Sopiva koirarotu?

Okei eli siis tahtoisin tietää mikä rotu sopisi ensikoiraksi.
Tahtoisin että koirasta löytyisi intoa ja jaksaisi touhuta mm agia ja opetella temppuja (ehkä frisbeetäkin) , mutta ei myöskään hetkahda vaikka joltain päivältä vaikka liikunta jäisi vähemmälle. Ja koiran pitäisi olla suht älykäs.
Olen siis suhtkoht liikunnallinen (varsinkin kesäisin) eli koira tulisi saamaan noin 2-3 tuntia liikuntaa päivässä.
Koiran koolla ei niinkään ole väliä, mutta pidän eniten sellaisia keskikokoisista koiraroduista (sekä about 40-45).
Ei mieluiten olisi metsästysviettiä, sillä en ole kiinnostunut metsästyksestä.
Luonne tietysti ystävällinen.
Turkilla ei ole oikeastaan väliä muuta kuin helppo hoitoinen.
Haukkuherkkyydestä sen verran vielä että asun kerrostalossa, joten koira ei saisi olla kova räksyttäjä.
Ja terveys ennen kaikkea!

Tulisiko mitään mieleen? :)
Kiitos jos joku jaksaa vastailla :D
177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Muuten olisin lagottoa suositellut, mutta on aika haukkuherkkä. Ja ehkä myös hieman vaativa ensikoiraksi mutta:
-lagottoja on agilityssa (en kyllä suosittele lajina) ja ovat pärjänneet

-viisaita koiria ja ymmärtävät aika nopeasti mitä pitää tehdä

-frisbeestä en tiedä, mutta aina voi yrittää

-tarvitsevat liikuntaa, tekemistä yms.

-metsästysvietti on jalostettu pois (oli ennen vedestä noutava metsästyskoiria). Toimivat nykyisin tryffelikoirina.

-arka rotu yksilöittäin. Muuten ystävällinen yms.

-turkki pidetään lyhyenä. Sen voi trimmata pari kertaa vuodessa.

-aika haukkuherkkä

-terveys on tällä hetkellä ok. Lonkka ongelmat ehkä suurimpana
:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Uuuuuu kirjoitti:

Okei eli siis tahtoisin tietää mikä rotu sopisi ensikoiraksi.
Tahtoisin että koirasta löytyisi intoa ja jaksaisi touhuta mm agia ja opetella temppuja (ehkä frisbeetäkin) , mutta ei myöskään hetkahda vaikka joltain päivältä vaikka liikunta jäisi vähemmälle. Ja koiran pitäisi olla suht älykäs.
Olen siis suhtkoht liikunnallinen (varsinkin kesäisin) eli koira tulisi saamaan noin 2-3 tuntia liikuntaa päivässä.
Koiran koolla ei niinkään ole väliä, mutta pidän eniten sellaisia keskikokoisista koiraroduista (sekä about 40-45).
Ei mieluiten olisi metsästysviettiä, sillä en ole kiinnostunut metsästyksestä.
Luonne tietysti ystävällinen.
Turkilla ei ole oikeastaan väliä muuta kuin helppo hoitoinen.
Haukkuherkkyydestä sen verran vielä että asun kerrostalossa, joten koira ei saisi olla kova räksyttäjä.
Ja terveys ennen kaikkea!

Tulisiko mitään mieleen? :)
Kiitos jos joku jaksaa vastailla :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu