mopopoijat

8000 mopopoikaa kokoontuu.. Poliisia on pitkinkylää.. Oikein !
23<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

jos ei rattia niin muuhuume.

Äänestä

Voimaa ja vasta voimaa, on siinä tietämistä jokaisella kummalle puolelle katsotaan lokeroinissa sijoitetun, hmm...

Äänestä

Mikä siinä on niin oikein. Vitun pienet murheet alottajalla. Annan hyvän ohjeen häivy.

Äänestä

Onkohan siellä Jämsän jäähallissa taas tänä viikonloppuna myös "poliisien yleisurheilukilpailut" samaan aikaan Harrikka-tapahtuman kanssa, niin kuin oli vuonna 2000 Himoksen Harrikka-kokoontumisen aikaan?
Muutama sata "näkymätöntä" poliisia "sopivasti" lähellä Himosta.

Äänestä

Kyllä on mennyt poliisin ylimmällä johdolla ja supolla pikkusen yli tuo vouhotus tuolla Himoksella.

Äänestä
  • Kumma kyllä heti kun esim. motoristit kokoontuu niin viranomais yli lyönnit alkaa..mutta entäs kun suomen läpystteli kymmeniä tuhansia heinä sirkkoja niin oltiin ihan kuutamolla, kuten edelleekin pisut housussa.
    Oma näkemykseni onkin, että niin harrikka, kuin muutkin kunnon harrastajat saavaat rauhassa kokoontua ja tavata toisiaan. sehän osoittaa asian luonteen vilpittömyyden.

    Äänestä

Lätkyttimillä ajelevat pellet.

Äänestä

Kyllä poliiseja maailmaan mahtuu...

t : Lätkytteliä

Äänestä

Rahaa ne tuo paikkakunnalle ja paljon.

Äänestä

Liikenteen ohjaus on ihan pätevä syy poliisin paikalla oloon, muutoin näitä virkamerkin takana piileskelijöitä ei siellä kaivata ihmisiä vaivaamassa ja häiritsemässä. Menisivät vaikka nettiin kyttäämään onko joku kansallismielinen syyllistynyt vaikka "kiihotukseen kansanryhmää vastaan". Sananvapaushan ei tunnetusti kansallismielisiä, isänmaallisia henkilöitä koske.

Äänestä
  • Suomessa laki ja oikeus viranomaiset toteuttavat lakia tulkinnan mukaan pärstäkertoimella ja itressi perusteisesti.ja epäillyksi joutuneen on kyettävä todistaan syyttömyytensä. sairasta ja laitonta, muttta valitettavasti ihan arkista toimintaa.
    moni julkkis on todennut pelkäävänsä enempi esim. poliisia, kuin esim. harrrastaja moottoripyräilijöitä.

    Äänestä

Sekö se on se maamoottoreiden länkätys? Luulin että lysykoneet ulkona näin kesäisin!

Äänestä

Poliisi otti nyt loppuviikosta "Hatut" niin perusteelliseen tarkastukseen Himoksella, että piti riisua kaikki pois päältä kalsareita lukuun ottamatta.

Äänestä

kyttiä joka kulmalla, on ne pellejä.

Äänestä

ne piikittää hassista siellä. siksi on oltava poliiseja paljon valvomasa ettei tule murhia. hasishuumassa ihminen on niin arvaamaton. siksi panssarit sun muut varatoimet.päivi räsänen on rehellinen nainen.

Äänestä
  • Kuten päivi nerg? tai annelli jäätteenmäki..joka kertoi puhuvasa...niin...totta.kuin..osaa...

    Äänestä

  • Jari aarnio on kans rehti ja arvostettu virka herra jopa kahdesti omiensa toimesta palkittu..

    Äänestä

Tiiän yhen moottoripyöräilevän huumekauppiaan ja käyttäjän.
Ajaa Suzukilla..
Sitten tiedän useita , joita ei moottoripyörät kiinnosta tippaakaan.
Entäpä liikennejuopumukset .
Paljonko autoilla ja paljonko pyörillä ? Kuka kaivaisi tilastoja ?

Äänestä

Mihin tarkotukseen ne ns. panssarimersu ropposet hommattu. 400000e kpl huippunopeus 120kmh, ei edes perinteistä nyky pvä mopoa saa kiinni. Voihan se olla noin yliinnokkaat jepet ajaa niillä munat pystyssä, jotta kyllä niitä jo senkin takia jokunen kymmenen tarvitaan.

Äänestä
  • Malmön Poliisilta voi kysyä , että mihin panssariajoneuvoja tarvitaan..

    Äänestä

  • Joo. Panssariautoilla ei ole tarkoituskaan ajaa mopomiehiä kiinni. Muuhun tarkoitukseen ne on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo. Panssariautoilla ei ole tarkoituskaan ajaa mopomiehiä kiinni. Muuhun tarkoitukseen ne on.

    Eihän nuo ukot uskalla mennä kohteelle vaikka olis panssarivaunu. Näkhän sen Hennalassakin.

    Äänestä

Aika kauan oon näissä mopotapahtumissa käynyt ja voin sanoa ettei missään ole rennompaa tunnelmaa,näissäkin on omat örveltäjänsä mutta porukka itse pistää ne kuriin.ei kukaan mopomies halua näissä mitään muutakun tavata toisiaan ja pitää hauskaa samanhenkisten ihmisten kanssa!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

8000 mopopoikaa kokoontuu.. Poliisia on pitkinkylää.. Oikein !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu