18 Windows herjaa?

Kun katsoin tämän päivän etusivua sodat-palstalla, näin siinä peräti 18
aloitusta/herjaa mainiosta Windowsista? Vain kaksi muuta aloitusta näiden
lisäksi. Laitoin ne kuvakaappauksin nettiin, jotta muutkin näkee ja ymmärtää.

En kehdannut asentaa sitä firefoxin lisäosaa, jolla olisi saanut koko sivusta
kuvakaappauksen, vaikka sekin olisi ollut mahdollista, niin vähän sitä
ominaisuutta tarvitsen. Olkoot nyt kolmessa eri kuvassa:
https://postimg.cc/BXZGQLgL
https://postimg.cc/bZsck74q
https://postimg.cc/QH6ZB846


Pakko hieman epäillä sitä, että ovatkohan nuo ihan tarkoituksella tehtyjä, vaiko
vain palstan "mielenkiinnon" ylläpitämiseksi? Tokihan noin on ollut ennenkin,
mutta kun ihminen on kuitenkin pohjimmiltaan hyvä, sitä jotenkin uskoo myös
linukshihhulien tulleen edes osaksi järkiinsä ja lopettaneen tuon kaltaiset viestien
"nostamiset" ja kirjoittelut.

Toisaalta myös noista vanhemmista viesteistä saa todella makeat naurut, koska
niistä käy ilmi, miten sitä on sodittu ennen sanan miekalla. Varsinkin ne Mikan
avunpyynnöt kuvitteeellisista tietokoneongelmista, mitkä hän osoitti monasti
Sepolle ja Karille, jotta nämä tulisivat "auttamaan" häntä, olivat erityisen
hauskoja!

Ehkäpä aika entinen ei koskaan enää palaa tällekään palstalle, muuten kuin
vanhojen viestien muodossa.......
31<50
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Joku+botti+ilmeisesti+tunkee+tänne+Windows+sitä+ja+Windows+tätä+ja+lisäksi+nostelee+jotain+vanhoja+viestejä.Tietotekniikkapalstat+on+menny+99%:sti+kelvottomaksi.+Lähinnä+ne+palstat+toimii+missä+keskusteluaktiivisuus+on+pari+viestiä+kuukaudessa.

2Äänestä
  • Miten se botti pääsee läpi? Ylläpidon itsensä tekemä? Haiskahtaa......

    Äänestä

  • w10:llä hajoo bios heti.

    Äänestä

Eipä huvita vastata vaikka olisi ihan asiallinenkin kysymys. Palstan trollauksen kiihtymisellä ja koulujen päättymisellä on selvä korrelaatio.

Onneksi avun tarvitsijoille on tarjolla muita foorumeita. Suomi24 Tietotekniikkapalstan voi ihan hyvin lopettaa.

3Äänestä
  • Ite trollasit ja tämäkin ketju.
    Valheita kirjoittelet!
    5G - pelle löylykauhoineen!

    Äänestä

  • Patajätkä on sinuun verrattuna taivasten enkeli.

    Äänestä

  • Miksi tänne kirjoitat?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Patajätkä on sinuun verrattuna taivasten enkeli.

    Ei ole, vaan pata ön pää rölli.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ite trollasit ja tämäkin ketju.
    Valheita kirjoittelet!
    5G - pelle löylykauhoineen!

    Hyvin päätelty.

    Äänestä

Ei herjaa, Vaan totuutta Windowsista!

Äänestä

Koulujen kesälomat ovat alkaneet ja kun lapsoset eivät enää ulkona kirmaamisesta välitä tai tiedäkään, niin on kiva trollata.

2Äänestä
  • sähän oot pata ihan selvästi.

    Äänestä

Vilkaisu tämän aamun tilanteeseen, eipä muutosta ole näköpiirissä. Toivotaan kaikki yhdessä, että tämä linukshihhuli olisi ainutlaatuinen poikkeustapaus ja te muut sitten hieman ymmärtäväisempiä.

1Äänestä

"te muut sitten hieman ymmärtäväisempiä."

