia. Suunnittelin heille mm. kivan kesämatkan Aitoon Kirkastuspäiville, mutta eivät ole sinnekään menossa.
- Anonyymi
Niin on hankalia nykylapset kun ovat lellittyjä. Mikään ei riitä ja mikään ei kelpaa mitä uusi äiti sanoo ja käskee, ei piitata mistään, ollaan vaan laiskana limupullon ja sipsipussin kanssa ja huudetaan äitipuolelle!
Meillä tämä meno jatkuvaa, omani sentään osaavat käyttäytyä joten harvoin otan heidät tänne sillon kun miehen kersat tulevat, ettei moinen käytös tartu.
Exänsä ei välitä joten en minäkään, aikanaan lapset tajuuvat että olin oikeessa mutta sitten se on myöhäistä, Ei heistä mitään tule, työttömiä nuhjakkeita.
Miten tää nyt kuitenkin kuulosta siltä, ettei sinulle sovi kuten muille. Ehkä se oletkin sinä joka änkyröi kaikkea vastaan.
- Anonyymi
Äitipuoli kyllä osaa tehtävänsä ja kasvatuksen, ja pärjää kaikkien kanssa, ellei häiriköitä ole lähellä. Monesti miehen lapset ja exä hankaloittaa uuden äidin toimia tahalteen.
Minä ainkain yritän antaa sellaisia aikoja ja asioita jotka sopii mulle hyvin, muut voivat sitten siiträä omia menojaan, se ei ole iso asia.
Koska minä päätän ja suunnittelen.
Hankalat ihmiset on hankalia, jos eivät osaa sujuvasti sovitella eikä ole yhteistyökykyinen, niin sille en voi mitään.
Minä päätän miehen lasten asiat ja sen pitää kelvata, muuten ei voi mitään. Pieni asia jota vaadin.
- Anonyymi
Nika on todellakin nykynuorissa, paitsi siis omissa lapsissani ei olisi vikoja tietenkään. Miehen lapsissa on kaikki mahdolliset viat. Se on ex-äisin syytä, ei ole omena kauas puusta pudonnut. Mutta tällaista se elämä on, hirvittävää kivireen kiskomista lunnes jonain kauniina päivän ä tulee noutaja ja pelastaa minut näiltä hirviöiltä.
- Anonyymi
Syytönhän se äitipuoli on miehen lasen onglmiin. Pitää vaan kestää ja ymmärtää ettei kaikki osaa käyttäytyä eikä ymmärtää asioita.
Jos uusi äitipuoli tulee miehen taloon ja tuo lapsensa mukana, niin tottakai heidän uudet tavat rasittaa miehen lapsia, mutta heidän on vaan sopeuduttava siihen että ottavat oppia uuden äidin ja hänen lasten tekemisistä ja tavoista. Sehän kuuluu heidän velvollisuuksiin sopeutua uuden äidin tapoihin.
Jos he sopeutuvat pikaisesti ei tule ongelmia. Lapset tottuu ja sopeutuu jotkut taas ei, se on surullista että kiukutellaan uudelle äidille eikä kunnioiteta häntä ja hänen uhrautumista heihin. Pitäisi miehen sanoa kova sana lapsilleen että uusi iti mmäärää ja hän on se joka päättää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Syytönhän se äitipuoli on miehen lasen onglmiin. Pitää vaan kestää ja ymmärtää ettei kaikki osaa käyttäytyä eikä ymmärtää asioita.
Jos uusi äitipuoli tulee miehen taloon ja tuo lapsensa mukana, niin tottakai heidän uudet tavat rasittaa miehen lapsia, mutta heidän on vaan sopeuduttava siihen että ottavat oppia uuden äidin ja hänen lasten tekemisistä ja tavoista. Sehän kuuluu heidän velvollisuuksiin sopeutua uuden äidin tapoihin.
Jos he sopeutuvat pikaisesti ei tule ongelmia. Lapset tottuu ja sopeutuu jotkut taas ei, se on surullista että kiukutellaan uudelle äidille eikä kunnioiteta häntä ja hänen uhrautumista heihin. Pitäisi miehen sanoa kova sana lapsilleen että uusi iti mmäärää ja hän on se joka päättää.Kyllä ja parempi sanoa liian varhain kuib liian myöhään.
