Selvitys alkaa, osa 1.)
HS selvitti: Tällaisilla tarinoilla poliitikot käännytettiin Sunny Car Centerin puolelle | Huijaukset
Hämeenlinnalainen maanviljelijä Mauri Honkajuuri[1] seisoo keskellä savista ja vetistä tonttia. Maasta törröttää kohmeista horsmaa.
Tontin laidalla moottoritien kupeessa seisoo 30-metrinen mainostorni. Se syttyy täyteen valaistukseen aina kello 17.30. Tornissa lukee: Sunny Car Center.
Maan omistaa Hämeenlinnan kaupunki. Se myi 16 hehtaarin tontin Sunny Car Centerille 2013, mutta kauppa ei ole tullut voimaan, sillä yhtiö ei ole maksanut 8,4 miljoonan euron kauppahintaa.
Tähän piti rakentaa Euroopan suurin autokaupan keskittymä, kahdeksankerroksinen monitoimikeskus "täyden palvelun konsepteineen". Alkuperäisen suunnitelman mukaan Sunny Car Centerin piti avata ovensa jo 2013.
"Tämä maa on ihan suota", Honkajuuri sanoo. "Jos meinaa rakentaa jotain, niin se on paalutettava todella hyvin."
Honkajuuri viljeli tontilla vehnää. Marraskuussa 2010 Hämeenlinnan kaupunki purki Honkajuuren vuokrasopimuksen. Sopimuksen lopetus ei sinänsä ollut riitaisa. Honkajuuri on sittemmin jäänyt eläkkeelle. Mutta kyllä häntä hämmästyttää.
"Kun täältä on kuorittu metrin verran multaa joka paikasta, niin eihän täällä ole enää muuta kuin rikkaruohoja. Vähän on niin kuin kaatopaikan pohja."
Kukoistaisiko Euroopan mahtavin autokaupan keskus todella täällä Hämeenlinnan pellolla? "Eihän mihinkään Kainuun korpeenkaan rakenneta supermarketia ja odoteta, että asiakkaat tulevat jostakin Murmanskista."
Kaupunginhallituksen jäsen, bussiyrittäjä Tapio Vekka, uskoi hankkeeseen loppuun asti.
Kaisa Rautaheimo HS
Sunny Car Centerin piti nousta maanviljelijä Mauri Honkajuuren entisille vuokramaille.
Sunny Car Center polkaistiin käyntiin alkuvuonna 2010.
Espoolainen kiinteistösijoittaja ja urheilusponsori Markku Ritaluoma[2]ja Hämeenlinnan kehityskeskuksen toimitusjohtaja Heikki Hietanen[3]tunsivat toisensa jääkiekkopiireistä. Ritaluoman kiinteistökehitysyhtiö oli nimeltään Sunny Trading. Hämeenlinnan piireihin hän oli saapunut 2005, kun Sunny Trading alkoi sponsoroida Hämeenlinnan Pallokerhoa (HPK).
Liian helppoa rahaa ollakseen totta – näin toimii nigerialaiskirje ja neljä muuta huijausta 26.10.2014
Sunny Car Center joutui toisenkin Afrikan-huijauksen kohteeksi[4] 24.10.2014
Ritaluoma ja Hietanen sopivat suuret linjat: nyt ei rakennettaisi apeaa vähittäiskaupan laatikkoa moottoritien laitaan, vaan autokaupan Ideapark.
Hietasen tehtävä oli järjestää Ritaluomalle tarpeeksi iso tontti.
Ritaluoma kokosi ydinjengin. Markkinointijohtajaksi tuli "Audi-miehenä" tunnettu Esko Kiesi[5], rahoitusjohtajaksi Hartwall-areenan toimitusjohtaja Anders Backman[6] ja rakennushankkeen koordinaattoriksi entinen rakennuskonserni Peabin toimitusjohtaja Antti Peltoniemi[7]. Keskiraskassarjalaisia siis.
Kaikki kolme ovat sittemmin jättäneet hankkeen.
Seuraavaksi hanke piti myydä Hämeenlinnan päättäjille.
Kesäkuussa 2010 Hämeenlinnan apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo[8] (kok) esitteli hanketta ensimmäisen kerran kaupunginhallitukselle. Vastaanotto oli innostunut, sillä luvassa oli todellinen pikkukaupungin eurojackpot.
Hankkeen kokonaisbudjetiksi ilmoitettiin 70 miljoonaa euroa ja rakennuksen kooksi 80 000 neliötä. Ritaluoma lupasi, että Sunny Car Center työllistäisi suoraan 1 500 ja välillisesti 2 500 ihmistä. Yhteensä siis 4 000 työpaikkaa.
Se olisi todellinen sampo 67 000 asukkaan Hämeenlinnassa, sillä kaupungin suurin yksityinen työnantaja Rautaruukki työllistää suoraan noin tuhat ihmistä.
Ritaluomalla oli vauhti päällä. Alun perin Sunny Car Centerin piti valmistua 2012 tai 2013, jos kaikki menisi putkeen. Aikataulu oli epärealistinen, mutta Hämeenlinnan kaupunginhallitus ja -valtuusto hyväksyivät aiesopimuksen.
Marraskuussa 2010 kaupunki lähti mukaan myös yhtiön alkuvaiheen rahoitukseen. Se osti 100 000 eurolla Sunny Car Centerin osakkeita. Sen lisäksi osittain kaupungin omistama Virtaa Hämeeseen Oy (nykyisin Vanaja Capital) lähti hankkeeseen 150 000 euron sijoituksella.
Sovittiin, että päärahoituksen selvittyä yhtiö ostaa kaupungin osakkeet takaisin 15 prosentin vuosikorolla.
Kaisa Rautaheimo HS
Perussuomalaisten Kari Ilkkala on hankkeen näkyvin vastustaja.
Hanke alkoi paisua.
Joulukuussa 2010 Sunny Car Centerin Ritaluoma ja Kiesi ilmoittivat kokonaisbudjetiksi jo 85 miljoonaa euroa. Miehet puhkuivat tarmoa Tuulilasi-lehden haastattelussa. Projekti oli myötätuulessa. Siemensin Suomen-yhtiö tuli lainoittamaan Sunny Car Centeriä yli kolmen miljoonan euron sijoituksella. Sen lisäksi se oli hankkeessa Sunny Car Centerin tärkein yhteistyökumppani.
"Tämä on majakkaprojekti, joka hakee vertaistaan Suomessa, Euroopassa ja jopa maailmalla", Siemens Osakeyhtiön toimitusjohtaja Martti Kohtanen[9] julisti lokakuussa 2012.
(selvitys jatkuu osassa 2)
HS selvitti: Tällaisilla tarinoilla poliitikot käännytettiin Sunny Car Centerin puolelle
371
7826
Vastaukset
- Anonyymi
(selvitys jatkuu, osa 2.
Vai majakkaprojekti. Todellisuudessa Sunny Car Centerillä ei ollut kunnon rahoitusta eikä tonttia. Yhtiö oli kuitenkin teettänyt arkkitehtitoimistoilla suunnitelmia ja havainnekuvia rakennuksesta.
Suunnitelmat kasvoivat. Vuonna 2012 yhtiö esitteli jo 107 000 neliömetrin autokauppaa. Budjetti oli paisunut 160 miljoonaan euroon. Yhteistyökumppaneiksi olivat tulleet Stora Enso ja Neste Oil.
Tämä kaikki oli niin ihmeellistä ja vaikuttavaa, että kesäkuussa 2012 Hämeenlinnan kaupunginvaltuusto hyväksyi Kirstulan tontin myymisen Sunny Car Centerille. Tontin hinnaksi sovittiin peräti 8,4 miljoonaa euroa. Se arvioitiin lähes kolme miljoonaa euroa korkeammaksi kuin tontin käypä arvo. Joulukuussa 2013 päätettiin, että tonttikaupan on toteuduttava viimeistään alkuvuonna 2014.
Sitten alkoi varsinainen näytös.
Kesällä 2013 Sunny Car Center toi Hämeenlinnan päättäjille ensimmäisen kandidaatin ulkomaisten suurinvestoijien kimarasta. Peli avattiin salaperäisellä "arabimiljonäärillä".
Kaupunginhallituksen pöytäkirjaan merkittiin maaliskuussa 2014: Hankkeelle annettava laina (arabirahoitus) saadaan järjestettyä pitäväksi 2014 aikana.
Mahtoiko arabirahoittajaa olla?
Kaisa Rautaheimo HS
Valtuuston puheenjohtaja, Sdp:n Iisakki Kiemunki oli Sunny Car Centerin hallituksessa.
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, Sdp:n Iisakki Kiemunki[10], istui vielä tuolloin Sunny Car Centerin hallituksessa kaupungin edustajana. Hän sanoo tietävänsä kyseisen arabimiljonäärin nimen, muttei voi kertoa sitä liikesalaisuuden takia. Kaupunginhallituksen kokoomuslainen jäsen Tapio Vekka[11] taas sanoo, ettei hän tiedä arabista mitään.
"Ei minulla ollut sen tarkempaa tietoa. Jossain vaiheessa jostain prinssistä on puhuttu", Vekka sanoo.
Hanketta kaupunginhallituksessa vastustanut perussuomalaisten Lulu Ranne[12] ihmettelee, kuinka näppärästi arabimiljonääri häivytettiin hankkeesta, kun rahoitusta ei kuulunut.
"Kerrottiin, että tämä miljonääri oli joutunut auto-onnettomuuteen ja sitä myötä kadonnut. Ja kaikki tämä meni päättäjille läpi kuin häkä", Ranne sanoo.
Huhtikuussa 2014 tonttikaupalle asetettiin takarajaksi heinäkuun alku.
Samoihin aikoihin Sunny Car Center jätti Hämeenlinnan poliisille tutkintapyynnön. Yhtiö ilmoitti joutuneensa talousrikoksen kohteeksi. Tutkintapyynnön mukaan Sunny Car Center oli lokakuussa 2013 toimittanut Ghanaan 150 000 euroa.
Tavoite oli saada paikalliselta sijoittajalta sadan miljoonan euron investointi. Kun rahoja ei Ghanasta kuulunut, Sunny Car Center vaati 150 000:ta euroaan takaisin. Lopulta Ghanasta oli lähetetty 94 500 euron edestä väärennettyjä 500 euron seteleitä.
Tuntuu ihmeelliseltä, että kokenut Ritaluoma olisi todella langennut niin hölmöön huijaukseen. Jos näin tapahtui, hän ei ainakaan antanut sen lannistaa itseään.
Sunny Car Centerin edustajat lupasivat Hämeenlinnan päättäjille, että rakentaminen alkaisi vielä kesä–heinäkuussa 2014. Sovittiin, että kaupunki maksaisi tontin sadevesialtaan ja kevyen liikenteen väyliä.
Kaupunginhallitus päätti, että noin kolmen miljoonan euron maanrakennustöitä ei tarvitse kilpailuttaa, vaan ne voi hoitaa sama urakoitsija, jonka Sunny Car Center oli palkannut.
Perusteeksi kaupunginhallitus ilmoitti muun muassa kiireellisen aikataulun.
Kaisa Rautaheimo HS
Autokauppias Tero Salmela joutunee pian sulkemaan liikkeensä.
Hämeenlinnassa kaikki tiet vievät jäähallille.
Kaupungin perinteikästä Rinkelinmäen hallia, HPK:n eli "Kerhon" kotikenttää, on jo muutaman vuoden ajan kutsuttu Ritari-areenaksi. HPK on pikkukaupungin ylpeys, eikä suotta, sillä joukkue pärjäsi 2000-luvun alussa paremmin kuin kukaan uskalsi toivoa. Vuonna 2006 se voitti Suomen mestaruuden.
"Kaikilla on lätkä tämän kokoisessa kaupungissa mielessä", sanoo kokoomuksen Tapio Vekka. "HPK on Hämeenlinnan brändi ja käyntikortti."
Jäähallilta voi etsiä yhtä selitystä sille, kuinka Ritaluoma puhui Hämeenlinnan päättäjät puolelleen. Sunny Car Center -projektia ei olisi syntynyt ilman HPK:ta.
Moni hankkeen keskeisistä edistäjistä on seuraan sidoksissa.
"Kerhoon" kuuluu tietenkin Sunny Car Centerin toimitusjohtaja Markku Ritaluoma, joka oli HPK:n hallituksen jäsen elokuuhun 2014.
HPK:n hallituksen puheenjohtaja taas on Heikki Hietanen (kok), joka ajoi hanketta Hämeenlinnan kehittämiskeskuksen (nykyisin Linnan Kehitys) toimitusjohtajana ja Sunny Car Centerin hallituksessa.
HPK:n naisten varapuheenjohtaja on demaripoliitikko Iisakki Kiemunki. Hän on kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, Linnan Kehityksen hallituksen jäsen, Hämeen Sanomien toimittaja, ja hän oli Sunny Car Centerin hallituksessa vuosina 2012–2014.
Kokoomuspoliitikko Tapio Vekka oli hankkeen alkaessa kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja Hämeenlinnan kehittämiskeskuksen hallituksen puheenjohtaja. Hän oli HPK:n naisten hallituksen jäsen vuosina 2009–2012.
(selvitys jatkuu, osa 3.) - Anonyymi
(selvitys jatkuu, osa 3.)
HPK:n kunniapuheenjohtaja Harri Lintumäki[13] (kok) oli vielä syksyllä 2010 kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja, HPK:n hallituksen puheenjohtaja ja HPK:n Tuki Oy:n hallituksen jäsen.
Kokoomuslainen Sari Rautio[14] on johtanut kaupunginhallitusta vuoden 2014 alusta. Hän on Linnan Kehityksen hallituksen jäsen, HPK-junioreiden puheenjohtaja ja HPK:n Tuki Oy:n hallituksessa.
Sellaista se on pikkupaikkakunnilla. Kun aktiiviset ihmiset istuvat monella pallilla, intressit risteävät väkisin.
Kaikki tuntevat toisensa.
Kaikki fanittavat kylän tiimiä.
On ilmeistä, että Sunny Car Center kaupattiin ainakin osalle Hämeenlinnan päättäjistä lupaamalla taloudellisia panostuksia myös HPK:hon.
Ritaluoma suunnitteli, että kun Sunny Car Center saadaan tahkoamaan rahaa, talousvaikeuksissa oleva HPK voidaan auttaa jaloilleen ja tehdä yhdistysmuotoisesta HPK:sta osakeyhtiö. Ritaluoman mukaan oli sovittu, että hän ja Sunny Car Center omistaisivat HPK:n osakeyhtiöstä 50 prosenttia.
"En epäile, etteikö Ritaluoma olisi tullut osakkaaksi HPK:hon, jos autokauppahanke olisi tehty", Kiemunki (sd) sanoo.
"Varmaan se olisi avittanut HPK:n yhtiöittämistä, jos Sunny Car Center olisi tullut", kokoomuksen Vekka arvelee.
Kirjallisia sopimuksia Sunny Car Centerin ja HPK:n yhtiöittämisen koplaamisesta ei tiettävästi ole tehty.
Sunny Car Center lupaili kaupungille työtä, verotuloja ja jääkiekkomenestystä.
Ilmeisesti Ritaluoman päättäjille tarjoama paketti oli niin houkutteleva, että harva Hämeenlinnassa vaivautui perinpohjaisesti puntaroimaan megaprojektin realismia. Kiireessä jäi kysymättä, oliko Hämeenlinnassa markkinarakoa Euroopan suurimmalle autokaupalle.
Pienen hämeenlinnalaisen autokaupan, Auto3Kolmosen, konttorin seinillä ei ole rengasvalmistajien tissikalentereita vaan pieni taidegalleria. Ei sentään mitään kokeellista, vaan vanhan liiton esittävää taidetta.
"Isän harrastus", toisen polven autokaupan yrittäjä Tero Salmela[15]sanoo.
Hämeenlinnassa on jo vuosia pohdittu, että keskustan kyljessä oleva autokaupan keskittymä, Kauriala, pitäisi kaavoittaa asuinalueeksi. Autokaupat ja teollisuushallit täytyisi häätää muualle. Salmelalle se ei olisi sinänsä katastrofi, sillä autobisnes on käynyt kannattamattomaksi. Hiljattain Salmela joutui irtisanomaan ainoan myyjänsä. Hiljaista on tänäänkin.
Alalla on vaikeaa koko maassa, sillä autokauppoja on liikaa kysyntään nähden ja ostajat siirtyvät verkkoon. Myös Salmela on pohtinut lopettamista.
"Näitä autokauppoja on keskittynyt aika paljon tänne Hämeenlinnaan. Kova kilpailu syö näitä pienempiä liikkeitä."
Salmelat ovat tehneet autokauppaa Hämeenlinnassa 1970-luvun alusta. Isä Pekka Salmela[16] siirsi vetovuoron pojalleen Terolle muutama vuosi sitten.
Poika ei oikein jaksa uskoa Sunny Car Centeriin. Aika iso pala Hämeenlinnaan.
"Kuulosti ihan utopistiselta, että hirveitä volyymejä myydään ja huolletaan. Kuulemma junan kyydissä tuodaan Helsingistä asti autoja huoltoon", Salmela sanoo.
Hämeenlinnalaisia autokauppiaita ei ole kiinnostanut lähteä Sunny Car Centerin vuokralaisiksi Kirstulan pellolle.
"Harva siihen on uskonut", Salmela sanoo. Ritaluomaa hän ei tunne, mutta sanoo nähneensä tämän HPK:n matseissa.
"Isä tosin sanoi, että tuskin se kehtaa enää naamaansa täällä näyttää."
Sunny Car Center
Suurimmillaan Sunny Car Centeristä piti tulla monikerroksinen autokaupan monitoimitalo. Havainnekuva esittää pysäköintipaikkaa ja pääsisäänkäyntiä.
Elokuussa 2014 Hämeenlinnan kaupunginhallitus kokoontui istuntoon, joka on jäänyt kaupungissa elämään nimellä "Chiluba-kokous". Moni paikallinen päättäjä luonnehtii sitä jo nyt sanalla "legendaarinen".
Eikä suotta. Kokouksen jälkeen Sunny Car Center ja Hämeenlinna pääsivät otsikoihin Sambiassa asti.
Kokoukseen saapuivat Markku Ritaluoma sekä hänen avustajanaan Eero Ylä-Soininmäki[17], Hämeenlinnassa pääkonttoriaan pitävän Pohjantähti-vakuutusyhtiön toimitusjohtaja.
Asialistalla piti olla tontin kauppasopimuksen purkamisen aloittaminen, koska Sunny Car Center ei ollut maksanut 8,4 miljoonaa euroa määräaikaan mennessä.
Ritaluoma ja Ylä-Soininmäki panivat kaiken peliin. Vakuutusyhtiön johtaja Ylä-Soininmäellä oli hyvä syy auttaa Ritaluomaa, sillä Pohjantähti oli lainannut Sunny Car Centerille 885 000 euroa.
Ritaluoma esitteli kaupunginhallitukselle kaksi uutta rahoittajaa.
Ensin esiteltiin itävaltalainen investointipankki, joka olisi valmis lainaamaan rahaa korkealla korolla. Toinen oli rouva Regina Chiluba[18], Sambian entisen presidentin Frederick Chiluban[19] leski, joka kuulemma etsi isoja sijoituskohteita. Chilubalta oli luvassa 34 miljoonaa euroa.
"Meille jäi käsitys, että rahat olivat jo tulleet Sambiasta Suomeen, ja että ne ovat täällä jäädytettyinä", sanoo Sdp:n Iisakki Kiemunki.
Ritaluoma kertoi, että Suomen Finanssivalvonta tutki rahojen alkuperää. Päättäjät ymmärsivät asian niin, että 34 miljoonaa euroa todella odotti vain siirtymistä Sunny Car Centerin tilille.
(selvitys jatkuu, osa 4.) - Anonyymi
(selvitys jatkuu, osa 4.)
"Ritaluoma ilmaisi asian epämääräisesti", Kiemunki sanoo.
"Uskon, että sen käsityksen saivat kaikki kaupunginhallituksessa."
Perussuomalaisten Kari Ilkkala[20] taas ymmärsi Ritaluoman puheet niin, että rahat oli "käännytetty" ja ne odottivat Britanniassa oikeuden vapautuspäätöstä.
Perussuomalaisten Lulu Ranne sanoo googlanneensa presidentti Frederick Chiluban ja hänen leskensä heti, kun nimet kerrottiin kokouksessa.
"Kysyin siellä Ritaluomalta, että onko kyse siis tästä samasta presidentistä, jolla on talousrikoksia taustalla. Ritaluoma sanoi, että kyllä, mutta niistä on niin kauan aikaa, ettei se enää haittaa."
Lisäksi Ritaluoma kertoi, että hankkeella on 74 miljoonan euron edestä "muita sijoittajia", joiden kanssa neuvotellaan. Keitä he taas mahtoivat olla? Heistä kun ei oltu aiemmin puhuttu.
"Nimiä ei annettu, sanottiin vain, että neuvotteluja käydään", sanoo kokoomuslainen Tapio Vekka.
Vekka kertoo uskoneensa investointipankin tarjoamaan lainarahaan, mutta pitäneensä Sambian ex-presidentin rouvaa hieman "eksoottisena" rahoittajana.
Vekka kuitenkin äänesti sen puolesta, että Sunny Car Centerille annetaan syyskuun loppuun lisäaikaa tontin maksamiseen.
Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen äänin 7–4.
Arkkitehtitoimisto Sollamo Sunny Car Center
Havainnekuva esittää, miltä autokaupan aulan piti näyttää.
Sunny Car Center
Havainnekuva autokaupan toisen kerroksen myymälätiloista.
Maksuajan pidennyksellä ei ollut merkitystä.
Todellisuudessa Sunny Car Centerin taloustilanteessa mikään ei ollut muuttunut.
On vaikea sanoa, mistä tarkalleen ottaen oli kyse, kun Ritaluoma lähetti 336 000 euroa Sambian ex-presidentin leskirouvan sijoitusten välimiehelle, "Mark Wilsonille" Lontooseen.
Ritaluoma joutui tekemään rahasiirron vieläpä kahteen kertaan, sillä ensimmäisellä kerralla Suomen poliisi oli pysäyttänyt siirron epäiltyään Ritaluoman voivan joutua "nigerialaishuijauksen" uhriksi. Sen lisäksi poliisi epäili, että Regina Chiluban mahdollinen rahoitus voisi liittyä kansainväliseen rahanpesuun. Rahaa ei Chilubalta kuitenkaan koskaan Suomeen tullut.
Omituinen Ritaluoman rahasiirto kuitenkin oli. Siitähän ei ollut kuin muutama kuukausi, kun Sunny Car Center oli jättänyt poliisille tutkintapyynnön taloushuijauksesta, jossa se ilmoitti kärsineensä 150 000 euron tappion jollekin ghanalaiselle konnalle.
Syyskuussa 2014 harva Hämeelinnassa enää uskoi, että Ritaluoma pystyisi maksamaan tontista. Kokoomuksen Tapio Vekka piti kuitenkin toivoa yllä.
"Ajattelin, että varmaan fifty-sixty mahdollisuus", hän sanoo.
Entä nyt. Onko hanke edelleen elossa?
"Ei se ole enää mielestäni elossa, mutta se 8,4 miljoonaa euroa voi nostaa sen eloon", Vekka sanoo.
"Jos Ritaluoma maksaa sen kaupungin tilille, niin totta kai hän on mukana."
Samaa sanoo Sdp:n Iisakki Kiemunki: "Ei tässä ole merkitystä, mihin me uskomme. Uskon heti, kun näen ne rahat."
Eihän Hämeenlinna muutakaan voi. Tontin kauppasopimus on voimassa, kunnes se puretaan käräjäoikeudessa. Siihen menee ainakin kuukausia.
Mitä Kiemunki ajattelee Ritaluomasta nyt? Hänhän katseli Ritaluomaa Sunny Car Centerin hallituksessa 2012–2014.
"On hän niin erikoinen tyyppi, etten ole vastaavaa tavannut", Kiemunki sanoo. "Hänen tapansa ilmaista itseään on epämääräinen. Eihän se aina ole luottamusta herättävää."
On hankala sanoa varmasti, mistä oli kyse Ritaluoman rahansiirroissa afrikkalaisille sijoittajille. Huonolta ne näyttävät kaikissa tapauksissa, siinäkin, että Ritaluoma oli huijauksen uhri. Jos Ritaluoma todella maksoi ensin 150 000 ja sitten vielä 336 000 euroa kahdelle eri huijarille, voi kysyä, onko hän uskottava yhteistyökumppani Hämeenlinnalle.
"Ei voi olettaa, että kukaan menee enää tällaiseen nigerialaishuijaukseen", Kiemunki sanoo nyt. "Kyllähän se käsittämättömältä tuntuu."
Mitä neljän vuoden sotkusta jäi Hämeenlinnalle käteen?
"Hyvin tutkittu tontti Kirstulassa ja tuhansia palstamillimetrejä negatiivista julkisuutta", Tapio Vekka sanoo.
Hämeenlinnan kaupungilla on yli 200 000 euroa saatavia Sunny Car Centeriltä ja Sunny-Tradingilta. Osa saatavista on riidanalaista.
Rahat ovat saamatta myös Virtaa Hämeeseen Oy:ltä, josta kaupunki omistaa vajaan kolmanneksen.
Tappiolle ilmeisesti jää ainakin Siemens Osakeyhtiö, joka lainoitti Sunny Car Centeriä yli kolme miljoonalla eurolla ja oli hankkeessa yhtiön tärkein yhteistyökumppani. Lammin Säästöpankki taas lainasi 1,1 miljoonaa euroa ja vakuutusyhtiö Pohjantähti 885 000 euroa.
Tiettävästi Pohjantähden laina on taattu Ritaluoman Helsingissä omistamalla arvoasunnolla. Lammin Säästöpankin lainan vakuutena on taas Ritaluoman äidin Hartwall-areenan taustayhtiön osakkeita ja Ritaluoman henkilökohtainen takaus.
"Kaikkiin Ritaluoman sanoihin ei voi luottaa. Ja jos luottaa, niin pettyy", kokoomuslainen Tapio Vekka sanoo.
Silti Vekka on valmis jatkamaan hanketta, jos Ritaluoma tuo 8,4 miljoonaa euroa pöytään.
