huvittavaa. Kuinka monella on useampi perhe? Olenko jäänyt jostain paitsi kun mulla ei ole kuin yksi? Joku väittää että kaikkien miesten joiden kanssa seurustelet ovat sun perhettä? Onko se niin? Minusta ei.
Perhe on henk koht asia, ja sitä ei voi olla kuin yksi. Kukaan ei voi ottaa sulta perhettä pois, eikä tulla sun perheeseen asumaan ja leikkiä kuuluvansa perheeseesi.
Epätoivoiset ja epäonnistuneet aikuiset voivat erota ja alkaa suhteen uusiin ihmisiin, mutta ei ne ole s toistensa perheitä, he ovat sen joille ne kuuluu. Et voi snaoa että seurustelukumppanin perhe on sun perhe tai ne kolme kumppania on pehreineen sun perhettä.
Kivahan se olisi kehuskella toisten suvun jäsenillä kun ovat parempia kuin sun omat, mutta ei se silti oikeuta käyttämään heistänimitystä mun perhe, kunne ei biologisesti ole sun sukua. ylimielistä ja katkeruutta.
Niitä on tasan yksi. Jos teet uusia lapsia ne ovat sun lapsia, mutta ei kumppanin lapset ole sun perhettä eikä exä.TULIKO SELVÄKSI?
Täällä on kinasteltu perheistä
3
116
Vastaukset 3
- Anonyymi
Helou!
Totta: Perheitä on yksi jokaisella.
Se yhteisö jossa on mies ja joku uusio ja sen uusion lapset ei ole perhe vaan se on yhteiseloperhe.
Perhe on isä äiti ja yhteiset plapset. Muita perheitä ei ole. Paitsi yh perhe josta toinen vanhemmista on kuollut tai hän on hylännyt perheensä.
Kukaan ei kuulu vieraan ihmiset´n perheeseen noin vaan, että joku sanoo et sie oot mun perhettä! Sairasta tosiaan.- Anonyymi
Toivottavasti olet saanut apua! Tsemppiä parantumiseesi.
- Anonyymi
Enhän minä olekaan mitään biologista sukua miehelleni, en ole nainut sukulaisiani niinkö sinä Lissu oyp.
Lissu onko se niin, että mitä serkumpi ,sitä herkumpi.....
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1102331Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???271085- 71932
- 105930
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha597887- 48855
- 85770
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76680- 69664
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31656