Itsellä on tilanne että ostamassani kämpässä on laminaattilattia olohuoneessa, eteisessä sekä keittiössä. Parissa makuuhuoneessa on parketinnäköinen muovimatto. Nyt haluaisin laittaa laminaatin näihinkin makuuhuoneisiin.
1. Voinko jättää muovimaton laminaatin alle ja heittää siihen päälle vain laminaatit ilman muita muoveja?
2. Eteisestä kun mennään makkariin, niin oviaukossa tulee tilanne että kaksi erilaista laminaattia tulee kohtaamaan. (tuskin löydän samanlaista laminaattia mistään) Kuinka kannattaa hoitaa tuo oviaukon väli? Jonkinlainen lista?
3. Sitten sellainen tilanne, että olohuoneen ja keittiön välissä on ollut joskus vedettävä liukuovi. Edellinen omistaja oli poistanut sen oven ja seinää metrin verran siitä vierestä. Tuloksena se että siinä on lattiassa sellainen metrinpituinen noin 8cm leveä kolo keskellä laminaattia. Sitä on yritetty korvata jollain täysin erivärisellä laminaatilla. Kuinka saisin tuohon kivasti tilalle toisen ehjän laminaatin?
Laminaateissa ei ole lukkoponttia, vaan ihan vain sellainen kolo johon työnnetään seuraava laminaatti.
Matkaa seiniin on pari metriä kumpaakin suuntaan enkä halua ruveta purkamaan koko huoneiston laminaattia yhden vaihdettavan palan vuoksi.
4. Entäpä kun yhdestä laminaatista on palanen 5mmx15mm lähtenyt pinnoitetta eteisessä. Ilmeisesti pudonnut jotain siihen. Voiko sitä korjata millään siistinnäköiseksi?
Kiitokset jos joku viittii vastata :)
Muovimatto laminaatin alle?
6
5452
Vastaukset
- JaGe
Sen verran vielä että asun rivitaloasunnossa jossa ilmeisesti on betonilattia maton alla.
ulkona 50cm syvyydessä tulee vesi vastaan jos kaivan kuoppaa. Vaikuttaako tämä jotenkin asunnon kosteutee? jne...- Laminaattori
, jos vesi on niinkin lähellä. Ilmeisesti siellä ovat salaojat ja sun muut kunnossa. Jos vanha laminaatti huoneistossa on ok, se kertoo, että kosteudet ovat olleet hallinnassa. Tarkista vielä ennen uuden laminaatin asennusta, että onko vanhan laminaatin alla 0,2mm muovi vai onko sekin asennettu muovimaton päälle. Jos siellä alla ei ole mattoa, voisi olla viisaampi ja turvallisempi poistaa vanha muovimatto (sitä tuskin on liimattu lattiaan) ja asentaa alle asianmukainen 0,2mm polyeteenikalvo. Jos haluat jättää maton sinne alle, kurkista kuitenkin vielä maton alle, että siellä kaikki on kunnossa = alusta on kuiva ja puhdas. Sitten vain solumuovi matonpäälle ja laminaatti siihen.
Kannattaisi vielä penkoa kaikki varastot, jos löytyisi yksi lauta vanhaa lattiamateriaalia, sillä kaupoista sellaista ei enää löydy. Tarkista vielä keittiön alakaappien alta, onko sinne asennettu laminaattia. Jos siellä on ja saat laudan tai kaksi ehjänä irti, ilmoita, niin saat ohjeet, kuinka vaihto tehdään siististi.
Jos haluat paikata eteisen vauriokohdan mahdollisimman siististi, hae kahta korjauspastaa, jotka vastaavat lamiaatin tumminta ja vaaleinta värisävyä. Sekoita näistä "tiikerikakkutaikina" ja paikkaa kolo. Yhdellä pastalla tulee vain yksivärinen "läiskä". Puhdista kolo runkoa myöten puhtaaksi. Jos kolo on syvä, tee paikkaus ohuemmissa kerroksissa (kerros/vrk), että pasta kuivuu läpi eikä vain pinnasta. Pintaan sitten tämä kirjavampi latinki.
Nämä neuvot tuon aikaisemmin saamasi hyvän kommentin tueksi. - JaGe
Laminaattori kirjoitti:

Nämä neuvot tuon aikaisemmin saamasi hyvän kommentin tueksi.Entäpä miten tärkeää asemaa tuo solumuovi näyttelee?
Jos jätän muovimaton ja isken siihen suoraan vain laminaatin, niin kannattaisiko tuon solumuovin kuitenkin laittaa siihen?