(selvitys jatkuu, osa 5.) - Anonyymi
Joko kohta tulee scc-casea lähes viimeiseen asti tukeneen Kari Ilkkalan tuomio lain rikkomisesta? Sama Ilkkala varoitti huijauksesta.
- Anonyymi
(selvitys jatkuu, osa 5.)
Hankkeen vastustus on Hämeenlinnassa henkilöitynyt kahteen perussuomalaisten kaupunginhallituksen jäseneen, Lulu Ranteeseen ja Kari Ilkkalaan. Kaupungin kokoomuslaiset ja demarit syyttävät heitä populistisiksi räksyttäjiksi, jotka Sunny Car Centerin vastustajina kalastavat ääniä kevään eduskuntavaaleihin.
Insinööri ja pitkän linjan it-yrittäjä Ilkkala näkee Sunny Car Centerin rakenteellisena korruptiona, esimerkkinä kokoomuksen ja Sdp:n vuosikymmenien keskinäisestä kähmäilystä Hämeenlinnassa.
"Kaupungissa on voitu tehdä melkein mitä tahansa, kun kokoomuksella ja demareilla on yhdessä ollut enemmistö valtuustossa", Ilkkala sanoo. "Heillä on luottamus toisiinsa ja yhteiset intressit."
Hämeenlinnan demareita Ilkkala luonnehtii porukaksi, jossa joukosta karkotuksen pelko on niin suuri, ettei kukaan uskalla pullikoida vastaan. Kokoomus taas on "yhden henkilön kulloinkin johtama poppoo". Vaikeinta Ilkkalan on ollut ymmärtää, miksi outoa projektia on tekohengitetty jo neljä vuotta.
"Jokainen täysipäinen toteaisi Ritaluoman kerran tavattuaan, että kiitos, tämä oli tässä. Että me otamme sitten yhteyttä, jos tarvitsee", Ilkkala sanoo. "Ritaluomaa jos kuuntelee viisikin minuuttia, niin tajuaa, että ainoa tapa selvitä järjissä on kävellä pois paikalta."
Toki Ilkkalakin tietää, että Hämeenlinna on ahtaassa raossa. Talous ei ole kestävällä pohjalla, ja kaupungin on tehtävä kaikkensa saadakseen isoja investointeja.
Mutta siitä hän on varma, ettei Sunny Car Centeristä ole Hämeen pelastajaksi. "Olen ihan jäätävän rauhallinen, että Ritaluoma ei tule Yhdysvalloista sen 8,4 miljoonan euron kanssa", Ilkkala sanoo.
Reijo Hietanen
Markku Ritaluoma sanoo tulevansa Yhdysvalloista pian tonttirahojen kanssa.
Tarinan keskeisin henkilö on vielä kuulematta. Kun kännykkä tuuttaa, Suomessa on jo myöhäinen ilta, Yhdysvalloissa vielä päivä.
"Haloo", linjan päästä kuuluu.
Onko Markku Ritaluoma?
"Kyllä, puhelimessa."
Mihin päin maailmaa soitin?
"Soitit tänne Amerikan niemimaalle."
Oletko edelleen Floridassa vai muualla?
"Muualla."
Voitko kertoa tarkemmin?
"Olen sitten vaikka Honolulussa, niin sillä ei ole merkitystä asian kanssa."
Ritaluoman äkkilähtö Suomesta lokakuun alussa vaikutti hätäratkaisulta. Hän lensi Floridaan heti, kun tonttikaupan maksun takaraja umpeutui.
Silti Ritaluoma on puhelimessa melko rauhallinen. Sunny Car Centeriä hän sanoo "täydelliseksi malliksi autokaupalle". Hän antaa ymmärtää olevansa uhri, joka on joutunut keskelle poliittista peliä.
"Kyllähän se on ollut tälle hankkeelle iso helvetti, alusta lähtien, kaikki se vastenmielinen ja paskan puhuminen."
"Tein joka päivä 14–15 tuntia töitä, ei yhtään lomapäivää ollut 18 kuukauteen. Että terveisiä vain Lulu Ranteelle ja sille yhdelle herralle. Selkäranka ei ole vielä katkennut. Tulemme lunastamaan sen tontin."
Se "yksi herra" on tietenkin perussuomalaisten Kari Ilkkala.
Ritaluoman puheesta kuulee, että hän on hyvin omintakeinen persoona. Hän poukkoilee, puhuu ristiin, muttei hätäänny. Hän kertoo Sunny Car Centeristä kuin se olisi juuri lähdössä hurjaan nousukiitoon.
Moni arvelee Ritaluoman riitautuneen lähes kaikkien Sunny Car Centeriin osallistuneiden kanssa. Kun ihmeellinen Sambia-sotku päätyi otsikoihin, lähimmätkin tukijat Hämeenlinnassa ottivat hajurakoa.
"Enää en ottaisi vastaan niitä 34:ää miljoonaa euroa", Ritaluoma sanoo. "En tiedä, minkälainen diktaattori siellä on ollut, mutta kyllä minun suomalainen sisuni kestää sen, että haen rahat muualta."
Ritaluoma sanoo neuvottelevansa Yhdysvalloissa rahoituksesta. Hän lupaa palata Hämeenlinnaan tonttirahojen kanssa.
"Sitä en tiedä, ehtiikö kauppa sunnuntain lehteen, kiirettä tulee", hän sanoo.
Aika harvan liikemiehen maine kestäisi sen, että lankeaa niin sanottuun nigerialaishuijaukseen. Mistä siinä oli kyse?
"Tämä on käsittämätöntä, että nostetaan 340 000 eurosta helvetinmoinen häly. Herra Wilson sai rahansa sinne Lontooseen, onnittelen häntä hienosta suorituksesta. Mutta minähän en ole tässä maksaja, vaan eräs herra lainasi ne rahat."
Kuka sen 336 000 euroa sitten maksoi, jos et sinä?
"Olen aina ollut niin hyvä kaveri kavereille, etten sellaista tietoa anna pois."
Ritaluoma vannoo, että Sunny Car Centerin rahoittajista "arabimiljardööri" on edelleen mukana.
"Hän vain haluaa lisää vakuuksia. Kyllä hän rahansa antaa, kun saamme tähän isomman oman rahoitusosuuden."
Kuka hän on, ja mistä hän on kotoisin?
"Siihen en voi ottaa kantaa."
Paljonko olet laittanut omaa rahaa Sunny Car Centeriin?
"Paljon. Paljon. Paljon paljon. Se on tullut maksamaan minulle sen omaisuuden, jonka minä omistan."
"Olen ainoa ihminen, joka on viimeisten kahden vuoden aikana omaa rahaa ja takauksia siihen laittanut. Enemmän kuin miljoonia."
Ritaluoman oma panostus yhtiöön on korkeintaan viisi miljoonaa, arvioidaan. Loppu noin 12 miljoonan euron rahoituksesta on tullut pääosin Siemensiltä ja muilta lainarahana.
(selvitys jatkuu, osa 6) - Anonyymi
(selvitys jatkuu, osa 6.)
Rahat ovat kuluneet afrikkalaisten tilisiirtojen lisäksi muun muassa työntekijöiden palkkoihin, toimistokuluihin, kaavoitukseen ja maanrakennuskuluihin.
Ritaluoma ei hätkähdä sitä, että Hämeenlinnan kaupunki haluaa purkaa tonttikaupan oikeusteitse.
"Uskallan tässä puhelimessa sanoa, että heti kun ilmoitan, että minulla on 8,4 miljoonaa euroa ja maksan siitä leimaverot, niin yhtäkään poliittista ryhmää ei Hämeenlinnasta löydy, joka kieltäytyy."
"Kirjoita suurella tämä, sanon minä."
Ritaluoma sanoo olevansa yhteisellä asialla, ylpeä siitä, että saa työllistettyä "hirveän paljon ihmisiä".
Hän vahvistaa, että hän alun perinkin yhdisti Sunny Car Centerin ja HPK:n yhtiöittämisen. Kun kaupunki olisi auttanut Ritaluomaa rakentamaan jättimäisen autokaupan, vastalahjaksi Ritaluoma olisi kumppaneineen sijoittanut HPK:hon.
"Kyllähän minulla on hyvä visio, että haetaan HPK osakeyhtiöksi niin pikaisesti kuin mahdollista", Ritaluoma sanoo. Epäilyt rahanpesusta sen sijaan ovat hermostuttaneet Ritaluoman. Ne heräsivät etenkin Sambian-kuvion yhteydessä.
"Meillä on asianajotoimisto, teemme sopimuksia joita lakimiehet tarkistavat. Ei ole ollut missään vaiheessa tarkoituksena, että joku hankkeessa mukana oleva pesee rahaa. Se on viranomaisten tehtävä tarkistaa nämä asiat."
Milloin palaat Yhdysvalloista?
"Minähän tulen niin nopeasti kuin saan ne tonttirahat mukaani. Uskon että näin käy, vaikka on tullut paskaa niskaan."
Ritaluoman silmissä hanke on elossa. Sen budjetiksi hän sanoo nyt 135 miljoonaa euroa. Sekin kuulostaa utopistiselta. Eihän Ritaluomalla ole edes tonttirahoja. Kirstulan horsmaa puskevalla tontilla törröttää yhä vain se 30-metrinen torni.
"Se ei törrötä", Ritaluoma urahtaa.
Hän kuulostaa ensimmäisen kerran puhelun aikana loukkaantuneelta.
Mutta siellähän se nimenomaan törröttää, moottoritien laidalla.
"Se ei törrötä", Ritaluoma toistaa. "Se seisoo. Siinä on saatana viisikymmentä tonnia betonia. Se on niin paljon, että sinä et sitä kaada. Pelkästään sen tornin betonijalka maksoi 25 000 euroa."
Aika kallis.
"Ei se mikään halpa torni ole."
Tommi Nieminen HS, teksti
Kaisa Rautaheimo HS, kuvat
Oikaisu 28.10.2014: Jutussa aiemmin kerrottiin, että Markku Ritaluoma on HPK:n hallituksen jäsen. Hän on eronnut HPK:n hallituksesta elokuussa 2014. Myöskään Tapio Vekka ei ole enää HPK-Naiset hallituksessa, vaan hän jäi siitä pois vuonna 2012. Jutusta saattoi saada aiemmin käsityksen, että Markku Ritaluoman tekemän 336 000 euron rahansiirron osalta poliisi olisi epäillyt rahanpesua. Poliisi kuitenkin epäili hänen voivan joutua "nigerialaishuijauksen" kohteeksi. Samalla poliisi tosin epäili, että Ritaluoman havittelema Sambian ex-presidentin lesken rahoitus voisi liittyä kansainväliseen rahanpesuun. Kirjoituksessa kerrottiin, että Hämeenlinna olisi 200 000 euroa tappiolla hankkeesta. Tosiasiassa lopulliset julkiset kustannukset ovat edelleen osin auki, mutta kaupungilla on saatavia Sunny Car Centeriltä ja Sunny-Tradingilta yli 200 000 euroa. Osa saatavista on riidanalaista. Jutussa kerrottiin, että Siemens Osakeyhtiö oli sijoittanut hankkeeseen yli kolme miljoonaa euroa. Kyse oli kuitenkin yli kolmen miljoonan euron lainasta Sunny Car Centerille, minkä lisäksi Siemens oli hankkeessa Sunny Car Centerin tärkein teknologiayhteistyökumppani. - Anonyymi
Aloittajana toin tähän ketjuun Helsingin Sanomien toimittajan selvityksen Sunny Car Centerin kaikista vaiheista sen takia, että täällä asiasta mitään tietämättömät trollit voisivat lukea totuuden, loppuisi tuo turhanpäiväinen vääntäminen ja toistensa solvaaminen.
- Anonyymi
Hyvä ja asiallinen ketju. Kiitos.
- Anonyymi
Miltä tuntui kiittää itseä? Joko kohta tulee se kohta kun Kari Ilkkala sai rikostuomion scc-casessa. Ilkkala tuki hanketta erittäin kauan mikä on luettavissa ed. artikkelista. Vai löytääkö joku viittauksia kaup. pöytäkirjoihin ????
- Anonyymi
Erittäin asiallinen ketju. Kiitos aloittajalle. Näitä tietoja todella tarvittiin. Monelle tuli yllätyksenä, että Vekka uskoi hankkeeseen loppuun asti ja ajoi sitä eteenpäin kuin käärmettä pyssyyn myöntämällä lisää lisää ja lisää maksuaikaa Ritskulle tontista vaikka Kari kielsi.
- Anonyymi
Miltä tuntui kiittää itseä? Julkaisetko tunnettu asianosainen myös Helsingin sanomien kaikki vääriä tietoja korjaavat artikkelin oikaisut? Odotamme asianosainen tekoja emme valheita.
- Anonyymi
KIITOS aloittajalle. Todella asiantunteva kirjoitus.
- Anonyymi
Kiitos on ennenaikainen. Julkaisijalla ei ole oikeuksia julkaista toisen kirjoitusta, joten eiköhän persu lähde tästäkin rikoksesta käräjille. Helsingin Sanomat ei sitten tässä asiassa neuvottele.
- Anonyymi
Vai näin ne asiat menivätkin. Jopas jotakin. Mikä häpeä Hämeenlinnalle. Kunnallispoliitikkoja ja kaupungin virkamiehiä vietiin kuin mätää kukkoa. Kiitos Kari ja Lulu että puhkaisitte SCC kuplan ja säästitte miljoonia euroja kaupungin veronmaksajien rahoja. Alahan Kari vamistautua kevään 2013 eduskuntavaaleihin. Me kaikki näihin ketjuihin kirjoittaneet äänestämme sinua.
- Anonyymi
Ehdottomasti kannattaa valmistautua ja täältä 5 varmaa ääntä vuoden 2013 eduskuntavaaleissa ja tie pääministeriksi selviö. Alahan!
- Anonyymi
Nytkö sä pidät yllätyksenä sitä mitä juuri kirjoitit? Sähän olet ihan ...un tyhmä!
- Anonyymi
(Ote ylempää selvityksestä)
Syyskuussa 2014 harva Hämeelinnassa enää uskoi, että Ritaluoma pystyisi maksamaan tontista. Kokoomuksen Tapio Vekka piti kuitenkin toivoa yllä.
"Ajattelin, että varmaan fifty-sixty mahdollisuus", hän sanoo.
Entä nyt. Onko hanke edelleen elossa?
"Ei se ole enää mielestäni elossa, mutta se 8,4 miljoonaa euroa voi nostaa sen eloon", Vekka sanoo.
"Jos Ritaluoma maksaa sen kaupungin tilille, niin totta kai hän on mukana."
Samaa sanoo Sdp:n Iisakki Kiemunki: "Ei tässä ole merkitystä, mihin me uskomme. Uskon heti, kun näen ne rahat." - Anonyymi
Voiko Hämeenlinnan kaupungin valtuuston ja hallituksen jäsenet ja kaupungin virkamiehet oikeasti olla noin halvatun tyhmiä ja vedätettäviä?
- Anonyymi
Niin kävi että Kari Ilkkala sai scc-tuomion eli osuit hyvin. Suomi nauraa meille kuten näet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin kävi että Kari Ilkkala sai scc-tuomion eli osuit hyvin. Suomi nauraa meille kuten näet.
Älä nyt jaksa enää höpöttää senkinKok/Sdp- uuno, kai käsität että oot epäuskottava paska noine höpinöinesi, sairasmielinen kusipää. :(
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä nyt jaksa enää höpöttää senkinKok/Sdp- uuno, kai käsität että oot epäuskottava paska noine höpinöinesi, sairasmielinen kusipää. :(
Olet hyvin fiksu ja hieno ihminen. Lapsesi ja lapsenlapsesi ovat varmasti ylpeitä sinusta, samoin vanha uskovainen äitisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet hyvin fiksu ja hieno ihminen. Lapsesi ja lapsenlapsesi ovat varmasti ylpeitä sinusta, samoin vanha uskovainen äitisi.
Totta, niin olenkin, ja se mitä itse toivoisin, olisi jonkinlaista fiksuutta myös tuolta KokSdp-tyypiltä että hänkin jo väsyisi kirjoittamasta tuota omaa typerää mantraansa samoin sanakääntein ja samoine toistoineen!
Tässä yhteydessä haluan kiittää viestiketjun avaajaa erittäin asillisesta koosteesta koskien tietenkin SCC:n uskomattomia käänteitä!
Myöskin tässä olisi itämaan sheikkeineen ja sulttaanien kautta aivan agenttitarinan ainekset ja paikalliseen kesäteatteriin takuuvarmasti "kassanräjäyttävä" ohjelmistoaihe mikäli se ei olisi paikallisen puoluemafian talutusnuorassa?
Varmaa on se, että tätä SCC-Näytelmää ei ole vielä näytelty loppuun asti......jatko-osia odotellen...! - Anonyymi
Aivan järjetön koravussumma on otettava pois yhdeltä ja korvattava yhteisvastuullisesti. #yhdessä
- Anonyymi
Kyllä näköjään voi.
- Anonyymi
Ihmismieli hamuaa valtaa ja sen kiima sekottaa pään.
- Anonyymi
Mielenkiintoista tarinaa mutta persujen osuus jäi kertomatta ja salailuun lienee syy. Persut kannattivat hanketta ja kanta muuttui vasta lopussa. Ainoa vastustaja oli Kylli Kylliäinen. Ymmärrettävästi persut haluavat salata myös johtavan poliitikon Kari Ilkkalan tuomion.
- Anonyymi
Mielenkiintoista tarinaa mutta onneksi KokDemujen osuus kerrottiin ja salailut avattiin. Persut vastustivat hanketta ja muiden kanta muuttui vasta lopussa. Ainoa puolestapuhuja oli Perttu K. Ja V.Rekka. Ymmärrettävästi KokDemut haluavat salata myös muiden johtavien poliitikkojenn tuomiot.
Kiitokset ketjun avaajalle, arvattavasti näytös jatkuu !
- Anonyymi
Mielenkiintoista tarinaa mutta onneksi Perzuikkien osuus kerrottiin ja salailut avattiin. Persut tukivat hanketta ja kanta muuttui vasta lopussa. Ainoa puolestapuhuja oli K Ari. Ymmärrettävästi Perzuikit haluavat salata myös muiden johtavien poliitikkojenn tuomiot.
Kiitokset ketjun avaajalle, arvattavasti näytös jatkuu ! - Anonyymi
Luin juuri loko selvityksen. Uskomaton farssi. Voi hyvänen aika sentään. Kiitos Kari ja Lulu että kaadoitte SCCn ja säästitte kaupunkilaisten rahoja. Tosin kaupunki hävisi farssissa 200 000€ mutta toki saa ne takaisin veronkorotuksina kaupunkilaisilta. Häneenlinna parka, maine meni ja nykyään kaupunki tunnetaan pilkkanimellä Vekkula.
- Anonyymi
Miltä tuntuu kiittää itseä avaaja? Koita edes muuttaa tekstiä että ei ainakaan tyhmemmät tunnista. Persut kannatti hanketta lähes loppuun asti jos huomasit.
- Anonyymi
(Lainaus selvityksestä)
Hankkeen vastustus on Hämeenlinnassa henkilöitynyt kahteen perussuomalaisten kaupunginhallituksen jäseneen, Lulu Ranteeseen ja Kari Ilkkalaan. Kaupungin kokoomuslaiset ja demarit syyttävät heitä populistisiksi räksyttäjiksi, jotka Sunny Car Centerin vastustajina kalastavat ääniä kevään eduskuntavaaleihin.
Insinööri ja pitkän linjan it-yrittäjä Ilkkala näkee Sunny Car Centerin rakenteellisena korruptiona, esimerkkinä kokoomuksen ja Sdp:n vuosikymmenien keskinäisestä kähmäilystä Hämeenlinnassa.
"Kaupungissa on voitu tehdä melkein mitä tahansa, kun kokoomuksella ja demareilla on yhdessä ollut enemmistö valtuustossa", Ilkkala sanoo. "Heillä on luottamus toisiinsa ja yhteiset intressit."
Hämeenlinnan demareita Ilkkala luonnehtii porukaksi, jossa joukosta karkotuksen pelko on niin suuri, ettei kukaan uskalla pullikoida vastaan. Kokoomus taas on "yhden henkilön kulloinkin johtama poppoo". Vaikeinta Ilkkalan on ollut ymmärtää, miksi outoa projektia on tekohengitetty jo neljä vuotta.
Hmmm... No Lulun ansiokas toiminta mielettömän SCC hankkeen tuhoamisessa ja Hämeenlinnan maineen menetyksen minimoinnissa kantoi eduskuntaan, KANSANEDUSTAJAKSI. Kari pääsee eduskuntaan 2013 myös rehdistä ja rohkeasta taistelusraan oikeuden puolesta kok.dem vääryyttä vastaan nujertamalla niskalenkillä kaupungin hallituksen- ja valtuuston pellepoliitikot, sekä ääliömäiset virkamiehet ja vääntämällä anakondakuristuksella ilmat pihalle Ritskulta., Mr. Wilsonilta, Regina Chilupalta ja älyttömältä SCC hankkeelta.
Onnea Lulu ja Kiitoksia !
Kiitos Kari ja Onnea tulevalle
2013 KANSANEDUSTAJUUDELLE!- Anonyymi
Korjaus.....2023 KANSANEDUSTAJUUDELLE
- Anonyymi
Onnea myös henkilökohtaisesti Karin 2013 kansanedustajakaudelle. Seuraava pääministeri kun hallitus tehdään ilman muuta!!!!
- Anonyymi
Harmin paikka että Kärkkäinen Oy osti Sunny Car Center Falloksen eli sen 30m korkeaan tolpan konetien reunalta..
Siihen olisi voinut laittaa suuren LCD mainostaulun (kuten Parolassa) ja taulussa olisi voinut näyttää houkuttelevia mainoksia ja faktatietoja Hämeenlinnasta ohikulkijoille... ehkä nämä joakus paluumatkalla poikkeaisivat jättämässä roponsa kaupunkiin- Anonyymi
Joakus varmasti. Ehdottomasti.
- Anonyymi
Moottoritiellä ajetaan max 100-120 km/h... ei ehdi nähdä montaa mainosta ohi ajaja...
- Anonyymi
Kaupunki pääsi puolet halvemmalla irti SCC sopasta kuin Iisakki...
- Anonyymi
Kalleimman hinnan maksoi Ilkkala jonka ura kansanedustajana loppui tuomioon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kalleimman hinnan maksoi Ilkkala jonka ura kansanedustajana loppui tuomioon.
Mitä horiset kokdemhönö... Karin ura ei (tulevana) kansanedustajana voinut loppua 240€ sakkoon.. koska hön ei ole VIELÄ kansanedustaja. Kokkeli rattijuoppo Pietikäisenkään ura kansanedsataja ei loppunut yli 3000€ sakkoon ja 40 päivän ehdolliseen, eikä Rinteen kään poliittinen ura katkennut tuomioon. Uskon että kaikki täällä kirjoittelevat, sinä kokdem-trolli mukaan lukien äänestät Karin eduskuntaan kiitokseksi SCCn kaatamisesta ja kaupungin rahojen säästämisestä kunhan asianlaita pikkuhiljaa ajan kanssa hiipii tyhmään kalloosi.
- Anonyymi
Samaa mieltä hienoa kun Ilkkalan 2013 kansanedustajakausi jatkuu ja sinäkin haluat sen pääministeriksi kun hallitus tehdään. Tyhmää onkin sanoa muuta.
- Anonyymi
Nouseekohan Vekka eduskuntaan 2023? Mikäli nousee niin nouseeko peräti liikenneministeriksi? Olisi varmasti todella hyvä liikenneministeri, on kokemusta politiikasta ja liikenteestä
- Anonyymi
Saisikohan Hämeenlinnan Kesäteatteri sitten joskus luvan tehdä näytelmän Hämeenlinnan Kaupungin SCC-toilailuista? Melkoinen yleisöryntäys olisi kyllä taattu Kaupungin Puiston jokaiseen näytökseen. Lupaa ei varmaankaan kovin helposti irtoa jos tarina olisi vielä edes yhtään nykyiseen totuuteen pohjautuva.
- Anonyymi
Johtava ex-Persu sopisi pääosaan kun joutui lopettamaan politiikan SCCtuomion jälkeen. Olisi aikaa.
- Anonyymi
Hakekaa se ablodeeruusvideo esiin ja näytätte sen kesäteatterissa ennen sitä näytöstä. Varma menestys sitä tullaan katsomaan eri puolilta Suomea. Se on kulttikamaa jo nyt. Aluksi lämmitellään sillä Hellstenin mainos videolla autokaupan mekasta.
- Anonyymi
Pyydän kohteliaimmin jättämään Iisakkiparan rauhaan solvauksiltanne. Ettekö urvelot ymmärrä miten raskaan tuomion hän sai. Pelkät velan koror noin 2500€/kk. Hävetkää. Iisakki ei ikimaaiömassa olisi mennyt Ritaluoman kepposeen mukaan jos olisi tiennyt mitä tuleman pitää. Liike-elämä on niin arvaamatonta. Tänään hallituksessa hillotolpan nokassa, huomenna Kirstulan suopellon kuivatusojassa nilkkoja myöten liejussa katsomassa haikeana SCC Pylonin valoa..... Sekin perkele sammui.
- Anonyymi
Velan korot 2500€/kk? Mistä sä tiedät paljonko hänellä on velkaa?
- Anonyymi
Kiitos edellisen viestin lähettäjälle!
- Anonyymi
Kiitos kiittäjälle! Loistava kommentti!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Velan korot 2500€/kk? Mistä sä tiedät paljonko hänellä on velkaa?
Tässä on Iisakin oman kommentin mukaan muhkea velka ja korot.. Tasapuolisuuden nimissä myöa Karin velka ilman korkoja
Tuomio ja korvaukset
Tapaus IIsakki Kiemunki
Hämeenlinnan kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajana aiemmin toimineen Iisakki Kiemungin korvausvelvoite on noussut korkojen vuoksi jo noin 418 000 euroon. Olettaen, että ansiotyössä oleva Kiemunki ei pysty lyhentämään velkaa, ovat pelkät velan viivästyskorot korkolain perusteella vuodessa yli 29 000 euroa eli yli 2 400 euroa kuussa.
– En pysty edes korkoja maksamaan, murahtaa Iisakki Kiemunki.