- Anonyymi
Meillä myös tosi rankat miehen kersat. Miehen ex kottarainen on ruma ja ilkeä ja puhuu selän takana ja haukkuu mua ja muutenkinhäiriköi meidän perhettä. En tajuu misk se eukko jaksaa. Mäkään en koskaan hauku häntä, miksi haukkusin? Se kottarainen vaan luulee että mie srakastaa sitä vielä vaikkei niin ole. Olen saanut miehen unohtamaan sen eukon, ja hän keksittyy nyt meidän perheeseen. meillä on iso lapsikatras, miehellä 3 mulla 2 ja yhteisiä kaksi, ne on meidän lapsia ja kasvatamme heitä eikä miehen kottaraisella ole mitään sanomista meidän elämään.
Mensi vaikka inariin asumaanpääsisi siitäkin eroon, kukaan kaipaa. Rumat ei kuulu meille.
Ekaks kun lopettas mun haukkumisen niin voisin joskus moikata, mutta nyt en viitsikun ei kunnioita eikä arvosta mua yhtään.Ihme kana. - Anonyymi
todella pahalta tuntui lukea kirjoituksesi miehen lapsista ja exästä . jos on sovittu päivä jolloin lapset tulevat niin exä tekee oman perheen suunnitelmat sen mukaan, kun yht äkkiä ilmoitatkin et nyt ei käy vaan te päätättekin lähteä matkalle juuri silloin...hei haloo!!! on ne lapset yhtä lailla miehesi lapsia...aina parempi jos asioista voisi neuvotella. tulin surulliseksi kirjoituksestasi koska huomaan, että vihaat miehen lapsia. toivottavasti miehesi tajuaa tämän ja ottaa eron SINUSTA
- Anonyymi
Totta, exä tekee omat suunnitelmat vasta kun me olemme omat, hän joustaa me emme. Hänen on sopeuduttava siihen ei meidän, koska me ollaan perhe nyt jaminä lasten äitipuoli.
Jos meille tulee reissu niin sitten tulee, ei siihen ex äiti voi vaikuttaa vaan hän sopeutuu!
Ellei niin voi voi... se on hänen tappionsa, me ei aleta elelemään muiden ehdoilla, vaan me eletään kuin me halutaan, jos se ei käy niin nielkööt exä ylpeytynesä ja hoitakoot asiat niin että voi tehdä niinkuin haluaa, me ei tehdä niinkuin hän haluaa, vaan hän tekee!
Lapset on meillä niin olen sillon heidän äiti, ja kun menee entien äidin luo niin okooon siiten mikä tahansa. Minä kuitenkinm äärään ja teen säännöt ja ja hoidan asiat, kukaan muu siihen ei pysty.
On kiva olla pomona, kun voi tehdä miten haluaa eikä tarvi miettiä toisia. Oma etu on paras ja voi suunnitella mitä vaan, exä joustaa,
- Anonyymi
Aivan, ex-äiti menetti KAIKEN määräysvaltansa kun mokasi liittonsa. Uuden äidin on ihan oikein kostaa sille sialle myös sen lasten kautta. Koska "porsaita äidin oomme kaikki..."
Biologista sukusidettä ei ehkä saa katkaistua mutta sosiaalisen saa ja se on jokaisen äitipuolen ensisijainen tehtävä.- Anonyymi
Ei tiedäkään ex aimo mitä menetti kun oikutteli miehelleen. Äitipuoli nyt korjaa hänen tekosiaan ja kasvattaa lapsista normaaleita lapsia kun entinen äiti ei osannut. Se on surullista, mutta äitipuoli loistaa nyt ja se on katkeraa entiselle äidille.