Onko se solumuovi juuri äänenvaimennusta varten? - Laminaattori
JaGe kirjoitti:
Entäpä miten tärkeää asemaa tuo solumuovi näyttelee?
Jos jätän muovimaton ja isken siihen suoraan vain laminaatin, niin kannattaisiko tuon solumuovin kuitenkin laittaa siihen?
Onko se solumuovi juuri äänenvaimennusta varten?Siinä lattiassa on kuitenkin pientä epätasaisuutta, niin solumuovi tasaa sen. Ilman solumuovia laminaatti kopisee (paitsi sellaiset, joissa on askeläänivaimennusmateriaali pohjassa). Tietenkin sinne voi laittaa myös 1-2mm paksun pahvinkin, mutta jotain joka tapauksessa kannattaa laittaa, että sinne ei jäisi näitä pieniä "kaikukammioita".
- JaGe
Laminaattori kirjoitti:
Siinä lattiassa on kuitenkin pientä epätasaisuutta, niin solumuovi tasaa sen. Ilman solumuovia laminaatti kopisee (paitsi sellaiset, joissa on askeläänivaimennusmateriaali pohjassa). Tietenkin sinne voi laittaa myös 1-2mm paksun pahvinkin, mutta jotain joka tapauksessa kannattaa laittaa, että sinne ei jäisi näitä pieniä "kaikukammioita".
Alkuunsa kiitokset Laminaattorille, joka antaa todella asiallisia vastauksia.
Kattelin keittiökaappienkin pohjat jne eikä siellä ole ylimääräisiä laminaatteja laitelti. Joten sikäli tuo yksi aukko on ongelmallinen. Kaapista löytyi pieni leikattu suikale joka peittäisi koko tuon aukon, mutten saa sitä kuitenkaan leikattua kunnolliseksi (kun lattiassa oleva yksi pitkä leikattu reuna on sahattu käsisahalla röhelöiseksi). Mutta saan tällä palalla hieman kavennettua sitä koloa, jotta saan siihen laitettua sitten vaikka koko oviaukon pituisen listan :)
Harmi että joutuu laittamaan listan, mutta pääasia että edes jonkinlainen ratkaisu löytyy.
Sitten näistä makkareiden muovimatoista. Kurkkasin niitä ja ne ei ole tosiaan liimattu lattiaan. Yllätyksekseni kun rupesin venyttämään yhdestä reunasta, niin siellä on toinenkin muovimatto lattialla tämän nyt näkyvän alla. Se taasen on liimattu lattiaan. Varmaan laittettu se matto silloin 18 vuotta sitten kun tämä rivitalo on rakennettu.
Todennäköisesti teen nyt niin että vedän tämän päällimmäisen muovimaton pois ja laitan sen laminaatin tuon alimman muovimaton päälle. Solumuovi-juttua täytyy miettiä, kun tarkistan miten nuo muut laminaatit on laitettu. Jos sielläkin on, niin laitan tännekin. Ei kai 25m2 solumuovia niin paljon voi maksaa.
Entäpä se kosteussuojamuovi? tarviiko sellaista jos kämppä on 18 vuotta vanha jo ja näköjään alimmainen muovimatto liimattu lattiaan.
Eikö se ole tarkoitettu lähinnä uusien rakennusten lattioihin jotta betoni kuivuu kunnolla paikkojen homehtumatta? Kyllä kait tämä betoni on kuivunut 18 vuodessa aika hyvin :)
- lattia
Jos se makuuhuoneen lattia on suora, niin laita muovimaton päälle laminaatin alle tarkoitettu solumuovi ja sitten vain laminaatti päälle.
Oviaukon kohdalle laminaattien saumaan kannattaa laitaaa alumiinilista (joko esim messingin tai tai hopean värinen) Muista jättää tuon listan alle jäävään laminaatin saumaan elämisvaraa n 10 mm, jotta laminaatit eivät ole kiinni toisissaan, vaan välissä pitää olla tuo 10 mm rako.
Liukuoven uraan ei ole vinkkinä muuta kuin yrittää hommata samanlaista laminaattia ja vaihtaa yksi lauta, jos lattia vain purkautuu helposti. Jos ei, niin sitten pitää nysvätä kuviosahalla samanlaisesta laudasta uusi pala ja hommaa siihen eteisestä lähteneeseen palaan laminaatin väristä "korjauspakkelia", jolla voit sitten häivyttää sen liukuoven uraan asennetun uuden laminaatin palan saumoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!1632571Näetkö feminismin uhkana
Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?2051198Tykkäätkö halaamisesta?
Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo1131111Hinduilu on suurta eksytystä
tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa389940Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi299933- 101912
- 66878
- 62855
- 53851
- 46849