Tapaus Kari Ilkkala
Käräjäoikeus katsoi Ilkkalan syyllistyneen virkasalaisuuden rikkomiseen lähettäessään tekstiviestillä kaupunginhallituksen salassapidettävän tiedon ulkopuoliselle henkilölle. Oikeus tuomitsi Ilkkalan 40 päiväsakkoon eli maksamaan 240 euroa.
- Saatuani kaivettua totuuden esille SCC- rytökasasta näin halvalla tunnen tehneeni velvollisuuteni rehellisenä kunnallispoliitikkona ja maksan mielelläni naurahtaa Kari Ilkkala - Anonyymi
Korkolaki? Mulla on ollut asuntolainaan n. 12 vuotta ja kertaakaan laki ei ole määrännyt koron suurutta. Taidat olla vähän sekaisin...
- Anonyymi
Kiitos aloittajalle!!!
- Anonyymi
varmaan on oikeuden määrittämä pieni velka mutta on myös riskisti hilloa kun Markun opeilla kerran on menty
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
varmaan on oikeuden määrittämä pieni velka mutta on myös riskisti hilloa kun Markun opeilla kerran on menty
Taitaa vouti kaapia Iisakin hillot purkista ja nuolee vielä purkin kannenkin...
- Anonyymi
Olen lukaissut kahteen kertaan tuon 6-osaisen selvityksen Ensin kursorisesti. Sitten huolella sisäistäen. Suosittelen muillekin. Odotan mielenkiinnolla jatko-osia. Kiitos alottajalle vaivan näöstä. Harmi, että tuli tuo selvitys vasta nyt vaalien jälkeen. Jos olisi tullut ennen vaaleja Halla-aho olisi pääministeri ja Lulu Ranne olisi oikeusministeri. Mutta ovat sitten seuraavien vaalien jälkeen 2023.
- Anonyymi
Koskahan SCC-casen salailu loppuu ja koko totuus paljastuu? En saata uskoa että persut tuki hanketta muuten vaan että Ilkkalan tekemiset tuomioiden olisi ollut sattumaa. Persuille on hyvä kun Ritaluoma on poissa ja samalla hiljaa.
- Anonyymi
Avainsana Key West?
- Anonyymi
Ihan hyvä ketju. Avaa monen silmät näkemään kokonaisuuden. Terävähampainen toimittaja. Jatkoa odottelen.
- Anonyymi
Tässä mielenkiintoinen MOT-video aiheesta
Sunny Car Center ja HPK & Hml Kaupunki
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/10/23/jaakiekkoverkoston-unelma-suuresta-autokaupasta - Anonyymi
KARI ILKKALA PÄÄSI SITTENKIN EDUSKUNTAAN....JIPPII!
Uudet kansanedustajat ovat viime viikkoina valinneet itselleen eduskunta-avustajat. Hämeenlinnalainen Lulu Ranne (ps.) on päätynyt pestaamaan tutun nimen. Ranteen maakunta-avustajana toimii kuntapolitiikasta tuttu Kari Ilkkala (ps.), joka tosin nykyään asuu Tampereella....- Anonyymi
Mitähän tämänkin valinnan takaa löytyisi jos tutkivat journalistit olisivat hereillä? Ilkkala asuu eri vaalipiirissä ja talousalueella eikä hänellä ole pienintäkään kokemusta valtakunnanpolitiikassa. Hämärä valinta myös koska Ilkkalalla tuore tuomio.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitähän tämänkin valinnan takaa löytyisi jos tutkivat journalistit olisivat hereillä? Ilkkala asuu eri vaalipiirissä ja talousalueella eikä hänellä ole pienintäkään kokemusta valtakunnanpolitiikassa. Hämärä valinta myös koska Ilkkalalla tuore tuomio.
No Kiemunkiko olisi ollut parempi valinta? 😄
Niele sinäkin vaan kiukkusi ja jatka omaa elämääsi :) - Anonyymi
Mitä Kiemunki tähän kuuluu kun ei ole Persu? Ei kiukuta, kysyin vain mitä hämärää valintaan liittyy ja se tulisi tutkia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitähän tämänkin valinnan takaa löytyisi jos tutkivat journalistit olisivat hereillä? Ilkkala asuu eri vaalipiirissä ja talousalueella eikä hänellä ole pienintäkään kokemusta valtakunnanpolitiikassa. Hämärä valinta myös koska Ilkkalalla tuore tuomio.
Pietikäinen EU-edustaja, jolla raskas rattijuoppoustuomio. Ja alkoholismi on vienyt piirteet. Ja Kaikkonen, uusi ministeri, talouspetturi, usean kuukauden ehdollinen vankeusrangaistus. Asiatuntijoiden mukaan se on "raskas" tuomio.
Ilkkala pelasti Hämeenlinnan kokdemin teollaan. Huraa Ilkkkala! Kaikki avustajat tutkitaan tarkoin, mutta nämä nykyiset huuhaaministerit saavat olla ministereitä. Mitenkähän muuten Haaviston ulkomaanvierailut partnerin kanssa tulevat sujumaan? Jokohan partneri on oppinut lukemaan? No, leikkelee Haaviston viiksiä tämän nukkuessa. ( Naisten-ja iltalehtien tieto!)
Asiasta toiseen; Jos pride-lippu on mukana yleisesti liputuksissa pitäisi silloin hulmuta myös Meetoo-lippu, ADHD-lippu, hetero-lippu, romani-lippu jne. Mietitäänpä mikä lipun merkitys oikeastaan on . Jokainen pihallaan heilutelkoon mitä haluaa, mutta julkisesti EI. - Anonyymi
Ilkkala pelasti? Eikö tämä mies saanut rikostuomion ja joutui jättämään politiikan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilkkala pelasti? Eikö tämä mies saanut rikostuomion ja joutui jättämään politiikan?
Sekoitit nyt Kiemunkiin, eikö hän sen tuomion sanut ja Ilkkala pelasti kaupungin talouden täystuholta, noin se oli!
Se, mitä teki kaikki kaupungin palkkalistoilla olleet lakimiehet ja kaupunginjohtajat tällä kohtaa, on täysin epäselvää, tutkittiinko Riita-ritskun taustoja mitenkään virkamiesten toimesta?
Karille täydet pisteet ja tunnustus uhrautuvaisuudesta meiltä asukkailta yhteisen hyvän eteen! Ansiokkaasti toimittu! - Anonyymi
Kyllä demari Kiemunkia ketuttaa nyt potesnssiin kolme.
1) Lulu astelee eduskunnan portaita, valtakunnan tason päättäjä
2) Ilkkala ajattelee edelleen terävästi ja avustaa Lulua
3) Kiemunki liimailee keltaisia lappujaan ilmoitustauluille, makselee aiheuttamiaan vahinkoja ja riitelee voudin kanssa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitähän tämänkin valinnan takaa löytyisi jos tutkivat journalistit olisivat hereillä? Ilkkala asuu eri vaalipiirissä ja talousalueella eikä hänellä ole pienintäkään kokemusta valtakunnanpolitiikassa. Hämärä valinta myös koska Ilkkalalla tuore tuomio.
Sinulla taitaa olla jonkinasteinen lukihäiriö.
Lulu palkkasi Karin "maakunta avustajaksi", tarkoittaa, että Kari pitää Lulun ajan tasalla Kanta-Hämeen asioista - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla taitaa olla jonkinasteinen lukihäiriö.
Lulu palkkasi Karin "maakunta avustajaksi", tarkoittaa, että Kari pitää Lulun ajan tasalla Kanta-Hämeen asioistaEdellinen oli tarkoitettu kommentiksi tälle ylempänä olevalle kommentille...
"Mitähän tämänkin valinnan takaa löytyisi jos tutkivat journalistit olisivat hereillä? Ilkkala asuu eri vaalipiirissä ja talousalueella eikä hänellä ole pienintäkään kokemusta valtakunnanpolitiikassa. Hämärä valinta myös koska Ilkkalalla tuore tuomio."
- Anonyymi
Tässä videossa kaikki tieto SCC kähminnästä
https://www.google.com/url?sa=t&source=web&rct=j&url=https://areena.yle.fi/1-2270168&ved=2ahUKEwjFwZTAwd7iAhWJ_CoKHdvlBbAQFjAAegQIAhAB&usg=AOvVaw088O6jyS4wFgQ4-DhsT2A1- Anonyymi
Huipentui Kari Ilkkalan tuomioon. Koska saadaan seuraava ja salaisuudet Persujen suhteen paljastava MOT? Ilkkala vaan uudelleen hikoilemaan kuvaruutuun.
- Anonyymi
Pääseekö perussuomalaisten ehdokkaaksi rötösherrajahtiin jos ei ole rikostuomiota tai vähintään huijannut yliopistossa?
- Anonyymi
Tutkiva journalist, sos.dem. Kiemunki tutkiskeli SCC:n rahoituskuviota niin innokkaasti ja hartaasti, ettei oikeudessa edes itse muistanut paljastaa kaikkia omia tekojaan. Eikä varsinkaan tekemättä jättämisiään.
Oikeuden tuomari tutki Kiemungin tekemisiä Sunny Car Centerin hallituksessa ja mätkäisi Kiemungille 350 000 euroa maksettavaa.
Oikeuden tuomari tutki lisää Kiemungin tekemisiä Sunny Car Centerin hallituksessa ja ihmetteli, miksi Kiemunki nosti Ritaluoman palkan 16 000 eurosta 44 000 euroon kuussa. Oikeudessa kuultiin epämääräistä mutinaa syyrialaisesta arabisijoittajasta Rahaman Malikista. Kiemungin niskaan jäi vaade reilun 92000 euron korvaamisesta SCC: konkurssipesälle aiheettomasta palkankorotuksesta.
Nykyisin Kiemunki tutkiskelee enää ainoastaan omaa palkkalaskelmaansa ja ihmettelee, minne katoaa kolmannes käteenjäävästä rahasta.
- Anonyymi
Hieno juttu tämä ketju. Hämeenlinnalaisten on hyvä tietää millaista kähmintää kok-dem-hpk ketju harrastaa kaupunkilaisten kustannuksella. Mikäli tietyt asiat olisivat tulleet ilmi viikkoa ennen eduskuntavaaleja niin Perusuomalaiset olisivat olleet vaalivoittajia. Niinpä, nyt olisi Halla-aho pääministerinä ja Lulu Ranne oikeusministerinä ja Kari Ilkkala oikeusministerin avustajana. Valitettavasti, vaikka persut ovat nyt tällä hetkellä galluppien mukaan ylivoimaisesti suurin puolue (23%) ja kasvaa 0,1% kuukausivauhdilla niin pitää odottaa vuoteen 2023 että tämä visio toteutuu.
Viime yönä näin kaameaa painajaisunta nukahdettuani yhden kuoharin, kahden kaljan ja puolikkaan yhden tähden jallun avulla...
Unessa näin, että Hämeenlinnan kokoomuksessa ja -demareissa vallitsee täydellinen paniikki Lulun ja Karin menestyksen johdosta. Sanotaan, sitä saa mitä tilaa. Kokkelidemari-akseli tilasi Karin ja Lulun varoituksista huolimatta Ritskun manipuloimana SCC option ja sai järkyttävän konfliktin aikaiseksi ja sen seuraukset ikuiseksi taakakseen. Kuten vallankumous, tämä konflikti söi omat ahneet lapsensa, Sari Rautio ei päässyt eduskuntaan ja katuu nyt kovasti SCC mielipiteitään, mutta turha katua kun on kuvaannollisesti sanoen ns. poliittiset vetelätjaskat pelihousuissa.. Vekka putosi kaupungin hallituksesta ja valtuustosta, mutta minkäs teet kun paukut loppuvat ja poliittisen uran loppusodassa tämä kapteeni evp.pystyi enää kurkistelemaan poterostaan ja huutamaan "laukaus, laukaus, laukaus". Iisakki ei päässyt eduskuntaan, eikä tullutkaan SCC menestyksen siivellä erittäin, erittäin rikkaaksi kuten oli suunnitellut, vaan kävi päin vastoin. Kaikki kaupungin ja oikeuden asiakirjat osoittavat ketkä olivat SCC keissin konnia, ketkä sankareita.
Unessa hikosin ja voihkin...Voi kokoomusparkoja, voi demariparkoja, voi kokkelidemarihpk parkoja...voi Hämeenlinna parkaa.
Sitten heräsin tästä painajaisunesta ja paita oli kainaloita ja nännejä myöten tuskanhiestä märkänä... - Anonyymi
Hämeenlinna-HPK-SCC Hyvä veli verkosto paljastetaan tässä videossa
http://mesta.net/mot-paljastaa-sunny-car-centerin-hyva-veli-verkoston-samat-henkilot-hpknkin-tehtavissa/- Anonyymi
Sorry, siis, tässä videossa....
Hämeenlinna-HPK-SCC Hyvä veli verkosto paljastetaan tässä videossa
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/10/27/hpk-ja-hameenlinna-kiinni-toisissaan
- Anonyymi
Kohta 10 minuuttia kulunut etkä muistanut kiittää omaa viestiäsi?
- Anonyymi
Kirjoitan tähän ketjuun ensimmäistä kertaa. Hyvä ketju. Kiitos aloittajalle. maukkaita linkkejä. Herkullisia kommentteja. Kiitos kaikille osallistujille ja ennen kaikkea itselleni. Odotan jatkoa malttamattomana. Kiitos. Paljon kiitoksia hyvästä ketjusta, mainio aihe tämä SCC korruptio kekkelidemari sekametelisoppa. Linnaa kaikille konnille.. Kiitos Lulu. Kiitos Kari. Ihanaa, etä totuus tuli julki. Kiitos aloittajalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirjoitan tähän ketjuun ensimmäistä kertaa. Hyvä ketju. Kiitos aloittajalle. maukkaita linkkejä. Herkullisia kommentteja. Kiitos kaikille osallistujille ja ennen kaikkea itselleni. Odotan jatkoa malttamattomana. Kiitos. Paljon kiitoksia hyvästä ketjusta, mainio aihe tämä SCC korruptio kekkelidemari sekametelisoppa. Linnaa kaikille konnille.. Kiitos Lulu. Kiitos Kari. Ihanaa, etä totuus tuli julki. Kiitos aloittajalle.
Väärin. Laskujeni mukaan kirjoituksesi oli 46:s (siis tässä ketjussa).
- Anonyymi
Mihin verkkoon Kari Ilkkala kuului kun tuomionkin sai?
- Anonyymi
Paljastava ja erinominen kronologinen MOT kooste HML-HPK-SCC,,, kytköksistä
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/10/27/sunny-car-centerin-lyhyt-historia - Anonyymi
Ei hitto soikoon, tästäkö onkin ollut koko ajan kyse ?
Professorin mukaan, Hämeenlinnssa rakenteellinen korruptio--HML-HPK-SCC
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/10/27/hpk-ja-hameenlinna-kiinni-toisissaan- Anonyymi
Edellisen linkin sankarit
Hassinen, Hietanen, Vekka, Kiemunki, Lintumäki, Helstén - Anonyymi
Unohdit Kari Ilkkalan joka sai Persujen edustajana tuomion scc-casessa. Sankari joka varoitti scc-petoksesta etukäteen!!!!!
- Anonyymi
Alkaa totuus pikkuhiljaa hahmottua. Raakaa kusetusta. Mitään ei voi. Kiitos hyv'stä aiheesta. Mitähän on vielä piilossa. Mitä on salassa?
Hämeenlinna-hyvävelikerho-korruptio-HPK-SCC-Rotaryt-Vapaamuurarit??????- Anonyymi
Turhan hitaasti ja erityisesti tulisi paljastaa perussuomalaisten salaisuudet. Tukea riitti hallinnossa ja muuta esitettiin julkisuudessa. Kaiken huipensi Kari Ilkkalan tuomio, joka saattoi olla hyvinkin oman pesän järjestämä. Olisiko ollut Ilkkala jonkun etenemisen tiellä !
- Anonyymi
Todella asiallinen ketju aiheeltaan. Kiitos
- Anonyymi
Tukea myös. Erityisen kiinnostavaa olisi tietää persujen todelliset teot. Helsingin Sanomat kirjoitti artikkeleita vain persuja kunnellen ja nyt täältä puuttuu artikkeleiden paljot jälkikäteen julkaistut oikaisut Helsingin Sanomissa.
- Anonyymi
Perehtyneenä asiaan tämänkin ketjun kommenttien ja linkkien kautta olen tullut siihen tulokseen ettei Vekka ole millään tavalla ollut ajamassa SCC asiaa, vaan nimenomaan toppuuttelemassa turhasta yltiöpäisyydestä Iisakkia ja muita innokkaita. Toki Vekka on HPKn pomoja mutta se on ihan eria asia . Tottakai paikallinen seura saa paikallisilta politiikoilta tukea yli puoluerajojen. Hämeenlinnan tulisi yhtiöittää HPK mahdollisimman pian 100% osuudella kaupungin omaisuudeksi. Varat tähän yhtiöittämiseen tulee kerätä veronkorotuksella ansiotuloverovelvollisilta. Mielelläni maksan vuodessa lisää veroja 500€ tähän tarkoitukseen.
- Anonyymi
Hämeenlinna yhtiöittäisi toisen omaisuutta. Niin tyhmä esitys että sinun täytyy olla Persu.
- Anonyymi
Kenen toisen omaisuutta?
- Anonyymi
Hurjaa oli huomata millaista kähmintää kokdemsssupossu akselila harrastetaan. Mikään ei ole heille vierasta. Hävyttömiä ovat. Onko kokkelit kansanryhmä? Onko sossut kansanryhmä? Olkoot tai ei. Kohdistan vihpuheen nyt kokkelisossukoalitiolle. Haistakaa niin pitkä paska kokklisossupossut että ette edes jaksa kömpiä haistpaskan alkulähteille..
- Anonyymi
Hämeenlinna järkkyy takiasi!
- Anonyymi
Persut haistakoot omia jätöksiään!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut haistakoot omia jätöksiään!
Persut on viime aikoina paljastelleet KokDemujen jätöksiä...!
Niitä on riittänyt, savuavia raunioita ja huonoa KokDem-Hallintoa vai mitä Iisakki?
- Anonyymi
HPK Edustusjääkiekko on jo yhtiö, ei sitä enää tarvi yhtiöittää.
- Anonyymi
Hämeenlinnan kaupunki ei ees voisi yhtiöittää HPK ta koska ei sitä omista.
- Anonyymi
Eikös Kerhon yhtiöittäminen sattunutkin juuri sattumalta samaan ajankohtaan kun Mr. Ritaluoma oli luvannut laskeutua Helsinkiin ison rahasalkun kanssa. Eikös Ritskua oltu melkein kentällä vastassakin kaupunginhallituksen kyyti. Piti miehen ilmeisesti ostaa muutama osake heti kärkeen. Mutta oli myöhästynyt koneesta.
- Anonyymi
Mun yhdellä työkaverilla on myös tapana kiitellä itseään toistuvasti ja eihän siinä mitää. Kaveri tekee hyvää duunia ilman kiitoksen sanaa mutta tällaisessa naurettavassa viestiketjussa itsensä jatkuva kiittely tuntuu vähintäänkin oudolta.
- Anonyymi
Kokdemtrolli näkyy kiittelevän omia kommenttejaan kädet kyynärpäitä mylten ristissä
- Anonyymi
Olet väärässä. Ei kaikki työssä käyvät ole kokoomuksen tai demareiden jäseniä vaikka helposti niin luuletkin.
- Anonyymi
Olihan Ritaluoma hyvällä asialla. Kaupunki olisi kipeästi tarvinnut ne 1500 uutta työpaikkaa ja 240 000 000 € (240 miljverotulot SCCltä 1000 000 000€ (miljardin) euron vuotuisesta autojen myynti ja huoltotuloista. Siinä mielessä Iisakki oli hyvällä asialla vilpittömästi. Hankkeen budjetti oli täysin realistinen 200 milj. ja asiakaskuntakin oli olemassa koska 150 km säteellä Hämeenlinnasta asuu 3 milj.asukasta, eli 2 miljoonaa potentiaalista asiakasta. Todellinen syy hankkeen kaatumiseen oli se, ettei Kaurialan autokauppiaat lähteneet mukaan hankkeeseen. Tämä aiheuttu uskottavuusongelman. Siemens vetäytyi.
- Anonyymi
Onnistuessaan SCC hanke olisi nostanut suomen maailman reunalta keskelle maailman kartalla. Kaikkien euroopassa myytyjen autojen takuu- ja määräaiskahuollot, sekä öljynvaihdot ja peltikorjaukset olisi tehty Kirstulassa. Suunnitelmissa oli tehdä sivuraiden Hämeenlinnasta Kirstulaan, kiertäen silmukkana SCC kompleksin tontin. Utokuljetusjunien tulo olisi tapahtunut itäpuoleltä kiertyen pohjoispuollelle rakennusta jossa olisi huoltoon tulevien autojen purku-laiturit, ja huollettujen autojen lastaus-laiturit paluukuormaan. Juna olisi palannut Hämeenlinnaan uuden rakennettavan Rautatiesillan kautta Vanajaveden yli. Nämä tiedot ovat lyijykynällä kirjoitettuna tontilta kuivatustöiden yhteydessä löytyneessä sinikantisessa ruutupaperivihkossa jonka kannessa lukee Johtaja M.Ritaluoma ja otsikkona Ratakuljetukset by VR.
- Anonyymi
Persujen valheita. Niitä riittää.
- Anonyymi
Iisu olisi kai toiminut ensimmäisen junan kunniakonduktöörinä varmistaen näin junan häiriöttömän kulun Keski-Eurooppaan uutta autojen lastausta varten
- Anonyymi
SSAB lta Raaheen palaava kelajuna joka vie tehtaalta teräsromua takaisin sulatettavaksi olisi suunnitelmien mukaan poikennut SCC n kautta hakemassa kyytiin kolarikorjattujen autojen romuosat Tästä käytiin neuvotteluja sinikantisen ruutupaperivihkon mukaan 19.6.2014 välillä Ritsku ja SSAB
- Anonyymi
Pysytäänpä asiassa. Lulun ja Karin pääsy eduskuntaan oli palkinto loistavasta kaupunginhallitustyöstä. Kokoomuksrn ja kepun sekä demateiden huono vaalimenestys johtui Hml skandaalista named SCC
- Anonyymi
kyllä, allekirjoitan viimeisen mielipiteen täysin! Kiitos Lululle ja Karille hyvästä työstä ja yhteishengestä meitä asukkaita kohtaan!
Olette tehneet ison ja ansiokkaan työn itseänne säästämättä! - Anonyymi
Unohdin kiittää myös oikeuden puolesta joka antoi Karille tuomion jonka itse tilasi ja se tuomio päätti uran politiikassa lopullisesti. Ansion mukaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Unohdin kiittää myös oikeuden puolesta joka antoi Karille tuomion jonka itse tilasi ja se tuomio päätti uran politiikassa lopullisesti. Ansion mukaan.
Unohdin kiittää myös oikeuden puolesta joka antoi Pienliikemies Perttu K tuomion jonka itse tilasi ja se tuomio päätti uran politiikassa lopullisesti. Ansion mukaan.
- Anonyymi
VR Track oli kai sinisen ruutupaperivihkon mukaan suunnitellut jo Kirstula-Helsinki rataosuuden vahvistamista kun junien pituutta olisi jouduttu pakosti pidentämään reilusti jo SCC:n ensimmäisen vuoden jälkeen. Niin huikeata olisi ollut uusien ja käytettyjen autojen myynti ja huolto/kolarikorjaus Kirstulan Marketissa. Tätä keskustelua oli kai tekstiviestien ja postikorttien välityksellä käyty myös Ritskun ja kaupungin hyväuskoisten edustajien kanssa. Saksan Liittokansleri Angela Merkel oli ollut myös kuulemma kiinnostut tästä kirjeenvaihdosta jo Saksan autonvalmistajienkin painostuksesta. Harmi vaan kun Kaurialan autokauppiaat kaatoivat suorastaan loistavan ja toteuttamiskelpoisen hankkeen.
- Anonyymi
Ei haittaa kun K Ari löysi Tiitiöstä multaa ja nyt tulee sinne multakauppa. Aikaakin on tuomion jälkeen multakaupalle.
- Anonyymi
Riemastuttva kommentti. Kiitos. Kiitos myös aloittajalle. Hyvä Ketju, kiitos ketjullekin. Tuo yllä oleva punamulta kauppias haistakoon pitkän paskan.
- Anonyymi
Ajelin äsken ohi Kirstulan SCC tonttipellosta... komeaa koivikkoa tulee, taimia kasvaa han vitusti
- Anonyymi
Siihen Kirstulan suopellle voisi perustaa SCC_MUISTOLEHDON
- Anonyymi
Pikkuhilja alkaa säälittämään Iisun kohtalo. Nuori mies. Perhen isä. Pyyteetön ja uhrautuva. Halusi hämeenlinnalle parasta. Teki poliittisen itsemurhan. Political suicide. Mielestäni jokisen hämeenlinnalisen (67 558) pitäisi laitta iisun 450 000€ korvauskiin pr nenä 6,7€ sillä iisun tuomiovelka olsi kuitattu.Tämä tulisi laittaa kaupunkin putjettiin. Luulis että Vekka ja Sari Rautiainen ymmätäis asian ja olis jalomielisiä.
- Anonyymi
Minua säälittää kirjoitustaitosi mikä vastaa tosin ajattelusi tasoa. Putjetista ymmätäis pr.
- Anonyymi
Iisu prka. Putjetti meni päin prsettö.
- Anonyymi
Niin sekava kirjoitus, että ei kannattaisi enää juoda. Pidä juomisessa edes pieni breikki niin ajatus kirkastuu ja kirjoitusvirheet vähenee
- Anonyymi
Turha niitä tonttirahoja on enää odotella Ei pidä antaa enää päivääkään lisäaikaa.
- Anonyymi
Pohjalainen
Julkaistu 02.03.2018 17:53 (Päivitetty 02.03.2018 20:05)
Ritaluoma: Kyse lainan vakuusmaksuista
Vahingonkorvauskiistassa on keskiössä niin Ritaluoman puolustuksen mukaan Malik-nimiseltä henkilöltä saatava rahoitus. Ritaluoma totesi perjantaina oikeudessa, että syyrialainen Abdul Rahaman Malik -niminen mies edustajineen olisi luvannut hankkeelle 74 miljoonan euron rahoituksen – kunhan SCC-yhtiö antaisi hänelle 10 prosentin vakuuden. Vakuussumma oli tällöin Ritaluoman mukaan 7,4 miljoonaa euroa.