Vaikeeta on ymmärtää, etenkään Suomi24:ää palstan ylläpitäjänä. Olisihan ylläpitäjällä työkalut poistaa sairaat yksilöt palstoiltaan. Mutta kun ei. Onko se sitten osaamisesta vai halusta kiinni?

2Äänestä
  • Jospa tämän palstan ylläpitokoneet toimii Linuxilla, niin ei ne välitä jos windowsia haukutaan.

    2Äänestä

  • ... Tämä palstahan on sodat palsta, niin että täällä saa vapaasti haukkua passkoja käyttiksiä. !

    1Äänestä

  • Näin on ja varsinkin linuks on sellainen kasa toimimattomuuksia, että niitä joutaakin mollata.

    Äänestä

  • Oletko itse yksi sairasista?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletko itse yksi sairasista?

    "...sairasista?"

    ???????

    Äänestä

Lapset kirjoittaa sitten kouluaineita syksyllä aiheesta "Mitä tein viime kesänä":

"En käyny onkella tai uimasa. Mä vaan haukuin Vintousia netissä koko kesän. Se on sitten ketamita eri paska!"

Äänestä

Nyt on tainnut siltä linukshihhulilta palaa kone kiinni, kun on ollut hieman hiljaisempaa. Linukshan tunnetusti hitsaa prosessorit sun muut komponentit sieltä koneen sisältä. Ilmeisesti tönkii par'aikaa SER konttia löytääkseen "uuden" koneen.

1Äänestä

18 kertoi totuuden W10:stä lyhyesti ;D
Näin se on!

Äänestä

Onko totuuden kertominen muka harjaa?

Äänestä
  • Se nimenomaan on harjaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se nimenomaan on harjaa.

    Ei harhaa, vaan se oikea totuus!

    Äänestä

  • Allelaskettua kuraa on!

    Äänestä

w10:llä Hajoo bios heti.

Äänestä
  • Viis kertaa korjautin ja sitten vaihdoin muuhun!

    Äänestä

Eikö avaaja tiedä? Että w10 on paska?

Äänestä
  • Ei, mm pata yrittää käyttää linuxua kuin windowsia, ei pitäisi mm Ubuntu ei ole läheskään niin vaikee eikä tarvi ajureita yleensä mihinkään.. mutta se pata -kölli on W-H!

    Lensi s24:stä vittuu rölläyksen takia! koska se on pakonomainen valehtelija.

    Äänestä

Vituuuuksss kirjoitit yhden Linux valheen! sitä saa mitä tilaa!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kun katsoin tämän päivän etusivua sodat-palstalla, näin siinä peräti 18
aloitusta/herjaa mainiosta Windowsista? Vain kaksi muuta aloitusta näiden
lisäksi. Laitoin ne kuvakaappauksin nettiin, jotta muutkin näkee ja ymmärtää.

En kehdannut asentaa sitä firefoxin lisäosaa, jolla olisi saanut koko sivusta
kuvakaappauksen, vaikka sekin olisi ollut mahdollista, niin vähän sitä
ominaisuutta tarvitsen. Olkoot nyt kolmessa eri kuvassa:
https://postimg.cc/BXZGQLgL
https://postimg.cc/bZsck74q
https://postimg.cc/QH6ZB846


Pakko hieman epäillä sitä, että ovatkohan nuo ihan tarkoituksella tehtyjä, vaiko
vain palstan "mielenkiinnon" ylläpitämiseksi? Tokihan noin on ollut ennenkin,
mutta kun ihminen on kuitenkin pohjimmiltaan hyvä, sitä jotenkin uskoo myös
linukshihhulien tulleen edes osaksi järkiinsä ja lopettaneen tuon kaltaiset viestien
"nostamiset" ja kirjoittelut.

Toisaalta myös noista vanhemmista viesteistä saa todella makeat naurut, koska
niistä käy ilmi, miten sitä on sodittu ennen sanan miekalla. Varsinkin ne Mikan
avunpyynnöt kuvitteeellisista tietokoneongelmista, mitkä hän osoitti monasti
Sepolle ja Karille, jotta nämä tulisivat "auttamaan" häntä, olivat erityisen
hauskoja!

Ehkäpä aika entinen ei koskaan enää palaa tällekään palstalle, muuten kuin
vanhojen viestien muodossa.......

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu