Jos Sipilä olisi valinnut toisin v.2015

Meikäläistä sivullista paremmin asioista perillä olevat tietäjät osaisivat kenties laatia kelvollisen vastauksen kysymykseen, jotta miten asiat olisvat menneet, jos nelisen vuotta sitten Keskustan ja Perussuomalaisten kanssa hallituskumppaniksi olisikin tullut SDP eikä Kokoomus? Ainakin Antti Rinne, joka jo silloin oli SDP:n puheenjohtaja, niin hän on kertonut odottaneensa Sipilältä yhteydenottoa, mutta siten hän saikin yllätyksekseen muuta kautta kuulla Kokoomuksen tulleen kolmanneksi puolueeksi Sipilän hallitukseen.

Kukapa tietää, mutta mahdollisesti Jussi Halla-aho olisi tullut v. 2017 valituksi Perussuomalaisten johtoon siinäkin tilanteessa, että hallituksessa olisi ollut SDP eikä Kokoomus. Erona tapahtuneeseen olisi ollut se, että Jan Vapaavuoren ja Petteri Orpon Halla-ahon vastaisilla julmisteluilla ei olisi ollut paljoakaan merkitystä tuolloin alkukesällä 2017. Olisiko Juha Sipiläkään alkanut peesailemaan Vapaavuorta ja Orpoa? Kokoomushan olisi ollut oppositiossa. Todennäköisesti ei olisi peesaillut, vaikka mistäpä tuota Sipilän sielunelämää tietää. Olennaisin kysymys kuuluu: Olisiko Perussuomalaisten eduskuntaryhmä jäänyt hajoamatta?

9

167

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aivansama
      Nyt on asiat selkeät ja PS kasvu varma.
      Maahanmuutosta ja kustannuksista pitää vaieta kuin muuri.kansa varmaan haluaa nämä tiedot. Minkä puolueen politiikka estää keskustelun menoista. Ei kai keskustan

      Pisteenä i päällä oli jouluaattona ylellä ohjelma irakilaisesta homosta...kuka yleä johtaa?

    • Anonyymi

      En usko, ettei olisi hajonnut. Mielestäni 2016 alkoi olla ilmassa tyytymättömyyttä silloista johtoa kohtaan. Kaiken maailman"sammakot"söivät uskottavuutta. Ihan pienenä yhtenä esimerkkinä vene-ja mp-veron vimmattu eteenpäin vienti. Myös puolueen linja oli melko epäselvä. Sitä se on toki vieläkin, ei kadunmies osaa sanoa mitä perussuomalaiset haluavat. Maahanmuutto, se ei riitä pelkästään tänä päivänä. Päivän lehti kirjoitti tänään, että osa perussuomalaisista haluaa luomisopin ilmeisesti pakoliseksi kouluun!

    • Anonyymi

      Perussuomalaiset hajosivat, koska Soini ei suostunut lähtemään mukaan nationalistiseen öyhötykseen. Hän on vanha SMP:läinen. Suomalaisten asialla, mutta ei ulkomaalaisia vastaan.

      Ikävä kyllä vuoden 2015 pakolaiskriisi aiheutti sellaisen raivonationalistisen reaktion, että Soinin kaltaiset tolkun miehet jäivät siinä rytäkässä jalkoihin.

      Nyt on tosin jo merkkejä siitä, että Halla-Ahokin on liian maltillinen persujen johtoon. Kentällä kaivataan reipasta rasistia johtamaan Suomi kohti kultaista aamunkoittoa.

    • Siirrynpä arvuuttelusta faktaan. Perussuomalaisilla on puolueena varsin vahva kannatus eteläisessä Suomessa, jota usein luonnehditaan Ruuhka-Suomeksikin. Toisin on Keskustan tilanne ja niin on ollut jo perinteisesti. Suomenlahden rannikkovaalipiireistä eli Helsingistä, Uudeltamaalta ja Kymestä oli valittuina kansanedustajina vuoden 2015 vaaleissa tarkkaan kolmannes koko Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä. Viime huhtikuun vaaleissa Suomenlahden rannikkomaakunnista sekä Hämeestä, Varsinais-Suomesta, Satakunnasta ja Pirkanmaalta tuli valituiksi lähes 2/3 perussuomalaisista kansanedustajista. Ja Keskustan rökäletappioksi luonnehdittu kannatuksen hupeneminen oli erityisen silmäänpistävää juuri "Ruuhka-Suomessa". Perussuomalaiset saivat puolestaan kannatusta jopa Helsingin kantakaupungin eteläisimmillä vauraan väen asuma-alueilla. Tässä asetelmassa alkaa olla jo Kokoomuskin helisemässä.

      • Anonyymi

        Persujen kannatus on vahvimmillaan Pohjanmaan ja Satakunnan syrjäseuduilla.

        Kova oikeistolainen isänmaallisuus... Lapuan liike... Pohjanmaa. Satakunta.

        Tämä ilmiö on nähty jo ennenkin.

        Halla-Ahon vanhemmat ovat muuten kotoisin Alajärveltä. Se on Etelä-Pohjanmaalla, Lapuan naapurissa.


    • Anonyymi

      Katsotaan nyt miten Sipilän 2. hallitus pärjäilee...
      Antti vaikuttaa jo luovuttaneelta...

    • Anonyymi

      Sipilä ei ole hallituksessa vaan vetäytyy päivän politiikasta.

    • Matin isä-Tatu Vanhanen hahmotteli muistaakseni 1970-luvulla Keskustapuolueelle visiota, jossa puolue olisi keskittynyt keskisen ja pohjoisen Suomen mahtipuolueen statukseen. Tatun idea alkaa muistuttaa reaalitodellisuuden tasolla nykyistä Keskustan tilannetta, jossa puolueen kannatus on hiipumassa eteläisessä Suomessa, mutta pohjoisempana sentään mahtivaltaa on vielä jäljellä.

      Toisaalta ongelmana ja toisaalta taustavoimana Keskustalla on uskovaisuus niin tavanomaisena kristillisyytenä kuten myös lahkolaisuutena ja pohjoisessa nimen omaan lestadiolaisuutena. Uuteen eduskuntaankin tuli mukaan keskustalaisia lestadiolaisjohtajia. Pluralistinen sekularismi ei taida olla erityinen ansio niissä piireissä.

      Toisaalta uskontoon liittyvät seikat ovat näkyvästi esillä myös Perussuomalaisissa. Uudenmaan vaalipiiristä sai jatkomandaatin Mika Niikko. Ja luomiskertomukseen uskovainen Laura Huhtasaari menestyi europarlamentin vaaleissa. Tuskinpa silti luomisoppi tulee pakolliseksi kouluun (Anonyymi/8.6.19 klo 12.30) opetusministeri Li Andersonin nelivuotiskaudella.

      Tähän yhteyteen sopii todeta kyllä myös se semmoinen seikka, että uskonnollinen väki noudattaa yleensä kelvollisia käytöstapoja eli maanantainakin saavutaan töihin säntillisesti ja selvin päin. Vastaavan jämptiyden soisi olevan yleisohjeena kaikella työväellä, johtajillakin.

      • Anonyymi

        Porissakin taas seurakuntalainen kunnostautui-irakin uskovaiset


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      214
      2143
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      51
      1290
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      186
      1147
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      986
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      881
    6. 71
      813
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      802
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      747
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      355
      720
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      40
      711
    Aihe