Ensimmäinen yhteydenotto oli tullut sähköisesti Sunny Car Centerin työntekijälle, ja Ritaluoma oli kuullut rahoitustarjouksen Lontoossa.
–Aloimme ihmetellä, mistä voimme summaa hakea kaikkien toimijoiden kanssa, jotka olivat yhteydessä, Ritaluoma totesi.
Hän kertoi, että hän alkoi pantata omaa omaisuuttaan saadakseen 7,4 miljoonan euron summaa kasaan. Rahaa lähetettiin sijoittajiksi esittäytyneiden ilmoittamille pankkitileille aina sitä mukaa, kun rahaa saatiin kerättyä.
Lainaksi tarkoitetut rahat olivat Ritaluoman mukaan Lontoossa pankkisäilössä käteisenä. Käteisvarojen alkuperää ei tarkemmin Ritaluoman mukaan avattu.
Ritaluoma kertoi olleensa pääosin sijoittajien yhteistyökumppaneiksi esittäytyneiden kanssa, ja hän kertoi nähneen muun muassa heidän passinsa ja myös Malikin passikopion.
–Koitimme tehdä kaiken voitavamme pitääksemme investorin, Ritaluoma sanoi.
Lopulta Malik osoittautui hänen mukaansa kuitenkin huijaukseksi. Ritaluoma kertoi olleensa kesään 2014 saakka siinä uskossa, että 74 miljoonan euron lainarahoitus olisi tullut, kun 7,4 miljoonaa oli heille toimitettu.
Hän totesi joutuneensa taitavan kansainvälisen huijausorganisaation uhriksi. - Anonyymi
Autokauppafiaskoon osallistunutta poliitikkoa uhkaa miljoonien lasku – ”kadun syvästi”
Iisakki Kiemunki autokauppa Sunny Car Centerin konkurssiin liittyvien vahingonkorvauksien käsittelyistunnossa Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa Hämeenlinnassa
. –Toivon sydämestäni, etten olisi koskaan osallistunut projektiin, hän sanoi tänään. (KUVA: MARTTI KAINULAINEN)
Julkaistu: 1.3.2018 16:35
SUNNY CAR CENTER Autokaupan hallituksessa kaupunkia edustanutta ex-kunnallispoliitikkoa uhkaa miljoonien lasku.
Hämeenlinnan autokauppafiasko Sunny Car Centerin hallituksessa istunut ex-kunnallispoliitikko Iisakki Kiemunki kertoo katuvansa syvästi, että erehtyi lähtemään projektiin mukaan.
Konkurssiin vuonna 2015 menneen autokauppakeskuksen julkisselvittäjä vaatii yhtiön puuhamieheltä ja omistajalta Markku Ritaluomalta ja Kiemungilta yhteisvastuullisesti noin kuuden miljoonan euron korvauksia. Yhteisvastuullisuus tarkoittaa käytännössä sitä, että korvaukset peritään siltä, jolta ne voidaan periä.
Konkurssipesän suurinta vahingonkorvausvaadetta alettiin käsitellä Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa torstaina.
Oikeusaputoimisto on todennut Ritaluoman varattomaksi, joten mustapekka uhkaa jäädä Kiemungin käteen, mikäli oikeus katsoo, että hän on osavastuussa kadonneista rahoista.
– Jos noista summista puhutaan, se tarkoittaisi velkasaneerausta tai ikuista ulosottoa, Kiemunki sanoo.
Kaupunginvaltuuston puheenjohtajana toiminut Kiemunki lähti kaupungin edustajaksi yhtiön hallitukseen, vaikka hänen mukaansa kaupungin johdossa suhtauduttiin Ritaluomaan ja hänen hankkeeseensa jo varsin kriittisesti.
– Perusidea ei ollut liike-elämän mielestä huono. Mukana oli isoja suomalaisia yhtiöitä, myös pörssiyhtiöitä.
Yhden Euroopan suurimmista autokauppakeskuksista piti tuoda alueelle toistatuhatta työpaikkaa. Hanke kuitenkin kaatui vastoinkäymisiin ja talousepäselvyyksiin. Hämeenlinnan ohi ajavia fiaskosta muistuttanut mainostolppa on sekin jo revitty alas.
Sunny Car Centerin mainostorni tyhjällä tontilla ilmasta kuvattuna lokakuussa 2014. Yritys ryvettyi nigerialaiskirjehuijauksissa vuoden 2014 aikana. (KUVA: JUSSI NUKARI)
Selvittäjän mukaan ylivelkaisesta yhtiöstä siirrettiin varoja tahallaan tai huolimattomuudesta yhtiön ja konkurssipesän ulottumattomiin.
Julkisselvittäjä Jorma Tuomaalan mukaan myös Kiemungilla on lain mukaan vastuunsa, sillä hänen olisi pitänyt valvoa rahankäyttöä yhtiössä osakeyhtiölain mukaisesti.
– Oikeudessa kyse on siitä, onko yhtiön hallitus toiminut sillä huolellisuudella, kun osakeyhtiölaki sanoo. Mielestäni tässä ei ole toimittu ainakaan huolellisesti, Tuomaala sanoo.
Kiemunki vierittää vastuuta tapahtuneesta Ritaluomalle. Hän kertoo, että ei pystynyt estämään Ritaluomaa ja hänen kumppaneitaan.
Asianajaja Jorma Tuomaala. (KUVA: MARTTI KAINULAINEN)
– Konkurssipesä väittää, että minun olisi pitänyt pysäyttää Ritaluoma, joka käytti yhtiössä äänivaltaa ylivoimaisesti suurimpana omistajana, hän oli myös toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja lopulta kaksijäsenisessä hallituksessa. En keksi, miten olisin voinut sen tehdä.
Viestintäpäällikkönä Kanta-Hämeen keskussairaalassa toimiva Kiemunki ei aio palata kunnallispolitiikkaan. Hän kertoo, että autokauppahanke on jo nyt vienyt häneltä vuosia ja uhkaa tuhota ison osan hänen elämästään. Hänellä ei ole myönteisiä tunteita Ritaluomaa kohtaan.
Toisaalta hän ymmärtää Ritaluomaa. Hän ei usko, että Ritaluoma olisi junaillut rahoja itselleen.
– Hanke päätyi tähän tilanteeseen siksi, että Ritaluoma kumppaneineen lankesi taitavaan kansainväliseen huijaukseen. Yhtiön edustajat ja huijarit tapasivat kymmeniä kertoja. Ritaluomakin on menettänyt paljon.
Myös Ritaluoma kertoo rahojen joutuneen hukkaan sen takia, että hän ja yhtiö joutuivat kaikkiaan viiden kansainvälisen huijauksen uhriksi.
– Omaa tyhmyyttäni oli se, että otin henkilökohtaista vastuuta yhteisistä asioista ja yritin toteuttaa konsernilta ja kaupunginhallitukselta saamaani ohjeistusta liian pitkään, Kiemunki sanoo.
– Toivon sydämestäni, etten olisi koskaan osallistunut projektiin.
STT - Anonyymi
IS
Rahasalkku täynnä kopiopaperia, katteeton miljoonashekki... Sunny Car Centeriä huijattiin monin tavoin
Markku Ritaluoma videoyhteyden kautta autokauppa Sunny Car Centerin konkurssiin liittyvien vahingonkorvauksien ensimmäisessä käsittelyistunnossa torstaina Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa.
(KUVA: MARTTI KAINULAINEN)
Julkaistu: 2.3.2018 19:04
Markku Ritaluoma kertoi oikeudessa, kuinka hotellihuoneessa luovutettu rahasalkku paljastui kopiopaperilla täytetyksi.
Kansainväliset suurhuijarit olivat selvästikin haistaneet Sunny Car Center -hankkeessa hyvän uhrin. Hankkeen perustaja Markku Ritaluoma kävi viiden erillisen huijauskuvion yksityiskohtia läpi Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa perjantaina.
Yhdessä kuviossa Ritaluomalle uskoteltiin, että Arthur Mayer -niminen sijoittaja olisi lähdössä mukaan Sunny Car Centeriin. Ritaluomalle annettin hotellihuoneesssa Sveitsissä 7,3 miljoonaa käteistä Sveitsin frangeina.
Hän katsoi laukkuun sisään, veti vetoketjun kiinni ja vei omaan huoneeseensa.
– Tongin laukkua eteenpäin. Sattumalta käänsin ja avasin plastiikeista setelinipun. Päältä näytti oikein hyvältä, mutta alta päin oli jotain muuta eli kopiopapereita.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY
Ritaluoma on tehnyt Sveitsin poliisille tutkintapyynnön epäillystä petoksesta.
Toisessa tapauksessa rahoituksesta neuvoteltiin Al-Saneaan -nimisen sijoittajan kanssa, jota edusti Alexander Zulemaro. Tämä toi Ritaluomalle toimistoon Barclays-pankin 20 miljoonan dollarin shekin.
Hän kiikutti sen pankkiin, mutta viikon tutkimusten jälkeen selvisi, ettei shekille ollut katetta.
– Sen jälkeen totesimme, että kyse oli huijauksesta.
Oikeudessa ilmeni, että pankki on tehnyt tapaukseen liittyen Ritaluomasta tutkintapyynnön poliisille.
Alla olevalla videolla korvausvaatimuksen kohteeksi joutunut Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston entinen puheenjohtaja Iisakki Kiemunki kertoo käsityksensä Sunny Car Centerin huijauksista.
Sunny Car Centerin rahoitussotkut tulivat lopulta julkisuuteen vedätyksessä, jossa uskoteltiin Sambian ex-presidentin lesken olevan aikeissa sijoittaa miljoonia hankkeeseen. Mark Wilson -nimeä käyttänyt huijari onnistui vakuuttamaan Ritaluoman ja tämän yhteistyökumppanit, mutta lopulta tämäkin "sijoittaja" paljastui Kankkulan kaivoksi.
Jossain vaiheessa Ritaluomalle oli tyrkyttänyt ghanalaisia sijoittajia myös suomalainen liikemies Carl Danhammer, mutta tämä tarjous ei Ritaluoman mukaan johtanut mihinkään.
– Hän ehdotti jotain epämääräisiä asiakkaita, joihin en ottanut mitään kantaa, Ritaluoma sanoi.
Rami Mäkinen, Hämeenlinna - Anonyymi
Yllätyskäänne Sunny Car Center -saagassa: Lasku veronmaksajille?
13.11.2015 klo 16:51
Tarina Sunny Car Centerin ympärillä saa uusia kierroksia edelleen, vaikka ”Euroopan suurin autokauppa” asetettiin syyskuussa konkurssiin. Nyt myös veronmaksajat saattavat joutua maksamaan osansa autotalon talkoista.
Kanta-Hämeen käräjäoikeus asetti Sunny Car Center -autokaupan syyskuun lopussa konkurssiin.Kanta-Hämeen käräjäoikeus asetti Sunny Car Center -autokaupan syyskuun lopussa konkurssiin.
Kanta-Hämeen käräjäoikeus asetti Sunny Car Center -autokaupan syyskuun lopussa konkurssiin. ESKO TUOVINEN
Konkurssiasiamies Helena Laine vahvistaa Iltalehdelle, että Kanta-Hämeen käräjäoikeus määräsi liikemies Markku Ritaluoman Sunny Car Centerin konkurssipesälle torstaina julkisselvityksen. Julkisselvityksestä kertoi ensimmäisenä Taloussanomat.
Käytännössä julkisselvitys tarkoittaa sitä, että konkurssipesän vastuut eli Sunny Car Centerin tapauksessa selvityskustannukset maksetaan valtion ja samalla veronmaksajien varoista.
– Julkisselvittäjän palkkiot ja erityistarkastuskustannukset. Lähinnä se on se työ, mitä hän selvittää meidän pyynnöstämme, konkurssiasiamies Laine sanoo.
Julkisselvitykseen on 500 000 euron vuosittainen joustava määräraha. Mikäli konkurssipesästä löytyy varoja, julkisselvityksen kustannukset maksetaan näistä varoista.
Julkisselvityksiä tehdään vuosittain 68–80. Suomen suurin julkisselvitys oli Talvivaaran konkurssipesään liittyvä selvitys, joka käynnistyi viime vuoden marraskuussa.
Peritään jättisummaa
Markku Ritaluoman täytyy maksaa henkilökohtaisesti Lammin Säästöpankille 64 000 euroa.Markku Ritaluoman täytyy maksaa henkilökohtaisesti Lammin Säästöpankille 64 000 euroa.
Markku Ritaluoman täytyy maksaa henkilökohtaisesti Lammin Säästöpankille 64 000 euroa. RISTO KUNNAS
Julkisselvityksen lisäksi Sunny Car Centerin konkurssipesän ympärillä tapahtuu muutenkin. Lammin Säästöpankki perii Sunny Car Centeriltä yhteensä yli 310 000 euron saatavia lokakuussa määrätyssä tuomiossa.
Summasta noin 128 000 euron potti on Ritaluoman ja autokaupan yhteisesti maksettava summa, joten Ritaluoman täytyy maksaa henkilökohtaisesti Lammin Säästöpankille 64 000 euroa.
Lammin Säästöpankin vaatimuksessa suurin yksittäinen summa on noin 1 miljoonan euron velasta perittävä 16 prosentin viivästyskorko eli noin 157 000 euroa.
Lokakuun 20. päivänä päivätystä tuomilauselmasta selviää muun muassa, etteivät Ritaluoma ja Sunny Car Center ole vastanneet Säästöpankin vaatimuksiin määräajassa.
Tuhat työpaikkaa
Tilaa uutiskirje!
Kirjoita sähköpostiosoite
TILAA
Saat Iltalehden päivän uutiset sinulle koostettuna. Voit perua uutiskirjeen milloin vain.
Sunny Car Center -autokaupan monimutkainen taru sai lopullisen naulan arkkuunsa syyskuun lopussa, kun Kanta-Hämeen käräjäoikeus asetti autokaupan konkurssiin.
Varoja autokaupalta perivät ainakin Verohallinto, Lammin Säästöpankki, Sähköpeko Oy ja sekä jääkiekkoseurat JYP ja HPK. Tähän mennessä ainoastaan Säästöpankin veloista on annettu tuomio käräjäoikeudessa.
Sunny Car Centerin odotettiin tuovan Hämeenlinnaan yli tuhat työpaikkaa, ja projektista kerrottiinkin julkisuudessa juhlallisesti vuonna 2010. Tarkoituksena oli rakentaa Euroopan suurin autokaupan keskittymä.
Sunny Car Center suunnitteli maksavansa muun muassa Hämeenlinnan kaupungille 8,4 miljoonaa euroa autokaupan tontista.
Lähteet: Kanta-Hämeen käräjäoikeus ja Iltalehden arkisto
SAMI KOSKI
[email protected] - Anonyymi
Hyvin kerrottu miten Kari Ilkkala sotkeentui SCC suhmurointiin ja päättyi SCC tuomioon ja pakkolähtöön politiikasta tuomittuna. Persujen talousnero.
- Anonyymi
Se ei tarvitse kuin Kari Ilkkalan tehdä rikosilmoitus perättomistä vainopuheista, niin nalli napsahtaa. Tässä just tuli yksi tuomio vastaavista hölötyksistä, neljä kuukautta ehdollista, ja muutaman tonnin korvaukset. Jos sulla hölöttäjä yksikin solu liikkuu aivossa, niin mieti, kannattaako lopettaa?
- Anonyymi
On ollut todella epätoivoiset rahoitusneuvottelut.
Laskekaapa huviksenne kuinka monta eksoottista huijaria tarjonnut miljoonien sijoitusta, kun ensin saavat 10% sijoituspalkkion..... ja jokaiseen tarjoukseen on haalittu noita rahoja.
Toki jokainen sijoitustarjous on ollut käsittelyssä SCC hallituksessa ja Iisak on taatusti ollut näiden rahoitustarjousten yksityiskohdista tietoinen.
Luulisi, että jokaisen tarjouksen kohdalla olisi Iisakilla häly-hälykellot kilisseet?
Oppikohan kaupunginvaltuutetut ja hallituksen jäsenet yhtään mitään tuosta farssista? - Anonyymi
On ollut todella epätoivoiset rahoitusneuvottelut.
Laskekaapa huviksenne kuinka monta eksoottista huijaria tarjonnut miljoonien sijoitusta, kun ensin saavat 10% sijoituspalkkion..... ja jokaiseen tarjoukseen on haalittu noita rahoja.
Toki jokainen sijoitustarjous on ollut käsittelyssä SCC hallituksessa ja Iisak on taatusti ollut näiden rahoitustarjousten yksityiskohdista tietoinen.
Luulisi, että jokaisen tarjouksen kohdalla olisi Iisakilla häly-hälykellot kilisseet?
Oppikohan kaupunginvaltuutetut ja hallituksen jäsenet yhtään mitään tuosta farssista? - Anonyymi
On ollut todella epätoivoiset rahoitusneuvottelut.
Laskekaapa huviksenne kuinka monta eksoottista huijaria tarjonnut miljoonien sijoitusta, kun ensin saavat 10% sijoituspalkkion..... ja jokaiseen tarjoukseen on haalittu noita rahoja.
Toki jokainen sijoitustarjous on ollut käsittelyssä SCC hallituksessa ja Iisak on taatusti ollut näiden rahoitustarjousten yksityiskohdista tietoinen.
Luulisi, että jokaisen tarjouksen kohdalla olisi Iisakilla häly-hälykellot kilisseet?
Oppikohan kaupunginvaltuutetut ja hallituksen jäsenet yhtään mitään tuosta farssista?- Anonyymi
Se ei tarvitse kuin Iisakki Kiemungin tehdä rikosilmoitus perättomistä vainopuheista, niin nalli napsahtaa. Tässä just tuli yksi tuomio vastaavista hölötyksistä, neljä kuukautta ehdollista, ja muutaman tonnin korvaukset. Jos sulla hölöttäjä yksikin solu liikkuu aivossa, niin mieti, kannattaako lopettaa?
- Anonyymi
Kiitos noista lehtijuttukopsuista koskien scc. Enpä tiennyt aiemmin mitä oli tekeillä. En olisi äänestänyt kepua, enkä kokoomusta enkä demareita enkä vihreitä jo olisin tiennyt ennen vaaleja että tollasia huijauksia harrastettiin.Ensi vaaleissa kostan mainituille äänestämällä Lulua.
- Anonyymi
Moniko muistaa kuinka varma Iisakki oli Ritaluoman rehtiydessä? Hän löi 2vetoa siitä, että hanke toteutuu ja hävisi molemmat. Maksoi vedot Ilkkalalle ja Leinolle, kun oli varmistunut, ettei hanke toteudu. Leino varoitti Iisakkia jo 2012 ja he väittelivät Facessa asiasta pitkään, kunnes Iisakki hermostui ja sanoi kaveruutensa Leinoon Facessa irti.
- Anonyymi
Miltä tuntuu taasen kehua itseään? 27. kerta tässä ketjussa mutta ymmärtää kun kukaan muu ei viitsi kehua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miltä tuntuu taasen kehua itseään? 27. kerta tässä ketjussa mutta ymmärtää kun kukaan muu ei viitsi kehua.
Ainakin tämä, jälleen kerran ylläkirjoittava, KokDem-Trollo useinkin kehuu ja kiittelee itseään lyhyilläkin vasteajoilla omista sepustuksistaan, aina helposti tunnistettava tyyppi omalaatuisista jutuistaan niinkuin nytkin taas tuossa siitä oiva esimerkki......sama tyyli ja -tyyppi sekä kuuden (6) minuutin vasteaika edellisestä sepustuksestaan!
- Anonyymi
Hieno aihe. Hieno aloitus. Hyviä paljastuksia. Hyviä kommentteja. Kiitos aloittajalle. Erinomaista faktaa. Kiitos vielä miehenikin puolesta (huikkasi kiitokset tuolta makkarista)
- Anonyymi
Mutta kaikesta huolimatta Markku ja Iisu nyt hyvissä rahoissa
- Anonyymi
Kiitän välillä taasen itseäni. T Avaaja.
- Anonyymi
On hyvä puhdistaa ilmaa. Polittiikka, varsinkin kokkelidemu haisee. Tämäkin asia olisi jäänyt salaiseksi ilman tätä ketjua. Kiitos aloittajalle.
- Anonyymi
Politiikalla on tapana puhdistaa itse itseään. Käsittääkseni yksi kokoomuksen ratinvääntäjä vetäytyi jo kunnallispolitiikasta ja toinen teki poliittisen itsemurhan.
- Anonyymi
Voisiko joku ystävällisesti ladata youtubeen kaupunginvaltuuston kokouksen videotaltioinnin. Tarkoitan sitä riemukasta kokousta, jossa päättäjät osa seisaallaan taputtivat tekemänsä SCC tonttipäätöksen huumassa.
Mielellään linkki tänne palstalle, niin voimme kaikki yhdessä elää tähtihetken uudestaan. Kiitos!- Anonyymi
Sitä klippiä kyllä kaivattaisiin ja ei SCC:n havaínnevideokaan huono olisi.
- Anonyymi
Hyvä olisi saada niin nähtäisiin Perussuomalaiset taputtamassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä olisi saada niin nähtäisiin Perussuomalaiset taputtamassa.
Ylläkirjoittanut tarkoittaa sitä videoklippiä jossa paikallinen KokDem-Rosvokoaliitio pidätetään ja saatetaan viranomaisten valvonnassa kärsimään kukin omaa koppituomioitaan ja jossa ovat niin Perussuomalaiset kuin muutkin kunnolliset kaupunkilaiset saattaen taputtamassa!
- Anonyymi
Tarkoitti scc-projektin aloittanutta valtuustokokousta missä persut sitä kannattivat. Ikävä persujen kannalta mutta näin meni.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitti scc-projektin aloittanutta valtuustokokousta missä persut sitä kannattivat. Ikävä persujen kannalta mutta näin meni.
Ei tarkoittanut vaan sitä missä KokDem-Joukkio pidätetään Ikävä KokDem-Suhmurien kannalta mutta näin meni.
- Anonyymi
Etkös sinäkin tule suoleen?
- Anonyymi
Perussuomalaiset on suurin puolue!
- Anonyymi
Erittäin hyvä ketju. Asiantuntevalle aloittajalle kiitokset!
Keskustelu on mennyt asiattomaksi. Kokdemtrolli vinkuu kuin sika pistettäessä. Koville ottaa Lulun kansanedustajuus ja Karin kansanedustajan avustajuus. No, kumpikin, Lulu ja Kari ovat töissä HELSINGISSÄ ARKADIAN MÄELLÄ, EDUSKUNNASSA. Annetaanpa heille työrauha. Mainittakoon vielä, SCC hanketta innolla ajaneet hämeenlinnan korruptoituneen kokdem akselin poliittiset ohjukset putosivat tussahtaen suutareina edellisessä haussa eduskuntaan ja kovana kohtalona heillä on yrittää niellä pettymyksen katkeraa kuivaa kalkkia ja köhiä...köh..köh, on tää niin väärin. Kööh köh kok dem kokkelidemu.. Kiitos Lulu, Kiitos Kari Hömeenlinnan hyväksi tekemästänne arvokkaasta poliittisestä työstänne!
Kiitokset nyös aloittajalle, mainio aihe, hyvin johdettu ketju. - Anonyymi
Ritaluoma Ylelle: Tämä tietovuoto tuhosi Sunny Car Center -hankkeen
3.3.201621:04
LIIKENNE
Hämeenlinnan kaupunginhallitukseen kuuluva Kari Ikkala (ps) kertoi tänään olleensa Sunny Car Centeriin liittyvän Sambia-vuodon takana. Autokeskusta Hämeenlinnaan puuhannut liikemies Markku Ritaluoma väittää, että ilman tietovuotoa autokeskus olisi toteutunut.
Hämeenlinnan kaupunginhallitukseen kuuluva Kari Ikkala (ps) kertoi tänään olleensa Sunny Car Center iin liittyvän Sambia-vuodon takana.
Ikkala ilmoitti vuotaneensa salassapidon alaisia tietoja Hämeenlinnan kaupunginhallituksen kokouksesta elokuussa 2014, kertoo Yle.
Autokeskusta Hämeenlinnaan puuhannut liikemies Markku Ritaluoma uskoo nyt, että tietovuotoon liittyy muitakin henkilöitä.
"Minullehan tämä on helpottava olotila, koska alunperin olin sitä mieltä, että kuka tai ketkä tässä oli takana niin sehän kävi nyt toteen. Ilkkala otti syyn päällensä, uskon että samasta puolueesta on muita henkilöitä ketkä tässä ovat olleet järjestämässä tätä aivan kohtuutonta tiedoksiantoa julkisuuteen", sanoo Ritaluoma Ylen mukaan.
Ikkala sanoi uskoneensa, että Hämeenlinnan kaupunkia koetettiin vedättää rahoituspetoksella, jonka Ritaluoma oli tehtaillut. Ritaluoma sanoo tehneensä asiasta tutkintapyynnon poliisille.
Ritaluoma myös kertoo uskovansa, että Sunny Car Center olisi rakennettu Hämeenlinnaan, mikäli tietovuotoa ei olisi tapahtunut.
"Tämä on sataprosenttisesti minun näkökohtani tässä asiassa. Tämä (tietovuoto) tuhosi tämän hankkeen", sanoo Ritaluoma Ylelle.
Huom!
Kiitos Kari! Sodassa rakkaudessa ja politiikassa kaikki keinot ovat luvallisia. Ilman sitkeää, Din Quiote'maista rohkeaa taisteluasi... ja tuota tekoasi jolla Ritaluoman todistuksen mukaan tuhosit SCC hankkeen, meillä olisi Hämennlinnassa Kirstulan suopellolla, jossakin ei missään, jumalan selän takana, takusten takana Euroopan suurin 8-kerroksinen tyhjää täynnä oleva Autotavaratalo ja siellä 1500 myyjää odottamassa päivän 1.5 jäsenistä asiakaskuntaa ja kaupungin niskaan kaatumassa lisää kustannuksia nykyisten 260 000€ lisäksi. Kiitos Kari. Kiitos, että Lulun lisäksi ainoana järjen äänenä toppuuttelit ensin vuosien ajan kohteliaasti hanketta ajavia lyömästä päätään SCC tolpan teräsrunkoon. Kun muu ei auttanut ja näit että kaupunki on tonttirahalle lisää maksuaikaa antamalla vaarassa joutua nigerialaissambialais huijaukseen oman siunauksensa .. niin päätit, että... Jumankauta, nyt tää kusetus saa riittää. Menköön maine mutta minä pelastan Hämeenlinnan joutumasta enemmälti maksumieheksi ja naurunalaiseksi.