Lapset kyllä tottuu uuteen äitiin ellei niin ei ole pakko olla paremmassa kodissa, aina voi vaihtaa sinne missä äiti ei loista. - Anonyymi
Sinulla on joku pakkomielle kirjoitella sontaa tänne joka päivä monta kertaa, keksi parempaa tekemistä, ei tuolaista skeidaa kukaan usko, tai tilaa aika mielenterveystoimistoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tiedäkään ex aimo mitä menetti kun oikutteli miehelleen. Äitipuoli nyt korjaa hänen tekosiaan ja kasvattaa lapsista normaaleita lapsia kun entinen äiti ei osannut. Se on surullista, mutta äitipuoli loistaa nyt ja se on katkeraa entiselle äidille.
Lapset kyllä tottuu uuteen äitiin ellei niin ei ole pakko olla paremmassa kodissa, aina voi vaihtaa sinne missä äiti ei loista.Rupesko Ex Aimon mies heteroksi, ja nyt äitipuoli kasvattaa homojen adoptiolapsia, BUHAABUHAaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tiedäkään ex aimo mitä menetti kun oikutteli miehelleen. Äitipuoli nyt korjaa hänen tekosiaan ja kasvattaa lapsista normaaleita lapsia kun entinen äiti ei osannut. Se on surullista, mutta äitipuoli loistaa nyt ja se on katkeraa entiselle äidille.
Lapset kyllä tottuu uuteen äitiin ellei niin ei ole pakko olla paremmassa kodissa, aina voi vaihtaa sinne missä äiti ei loista.Meinaatko niin, että lapset tottuu, kun Ex Aimo oli mies ja nyt on nainen kyseessä.
Pelkäätkö, että lapsistakin tulee homoseksuaaleja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tiedäkään ex aimo mitä menetti kun oikutteli miehelleen. Äitipuoli nyt korjaa hänen tekosiaan ja kasvattaa lapsista normaaleita lapsia kun entinen äiti ei osannut. Se on surullista, mutta äitipuoli loistaa nyt ja se on katkeraa entiselle äidille.
Lapset kyllä tottuu uuteen äitiin ellei niin ei ole pakko olla paremmassa kodissa, aina voi vaihtaa sinne missä äiti ei loista.Aivan! Jos kakaroille ei kelpaa, menköön takaisin sinne missä uusi äiti ei loista ja mihin aurinko ei paista. Pilatkoon elämänsä, menemällä pois säästäisivät minut uudelleenkouluttamisen vaivalta. Tosi harmi että miehen mukana tuli lapsia, tämä kammottava kivireki. Vihaan niitä, ne vain käyttävät hyväkseen sitä että siedän niitä. Ehkä jos olisin todella paskamainen ja lopettaisin tämän esittämisen, ne vaatisivat saada muuttaa pois silmistäni. Mitä minä olen tehnyt ansaitakseni elää tässä perhehelvetissä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan! Jos kakaroille ei kelpaa, menköön takaisin sinne missä uusi äiti ei loista ja mihin aurinko ei paista. Pilatkoon elämänsä, menemällä pois säästäisivät minut uudelleenkouluttamisen vaivalta. Tosi harmi että miehen mukana tuli lapsia, tämä kammottava kivireki. Vihaan niitä, ne vain käyttävät hyväkseen sitä että siedän niitä. Ehkä jos olisin todella paskamainen ja lopettaisin tämän esittämisen, ne vaatisivat saada muuttaa pois silmistäni. Mitä minä olen tehnyt ansaitakseni elää tässä perhehelvetissä?
Vihapuhetta ja rasismia, homoseksuaalit ovat ihan samanarvoisia ihmisiä ,kun muutkin, tuo Ex Aimo, vaikka homo tai bi sexuaali onkin on paljon parempi kasvattaja , kun sinä.
Nyt on pride viikko meneillään , ja voit lopettaa nuo rasistiset julkaisisi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vihapuhetta ja rasismia, homoseksuaalit ovat ihan samanarvoisia ihmisiä ,kun muutkin, tuo Ex Aimo, vaikka homo tai bi sexuaali onkin on paljon parempi kasvattaja , kun sinä.
Nyt on pride viikko meneillään , ja voit lopettaa nuo rasistiset julkaisisi.Korjaus viimeiseen siis, julkaisusi.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124460MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar872293Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5611758Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin1011481- 71171
Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671167Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331108Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt219980Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o61918Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3908