Humanistin ja luonnotieteilijän erot

on hyödytöntä ja luonnontiede hyödyllistä. Älykkäät ihmiset pyrkivät opiskelemaan jotain hyödyllistä....riippumatta uskonnollisuudesta.

Luonnontieteet ovat selkeitä tieteitä, tutkittavat asiat ratkeavat luonnonlakien tai muiden tiukkojen sääntöjen mukaan. Luonnontieteistä viehättynyt ihminen saattaa humanistia helpommin etsiä henkiseen elämäänsä selkeitä suuntaviivoja.

Tämän taipumuksen patenttiratkaisu näyttää olevan uskonnollisuus. Voimakkaasti uskonnollisen luonnontieteilijän huippukokemus voisi olla se, että hän pystyisi todistamaan jumalan olemassaolon tieteellisesti, niin absurdilta kun se kuulostaakin.

En sanoisi uskonnollisuudella ja älykkyysosamäärällä olevan keskinäistä korrelaatiota. Sen sijaan uskonnollisuudella ja tietynlaisilla luonteenpiirteillä on varmasti keskinäinen korrelaatio. Vetäisen hatusta eräitä tällaisia luonteenpiirteitä: auktoriteettiusko, taipumus kokea itsensä jonkin korkeamman henkisen tahon ohjailemaksi, taipumus huonon omantunnon kokemiseen jne.

Mikäpä sen selkeämpää ja turvallisempaa kuin tiukka, fundamentalistinen maailmankuva.

Mutta no kamoon, ei se ero nyt niin hirveän suuri ole, ainakaan määrällisessä mielessä. Uskonnollisia ihmisiä on yhtä paljon humanisteissa ja luonnontieteilijöissä, samoin älykkäitä ihmisiä on yhtä paljon molemmissa. Jos vähän uskonnollisuus tai älykkyys onkin erilaista luonteeltaan, sehän on pelkästään jännää...

Monen matemaatikon, luonnontieteistä innostuneen tai yleensä järkeä korostavan ihmisen kohdalla sattaisi kysymys olla siitä, että heidän alitajunnassaan vainoaa kaaos ja käsittelemätön tunnetunkio, joten tietoisen ajattelun täytyy kontrolloida korostetusti minää. Mitä sekavampi sielu, sitä enemmän sitä puhuttelee tarve pitää asiat järjestyksessä, hallita maailmaa sääntöjen ja lakien mukaan ja korostaa järkeä pätevänä välineenä.

Tällainen sielullinen dualismi sitten esiintyy ja tulee näkyville myös siinä, että sama yksilö saattaa olla toisaalta mitä rationaalisin tieteentekijä, toisaalta mitä mystisin uskova. Tuolla fysiikan palstalla näytti olevan puhetta Kauko Veikko Laurikaisesta, hiukkasfyysikosta, johon tällainen kuvaus sopisi erinomaisesti.

Toinen, tieteenhistoriallinen mutta myös osittain freudilainen selityslinja lähtisi liikkeelle siitä, että historiallisesti ottaen ns. tieteellinen maailmanselitystapa pohjautuu teologisen selittämisen perinteelle. Kehityksellisesti alkuperäinen miksi? -kysymys on kokonaisvaltaisempi ja enemmän "tarkoitusta" jäljittävä kuin uudella ajalla länsimaissa kehittyneen välineellisen järjen asettama miksi? -kysymys, joka pyrkii hakemaan kausaalista syytä tapahtumille. Teologinen miksi? on siis kehityksen myötä portaattomasti muuttunut järkiajattelun ja kausaliteetin miksi? -kysymykseksi, mutta niin että jumala selitysperusteena on sulanut myös fysikaalisen selityksen sisään, ja tunnemme myös fysikaalista selitystä antaessamme ratkaisevamme mailmaa koskevaa ikuisuusongelmaa.

Filosofi Wittgenstein sanoi tämän hyvin: Ennen Jumala toimi selitysperusteena, ja tämä järjestelmä oli tavallaan selvempi koska se asetti selitykselle selvän päätepisteen. Nykyinen (tieteen) järjestelmä taas pitää luonnonlakeja selityksinä, mitä ne suinkaan eivät ole.

Tässä historiallisessa katsantokannassa voi siis nähdä ymmärrettävänä sen, että selitysten etsijät saattavat helposti löytää niitä sekä uskonnon että tieteen puolelta - niin eri suuntiin kuin nämä pyrkimykset näennäisesti menevätkin.

Uskovaisten viisaiten ei tarvitse pohtia humanistien juttuja, koska heidän JUMALA täytää tämän Ontolokisen aukon (vai minkä auko). Heillä on kumminkin tahto kaivaa todelisuutta -luonnontiede ja tekniikka.