Sydämmelliset kiitokset Kari uhrautumisedtasi meidän kaikkien Hämeenlinnalaisten puolesta
Kiitokset myös alottajalle. Totuutta pitää lebittää kuin keväällä paskaa pellolle, Totuus on parasta lannoitetta myös politiikassa.- Anonyymi
Kiitos opettajallesi koska teki kaikkensa, oppimisesi on surkeaa koska pääsi on umpiluuta. *Sydämmelliset, uhrautumisedtasi, alottajalle, lebittää*. Toivottavasti otat peruskoulun toisen luokan tosissasi.
- Anonyymi
Ilokdeni huonaan, etä ollet huolela ja persutellisesti tututstunut yläolevaan tektsiniini. Valova synkkyteesi! WIRN!!
Huom!
Kiitos muuten alottajalle, jos jäi aiemmin sanomatta, toinen WIRN! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos opettajallesi koska teki kaikkensa, oppimisesi on surkeaa koska pääsi on umpiluuta. *Sydämmelliset, uhrautumisedtasi, alottajalle, lebittää*. Toivottavasti otat peruskoulun toisen luokan tosissasi.
Älä huoli, hyvin tuosta kontekstistäsi sai selvän vaikkakin tuo KokDem-Hallintoloinen tuossa muuta esittääkin!
On jo aiemminkin huomattu että KokDemuilla on niin järjenkäytön kuin lukemisenkin osalta suuria vaikeuksia vaikka heillä on tuo trollaamisen tai vähättelyn tarve muuten huippuluokkaa muita kohtaan!
- Anonyymi
Olen tässä funtsinut noita ketjussa ilmenneitä asioita.Kaupunki oli täysillä hankkeen takana Vekan, Raution ja Kiemungin toime sta mielipidevaikuttajina valtuustoon ja muuhun hallitukeen päin. Mainitut poliitikot luottivat täysillä hankkeeseen, jopa niin paljon, että suosittelivat ja hyväksyivät SCC hallitukseen yhtä kaupungin hallituksen jäsentä, Kiemungin. Miksi juuri Kiemunki, miksi ei Rautio, Miksi ei Vekka, miksi juuri Kiemunki? Vastaus on, Kiemunki oli kolmikosta kokemattomin, mitä tulee hallituksen jäsenen korvausvstuuseen,kun jotain menee pahasti pieleen ja tulee käräjillä vaateita korvauksista. Hallitus on aina yhteisvastuullinen korvuksista, oli sitten jäseniä kaksi tai 12. Kiemunki käveli "miinaan", luottamus Ritaluomaan oli 100% ja SCC toteutumiseen -100%. Mahdollisuus äkkirikastumiseen oli liian houkutteleva. Rakennettu, täyteen autokauppiaita buukattu SCC olisi ollut 1-2 vuoden kuluttua ollut helppo myydä ulkomaisille sijoittajille huippuhintaan. Kiemungin olisi tosin tarvinnut enne myyntiä ottaa jättilaina ja osta sillä SCC osakkeita, jolloin hän olisi myynnin tapahduttua ollut jakamassa Ritaluoman kanssa kymmenien miljoonien myyntivoittoa. Tällöin Karia j Lulua olisi kovasti harmittanut se, että vastustivat loistvasti menestynyttä hanketta. Toisin kävi, nyt Lulua ja Karia ei harmita. Säälittää vaan Kiemungin kohtalo , Oliskohan kaupungin hallituksen ja HPK (kokoomus ja demari) jäsenien syytä tuntea vastuunsa asiassa ja pyytää Hämeenlinnan Rotary-veljiltä ja Vapaamuurariveljiltä apua, että Kiemungin korvaukset nollattaisiin.
- Anonyymi
Olen myös funtsinut ja ihmettelen Kari Ilkkalan tuomiota ja kohtaloa kun joutui tuomittuna jättämään politiikan. Haisee, koska juuri hän varoitti huijauksesta. Olen varma että Ilkkala astui toisten persujen asettamaan miinan ja sai heidän ansiostaan scc-tuomion. Oliko jonkun uran este????
- Anonyymi
Hämeenlinnassa tuskin on ollenkaan Rotaryveljiä tai Vapaamuurariveljiä. Ja vaikka olikin niin tuskin pystyisivät auttamaan. Parempi olisi anoa rahankeräyslupaa poliisiylihallitukselta ja järjestää yleinen keräys vrt. Sotaveteraani-keräys.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen myös funtsinut ja ihmettelen Kari Ilkkalan tuomiota ja kohtaloa kun joutui tuomittuna jättämään politiikan. Haisee, koska juuri hän varoitti huijauksesta. Olen varma että Ilkkala astui toisten persujen asettamaan miinan ja sai heidän ansiostaan scc-tuomion. Oliko jonkun uran este????
Sinulta kokkelidemuretku on jäänyt huomaamatta ILOUUTINEN!
KARI ILKKALA ON NYKYÄÄN TÖISSÄ EDUSKUNNASSA!
Tarkoittaa pölvästi sitä, että toinen jalka on maakuntapolitiikassa (maakunta-avustaja) ja toinen jalka EDUSKUNNAN oven välissä... 2023 uutena kansanedustajana. - Anonyymi
Tiedän Kari Ilkkala aloitti kaudella 2013 kansanedustajana ja Lulu myös ja äänestän molempia seuraavissakin vaaleisa. Kari on myös pääministeri kun hallitus tulee.
- Anonyymi
Täältä 5 ääntä kummallekin. Koko perhe tukee.
- Anonyymi
Meidän perheeltä Karille kaksi ääntä ja Lululle yksi ääni 2023 efuskuntavaaleissa. Kaksi rehellisintä Hml Kaupungin hallituksen jäsentä! Naapurin Lasse ja Lissu lupasivat kumpikin äänensä kummallekin. Lululle ja Karille.
- Anonyymi
Säälittävää. Tolppa on nurin. Silti vingutte idiootit. Kokkelidrmur.
- Anonyymi
Herravarjele, onko Metsko Oy/Kari Tolppa mennyt nurin?
Oivoi sentään, mikään ei ole enää kuin ennen, konkurssiin menee kaikki!
https://www.finder.fi/Rakennuttajapalvelu/Metsko Oy/Hämeenlinna/yhteystiedot/157506
- Anonyymi
Ritsku on kiinteistösijoittaja. Ei autokauppias. Tarkoitus oli laittaa 200 milj. kiinteistö pystyyn. Vuokrata sen liikehuoneistot autokauppialle. Etsiä ulkomaalainen sijoitusyhtiö.Myydä koko roska 400 miljoonalla. Ottaa rahasalkun kanssa Ritolat Floridaan. Kuten tiedetään suunnitelmasta toteutui vain se, että otti Ritolat Floridaan.
- Anonyymi
Mitäs erikoista tuossa muka on. Ihan normaalia sijoitus-liiketoimintaa. Ainakin Ritsku yritti. Tällä kertaa vaan "......yrittänyt laitettiin"
- Anonyymi
Kyllä persujen naaamat olis nyt norsunvitulla jos Ritsku olisi onnistunut saamaan tonttirahat ja rahoituksen hankkeelle ja poistunut rahasäkki olalla Iisun kanssa Floridaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä persujen naaamat olis nyt norsunvitulla jos Ritsku olisi onnistunut saamaan tonttirahat ja rahoituksen hankkeelle ja poistunut rahasäkki olalla Iisun kanssa Floridaan
Kyllä persujen naaamat on nyt leveässä hymyssä kun Kok/Demuilla nyt norsunvitulla kun Ritsku ja Perttu K. ei onnistuneet saamaan tonttirahaa ja rahoituksen myötä molemmat poistunueet rahasäkki olalla Iisun kanssa Floridaan !
- Anonyymi
Tossa selvityksessä puhutaan arapi prinssistä, kukakohan se on ollu? Auton alle kuulemma jäi.
-------------------------
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, Sdp:n Iisakki Kiemunki[10], istui vielä tuolloin Sunny Car Centerin hallituksessa kaupungin edustajana. Hän sanoo tietävänsä kyseisen arabimiljonäärin nimen, muttei voi kertoa sitä liikesalaisuuden takia. Kaupunginhallituksen kokoomuslainen jäsen Tapio Vekka[11] taas sanoo, ettei hän tiedä arabista mitään.
"Ei minulla ollut sen tarkempaa tietoa. Jossain vaiheessa jostain prinssistä on puhuttu", Vekka sanoo.
Hanketta kaupunginhallituksessa vastustanut perussuomalaisten Lulu Ranne[12] ihmettelee, kuinka näppärästi arabimiljonääri häivytettiin hankkeesta, kun rahoitusta ei kuulunut.
"Kerrottiin, että tämä miljonääri oli joutunut auto-onnettomuuteen ja sitä myötä kadonnut. Ja kaikki tämä meni päättäjille läpi kuin häkä", Ranne sanoo. - Anonyymi
IL
UutisetKotimaan uutiset
Sunny Car Center -sotkujen uusin käänne: Toimitusjohtajan ökypalkkoja vaaditaan takaisin - ”Ei muuta koulutusta kuin kansakoulu”
21.03.2019 klo 21:44
Konkurssipesän mukaan Markku Ritaluoma neuvotteli itselleen yli kaksinkertaisen palkan, kun surullisenkuuluisa autofirma oli jo kuoleman kielissä.
Konkurssipesä esittää uusia korvausvaatimuksia Sunny Car Center -jupakassa.
Kanteen mukaan Markku Ritaluomalla ei ollut perusteita sorvata itselleen kaksinkertaista palkankorotusta.
Ritaluoma on määrätty korvaamaan jo yli 6 miljoonaa euroa. Nyt häneltä vaaditaan yli 400 000 euroa lisää.
Arkistovideo: Sunny Car Centerin korvausoikeudenkäynti alkoi vuosi sitten Hämeenlinnassa. Myös entinen kuntapoliitikko Iiisakki Kiemunki oli vastaajana.
Tolpastaan kuuluisan hämeenlinnalaisen autokaupan Sunny Car Centerin konkurssipesä vaatii yhtiön ex-toimitusjohtajan Markku Ritaluoman palkankorotussopimusta peruttavaksi.
Kanteen mukaan Ritaluoman tekemällä sopimuksella ei ollut katetta, ja miehen tulee maksaa reilut 430 000 euroa takaisin. Asiasta kertoi ensimmäisenä STT.
Sunny Car Centeristä piti vuosikymmenen alkupuolella tulla Suomen suurin autokauppa. Hankkeen kustannusarvio oli kymmeniä miljoonia euroja, mutta Ritaluoman johtama yhtiö ei koskaan saanut rakennusta ja bisnestä pystyyn. Sunny Car Centerin talousvaikeuksia jäi symboloimaan mainostolppa. Tolppa kaadettiin maan tasalle vuonna 2016, koska siinäkin ilmeni rakenteellisia ongelmia.
Sunny Car Centerin jälkivaiheet saivat aikaan pitkällisen oikeusväännön, jonka tiimoilta Ritaluoma on toistaiseksi määrätty maksamaan yli 6 miljoonan euron korvaukset konkurssipesälle. Ritaluoma toimi osakeyhtiölakia vastaan, kun johti yhtiötä.
Vireille pannussa kanteessa on kyse Ritaluoman työsopimuksesta vuodelta 2013. Toimitusjohtaja neuvotteli itselleen yli kaksinkertaisen palkan. Nettopalkka nousi 9 000 eurosta 20 000 euroon kuukaudessa.
Kanteen mukaan yhtiö oli Ritaluoman palkankorotusaikaan ylivelkaantunut ja maksukyvytön, kuten se oli ollut koko toiminta-aikansa. Kanteen laatinut pesänselvittäjä, asianajaja Jorma Tuomaala väittää, että tarkoitus oli siirtää omaisuutta pois velkojien ulottuvilta. Kanteen mukaan Ritaluoman olisi pitänyt olla tietoinen, että kohtuuttomien palkkojen maksaminen kurjistaa yhtiön taloustilannetta entisestään.
Sunny Car Centerin mainostolpasta tuli turvallisuusuhka, kun sen rakenteissa ilmeni ongelmia. Tolppa purettiin.Sunny Car Centerin mainostolpasta tuli turvallisuusuhka, kun sen rakenteissa ilmeni ongelmia. Tolppa purettiin.
Sunny Car Centerin mainostolpasta tuli turvallisuusuhka, kun sen rakenteissa ilmeni ongelmia. Tolppa purettiin. ESKO TUOVINEN
”Palkkaa pikemminkin laskettava”
Tuomaala perustelee, miksi hän pitää Ritaluoman palkankorotusta kohtuuttomana.
– Vastaajan työsuhde yhtiöön ei ollut erityisen pitkä, eikä hänellä ollut muuta koulutusta kuin kansakoulu, kanne väittää.
– Koska yhtiön taloudellinen tilanne oli jatkuvasti heikentynyt, tästä pääasiallisessa vastuussa olleen vastaajan palkkaa olisi tullut pikemminkin laskea.
Kanteen mukaan Ritaluoma on työllään lähinnä aiheuttanut vahinkoa yhtiölle.
Ritaluoma kiistää kanteen vaatimukset perusteiltaan ja määrältään. Ex-toimitusjohtajan mukaan oikeuden pitäisi huomioida, että Sunny Car Centerille oli tapahtuma-aikaan luvattu yli 70 miljoonan euron ulkomaiset investoinnit. Ritaluoma väittää, että tämä investoija hyväksyi palkankorotuksen.
Juttua muokattu 22.3. kello 9.58. Täsmennetty, että palkasta puhuttaessa kyseessä on nettopalkka. - Anonyymi
Työmies on palkkansa ansainnut sanotaan. Ihmetyttää vaan että tuplakorotus on mennyt läpi kaupungin hallituksessa. Luulisi kaupungilla olevan tärkeämpiäkin raharekiä kuin Ritaluoman palkankorotus ja vielä tuplana.
- Anonyymi
Hyvin on tullut selväksi Persujen kuviot Pilkkalan johdolla. Tukea riitti ja sitten todella hämärä käry ja SCC tuomio. Kuka löytää salatun totuuden?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvin on tullut selväksi Persujen kuviot Pilkkalan johdolla. Tukea riitti ja sitten todella hämärä käry ja SCC tuomio. Kuka löytää salatun totuuden?
Hyvin on tullut selväksi Ritskun ylivertaiset kuviot Kierukan avulla. Tukea riitti Kiemungille Kokoomuksen ja omien Demujen kautta ja sitten todella hämärä käry ja SCC tuomio. Kuka löytää salatun totuuden?
- Anonyymi
Hölmöläisten bisneksiä ja meni henkilöihin kuin häkä, ikään, sukupuoleen, poliittiseen kantaan tai yritysmaailmassa saatuu kokemukseen huolimatta.
- Anonyymi
Hyvin on tullut selväksi Ritskun ylivertaiset kuviot Garyn avulla. Tukea riitti Garylle Perziikkien kautta ja sitten todella hämärä käry ja SCC tuomio. Kuka löytää salatun totuuden?
- Anonyymi
Niinkuin jo tuolla aiemminkin sanoin, sanon taas uudelleen:
Hyvin on tullut selväksi Ritskun ylivertaiset kuviot Kierukan avulla. Tukea riitti Kiemungille Kokoomuksen ja omien Demujen kautta ja sitten todella hämärä käry ja SCC tuomio. Kuka löytää salatun totuuden?
- Anonyymi
SCC Pyloni oli ihan kiva katsella myös Kälpäneentieltä päin Kirstulan kartanon kohdalta kun sen tolpan päässä paloi valo. Se oli niin kodikasta ja loi uskoa tulevaisuuteen. Sitten se valo sammui. Kävimme katsomassa onko polttimo kärähtänyt. Pylonin Sunny Car Center mainoslakanat oli osittain irti ja lepatti tuulessa. Tuli ahdistava olo. Aavistin, että nyt eiole kaikki kunnossa ja tästä ei hyvää seuraa. Sitten tulikin jo uutisia, rahoittajakandidaateista Arapiprinssi oli jäänyt auton alle, Jomo Kenyatta olli joutunut linnaan, Garlo Ponti oli kateissa muuten vaan, Marko Polo oli matkoilla... Seuraava huomioni oli, että se vitun tolppa oli nurin.
- Anonyymi
Sunny Car Centerin pylväs riemastuttaa yhä somessa – maankuulu mainostolppa siirretään Lahdesta Rovaniemelle.
Aikanaan Hämeenlinnan epäviralliseksi maamerkiksi noussutta tolppaa on käytetty somessa muun muassa valomiekkana.
Sunny Car Center19.4.2018 klo 15.01päivitetty 19.4.2018 klo 15.42
Meemikuva Sunny Car Centerin pylväästä.
Facebook-ryhmässä mainostolpan on epäilty päätyneen Marsiin.Pelastetaan Sunny Car Center -ryhmä
Jaa artikkeli Facebookissa
65
Jaa artikkeli Twitterissä
Surullisen kuuluisa Hämeenlinnan Sunny Car Centerin mainostorni ei jää Lahteen.
Tavarataloketju Kärkkäinen halusi pystyttää 28 metriä korkean torin omaksi mainostornikseen moottoritien varteen Renkomäkeen, mutta yhtiö ei päässyt paikasta sopuun Lahden kaupungin kanssa.
Kaupunki osoitti tornille paikan Miekkiöntien risteyksestä, mutta Kärkkäinen olisi halunnut tornin tavaratalon toiselle puolelle, jotta se näkyisi moottoritielle. Kaupungin mukaan haluttu paikka ei kuitenkaan tule kysymykseen, sillä se on laajan piha-alueen ainoa viherkaistale.
Kärkkäinen aikookin nyt siirtää tornin Rovaniemelle rakenteilla olevan tavaratalonsa yhteyteen. Lahden kaupunki on kuitenkin vielä valmis keskustelemaan asiasta yrityksen kanssa ja etsimään mainostolpalle paikkaa Renkomäestä.
Sunny Car Centerin mainospyloni Hämeenlinnassa
Miki Wallenius / Yle
Hämeenlinnaan suunniteltu autokaupan suurkeskus Sunny Car Center kaatui aikanaan rahoittajien puutteessa konkurssiin. Ainoat näkyvät tulokset valtavasta hankkeesta olivat miljoonavelat ja reilut kolme vuotta Hämeenlinnan Kirstulassa nököttänyt mainostolppa.
Sunny Car Centerin konkurssiin liittyvä sotkuinen oikeudenkäynti saatiin päätökseen maaliskuussa. Kanta-Hämeen käräjäoikeuden on määrä antaa asiasta päätös tämän kuun lopulla.
Tolppa on edelleen someriemun lähde
Tolppa purettiin loppuvuodesta 2016 ja tavarataloketju Kärkkäinen osti sen.
Tolpasta tuli aikoinaan Hämeenlinnan epävirallinen maamerkki, josta riitti riemua etenkin sosiaalisessa mediassa. Siitä väännettiin lukuisia meemejä, ja sen pelastamiseksi perustettiin myös oma Facebook-ryhmä. (siirryt toiseen palveluun)
Meemikuva Sunny Car Centerin mainostolpasta.
Pelastetaan Sunny Car Center -ryhmä
Ryhmässä tolpalle on etsitty uutta käyttöä muun muassa Guggenheimin taidemuseon mainostolppana ja Tähtien sota -valomiekkana. Lisäksi pylvästä on ehdotettu elokuvan aiheeksi ja maailmankuulujen taideteosten osaksi. - Anonyymi
Tolppa on nykyisin Kärkkäissen ja tullee mainostolpaksi rovaniemen myymälään
- Anonyymi
Hyviä kirjoituksia ja kertovat kuinka syvällä Persut ja Ilkkala oli scc-casessa vaikka muuta esittävät vieläkin. Ilkkalan kannalta case päättyikin tuomioon ja sen pakottamana poistumiseen kokonaan politiikasta. Koko totuus ei vieläkään ole Persujen ja Ilkkalan osalta paljastunut.
- Anonyymi
Hyviä kirjoituksia ja kertovat kuinka syvällä KokDemut oli scc-casessa vaikka muuta esittävät vieläkin kunnes Persut ja Ilkkala heidät paljasti.
Ilkkalan kannalta case päättyikin aiheettomasti pikku tuomioon toisin kuin erään Demari-Pienliikemiehen ja sen ison tuomion pakottamana poistumiseen kokonaan politiikasta.
Koko totuus ei vieläkään ole KokDemujen osalta paljastunut.
Kiitos viestiketjun avaajalle ja ennenkaikkea Lululle ja Karille oikeamielisten ja rehellisten kuntalaisten puolesta, oikein hyvää jatkoa sinne eduskuntaan molemmille ! :)
- Anonyymi
Hyviä kirjoituksia ja kertovat kuinka syvällä Perzuikit oli scc-casessa . Ilkkalan kannalta case päättyikin hienosti suureen tuomioon ja sen ison tuomion pakottamana poistumiseen kokonaan politiikasta.
Koko totuus ei vieläkään ole perziikkien osalta paljastunut.
Kiitos viestiketjun avaajalle ja ennenkaikkea Oikeuslaitokselle oikeamielisten ja rehellisten kuntalaisten puolesta Ilkkalan tuomiosta. - Anonyymi
Tällä tarinalla Sunny Car Center sai jatkoaikaa
30.09.2014 klo 18:58
Kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja ilmaisi huolensa Sunny Car Centerin ”Sambian-rahoihin” liittyvästä maineriskistä jo ennen kohua.
Hämeenlinnan kaupunki ja jättimäisen autotalohankkeen taustalla oleva Sunny Car Center sopivat 5. toukokuuta 8,4 miljoonan euron tonttikaupasta, minkä myötä Kirstulassa sijaitseva 163 406 neliömetrin tontin oli määrä siirtyä kaupungilta yhtiön omistukseen. Miljoonakaupan takarajaksi sovittiin 4. heinäkuuta.
Heinäkuu koitti, mutta tonttirahoja ei kuulunut. Sunny Car Centerin toimitusjohtaja Markku Ritaluoma ilmoitti ”kansainvälisen rahoituksen” viivästyneen, mutta vakuutteli rahoituksen järjestyvän viimeistään 11. elokuuta mennessä, jolloin Hämeenlinnan kaupunginhallituksen oli määrä pitää seuraava kokouksensa.
– Kauppasumman maksun viivästyksen syy on kansainvälisen rahoituksen aikataulutuksen järjestäminen investorin taholta. Sunny Car Center pyrkii suorittamaan maksun mahdollisimman pikaisesti Hämeenlinnan kaupungille, Ritaluoma ilmoitti 4. heinäkuuta yhtiön verkkosivuilla julkaistussa tiedotteessa.
Pari päivää myöhemmin Ritaluoma ilmoitti, että hänellä on hyviä uutisia: rahoitus on tulossa ”toiselta puolelta maapalloa”.
Kokoomus ja SDP luottivat
Kun Ritaluoma osallistui 11. elokuuta kaupunginhallituksen kokoukseen, rahoituksen järjestymiseen liittyneet ”hyvät uutiset” olivat vaihtuneet ”uutisiin”.
Rahoitus oli edelleen järjestymässä, mutta matkaan oli tullut jälleen mutkia – tai ainakin hidasteita.
Ritaluoma esitteli kaupunginhallitukselle kaksi mahdollista rahoittajaa, joista toinen oli Sambian ex-presidentin Frederick Chiluban leski Regina Chiluba.
Mahdolliset rahoittajat tekivät kaupunginhallitukseen tarvittavan vaikutuksen, sillä se päätti myöntää yhtiölle maksuaikaa syyskuun loppuun saakka.
Yhtiölle myönnettävän jatkoajan puolesta äänestivät kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Rautio (kok), Sari Myllykangas(sd), Satu Aaltonen(sd), Sirpa Laakso(sd), Anna-Kaisa Häppölä (sd), Tapio Vekka (kok) ja Juha Kallioinen(kok).
Ei-kannan ottivat varapuheenjohtaja Lulu Ranne (ps), Kari Ilkkala(ps), Ritva Oinonen(vas) ja Hannu Kärppänen (kesk).
”Ihan käsittämätöntä”
- Ei tätä voi järjellä selittää, kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Lulu Ranne sanoo.- Ei tätä voi järjellä selittää, kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Lulu Ranne sanoo.
- Ei tätä voi järjellä selittää, kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Lulu Ranne sanoo. TARJA HEINONEN
Ranteen mukaan hänelle ei tullut yllätyksenä, että kaupunginhallitus päätti kaikesta huolimatta myöntää Sunny Car Centerille lisää maksuaikaa.
– Tässä on uskottu niin ihmeellisiä tarinoita ja satuja, että en yhtään ihmetellyt, että samalla linjalla jatkettiin loppuun asti, Ranne sanoo.
Kaupunginhallituksen elokuun ensimmäinen kokous oli Ranteen mukaan ”melkoinen show”.
– Hävettää muiden puolesta. Mahdollisista rahoittajista näytettiin diat, mutta mitään varmistettavia dokumentteja ei esitetty. Molemmat esitykset olivat sellaisia, ettei kukaan itseään kunnioittava liikemies tai maalaisjärjellä ajatteleva, asiaan hiemankin perehtynyt poliitikko, voisi laskea mitään niiden varaan, Ranne sanoo.
Ranne myöntää, ettei kaikkia Sunny Car Centeriin liittyviä asioita pysty yksinkertaisesti selittämään järjellä.
– Jos tavalliset ihmiset, joilla on selkärankaa ja moraalia, katsovat näitä viimeisimpiä kuvioita, niin onhan tämä ihan käsittämätöntä. Ei tätä voi järjellä selittää, Ranne sanoo.
Kaupungin maine pelissä
Ranne varoitti kaupungin johtoa jo reilusti ennen kuin Ritaluoma kertoi julkisuudessa maksaneensa poliisin varoituksesta huolimatta 336 000 euroa Regina Chiluban asianhoitajaksi esittäytyneen Mark Wilsonin ilmoittamalle eteläafrikkalaiselle tilille, jotta Chiluba voisi sijoittaa 33,6 miljoonaa euroa Hämeenlinnaan.
Ranne ilmoitti eriävän mielipiteensä asiassa 11. elokuuta pidetyn kaupunginhallituksen kokouksen yhteydessä.
