Keskiarvo tippuu lukiossa

Anonyymi

Eka vuosi lukiossa on ohi ja keskiarvoni on kärsinyt peruskouluun verrattuna. Ensimmäisen, toisen sekä kolmannen jakson aikana numerot oli ihan samaa luokkaa kuin peruskoulussa, mutta nelos ja varsinkin viitos jaksot menivät täysin kuuseen. Peruskoulun päättötodistuksessa keskiarvo 9.7 nyt ensimmäisen vuoden keskiarvo 6.4. Lisäksi fysiikan sekä pitkän matematiikan viime kurssit menivät hylätyiksi, suunnitelmissa olisi niiden kirjoittaminen.

4

138

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sinun kannattaisi uudistaa opiskelutaitojasi ja ajattelutapojasi. Se mikä ennen toimi peruskoulussa ei toimi nyt uudessa tilanteessa. Eli miten lyhyessä ajassa pystyt omaksumaan maksimaalisesti tietoja ja taitoja ja lisäämään asioiden ymmärtämistä. Sinulla on oltava oma toimiva opiskelukonsepti joka kestää kaikki tuulet ja tyrskyt.
      Onko joku muu juttu muuttunut isosti haasteellisemmaksi kun siirryit lukioon. Rytmittääkö vapaa-aikasi enemmän elämääsi kuin silloin ennen. Oletko vapaa-ajalla reilusti ns. viihteellä. Pidä fyysinen kuntosi hyvänä. Hyvä fysinen kunto auttaa opinnoissa.

      • Anonyymi

        Olen asunut omillani lukioon lähtiestäni alkaen. Vapaa-aikani menee siivoamiseen, ruoanlaittoon sekä kuntoiluun.

        Ap.


    • Anonyymi

      Lukioon otetaan koko maassa noin puolet ikäluokasta, eli käytännössä lähinnä ne, joiden keskiarvo peruskoulun päättyessä on seitsemän paikkeilla, ehkä jopa hieman yli.

      Lukion päättyessä tämän porukan arvosanat jakautuvat vitosesta kymppiin ja yo-kirjoitusten arvosanat improbaturista laudaturiin. Osa lukiolaisista on sitä paitsi joutunut jättämään opinnot kesken heikon menestymisen vuoksi.

      Tämän hyvin yksinkertaisen logiikan mukaan on normaalia, että peruskoulun arvosanat usein putoavat. Jos näin ei kävisi, kukaan ei koskaan saisi hylättyä numeroa lukion kursseista eikä reputtaisi yo-kirjoituksissa. Päin vastoin, heikoimmat jaetut arvosanat olisivat cum laude approbaturin luokkaa, mikä vastaa seiskaa.

      Heikoimpien ylioppilaiden tietotaso on vuosikymmenten kuluessa kuitenkin jatkuvasti laskenut. Tämä alkoi jo ennen peruskoulun keksimistä. Vaikka sen edeltäjässä eli keskikoulussa ei jaettukaan mitään armovitosia, lukioon lähteneiden keskimääräiset tiedot heikkenivät sitä mukaa, kun lukioon otettujen prosentuaalinen määrä ikäluokasta kasvoi.

      Heikkenemisen seurauksena jouduttiin helpottamaan yo-kirjoitusten läpäisemistä ja erottelua ottamalla käyttöön uusi arvosana magna cum laude approbatur 70-luvun alussa. Samoin jouduttiin lisäämään vaihtoehtoisten tehtävien määrää yo-kirjoituksissa esimerkiksi matematiikassa. Vieraiden kielten alimpia hyväksyttyjä pistemääriä jouduttiin rukkaamaan jo 60-luvulla.

      60-luvulla kielissä oli käännöskokeet, ei mitään arvaustehtäviä. Käännösten virheistä sakotettiin virhepisteillä. Pluspisteitä ei tunnettu. Käännös tehtiin ns. uusissa kielissä kumpaankin suuntaan, eli esimerkiksi saksasta suomeen ja suomesta saksaan.

      Vielä 50-luvulla miinuspisteiden suurin hyväksytty määrä oli 75 pistettä. Pahimmillaan 60-luvun lopulla se oli 130. Oli pakko keksiä jotakin helpompaa käännöskokeiden tilalle. Näin syntyivät monivalintakokeet, joissa jokainen sai väkisinkin pisteitä jo pelkästään arvaamalla.

      • Anonyymi

        Itsekin ihmettelen tuota asiaa. Kirjoitin ruotsinkielessä B-arvosanan 70-luvulla. Keskikoulun jälkeen lukioon. Osaan kuitenkin ruotsia varsin hyvin. Ei ole karissut päästä pois vaikken ole työssäni ruotsinkieltä tarvinnut. Satunnaisesti toki. Välillä luen ruotsinkielisiä verkkolehtiä ja katson tv-ohjelmia. Olen keskustellut nuorten kanssa jotka ovat saanet magnan tai jopa laudaturin ruotsin yo-todistukseensa. Hallitsen ruotsinkielen käytännössä jopa paremmin. Opettajat aikoinansa olivat vaativia päsmäreitä. Etsivät vain virheitä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      233
      4159
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      112
      2624
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      39
      2369
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1426
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      115
      1416
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1169
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1087
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      953
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      936
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      921
    Aihe