Ei niin uskovaisilla, ei ole Jumalaa tiellä ja he pääsevät kuokimaan syvempää ja saavat samaa tyydytystä.

Mielestäni selitys tuolle on se, että luonnontieteilijät (ja lasketaan siihen nyt myös teekkarit) ovat jollain tavalla suoraviivaisempia, jotenkin "yksinkertaisempia" kuin humanistit.

Luonnontieteilijä kaipaa selkeitä vastauksia kaikissa asioissa, ja uskonnossa niitä saa sieltä fundamentalistit-osastolta.

Mitä tuohon ÄO:hon tulee, pitäisin selvänä, että luonnontieteilijät keskimäärin pärjäävät paremmin älykkyystesteissä kuin humanistit. Toisaalta humanistit ovat silti jotenkin älyllisempää seuraa.

... koko ketju, koska lähtökohta on tyhjän päällä. Kaiva nyt jostain todisteet arvelullesi, että luonnontieteilijöissä oli enemmän uskonnollisia fundamentalisteja kuin humanisteissa! MUTU-tuntemus ei riitä. Vasta sitten kun oletuksesi on todistettu tilastollisesti, voi lähteä arvailemaan syitä siihen!

Lukekaapa Valtaojan kirjoja. Ne eivät painota järjetöntä eksaktiutta. Mikroskooppinen ja makroskooppinen melko tarkka tai jopa järjettömän tarkka eksaktius tietyssä mittakaavassa on mahdollista.

Kun katsot ikkunasta ulos edessäsi avartuu maailma, jonka täydelliseen uudelleenmallintamiseen emme kykene. Muuttujia on liikaa.

Minulle luonnontiede edusta takaisinmallinnusta ja tekniikka takaisinmallinnusten tulosten uudelleenjärjestelyä.

Luonnontieteilijä on umpisurkea, jos väittää kaiken olevan selvää. Tietysti meillä on hyvin tarkat yksinkertaistetut mallit.


Einstein oli esimerkiksi deisti. Suurimmat tiemiehet ovat yleensä olleet valmiita katsomaan asioita monesta perspektiivistä. Insinöörille asiat on annettu eteen uudelleen konfiguroitaviksi. Insinöörimäinen ajattelutapa ei kohtaa luonnontieteilijän ajatustavan kanssa kovin syvällisesti. On totta, että moni insinöörimieli ajautuu luonnontieteitä opiskelemaan ja päinvastoin. Kari Enqvist sivaltaa kovalla sanansäilällä insinööriajattelua vastaan.

Humanistit polttavat liikaa pilveä ja luulevat kahvinkeitintään jumalaksi. Siksi.

Ihmettelen sellaisia ihmisiä jotka ovat kuin robotteja, ilman tunteita. He ajattelevat kaiken taloudellisesti ja teknisesti. Niitä tyyppejä on mm. insinööreissä. Mielestäni elämää ei voi katsoa pelkästään hyödykkeenä ja kilpailuna. Olen kai enemmän humanisti. Uskovainen en ole siten, että uskoisin meidän olevan ainoita avaruudessa ja ukko-jumalan istuvan pilven päällä.
Uskonnot ja tiede eivät poissulje toisiaan, jos ymmärtää sanoman, mitä uskonnoissa sanotaan. Uskonnolliset kirjat kieltää tappamisen ja kehottaa olemaan viisas, taloudellisesti vaatimaton. Eikä aina sanota, että "jälkeen jeesuksen" vaan sen on korvannut sanoma "ajanlaskumme jälkeen." Uskonnollisuus merkitsee ihmisille ehkä sitä henkistä puolta, ei-maallista. Monilla on oma käsitys maailmankaikkeudesta ja henkilökohtaisesta "uskosta" vaikka ovat ns. lokeroituja kristittyjä.

No törmäsin vähän aikaa sitten mm. ihmiseen joka oli sitä mieltä että on luonnontieteiden vika, että rasismia ym. esiintyy, koska "luonnontieteissä kaikki pitää saada mahdutetuksi siisteihin lokeroihin". Se tosiasia, että luonnonkansat harjoittavat tätä lokerointia ihan samalla tavoin kuin me, ja että tieteen idea on nimenomaan muodostaa lokerot tosiasioiden pohjalta eikä yrittää ahtaa todellisuutta ennaltavalittuihin lokeroihin, ohitettiin TÄYSIN. En kutsuisi tällaista kovin henkeväksi tai filosofiseksi ihmiseksi.