– Yhden 11.8.2014 esitetyn mahdollisen sijoittajan tausta on hankkimiemme tietojen perusteella sellainen, ettei kaupungin tule missään olosuhteissa olla tekemisissä tällaisen tahon kanssa. Kaupungin ei myöskään tule hyväksyä yhteistyötahoja, joiden kumppanit eivät ole luotettavia, Ranne perusteli kantaansa.
Ranne muistutti kaupunginhallitukselle, että Hämeenlinnan kaupungille muodostuu esitettyjen tietojen valossa jatkuvasti kasvava vastapuoli- ja maineriski.
– SCC:n mahdollisuudet viedä rakennushanke menestyksellisesti ja tontin kauppakirjan mukaisesti loppuun ovat erittäin heikot. --- SCC hakee rahoitusta sellaiselta ulkomaiselta taholta, jonka rahojen alkuperän tullessa julkiseksi Hämeenlinnan kaupungin maine vahingoittuu vakavasti, Ranne perusteli.
MARKO-OSKARI LEHTONEN
[email protected] - Anonyymi
syyskuu 5, 201414:21
Sambialaissekoilu kuohuttaa Hämeenlinnassa
PS ARKISTO
Politiikka
Hämeenlinnan Sunny Car Centerin sambialaissekoilut ovat olleet näkyvästi esillä valtakunnanmediassa. Kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtajan Lulu Ranteen mukaan nyt pintaan noussut uutisointi on vain jäävuoren huippu sotkussa, joka on kuin suoraan vanhasta suomalaisesta veijarikomediasta.
Kaikki alkoi kesäkuussa 2010 Hämeenlinnan apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuon (kok.) tuotua kaupunginhallitukseen aiesopimuksen Kirstulan alueelle toteutettavasta suuresta autokauppakeskuksesta. Hämeenlinnan kaupunginvaltuusto näytti hankkeelle vihreää valoa ja hyväksyi aiesopimuksen syyskuussa.
– Perussuomalaisten valtuustoryhmässä aloimme ihmetellä jo ennen kuntavaaleja, kun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Iisakki Kiemunki (sd.) meni Sunny Car Center Oy:n hallitukseen. Oli vähintäänkin outoa, miten yksi yrittäjä sai näin erityisen aseman kaupungin päätöksenteossa, Lulu Ranne muistelee.
Tuosta tilanne rupesi nopeasti pahenemaan, kun SCC:n toimitusjohtaja Markku Ritaluoma alkoi esitellä päättäjille suureellisia lupauksia nimettömäksi jääneistä ulkomaisista ”varmoista sijoittajista”, jotka aina vetäytyivät tai suunnitelmat muuten viivästyivät SCC:stä riippumattomista syistä.
– Sijoittajat eivät ole esimerkiksi näyttäytyneet nykyiselle kaupunginhallitukselle, eikä konkreettisia ja varmoja dokumentteja hankkeen koko rahoitukseen sitoutuneista investoreista ole näkynyt, Ranne painottaa.
Viimeinen niitti
Seuraavan kerran SCC:n asia oli valtuuston käsiteltävänä kesäkuussa 2012. Silloin ei enää oltukaan päättämässä, myydäänkö tonttia, vaan millä ehdoilla. Hyväksyessään tonttikaupan ehdot kaupunginhallitus pani täytäntöön valtuuston päätöstä.
Lopullisesti tilanne räjähti käsiin tämän vuoden kesäkuussa, kun apulaiskaupunginjohtaja Isosuo aivan yllättäen esitti, että kaupungin vastuulla olevat infratyöt annetaan suoraan Ritaluoman valitsemalle urakoitsijalle hoidettavaksi ilman kilpailutusta. Lulu Ranne jätti asiasta tuolloin eriävän mielipiteen.
Elokuussa Ritaluoma esitteli kaupunginhallitukselle uuden rahoittajakandidaatin, sambialaisen Mrs. Regina Chiluban, jolla hän itse myönsi olevan talousrikostaustaa. Valtakunnallista huomiota juttu sai, kun rouva Chiluban tiedottaja ilmoitti, ettei tämä ole sijoittamassa hankkeeseen 33,6 miljoonaa euroa eikä ole koko hankkeesta koskaan kuullutkaan.
– Perussuomalaisille viimeinen niitti oli se, kun saimme kuulla, että hankkeelle esitetty rahoittajataho oli hämärä ja talousrikostaustainen, eikä muistakaan uusista ja vakuuttavista rahoittajista ollut varmuutta. Kaupungin vastapuoliriskin kannalta on se ja sama, onko Mrs. Chiluballa todella rahaa sijoittaa SCC:iin, vai onko Ritaluoma mennyt ns. ”nigerialaisvipuun”, Ranne sanoo.
– Kaupunki ei voi olla missään tekemisissä yrityksen kanssa, jonka toiminta ei ole kaikin puolin päivänvalon kestävää. Kannattaa miettiä myös sitä, mistä SCC:n tilille tulleet rahat ovat tulleet ja mihin ne ovat ovat menneet.
Kokoomus ja demarit ”pääpiruina”
Perussuomalaiset Lulu Ranne ja Kari Ilkkala ovat esittäneet SCC:n toimintatapoja vastaan julkisesti kritiikkiä jo vuodesta 2010. Kokoomus ja demarit sen sijaan ovat ajaneet hanketta kuin käärmettä pyssyyn vielä senkin jälkeen, kun vastapuoli on menettänyt kaiken uskottavuutensa kenen tahansa rationaalisen toimijan silmissä.
Kirjoitus on julkaistu Perussuomalainen 11/2014 -lehdessä.
MIKA MÄNNISTÖ - Anonyymi
Persut tukivat melkein loppuun asti. Hyvä että saadaan kertovia dokumentteja myös suoleen. Vielä puuttuu Kari Ilkkalan loppu elikkä SCC tuomio.
- Anonyymi
Eikö Zambialan autokauppiaista koostettu konsertio olis voinut järjestää Ritaluomalle pikavippinä 8,4 miljoonaa € autotalotontin ostoon? Luulis Zambialaisilla olevan hynää kuin hunajaa?
- Anonyymi
Uskot vieläkin huijausrahaan ja niin teki Persu nero tuomioon saakka. Olet Persu.
- Anonyymi
Kuulema Kokoomus ja demarit olu ”pääpiruina” SCC fiaskossa.
Perussuomalaiset Lulu Ranne ja Kari Ilkkala ovat esittäneet SCC:n toimintatapoja vastaan julkisesti kritiikkiä jo vuodesta 2010. Kokoomus ja demarit sen sijaan ovat ajaneet hanketta kuin käärmettä pyssyyn vielä senkin jälkeen, kun vastapuoli on menettänyt kaiken uskottavuutensa kenen tahansa rationaalisen toimijan silmissä. - Anonyymi
Aurinko pilkistää jättiautokaupalle
1.7.201100:00 SUNNY CAR CENTERAUTOKAUPPAHÄMEENLINNA
Mahtipontinen Sunny Car Center nytkähti eteenpäin.
Mitä kuuluu Sunny Car Centerille? Hämeenlinnaan suunnitellusta autokaupan keskuksesta piti tulla Euroopan suurin lajissaan (Talouselämä 10/2011). Konseptiin kuuluu autojen myynnin, huollon ja katsastuksen lisäksi viihtymispalveluja perheille.
Maaliskuussa Sunny Car Center Hämeenlinna Oy :n toimitusjohtaja Markku Ritaluoma lupaili julkistaa ensimmäiset hankkeeseen sitoutuneet sijoittajat. Tuolloin hän arvioi, että rahaa hankkeeseen pitäisi löytyä 100 miljoonaa euroa.
Nyt hän ei kommentoi rahoitustilannetta. Yhteistyösopimuksia on kuitenkin syntynyt kauppakeskuksen tekniseen toteutukseen liittyen ABB:n ja Siemensin kanssa.
Virkakoneistokin jyllää hankkeen puolesta. Hämeenlinnan kaupunginvaltuusto hyväksyi juhannuksen alla kaavamuutoksen uudelle autokaupan alueelle. Autokauppakeskuksen rakennusoikeus kasvoi jo 120 000 kerrosneliöön.
Entäs tulevat vuokralaiset?
Ritaluoman mukaan Hämeenlinnasta hankkeeseen on tulossa ainakin kaksi autokauppaa. Lisäksi Sunny Car Centeriin on tulossa kaksi valtakunnallisesti toimivaa autotaloa. Yritysten nimiä hän ei kerro.
Mazdaa ja Skodaa edustava Hämeen Tehoauto Oy on esimerkki autokaupasta, jota hankkeen pitäisi kiinnostaa. Nykyinen autotalo on Kaurialan alueella, jonka Hämeenlinnan kaupunki haluaa kaavoittaa asunnoiksi.
"Meillä ei ole sopimusta, ainakaan vielä", sanoo Hämeen Tehoauton toimitusjohtaja ja omistaja Jukka Aalto .
Tehoauton sijainti on Aallon mukaan hyvä, mutta tilat pitäisi restauroida. Mahdollinen maan arvonnousu houkuttelee, mutta Sunny Car Center -hankkeeseen lähtemisessä on Aallon mukaan vielä useita mutkia. Yksi epäilyksen aihe on saman katon alle joutuminen muiden autokauppojen kanssa.
Aalto on neuvotellut Sunny Car Centerin markkinointijohtajan Esko Kiesin kanssa viimeksi pari viikkoa sitten ja kiittää miehen tapaa edistää hanketta.
"He kyllä ovat valmiita kuuntelemaan kauppiaita." - Anonyymi
ERIÄVÄ MIELIPIDE SUNNY CAR CENTERIN TONTTIKAUPASTA 11.8.2014
7.11.2014
KH 11.8.2014 §268 Sunny Car Center Hämeenlinna Oy:n autotalohanke
Kaupunginhallituksen päätös antaa Kirstulan tonttikaupalle jatkoaikaa 30.9.2014 asti.
Perustelut
SCC:n ja sen edustajien toiminta koko hankkeen ajan sekä 11.8.2014 kh:lle esitetyt tiedot osoittavat, että Hämeenlinnan kaupungille muodostuu jatkuvasti kasvava vastapuoli- ja maineriski.
Vastapuoliriski muodostuu siitä, että SCC:n mahdollisuudet viedä rakennushanke menestyksellisesti ja tontin kauppakirjan ehtojen mukaisesti loppuun ovat erittäin heikot. On alueen ja kaupungin kehityksen kannalta erittäin vahingollista, jos tontti vakuutena ja mahdollisesti osin rakennettuna päätyy SCC:n ulkomaisten velkojien haltuun.
Tonttikaupan toteuduttua kaupungilla ei ole enää mitään keinoja hallita vastapuoliriskiä.
Maineriski muodostuu siitä, että SCC hakee rahoitusta sellaiselta ulkomaiselta taholta, jonka rahojen alkuperän tullessa julkiseksi Hämeenlinnan maine vahingoittuu vakavasti. SCC:llä on vastaava maineriski, joka toteutuessaan edelleen heikentää yhtiön mahdollisuuksia hankkia puuttuva loppurahoitus, näin kasvattaen edelleen kaupungin vastapuoliriskiä.
Tarkemmat perusteet:
1 SCC:n edustajat eivät ole esittäneet kaupunginhallitukselle dokumentteja varmoista ja sitoutuneista sijoittajista tonttikaupan 8,4M€:n taikka koko hankkeen 130 – 160M€:n rahoituksen osalta, vaan ainoastaan mahdollisia lainaajia, joiden luotettavuutta annettujen tietojen perusteella ei ole voinut varmistaa. Mahdollisesti saatavat summat, joita kaupunginhallitukselle on esitelty, ovat vain noin 20-30% koko hankkeeseen tarvittavasta summasta. SCC ei ole löytänyt täyttä rahoitusta neljään vuoteen, mutta on nyt ottamassa lyhytaikaista rahoitusta ehdoilla, jotka ajavat yhtiön rahoituskriisiin hyvin nopeasti ellei loppua rahoitusta löydy pian.
2 Yhden 11.8.2014 esitetyn mahdollisen sijoittajan tausta on hankkimiemme tietojen perusteella sellainen, ettei kaupungin tule missään olosuhteissa olla tekemisissä tällaisen tahon kanssa. Kaupungin ei myöskään tule hyväksyä yhteistyötahoja, joiden kumppanit eivät ole luotettavia.
3 SCC ei ole toimittanut kaikkia rakennusluvan edellyttämiä asiakirjoja kaupungin rakennusvalvontaan. Rakentaminen ei voi alkaa ennen kuin kaikki vaadittavat laskelmat, selvitykset ja suunnitelmat on toimitettu viranomaisille. Rakennuslupa raukeaa 21.11.2014, eikä hallitukselle ole esitetty sellaisia tietoja, joiden perusteella rakentaminen olisi todella alkamassa. SCC:n edustajat ovat vuodesta 2012 alkaen antaneet medialle valheellisia lausuntoja, joiden mukaan rakentaminen voi alkaa vaikka heti.
4 SCC ei ole koko prosessin aikana osoittanut olevansa luotettava yhteistyökumppani. Sopimuksia ei ole noudatettu asianmukaisesti, pyydettyjä dokumentteja ei ole toimitettu, osakeyhtiölakia ei ole noudatettu, eikä sovituista sitoumuksista ja lupauksista ole pidetty kiinni.
Kaikki edellä oleva huomioiden on kaupungin edun mukaista purkaa tonttikauppa välittömästi ja käynnistää alueen kehittäminen tasapuolisesti kaikkien kiinnostuneiden yrittäjien kanssa. Jatkossa on välttämätöntä, että kaupunki kiinnittää erityistä huomiota siihen, että se tarkastaa etukäteen mahdollisten yhteistyökumppaneittensa luotettavuuden.
Tämä eriävä mielipide on liitettävä pöytäkirjaan.
Kari Ilkkala Lulu Ranne- Anonyymi
Tämä oli hyvä. Viimein Persut heräsi ja vastusti kun kannattivat siihen asti. Kauan kesti. Vielä puuttuu Kari Ilkkalan kannalta tuomio rikoksesta.
- Anonyymi
Miksi persut tuki ja vastusti ja miksi Ilkkala lankesi ansaan. Muka. Koko totuus esiin !!!!!
- Anonyymi
Tämän ketjun todistsaineiston perusteella katson, että Kokkelidemu koalitio eliää harhamielisyydessä ja illuusiossa ettei Ritsku Ritaluoma Hml kaupungin valtuusto, - akseli ksettanut kaupunkia tahtomasti vaan vaan tahalisesti...
- Anonyymi
Kiitos Kari. Kiitos Lulu.
Tämän ketjun todstaniston mukaan te kumpikin olette SANKAREITA:
Lulu on kaunis, ruskeat silmaät, suloinen, aseistariisuva hymy.. KANSANEDUSTAJA
ja Kari Ilkkala sinä Jumalan pahantorjunta panssarintorjunttykki,,,, KIITOS, KIITOS, KIITOS"...me knntamme sinua, HML Persut, HML Kokooms, HML, Demarikusipäät, HML Viherpersereiäiät- Anonyymi
Persu kirjoitti minkä älynlahjoillaan kykeni ja voimia koetteli. Peruskoululaisten tasoa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persu kirjoitti minkä älynlahjoillaan kykeni ja voimia koetteli. Peruskoululaisten tasoa!
⬆️ KokDem-Ääliötrolli oksensi oman aivopierunsa minkä älynlahjoillaan kykeni ja voimia koetteli. Peruskoululaisten tasoa!
Erittäin naurettavaa ja heikkolahjaista KokDem-puolustelua suoraan aamuyön pikkutunneilta, jatkat aina vaan samaa ala-arvoista trollityyliä, yritä ryhdistäytyä, mene nukkumaan ja laita korkki kiinni, älä ota enää !
- Anonyymi
Perzuikki -Ääliötrolli oksensi oman aivopierunsa minkä älynlahjoillaan kykeni ja voimia koetteli. Peruskoululaisten tasoa!
Erittäin naurettavaa ja heikkolahjaista Perziikki-puolustelua suoraan aamuyön pikkutunneilta, jatkat aina vaan samaa ala-arvoista trollityyliä, yritä ryhdistäytyä, mene nukkumaan ja laita korkki kiinni, älä ota enää !- Anonyymi
Otahan nyt lämmintä maitoa ja lääkkeesi kokkelireppana sossun elätti, mopedinrakastaja ja laita kypärä tyhmään päähäsi ettei tule kuhmuja
- Anonyymi
Sunny Car Center himoitsee Lammaskallion louhintakiveä
22.11.2013 00:00Susanna Lähdekorpi
Katumalla louhittavan Lammaskallion kiviaines kiinnostaa niin autokaupan keskusta Kirstulaan suunnittelevaa Sunny Car Centeriä (SCC) kuin Hämeenlinnan kaupunkiakin.
– Sieltä saatava tunnelikivi olisi erinomainen kiviaines käyttää Kirstulassa infran rakentamiseen. Tällä kiviaineksella saisimme meidän hulevesiojamme noin 700 000 euroa halvemmaksi kuin stabiloimalla. Se on hurja säästö, kertoo SCC:n toimitusjohtaja Markku Ritaluoma.
Noin 800 metriä pitkän hulevesiojan stabilointi kalkkisidosaineella maksaisi SCC:n saaman tarjouksen perusteella reilut 1 miljoonaa euroa.
– Olemme tehneet koekuoppia tontilla, joka on savista ja jossa on paljon humusta joukossa. Olen saanut insinööreiltä alustavan tiedon, että kyseinen kiviaines soveltuisi hyvin hulevesiojan tekemiseen, Ritaluoma kertoo.
Alueelle tulee myös hulevesiallas.
Kiviaineksen myyntiä selvitellään
Hämeenlinnan kaupunki puolestaan olisi kiinnostunut käyttämään kiviainesta muun muassa Moreenin alueen tienpohjiin ja mahdollisesti Kantolan tapahtumapuiston maapohjan muokkaukseen tai varastoimaan sitä tulevaa käyttöä varten.
– Tunnelikiveä on tietojeni mukaan saatavilla 100 000 tonnia. Meille mahtuisi vaikka kaikki. Vielä ei ole tarkkaa selvyyttä, koska sitä saisi, myydäänkö sitä meille ja mitä se maksaisi. Käsittääkseni kaupunki on varannut osan siitä, Markku Ritaluoma sanoo.
Lammaskallion alle rakennettavan ja valtion salaiseen käyttöön tulevan luolan louhintatöiden pääurakoitsijana toimii Lemminkäinen Infra oy. Louhintatyöt kestävät tammikuulle 2015 asti.
Toisin kuin SCC:n toimitusjohtaja Markku Ritaluoma aiemmassa haastattelussa väitti (HäSa 15.11.), Pöyryllä ei ole sopimusta Kirstulan alueen ojan ja hulevesialtaan suunnittelusta Sunny Car Centerin kanssa.
– Tästä suunnittelutyöstä on tehty sopimus Hämeenlinnan kaupungin ja Pöyryn välillä, ja sopimuksen mukaiset työt suoritetaan asianmukaisesti sovitussa aikataulussa. Näin ollen hanke ei ole viivästynyt Pöyrystä johtuvasta syystä, kuten Ritaluoma virheellisesti artikkelissa väitti, toteaa Pöyry CM oy:n toimitusjohtaja Valtter Kari.
Tällä hetkellä Pöyryllä ei ole yhtään sopimusta SCC:n kanssa. Aiemmin Pöyry on tehnyt SCC:lle suunnittelu- ja konsulttitöitä.
Tonttikaupat vielä tänä vuonna
Markku Ritaluoma vakuuttaa, että SCC tulee tekemään maakaupat Kirstulan tontista kaupungin kanssa vielä tämän vuoden puolella.
– Ennen vuodenvaihdettahan sen pitää väkisin olla. Kyllä sen on pakko lupaus olla, että asia järjestyy. Se on meillä työn alla, toimitusjohtaja sanoo.
Kaupungin budjetti-infossa lokakuun lopulla apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo oli todennut, että SCC:n kanssa on tähän mennessä ollut sovittuna kaikkiaan kolme kaupantekotilaisuutta.
– Melkein aina perumisen syyt ovat SCC:llä liittyneet johonkin rahoituksen loppurutistuksiin, Isosuo kertoo.
Kaupunki uskoo yhä hankkeeseen
Isosuo sanoo neuvotelleensa Ritaluoman kanssa kaupantekopäivästä viimeksi tiistaina.
– Pyysin häntä tekemään esityksen, koska kauppa tehtäisiin. Kauppakirjaluonnos on lähetetty SCC:lle. Odotan nyt sieltä päin yhteyttä. Kaupunginhallituksen keväisellä päätöksellä kaupunki ei sitoudu minkäänlaiseen infran rakentamiseen ennen kuin tonttikauppa varmistuu, Isosuo sanoo.
Hän ei kuitenkaan ole huolestunut tilanteesta.
– Uskon, että hanke toteutuu. Ei tätä näin vahvasti väännettäisi, jos ei oltaisi ihan tosissaan. Ei viivästymisestä aiheudu kaupungille mitään vahinkoa. Meillä on vain voitettavaa. Iso kiinteistö tuo kiinteistöveroja ja työpaikkoja. Tämä on hanke, jota kannattaa ilman muuta edistää.
Ritaluoma kertoo, että autokaupan keskuksen vuokrattavista tiloista noin 40 prosenttia on jo vuokrattu ja sopimukset on allekirjoitettu.
Ritaluoma on aiemmin (HäSa 15.11.) luvannut julkistaa vuokralaiset maakauppojen yhteydessä. Samassa yhteydessä kaupunki myy pois yhtiöstä omistamansa osakkeet. (HäSa) - Anonyymi
Ritaluoman mukaan Kari ja Lulu kaatoivat SCC hankkeen laittamalla totuuden mukaisia tietoja Sambiann Sanomiin. Mikäli näin tosiaankin on niin meidän kaikkien Hämeenlinnalaisten yli puoluerajojen ja uskontokuntien tulee laittaa kädet kyynärpäitä myöten ristiin ja kiittää korkealla äänellä toistuvasti Lulua ja Karia!
KIITOS LULU KIITOS LULU KIITOS LULU KIITOS LULU KIITOS LULU !!!!!!
KIITOS KARI KIITOS KARI KIITOS KARI KIITOS KARI KIITOS KARI !!!!!! - Anonyymi
Sunny Car Centerin suureellisuus koukutti yritykset
11.11.2014 00:00Markku Uhari
Autokauppakeskus Sunny Car Center on henkilöitynyt pitkälti Markku Ritaluomaan. Hän ei kuitenkaan ole ollut hankkeessa missään vaiheessa yksin, sillä lukuisat yritykset ovat koko ajan olleet mukana autokauppakeskuksen kehittelyssä ja rahoittamisessa. Nyt, kun hanke on joutunut valtakunnallisesti kielteiseen julkisuuteen, ovat yhteistyökumppanit ottaneet etäisyyttä – ainakin julkisesti.
Käytännössä koko hanke olisi loppunut hyvin nopeasti, jollei yhteistyökumppaneita olisi ollut. Hämeenlinnan kaupunki on vain yksi monista SCC:ssä mukana olleista tahoista.
Hämeenlinnan apulaiskaupunginjohtajan Juha Isosuon mukaan kaupungin sitoutumiseen on koko ajan vaikuttanut se, että hankkeella on ollut merkittäviä yhteistyökumppaneita.
– Jos Sunny Car Center kaatuu, niin häviäjiä on paljon mutta voittajia hyvin vähän, Isosuo kertoo.
Osa kumppaneista tunnetaan, mutta vaillinaisten kaupparekisterimerkintöjen takia yhtiön nykyisistä osakkaista on vain valistuneita arvauksia.
Markku Ritaluoma uskoo kuitenkin edelleen vakaasti Sunny Car Center -hankkeeseensa, vaikka yhtiön tulos on hyvin negatiivinen.
– Pitää muistaa, ettei mikään projektiyhtiö tuota voittoa. Sitä jatkuvasti pääomitetaan ja tehdään velalla. Kyse on nyt rahasta, ja rahaa on maailma täynnä, Ritaluoma sanoo.
Suurin tukija on Siemens
Suurimpana rahoittajana Sunny Car Centerille on Markku Ritaluoman itsensä lisäksi toiminut saksalaisen teknologiajätin Siemens AG:n tytäryhtiö Siemens Osakeyhtiö.
Markku Ritaluoma kuvailee Siemensiä kaikkein merkittävimmäksi yhteistyökumppaniksi.
– Ilman Siemensiä Sunny Car Center -projektia ei olisi voitu luoda. Siemens on hankkeen sielu, Ritaluoma sanoo.
Siemens Osakeyhtiön viestintäpäällikön Eetu Helmisen mukaan yhtiö lähti mukaan Sunny Car Centeriin, koska se halusi päästä kehittämään entistä ympäristöystävällisempää energia- ja talotekniikkaa suuriin kiinteistöihin.
– Tarkoitus oli, että siihen kehitettäisiin uudenlaista teknologiaa, jota voisi hyödyntää erilaisissa liiketiloissa jälkeenpäin, Helminen kertoo.
Siemensin piti kehittää muun muassa biopolttolaitos, joka tuottaisi sähköä ja lämpöä. Lisäksi yhteistyö kattoi myös kiiteistön automaatio- ja talotekniikan.
Helmisen mukaan Siemens on rahoittanut SCC:tä lainaamalla sille rahaa. Lainasummia ei kerro Helminen eikä Ritaluoma. Toistaiseksi SCC ei ole maksanut Siemensille lainoja takaisin.
Siemens kuitenkin ilmoitti lopettavansa yhteistyön, kun elokuussa tulleet sambialaissijoitusepäilyt tulivat julkisuuteen. Sittemmin osoittautui, että Sunny Car Center oli joutunut huijatuksi.
– Taustalla on muitakin syitä, mutta me emme tee yhteistyötä, jos on edes epäilyä epäeettisestä toiminnasta, Helminen sanoo.
Ritaluoman mukaan Siemens on jo tehnyt SCC:n eteen työtä, jonka ansiosta autokauppakeskus on edelleen mahdollinen.
– Teknologian perusta on luotu, ja Siemens on edelleen merkittävä yhteistyökumppani. Jos Siemens vetäytyisi nyt, niin onhan heillä markkinoilla kilpailijansa, Ritaluoma toteaa.
Parmaa kiinnostaa suuri tilaus
Tilinpäätöstietojen mukaan betonielementtivalmistaja Parma oy:llä on saatavia yhtiöltä 744 000 euron edestä. Parman toimitusjohtajan Hannu Tuukkalan mukaan kulut ovat syntyneet hankkeen kilpailutus- ja suunnitteluvaiheessa.
– Parma on ollut hankkeessa mukana, kuten muissakin suurissa hankkeissa. Meille aikanaan tuli tarjouspyyntö aiheeseen liittyen, ja sen pohjalta lähdimme käymään keskusteluja, Tuukkala sanoo.
Tuukkalan mukaan hanke kiinnosti Parmaa, koska se voisi toteutuessaan olla suuri tilaus yhtiölle.
– Keskusteluyhteys on edelleen olemassa. Nähtäväksi jää, miten hankkeen käy, Tuukkala toteaa.
Ritaluoma kuvaa Parmaa “kullanarvoiseksi yhteistyökumppaniksi.”
– Parma on auttanut suunnittelussa loppuun saakka, Ritaluoma sanoo.
Kattokiista poisti Stora Enson
Stora Enso oli aikanaan mukana autokauppakeskuksen suuren puukaton suunnittelemisessa. Yhteistyö kuitenkin päättyi siihen, että Sunny Car Center irtisanoi yhtiön kanssa tehdyn sopimuksen.
Vuonna 2013 Stora Enson Building and Living -liiketoiminta-alueen johtaja kertoi Hämeen Sanomille, että katon suunnittelu oli vaikeaa, koska suunnitelman aikataulu oli hatara eivätkä suunnitelmien tekniset yksityiskohdat olleet riittäviä.
Ritaluoman mukaan Stora Enson kattosuunnitelmat eivät vastanneet suunnittelijan ja viranomaisten paloturvallisuusmääräyksiä, mikä johti sopimuksen purkamiseen.
Nyt Stora Enso vahvistaa, ettei sopimussuhdetta enää ole, eikä yhtiö kommentoi asiaa enempää.
Siivoupalvelut N-Cleaniltä
Turkulaislähtöinen siivousalan yritys N-Clean on pitänyt mainostaan Kirstulan pellolla sijaitsevassa mainospylväässä. Syksyllä yhtiö kuitenkin poisti kylttinsä. Ritaluoman mukaan mainos poistettiin erään N-Cleanin omistajan pyynnöstä.
– N-Cleanin toimitusjohtaja Rauno Nurmi on ollut alusta saakka minulle kuin veli. Yhteistyö hänen kanssaan on kiistatonta ja helposti sovittavissa, - Anonyymi
Hyvin tulee selväksi kuin Persut tukivat hanketta melkein loppuun asti ja viimeinen loppu oli tietysti Kari Ilkkalan tuomio ja sen jälkeen pakkolähtö pois politiikasta lopullisesti.
- Anonyymi
Hyvin tuli selväksi kuinka Persut vastustivat hanketta kun taas päinvastoin KokDemut tukivat lapsenuskoisesti aina katastrofin loppuun asti ja viimeinen loppu oli tietysti Pienliikemies Pertun tuomio ja sen jälkeen pakkolähtö pois politiikasta lopullisesti sekä Suurliikemies Riitanokan villi pakomatka aina Ameriikkkaan asti.
- Anonyymi
Sunny Car Centerin maat kiinnostavat jo muita
9.1.2015 00:00Markku Uhari
Apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuon mukaan Hämeenlinnan kaupunki on saanut yhteydenottoja alueesta, joka on toistaiseksi varattu Sunny Car Center -autokauppakeskukselle.
– Itse asiassa alueesta on ollut kiinnostunut eräs toinen autokauppa. Yksikään tonttikysely ei kuitenkaan ole niin suuri kuin Sunny Car Centerin maakauppa, Isosuo sanoo.
Isosuo ei kerro, mikä autokauppa alueesta on kiinnostunut. Hän ei kerro myöskään, kuinka suurta maa-aluetta on kyselty.
– Kyselyt ovat koskeneet tavallisen kokoisia tontteja. Kirstula on paikkana kiinnostava, Isosuo toteaa.
Kädet sidotut
Kirstulan aluetta voidaan toistaiseksi ainoastaan suunnitella, koska kaupungin kädet ovat sidotut ainakin SCC:n maa-alueen osalta. Sunny Car Centerillä on yhä 16,3 hehtaaria varattuna, koska keväällä solmittu tonttikauppa on edelleen voimassa.
Hämeenlinnan kaupunki haki kaupalle purkua lokakuun alussa Kanta-Hämeen käräjäoikeudesta.
Kaupanpurku ei ole kuitenkaan edennyt, koska Kanta-Hämeen käräjäoikeus ei ole saanut haastehakemusta toimitettua Sunny Car Center Hämeenlinna oy:n toimitusjohtajalle Markku Ritaluomalle.
– Hän (Ritaluoma) on soitellut uudenvuoden tienoilla. Hän on edelleen sitä mieltä, että tammikuun aikana hänellä on uusia uutisia asiasta, Isosuo kertoo.
Tilanne SCC:n ja kaupungin välillä yhä sama kuin aiemminkin: mikäli rahat tulevat tilille, voidaan asiasta keskustella. Hämeenlinnan kaupungin on loppuvuodesta määrä jatkaa Kirstulan alueen suunnittelua.
– Mihinkään tontinluovutuksiin emme tällä hetkellä voi lähteä, ennen kuin Sunny Car Center -projekti on valmis, Isosuo jatkaa.
Hämeen Sanomat ei perjantaina tavoittanut Markku Ritaluomaa.
Maakaupat suurimmat hankinnat
Juha Isosuo arvioi, että Hämeenlinna on rahallisesti “nollatilanteessa” Sunny Car Center -hankkeessa. Rahaa on mennyt vuosien aikana Kirstulan maiden hankintaan, mutta maat voidaan käyttää Isosuon mukaan muuhunkin.
Asuinalueeksi ei Kirstulan kolmio kelpaa muun muassa ratamelun takia, mutta alue soveltuu esimerkiksi kaupalliseen tai teolliseen käyttöön.
– Viime vuonnakin pystyimme hankkimaan aika paljon raakamaata, joka on tulevien vuosien kaupunkikehitykselle erittäin tärkeitä, Isosuo sanoo.
Mitä tulee virkamiesten työllistävyyteen Sunny Car Center -hankkeessa, niin Isosuon mukaan hankkeeseen kulutettu työaika on osa virkamiesten toimenkuvaa.
– Suurin osa virkamiesten työstä on hyödynnettävissä jatkossakin kaupunkisuunnittelussa. Kirstulan aluetta ei ole suunniteltu vain tätä varten, hän sanoo.
– Jotkut elinkeinohankkeet etenevät, mutta jotkut eivät. Yrittämättä ei yksikään hanke tule, mutta kaikki eivät tule yrittämälläkään perille asti. (HäSa) - Anonyymi
Rahoitushuijaukset ja tietovuoto
Kokenut liikemies Markku Ritaluoma joutui Sunny Car Centerin sijoittajia etsiessä usean huijauksen kohteeksi. Jotkut ovat spekuloineet onko Ritaluoma todella uhri vai huijari itsekin, mutta jälkimmäiselle vaihtoehdolle ei ole pystytty antamaan mitään näyttöä. Huomioon on otettava myös se, että suuri osa huijauksessa menetetyistä rahoista olivat hänen omiaan ja hän on joutunut ulosmittaamaan omaisuuttaan Sunny Car Centerin jälkisotkujen myötä.
Ilmi tulleita kansainvälisiä huijauksia tapaukseen liittyen on neljä kappaletta.
Sunny Car Centerillä oli vuonna 2013 tavoitteena saada 10 miljoonaa euroa yhtiöön sijoitettavaa rahaa. Toisin kuitenkin kävi, vaikka yhtiö maksoi etumaksuna 150 000 euroa afrikkalaismiehelle. Etumaksun vastineeksi yhtiö sai vain 94 500 euron edestä väärennettyjä 500 euron seteleitä. Poliisille tehtiin tutkintapyyntö asiasta.
Sveitsiläisessä hotellissa Ritaluoma luovutti miljoona euroa Philippe Darianille ja hänen olisi sopimuksen mukaan kuulunut saada 7-8 miljoonaa euroa sijoitustarkoituksissa. Luovutettu salkku oli kuitenkin täynnä väärennettyjä rahoja. Sveitsissä on poliisitutkinta asiasta.
Samantyylinen huijaus tapahtui, kun Alexander Zulermolle toimitettiin 87 000 euroa vakuusmaksuna 20 miljoonan euron sijoitusrahoja vastaan. Toimitettu Barcleys Bankin asiakirja oli kuitenkin väärennetty.
Kaikista tunnetuin ja eniten mediahuomiota kerännyt huijaus oli ns. nigerialaishuijauksen uhriksi joutuminen. Ritaluomaan oltiin aluksi puhelimitse yhteydessä ja ilmoitettiin, että Sambian entisen presidentin leski Regina Chiluba haluaa sijoittaa rahojaan Sunny Car Centeriin Lontoosta käsin. Luvattu sijoitussumma oli 33,6 miljoonaa euroa, kun ensin vakuusmaksu 336 000 euroa olisi toimitettu Eteläafrikkalaiselle tilille.
Pankki huomasi mahdollisen huijausyrityksen, jäädytti rahat ja ilmoitti poliisille. Poliisi suositteli Sunny Car Centeriä olla maksamatta summaa ulkomaille, koska oli todennäköistä, että kyseessä oli huijaus. Ritaluoma ei kuitenkaan uskonut poliisia tai muita varoittavia tahoja, vaan laittoi rahat maksuun. Huijauksen tuloksena yhtiö menetti rahat ja ei koskaan saanut luvattuja maksuja. Sunny Car Centeristä tulikin Suomen kuuluisin nigerialaishuijauksen uhri.
Viimeiseksi mainitusta huijauksesta tuli myös erityisen tunnettu, koska Hämeenlinnan kaupungin valtuuston jäsen Kari Ilkkala myönsi vuotaneensa salassa valtuuston kokouksen salassa pidettävää tietoa Zambian Watchdog -verkkolehdelle. Tietovuoto sisälsi epäilyn rahanpesusta kyseisiin sijoitusrahoihin liittyen. Koko sijoitus osoittautui myöhemmin kuitenkin kokonaan huijaukseksi, eli rahanpesu- tai muita rahoja ei ollut olemassa.
Tietovuototunnustuksen jälkeen Ilkkala erotettiin luottamustoimestaan. Ritaluoma syyttää Kari Ilkkalaa Sunny Car Centerin onnistumismahdollisuuksien pilaamisesta. Tietovuodon myötä mm. Siemens purki yhteistyösopimuksensa, eikä oikeita sijoittajia löytynyt tonttimaksun takarajaan mennessä. Kari Ilkkalan tietovuotoa käsitellään oikeudessa. Ritaluoma haluaa vahingonkorvauksia ja Hämeenlinnan kaupunki selvittää onko tietovuototapauksessa tapahtunut rikos.
Usko, toivo, raha
Hämeenlinnan maamerkistä ei siis lopulta tullut mitään. Hanke kaatui rahoituksen ja autokauppojen kiinnostuksen puutteeseen. Ritaluoma uskoi alusta loppuun, että rahoitus löytyisi, toisin kuitenkin kävi. Sunny Car Centerin asioita puidaan varmasti vielä pitkään ja monelta taholta. Voisiko hanketta tituleerata nyt Euroopan suurimmaksi epäonnistuneeksi autotaloksi?- Anonyymi
Varmasti tutkinta tulee jatkumaan kauan. Persujen osuus on suuri salaisuus kun tukivat sitä melkein loppuun asti ja lopussa vielä hämärä Kari Ilkkalan kiinnijääminen ja tuomio.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varmasti tutkinta tulee jatkumaan kauan. Persujen osuus on suuri salaisuus kun tukivat sitä melkein loppuun asti ja lopussa vielä hämärä Kari Ilkkalan kiinnijääminen ja tuomio.
No johan se on tutkittu ja KokDemujen osuus on jättiläismäisen suuri ja he tukivatkin sitä innolla aivan loppuun asti ja lopussa vielä Pienliikemies Pertun kiinnijääminen vastuuttomuudesta ja siitä ankara tuomio sekä Riitakuonon nolo pako Jenkkilään!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No johan se on tutkittu ja KokDemujen osuus on jättiläismäisen suuri ja he tukivatkin sitä innolla aivan loppuun asti ja lopussa vielä Pienliikemies Pertun kiinnijääminen vastuuttomuudesta ja siitä ankara tuomio sekä Riitakuonon nolo pako Jenkkilään!
Anteeksi... kuka tämä "Pienliikemies Perttu" muuten on?
- Anonyymi
Pääasia on että SCC huijauspuijauksen kokkelidemu korruptioakselille aiheutunut katastrofaalinen trauma saadaan purettua tämän ketjun ilmituomien faktojen julkitulolla. Kuten tiedetään, hankkeen "taustapirut" olivat kokoomus ja sosialidemokraatit kaupungin valtuustossa ja - hallituksessa. Ritsku nauraa hekottelee posket heilu en kaupungin valtuuston ja hallituksen, sekä virkamiesten ja sijiittajien tyhmyyttä ja sinisilmäisyyttä Floridassa. Huijarikusettajat nauravat kukin Ritskun tyhmyyttä kun lähetteli 10% vakuusmaksuja kymmenien miljoonien katteettomista sijoituslupauksista. Lulua ja Kariakin naurattaa eduskunnassa, mutta he eivät kertakaikkiaan ehdi nauraa koska maan asioiden hoito vie kaiken ajan, ehkä Karin suupielien asennosta voisi rivien välistä tulkita sanoman..."ähä kutti kokkelidemu-scc-koalitio ja silleen".
Kaupunginhallituksen silloisia 7 jäsentä itkettää ja vituttaa oma tyhmyytensä ja sinisilmäinen arvostelukyvyttömyytensä. - Anonyymi
Markulla ja Iisulla on nyt kuitenkin raha-asiat hyvällä mallilla. Nyt on millä mällätä
- Anonyymi
Karman laki tulee iskemään raivoisalla voimalla kokkelisossudermujen koalitioon, sanoohan ikivanha itämainen viisauskin,, - "Kuoleman sairas kameli paskantakoon heidän päällensä".
- Anonyymi
Siemens haluaa rahansa Sunny Car Centeriltä
Toimittaja Tuomas Hyytinen
27.10.2014
Saksalainen jättiyhtiö Siemens on ollut Euroopan suurimmaksi autokaupaksi mainostetun Sunny Car Center -hankkeen suurin yhteistyökumppani. Se on rahoittanut hanketta usean miljoonan euron kehityslainalla.
Siemens on katkaissut yhteistyösopimuksen ja perää rahojaan takaisin,. Yhtiön mukaan se ei ole saanut selvyyttä, mihin Sunny Car Center on rahat käyttänyt.
Siemens ryhtyi purkamaan yhteistyösopimusta, kun elokuussa kerrottiin Sambian entisen presidentin lesken Regina Chiluban mahdollisesta sijoituksesta Sunny Car Centeriin.
Frederick Chilubaa ja hänen vaimoaan on epäilty Sambian valtion varojen kavalluksesta. Siemensin mukaan yhtiö ei voi olla hankkeessa, jossa on edes epäilys epäeettisestä toiminnasta.
Siemens on lainannut Sunny Car Centerille rahaa autokaupan talotekniikan ja ekologisen energiateknologian kehittämiseksi. Lainaa ei ole maksettu sovitusti takaisin, saksalaisyhtiöstä kerrotaan.
Siemensin mukaan sille ole raportoitu riittävästi, mihin Siemensin rahat on käytetty.
Sunny Car Centerin toimitusjohtaja Markku Ritaluoma ei vastannut MOT:n kysymyksiin.
Yhtiön tilinpäätöksistä ei käy suoraan ilmi, miten paljon Siemens on lainannut yhtiölle tai mihin rahat on käytetty. Kyse on useasta miljoonasta eurosta.
Ritaluomalla miljoonat kiinni
Sunny Car Centerin tilinpäätöksistä vuosilta 2011, 2012 ja 2013 voi arvioida, että yhtiöön on tullut pääomasijoituksina, lainoina ja liikevaihtona noin kaksitoista miljoonaa euroa.
Eniten varoja on kiinni Ritaluomalla itsellään. Hän on ilmeisesti rahoittanut yhtiötä 1,6 miljoonan pääomalainalla ja antanut vakuuksia lainottajille yli kahden miljoonan edestä. Kaiken kaikkiaan Ritaluomalla on kiinni yhtiössä omaa pääomaa, lainaa ja vakuuksia useita miljoonia euroja.
Yhtiön lainoittajista tilinpäätöksissä on nimetty Lammin Säästöpankki ja vakuutusyhtiö Pohjantähti. Lammin Säästöpankki on lainannut Sunny Car Centerille 1,1 miljoonaa euroa ja vakuutusyhtiö Pohjantähti vajaat 900 000 euroa.
Lainojen vakuudeksi Ritaluoma on antanut Helsinki Hallin eli Hartwall Arenan taustayhtiön sekä helsinkiläisen asunto-osakeyhtiön osakkeita.
Lisäksi yhtiöllä on lähes 3,5 miljoonan euron pitkäaikainen velka, jonka antajaa ei ole mainittu.
Autokaupan suunnitteluun kulunut miljoonia
Yhtiö on kuluttanut tilinpäätösten mukaan rahaa yli kuusi miljoonaa euroa. Kovin paljon näkyvää rahoilla ei ole saatu aikaan.
Autokaupan tontilla seisoo mainospylväs, YouTubesta löytyy autokaupan komea mainosvideo ja yhtiön verkkosivulta arkkitehtien piirtämiä kuvia autokaupasta.
Sunny Car Centerin hallituksessa istui 2012–2014 Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Iisakki Kiemunki (sd). Hänen mukaansa suuri osa Sunny Car Centerin miljoonista on kulunut hankkeen suunnitteluun. Kiemunki arvioi, että kulut yksin arkkitehtisuunnitelmista ovat miljoonaluokkaa.
Työntekijöiden palkkoihin on käytetty kolmen vuoden aikana noin 1,3 miljoonaa euroa. ”Siellä on pyöritetty isoa toimistoa ja henkilökuntaa neljä vuotta. Juoksevissa kuluissa puhutaan kuukausitasolla sadoistatuhansista”, Kiemunki kertoo MOT:lle.
Yhtiön työntekijöille on Kiemungin mukaan maksettu normaaleja yritysjohdon ja yritysten asiantuntijoiden palkkoja. Verotietojen mukaan Sunny Car Centerin toimitusjohtajan Markku Ritaluoman tulot olivat noin 180 000 euroa vuonna 2012.
Sunny Car Center on käyttänyt runsaasti rahaa mainostamiseen ja Hämeenlinnan Pallokerhon jääkiekkojoukkueen sponsorointiin.
Yhtiö on mainostanut muun muassa Helsingin ja Hämeenlinnan takseissa. Yhtiö on ollut HPK:n pääsponsoreita 2010–2014. Sen logo on ollut kalleimmalla mainospaikalla, HPK:n pelipaidan rintamuksessa.
”Siinä puhutaan sitten muutamista kymmenistätuhansista (vuodessa) meidän tapauksessa”, HPK:n toimitusjohtaja Risto Korpela sanoo.
Kysymysmerkki tilinpäätöksissä
Sunny Car Centerin tilinpäätöksissä on ainakin yksi iso kysymysmerkki.
Vuoden 2013 tilintarkastuskertomuksessa tilintarkastaja kiinnittää huomiota siihen, että yhtiöllä on pitkäaikainen saaminen, johon sisältyy ”merkittävää epävarmuutta”.
Tilinpäätöksestä käy ilmi, että kyse on yli neljän miljoonan euron saamisesta. Siitä ei ole tietoa, miltä taholta Sunny Car Centerillä on näin iso saatava.
”Kun miettii yhtiön tilaa, on aika erikoista, että periaatteessa se rahoitus, joka on tullut viimeisen tilikauden aikana – pankkilainaa ja muuta velkaa – on tavallaan mennyt tämän yhtiön kautta jonnekin muualle”, Kauppalehden analyytikko Ari Rajala arvioi MOT:lle.
”Aika oleellista on tietenkin, että se (rahoitus) ei ole mennyt semmoiselle taholle, jossa se mahdollisesti voidaan menettää”, hän sanoo.
Yhtiön tilanne kriittinen
Sunny Car Centerin talous on kriittisessä tilassa – tai ainakin lähellä sitä. Jos yhtiö ei pian saa jostain lisää rahaa, se ei kykene jatkamaan liiketoimintaansa. Yhtiön kolmen ja puolen vuoden toiminnasta on tullut tappiota yli neljä miljoonaa euroa ja yhtiöllä on miljoonien velat.
”Oma pääoma - Anonyymi
Kuulisin mielelläni lisää.
Onko kokkemidemzuikki idiootilla miään sanottavaa?- Anonyymi
Mielenkiintoista kuinka syvällä Persut oli casessa tukemassa melkein loppuun asti ja Ilkkalalle loppu tuli kun jäi kiinni ja sai tuomion ja loppu tuli myös politiikassa lopullisesti.
- Anonyymi
Miksi poliisi jätti persujen tutkinnan kesken? Siksi kun poliiseissa on paljon persuja?
- Anonyymi
Kokkelidemzuikki on järkyttynyt Lulun ja Karin pääsystä eduskuntaan ja hokee samaa mantraansa, neula on juuttunut yhteen levyn uraan. On ilmeisesti kakkaveteen yö-nettipäivystäjä!
- Anonyymi
En tiennytkään että tutkitaan eduskunnassa. Taas tulossa uusi Persu skandaali ja voi olla mukana Haggarainen.
- Anonyymi
Ovelimmat Hml kokdem kunnallispoliitikot selvisivät SCC katastrofista ilman korvauksia,
- Anonyymi
Kari Ilkkala jäi kiinni poliisin haaviin. Perstulos.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kari Ilkkala jäi kiinni poliisin haaviin. Perstulos.
Saiko Kari tuomion?
- Anonyymi
Onkohan Hämeenlinnassa yhtään rehellistä kokkelidemuzuikkia?
- Anonyymi
On. Vekkulli ja PIisudemu!
- Anonyymi
Ällöttävää lasku laitetaan yhdelle ja sitten luikitaan joidenkin lakipykälien taakse piiloon. Taitaa se tukikonserttikin olla vaan jotain tyhjää löpinää. HÄVETKÄÄ
- Anonyymi
Pontius Pilatuskin olis kateellinen.
- Anonyymi
Kohtuuton tuo Iisakin saama elinkautinen velkavankeus ottaen huomioon että hanketta kannattaneet muut kokkelidemu poliitikot selvisivät kuin koira veräjästä ilman korvausvelvollisuutta SCC casessa. Iisakin korvausvelka pitäisi jakaa näiden kaikkien hanketta kannattaneiden kesken.
- Anonyymi
Sunny Car Centerin Kiemunki: "Poliittinen itsemurhahan siitä tuli"
Sunny Car Centerin hallituksessa ollut ex-poliitikko Iisakki Kiemunki kertoo, että kukaan ei halunnut yhtiön hallitukseen. Kiemunkia on kuultu oikeudessa maanantaina aamupäivällä.
Sunny Car Center5.3.2018 klo 13.46
Sunny Car Center tuhosi Iisakki Kiemungin poliittisen uran.Tiina Kokko / Yle
Iisakki Kiemunki ja autokauppayhtiön toimitusjohtaja ja pääomistaja Markku Ritaluoma vastaavat parhaillaan Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa julkisselvittäjän vahingonkorvausvaateeseen. Kyse on mönkään menneen suurautokauppahanke Sunny Car Centerin jälkiselvittelyistä.
– Hallitukseen oli ehdolla käytännössä kaksi miestä. Kaupunginhallituksen tuolloinen puheenjohtaja Tapio Vekka ja minä, Kiemunki toisti oikeudessa jo paljon aiemmin esille tuomansa asian.
– Vekka olisi ollut jäävi käsittelemään kaupunginhallituksessa autokauppayhtiön asioita. Minulla valtuuston puheenjohtajana ei ollut tätä jääviyttä, niinpä vedin kuvainnollisesti lyhyemmän tikun, hymähti Kiemunki.
Julkisselvittäjä Jorma Tuomaalla halusi tietää, mikä Kiemunkia veti hallitukseen; poliittisten pisteiden keruuko, kun oli tiedossa, että rahaa Kiemunki ei saanut.
– Jos joku kuvittelee, että sosiaalidemokraateille paikka tämänkaltaisessa hallituksessa on poliittinen etu, niin se on erikoinen ajatus. Sanoin jo hallitukseen mennessä, että taidan tehdä poliittisen itsemurhan ja sellainenhan siitä tuli.
Kiemunki ei saanut rahaa
Iisakki Kiemunki kertoi, että Sunny Car Centerin hallituksen kokouksista oli sovittu hänelle sama palkkio kuin kaupunginhallituksen kokouksista eli 150 euroa. Kun rahoja ei kuulunut, hän kertoo menneensä yhtiön sihteerin Katariina Muukan puheille.
– Muukka katsoi, että on täältä laitettu kokouspalkkioita. Kun katsoin kenelle ne oli osoitettu, niin papereissa luki joku Perttu Kiemura. Koskaan en niitä rahoja ole saanut, naurahtaa Kiemunki silmin nähden huvittuneena.
Kun katsoin kenelle ne oli osoitettu, niin papereissa luki joku Perttu Kiemura.
Iisakki Kiemunki
Itse vahingonkorvausasiassa Kiemunki toisti jo aiemmin kertomansa. Hän ei ollut tietoinen muista kuin Malikiin liittyvien rahojen siirrosta ulkomaille. Kiemunki toisti niin ikään, että kaikki tätä varten rahaa lainanneet tahot olivat siirroista tietoisia.
Julkisselvittäjä Jorma Tuomaala vaatii Kiemungilta ja Markku Ritaluomalta viiden-kuuden miljoonan euron korvauksia. Tuomaalan mukaan yhtiöstä vietiin ulkomaille konkurssipesän ja velkojien ulottumattomiin yli kuusi miljoonaa euroa.
Myös Ritaluoma on kiistänyt kaikki vaateet.
Oikeudenkäynti kestää ensi viikon tiistaihin asti. - Anonyymi
Kaupunginhallituksessa oli tietoa SCC:n tilanteesta
29.3.2017 00:00 Päivitetty 1.8.2018 10:32Kari Karppinen
Murheellisen Sunny Car Centerin autotalohankkeen pölyt eivät laskeudu ilmeisesti vuosiin. Viimeisin vaihe on yrityksen konkurssipesän haastehakemus, jonka mukaan yhtiö vei ulkomaille noin kuusi ja puoli miljoonaa euroa. Konkurssipesä vaatii nyt korvauksia näistä rahansiirroista.
Rahojen epäilleen päätyneen kansainvälisten huijareiden taskuun, ei Ritaluomalle itselleen. Varmuutta rahojen nykyisestä kotiosoitteesta ei tosin ole tiedossa (sivut 4–5).
Haastehakemuksessa korvausvaateita esitetään koko hankkeen puuhamiehelle, yhtiön puheenjohtajalle Markku Ritaluomalle, sekä hallituksen jäsenenä kaupungin edustajana toimineelle Iisakki Kiemungille. Kiemunki oli SCC:n hallituksessa kaupungin edustajana.
Iisakki Kiemunki sanoo Hämeenlinnan Kaupunkiuutisille, että kaikilla kaupunginhallituksen pöydän äärellä istuneilla luottamushenkilöillä sekä virkamiesjohdolla oli koko ajan sama tieto SCC:n tilanteesta, mitä Kiemungilla itsellään.
Konkurssipesän haastehakemuksessa pesän julkisselvittäjä Jorma Tuomaala vaatii Ritaluomalta korvauksia kuusi ja puoli miljoonaa euroa. Summasta 6,2 miljoonaa vaaditaan yhteisvastuullisesti Kiemungin kanssa.
Ulkomaille muuttanutta Markku Ritaluomaa ei ole tavoitettu haasteen toimittamista varten. Vaihtoehdoksi jää julkinen kuulutus, jos Ritaluomaa ei tavoiteta. Ritaluoman oma näkemys selvitystilanteesta löytyy seuraavalta aukeamalta.
Eri arvioiden mukaan menee vähintään loppuvuoteen, ennen kuin tällainen julkinen menettely muuttuu käytännöksi. Itse oikeudenkäynti siirtynee jonnekin vuodenvaihteen seutuville tai ensi vuoden puolelle. Oikeusprosessin pituutta ei kukaan voi ennakoida.
Osakeyhtiölakiin perustuvassa konkurssimenettelyssä epäilty joutuu käytännössä todistamaan syyttömyytensä, kun rikosjutuissa syyttäjä joutuu päinvastoin todistamaan syytetyn syyllisyyden.
Iisakki Kiemungin mielestä häneen kohdistuva kanne on hylättävä.
Kiemunki oli Sunny Car Centerin hallituksen jäsenenä 25.1.2012–25.2.2014. Jäsenyys on merkitty virheellisesti kaupparekisteriin 4.4.2012 ja ero 31.7.2014. Kanteen mukaan rahansiirrot tapahtuivat 26.4.2013–29.7.2014.
Kiemunki toteaa jättämässään vastineessa tienneensä vain Ritaluoman rahoittaja Abdal Rahaman Malikille suunnatuista rahansiirroista. Näille maksuille löytyy Kiemungin vastineen mukaan liiketaloudellinen peruste, ja rahoitus tuli erillisrahoituksena suoraan Markku Ritaluomalta. Kiemungilla ei ollut vastineensa mukaan tietoa muista rahansiirroista.
Kiemunki oli SCC:n hallituksessa ollessaan Hämeenlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja vuoden 2014 alussa kaupunginvaltuuston puheenjohtajana.
– Konkurssipesän vaatimukset ovat kohtuuttomia. Yhtiön hallituksessa vaadin toistuvasti osakeyhtiölain mukaisia toimenpiteitä ja ajantasaista tietoa yhtiön taloudenpidosta, ja kun en niitä saanut, erosin hallituksesta, Iisakki Kiemunki sanoo.
Hän painottaa, että kaikki kaupunginhallituksen pöydän äärellä istuneet tiesivät koko ajan SCC:n tilanteen, samoin kaupungin virkamiesjohto. Kiemungin mukaan autotalohankkeeseen kuuluvat asiat käsiteltiin avoimesti kaupunginhallituksen pöydän äärellä. Hän sanoo informoineensa kaupunginhallituksen jäseniä ja virkamiesjohtoa myös sähköpostitse.
– Tämä selviää muun muassa hallussani olevasta sähköpostiliikenteestä tuolta ajalta. Tietoa oli siis muillakin, vaikka julkisuudessa usein toisin väitetään, Kiemunki sanoo, ja näyttää samalla käytyä sähköpostikeskustelua. Keskusteluihin on osallistunut useita hämeenlinnalaisia kunnallispoliitikkoja ja kaupungin virkamiesjohtoa.
– Sain säännöllisesti omistajaohjausta kaupunginhallitukselta ja virkamiesjohdolta, samoin kerroin tiedot toiseen suuntaan. Mitään salattavaa ei minun puoleltani ollut, Kiemunki vakuuttaa.
Iisakki Kiemunki sanoo myös eronneensa SCC:n johtokunnasta, kun lopullisesti huomasi Ritaluoman toiminnan olevan täysin muista piittaamatonta.
– Oma virheeni oli, että jäin liian pitkäksi aikaa hallitukseen.
Miksi kaupunki ei puuttunut SCC:n toimiin aikaisemmin johtui Kiemungin mukaan yksinkertaisesti siitä, että Markku Ritaluoma liikutteli omia ja lähipiirinsä rahoja. Pohjantähti-yhtiöltä ja Lammin Säästöpankilta lainatuille rahoille Ritaluoma antoi kiinteistövakuudet.
– Kaupungilla ei ollut missään vaiheessa taloudellista riskiä, Kiemunki vakuuttaa.
Jättämässään vastineessa Kiemunki toteaa, että Ritaluoma osoittautui ”omapäiseksi ja hankalaksi henkilöksi. Hallitustyöskentely osoittautui vaikeaksi”.
”Osa kokouksista on pidetty tavanomaisesti niin, että osallistujat ovat olleet samanaikaisesti saapuvilla. Vastaajan todisteena 2 olevat sähköpostit osoittavat, että hallitustyöskentely on ollut epätavallista. Ritaluoman ylimielisyys ja itsetietoisuus ovat vaikeuttaneet oleellisesti hallitustyöskentelyä ja tehnyt sen monta kertaa mahdottomaksi.” - Anonyymi
SCC-soppa kuplii kulisseissa
28.8.2014 00:00Riikka Happonen
Hämeenlinnan kärkipoliitikot ovat seuranneet hämmentyneinä Sunny Car Centerin rahoituksesta noussutta julkisuusmyllyä.
Osa haluaisi viheltää nyt pelin poikki ja purkaa Kirstulan maakaupan. Osa taas katsoo, että kohusta huolimatta nyt on viisainta odottaa sovitusti syyskuun loppuun, saako yhtiö rahat maksettua kaupungin tilille.
Kaupan purkamisen kannalla ovat muun muassa kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Lulu Ranne (ps.) ja valtuuston varapuheenjohtaja Kirsi Ojansuu-Kaunisto (vihr.).
Molemmat olivat paikalla elokuun ensimmäisessä kaupunginhallituksen kokouksessa, jossa SCC:n toimitusjohtaja Markku Ritaluoma esitteli rahoituskuvioitaan. Sambia-kytkös tuli silloin ensimmäistä kertaa ilmi.
– Oltiinhan me ihan “monttu auki”. En siinä vaiheessa puuttunut asiaan, vaikka ajattelinkin, että soppa tästä tulee, Ojansuu-Kaunisto toteaa.
Lopullisesti hänen silmänsä avautuivat, kun sambialainen rahoittajataho alkoi vaikuttaa nigerialaiskirjeen tapaiselta huijaukselta.
– Nyt tämä ei enää mene läpi. Kaiken tämän jälkeen vihreä valtuustoryhmä ei tule tästä eteenpäin tukemaan hanketta, Ojansuu-Kaunisto toteaa.
Toisena raskauttavana seikkana hän pitää sitä, että autokaupan keskuksena markkinoitu hanke on vaateliikkeineen ja kahviloineen pikkuhiljaa muuttunut entistä enemmän tavalliseksi kauppakeskukseksi.
– On olemassa isoja hankkeita, joiden edessä virkamiehet ja poliitikot ovat polvillaan. Millä hinnalla me näitä uusia työpaikkoja haetaan? Ajavatko luvatut työpaikat kaikkien muiden arvojen ohi? Ojansuu-Kaunisto kyselee.
Hän onkin ehdottanut SCC:n tapaukseen liittyen kaupungin päättäjille yleisötilaisuutta.
– Siellä me kaikki saisimme tilaisuuden kertoa, missä mennään ja mitä me siitä ajattelemme.
“On menty liian pitkälle”
Lulu Ranne hyväksyi muun kaupunginhallituksen tavoin toukokuussa SCC:n maakauppakirjan, mutta ei siihen liittyvää kolmen miljoonan euron suorahankintaa, jota hän piti hankintalain vastaisena. Sen jälkeen Pro-koalitio on vastustanut koko hanketta.
– Epätasa-arvoista kohtelua, jatkuvaa vedätystä, puuttuvia dokumentteja. Suorahankintavaiheessa tämä todella kriisiytyi, ja nyt tuli se vihonviimeinen juttu, Ranne luettelee epäluottamuksen syitä.
Hänen mukaansa Hämeenlinnan kaupungilta on mennyt sambialaissotkun myötä maine.
Ranne ottaa esimerkiksi Talouselämän haastattelun, jossa kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Rautio (kok.) kertoo vakuutusyhtiö Pohjantähden Eero Ylä-Soininmäen asiantuntemuksen vaikuttaneen kaupunginhallituksen kantaan.
– Samaisessa lehdessä, sambialaissotkun paljastuttua Ylä-Soininmäki irtisanoutuu koko hommasta ja toteaa olevansa Ritaluoman kanssa vain juttukaveri.
– Tässä on annettu valtavasti siimaa koko ajan. Virkamiesjohto sekä hallituksen ja valtuuston puheenjohtajat ovat menneet liian pitkälle, Ranne sanoo.
Hänen mielestään kaupunginjohtajien pitäisi esittää ensi maanantaina kokoontuvalle kaupunginhallitukselle tonttikaupan purkamista.
– Pahin skenaario on, että 30. syyskuuta mennessä Ritaluoma on mistä-lie-nurkista kaivanut ne rahat. Silloin me ei päästä tästä enää koskaan irti, Ranne sanoo.
Maine markkinoilla
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Iisakki Kiemunki (sd.) ei sen sijaan koe sopimuksen purkamista tarpeelliseksi.
– Kaupunginhallitus teki päätöksen eurooppalaisen pankin antaman lainatarjouksen pohjalta. Sambia-kuvio esitettiin vasta sen jälkeen ja aika paljonhan se pöydän ympärillä kulmakarvoja nostatti.
Kiemunki muistuttaa, ettei kaupunginhallituksen pöydän ympärillä kukaan kyseenalaistanut sambialaisrahan olemassaoloa. Hän kuittaa myös puheet kaupungin kanssa neuvottelevien yritysten rahoituksen tarkistamisesta etukäteen populistisiksi, sillä kukaan ei sitäkään SCC:n kaupantekovaiheessa vaatinut.
– Käytännössä se on mahdotonta. On yritysten asia, jos he haluavat sitä avata. Tämän jälkeen voi olla, että aika harva haluaa tulla esittelemään rahoitustaan kaupunginhallitukselle, Kiemunki sanoo.
Hän viittaa kaupunginhallituksen kokouksen jälkeen Sambiassa ilmestyneeseen lehtijuttuun, jossa kerrottiin Chiluban rahalähetyksen pysähtyneen matkalle. Myöhemmin uutinen osoittautui perättömäksi, mutta tuolloin kaupunginhallituksen jäsenillä oli samanlainen käsitys asioiden kulusta.
– Kaupunginhallituksella on vaitiolovelvollisuus. Aikaisemminkin kaupunginhallituksesta on vuotanut kaupunkikonserniin liittyviä luottamuksellisia keskusteluja ulkopuolisille, Kiemunki sanoo.
Hänen mielestään SCC:n maine punnitaan nyt markkinoilla. Tähän mennessä luottamusta on riittänyt.
– Hankkeessa on ollut mukana Siemensiä, Stora Ensoa ja Uponoria. Tiloistakin on jo vuokrattu 40 prosenttia eli 40 000 kerrosneliötä, Kiemunki toteaa.- Anonyymi
(jatkuu)
“Ei kuulu meille”
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Rautio (kok.) odottaisi niin ikään syyskuun loppuun.
– Kaupungin näkökulmasta on edelleen toivottavaa, että kauppa-asia etenee. Jos näin ei käy takarajaan mennessä, silloin lähdemme hakemaan kaupan purkamista.
Hänen mukaansa kaupungin tulee olla ennustettava kumppani.
– Me voidaan itse toimia ennustettavasti, rehellisesti ja reilusti laillisten päätösten pohjalta. Jos me lähdettäisiin tässä tempoilemaan, ei siitä mitään tulisi muuta kuin kaaos.
Rautio muistuttaa, ettei kaupunki muidenkaan kohdalla kysy, mistä yritys on rahansa saanut.
– Se ei kuulu meille. Eikä kaupungin tehtävä ole torpata elinkeinotoimintaa, vaan päinvastoin edistää sitä. Tämä on nyt sellainen kohta, jossa sitä vähän koetellaan.
Hän vertaa Hämeenlinnan kohussa kärsinyttä mainetta Ruokolahden leijonaan. Raution mielestä kaupungin organisaatiossa ei ole tapahtunut sellaista mokaa, josta pitäisi ottaa jotain opiksi.
– Ehkä lähinnä se, ettemme itse hämmennä ja nosta tätä joka päivä otsikoihin joissakin verkkolehdissä. Jotenkin vähän haiskahtaa, ettei kaikilla ole tässä isoin huoli kaupungin maineesta. Voi olla muitakin tarkoitusperiä, Rautio toteaa. (HäSa) - Anonyymi
Tullaan pääsemään kohta Kari Ilkkalan kiinnijäämiseen ja sitten SCC tuomioon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tullaan pääsemään kohta Kari Ilkkalan kiinnijäämiseen ja sitten SCC tuomioon.
Ollaan päästy jo nyt Iisakki Kiemuran kiinnijäämiseen ja sitten SCC tuomioon.
- Anonyymi
Onko tuomittu Ilkkala sama joka varotti SCC huijauksesta ja missä on kun ei näy missään
- Anonyymi
"Raution mielestä kaupungin organisaatiossa ei ole tapahtunut sellaista mokaa, josta pitäisi ottaa jotain opiksi."
Voiko tätä tyhmempää lausuntoa enää antaa? Ja kun lausunnon antajana on kaupunginhallituksen puheenjohtaja, on tilanne kaupunkimme osalta erityisen huolestuttava. Kun ei nähdä malkaakin suurempaa seivästä omassa silmässä, onko millaan sektorilla mitään toivoa?- Anonyymi
Gary otti opiksi ja häipyi SCCtuomion jälkeen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Gary otti opiksi ja häipyi SCCtuomion jälkeen.
Olet sä kyllä aikamoinen trolliriesa täällä saitilla!
Toivotan lämpimästi kaikkea mahdollista pahaa loppuelämääsi - Anonyymi
Tarkoituskin kuten sinullakin hönö.
- Anonyymi
Tuo ääliötrolli ei ymmärrä, että tekee koko ajan pahaa ajamalleen Ilkkala-vastaisuudelle sillä, että vuodesta toiseen hölöttää samaa mölinäänsä, johon kyllästyvät jo nekin, jotka eivät varsinaisesti Ilkkalan hengenheimolaisia olekaan. Samalla trolli tulee antaneeksi aikamoisen kuvan ei-ilkkalalaissten hengenmaailmasta, se kuva ei todellakaan ole positiivinen.
- Anonyymi
Äläs unohda omaa *askajauhantaasi mm. Kiemungista ja Rautiosta ja monesta muusta ja kun ei koskaan ees asiaa mutta Persujen tasosta kertoo kaiken.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äläs unohda omaa *askajauhantaasi mm. Kiemungista ja Rautiosta ja monesta muusta ja kun ei koskaan ees asiaa mutta Persujen tasosta kertoo kaiken.
No Kiemunki saikin mitä tilasi, se ei nyt tullut yllätyksenä !
- Anonyymi
No Ilkkala saikin mitä tilasi, se ei nyt tullut yllätyksenä !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äläs unohda omaa *askajauhantaasi mm. Kiemungista ja Rautiosta ja monesta muusta ja kun ei koskaan ees asiaa mutta Persujen tasosta kertoo kaiken.
Onko Kiemungin 350 000 euron korvausvelvollisuus SCC;n konkurssipesälle *askanjauhataa?
Oikeuden päätöksen mukaan se on totisinta totta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No Ilkkala saikin mitä tilasi, se ei nyt tullut yllätyksenä !
Joo ei tullut yllätyksenä .... KARI SAI EDUSKUNTAPAIKAN ! Voi mikä ILONPÄIVÄ !
Mahtaa KokDemuja ottaa päähän lujaa!
- Anonyymi
Iisakin kaupunginvaltuusto- ja hallituskumppanit työnsivät Iisakin SCC hallitukseen valvomaan" kaupungin etua. Kaiken tässä ketjussa ilmenneen perusteella, Iisakki on toiminut pyyteettömästi ja luottavaisesti, sekä rehellisesti kaupungin suuntaan. Valtuuston ja hallituksen jäsenien vastuuta asiassa ei voi vähätellä, eikä siirtää kokonaan Iisakille. Korvausvastuu 350 000€ korkoineen on jaettava koko kaupunginhallituksen kesken (pois luettuna Kari ja Lulu jotka vastustivat hanketta, eivätkä hyväksyneet sitä)..
- Anonyymi
Tapasin Karin tänään torikahvilassa. Juotiin sumpit ja juteltiin. Kari kertoi saaneensa pikkusakon 240€ siitä, että kaatoi kokkelidemujen SCC hankkeen lähettämällä varoituksen Sambian Watcdog lehteen. Naureskeli että maksoi sakon taskun pohjalta kopaisemillaan kolikoilla heti pois kuleksimasta ja korkoa korolle kertymästä. Kysyin missä vaikutat nykyään, kun ei ole näkynyt aikoihin kaupungin hallituksessa? Kari vastasi virnuillen päässeensä eduskuntaan ja tekee nyt Lulun kanssa valtakunnan politiikkaa. Kysyin missäs Vekka ja Kiemunki vaikuttavat nykyään kun ei ole näkynyt kaupungin valtuustossa eikä hallituksessa kumpaakaan vaikka ennen olivat kokkelidementoitujen päällikköpoliiitikkoja. Kari meni surullisen näköiseksi ja sanoi, Kiemunki on kuollut poliittisesti, on poliittinen vainaja, teki kuulemma poliittisen itsemurhan. Vekka taas oli tullut siihen tulokseen ettei hänestä olekaan politiikoksi vaikka niin on luullut ja toivonut ja palasi bussin rattiin. Sanoin että voihan perhana, noinko siinä kävi..? Kari totesi.. juu, noin pääsi käymään, onneksi.
- Anonyymi
Kertoiko Kari mitään miksi jäi kiinni ja joutui käräjille? Vaikuttaa hämärältä ja salailulta.
- Anonyymi
Kari kertoi kokouksessa kuulemiaan salaisia satuja eteenpäin ja tästähän seuraa tietenkin rangaistus ja kerhosta erottaminen. Lue vaikka Mustanaamiokerhon säännöt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kertoiko Kari mitään miksi jäi kiinni ja joutui käräjille? Vaikuttaa hämärältä ja salailulta.
Ei puhunut torikahffeella, mutta soitin äsken ja kysyin mistä ja milloin ja miksi ja millainen juttu oli josta jäi kiinni ja sai pikkusakon?
Kari sanoi, että oli lyönyt Iisun, ja Tapsun kanssa Williamsissa tuopit vetoa, että saa Ritskun SCC hankkeen nurin jos haluaa koska vaan ja ei se maksa enempää kuin 240€.
Väittivät vastaan, että se on kuule Kari niin iso hanke kokonaispbudjetti on sellaset 200 miljoonaa, ei sitä sentään sinun taskurahoillasi kaadeta, vaan miljoonia pitää olla väärennettyä rahaa ja päälle matkalaukullinen kopiopaperia. No, Kari joka on sanansa mittainen mies löi kättä päälle tuoppi-vedosta ja meni konttoriinsa, avasi sähköpostin ja kirjoitti kirjeen Sambian Watchdog lehteen ja.... siihen tyssäsi Ritskun kertoman mukaan koko SCC hanke. Hölmistyneet vetokumppanit ihmettelivät, että menipä halvalla hankkeemme nurin. Kari sanoi tyynesti, että tämä oli tavallaan vähän kuin pesäpallossa takalaiton, mutta katsoin Hämeenlinnan parhaaksi tehdä hallitun poliittisen intervention (political interventio) ja kaataa hankkeen ja sen tolpan ja - Anonyymi
Kysykää älykkö Pers Haggaraiselta se kertoo.
- Anonyymi
Valehtelee niin tekee muutkin Persut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valehtelee niin tekee muutkin Persut.
Heips! Olen Hesalainen autokauppias, tai siis autonmyyjä ja muuttamassa Hämeenlinnaan. Kuulemma teillä kokkelidemostraatti mämmikourilla on joku saatanan iso autokuppahanke meneillään.. Olisko töitä mulle, olen erikoistunut myyymään urheiluautoja. Voisitko antaa suuren autokaupankeskittymän hallituksen jäsenien nimet niin kysyisin töitä suoraan niiltä.
- Anonyymi
Halliruksen jäsenien mimiä en voi kerto koska asia kuuluu yrityissalaisuuden piiriin. Liikesalaisuus.
- Anonyymi
Jaahans odottaako siinä taas joku läppärillään rahoja saapuvaksi ennen keskiyötä? No kuis kävi.
- Anonyymi
Mistä minä voin tietää? Kysy tyhmältä Persulta itseltä.
- Anonyymi
Matkahuollosta soitettiin sielkö on iso matkalaukku joka in pullollaan ja painaa ihan hemnetisti. Se on lähetetty nigeriasta joku Mr.Wilson ja osoitettu hämeenlimnan kokkelidemustraatio koalitiolle ja laukun voi lunastaa lähettämällä 3.6 miljoonan vakuusmaksun Wilsonille . Laukussa on 36 miljoonaa Monopoli-rahaa ja laukun päällä on useita aurinkotarroja SCC SCC SCC
- Anonyymi
Paikallinen talousnero Haggarainen tulee joutumaan uudelleen SCC käräjille ja taas tuomio. Heheheee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paikallinen talousnero Haggarainen tulee joutumaan uudelleen SCC käräjille ja taas tuomio. Heheheee.
Paikallinen talousnero Kierainen tulee joutumaan uudelleen SCC käräjille ja taas tuomio. Heheheee. as se
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paikallinen talousnero Haggarainen tulee joutumaan uudelleen SCC käräjille ja taas tuomio. Heheheee.
Akkavekseli & hpk-korruptio oy kannatti Ritskun hämäräperäisiä bisneksiä katkeraan loppuun asti. Kopiopaperia ja väärää rahaa liikkui. Mielikuvitusprinssi jäi mielikuvitusauton auton alle ja mielikuvitussijoitus jäi mielikuvitukseksu. Kyllä kokkelidemupöheloillä meni lujaa. Kari ja Lulu yritti varoitella ja toppuutella, jopa estellö ensin lempeästi, mutta kun tollot eivät uskoneet Kari veti hihastaan Sambian Watchdog kortin ja huusi ALL INN! Se kortti puraisi, Chiluban Regina säikäht i, laski allensai ja soitti hätäpuhelun Mr. Wilsonille:
- SOITA SAMBIAN OSUUSPANKKIIN JA KESKEYTÄ HETI ÄSKEN HYVÄKSYMÄNI 36 MILJOONAN MONOPOLIMONEYN SIIRTO RITALUOMALLE JA LÄHETÄ NIILLE RIIVATUN HUIJAREILLE MATKALAUKULLINEN A4-KOPIOPAPERIA!!!! - Anonyymi
Kiusallisen harhaista selittelyä PersJoukolle. Pelkkää valhetta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Akkavekseli & hpk-korruptio oy kannatti Ritskun hämäräperäisiä bisneksiä katkeraan loppuun asti. Kopiopaperia ja väärää rahaa liikkui. Mielikuvitusprinssi jäi mielikuvitusauton auton alle ja mielikuvitussijoitus jäi mielikuvitukseksu. Kyllä kokkelidemupöheloillä meni lujaa. Kari ja Lulu yritti varoitella ja toppuutella, jopa estellö ensin lempeästi, mutta kun tollot eivät uskoneet Kari veti hihastaan Sambian Watchdog kortin ja huusi ALL INN! Se kortti puraisi, Chiluban Regina säikäht i, laski allensai ja soitti hätäpuhelun Mr. Wilsonille:
- SOITA SAMBIAN OSUUSPANKKIIN JA KESKEYTÄ HETI ÄSKEN HYVÄKSYMÄNI 36 MILJOONAN MONOPOLIMONEYN SIIRTO RITALUOMALLE JA LÄHETÄ NIILLE RIIVATUN HUIJAREILLE MATKALAUKULLINEN A4-KOPIOPAPERIA!!!!Mä repeen...aah aah hah hah haaaaaaa!
Mikä juttu. Sana hallussa. Kannatan. Lisää pliis! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Akkavekseli & hpk-korruptio oy kannatti Ritskun hämäräperäisiä bisneksiä katkeraan loppuun asti. Kopiopaperia ja väärää rahaa liikkui. Mielikuvitusprinssi jäi mielikuvitusauton auton alle ja mielikuvitussijoitus jäi mielikuvitukseksu. Kyllä kokkelidemupöheloillä meni lujaa. Kari ja Lulu yritti varoitella ja toppuutella, jopa estellö ensin lempeästi, mutta kun tollot eivät uskoneet Kari veti hihastaan Sambian Watchdog kortin ja huusi ALL INN! Se kortti puraisi, Chiluban Regina säikäht i, laski allensai ja soitti hätäpuhelun Mr. Wilsonille:
- SOITA SAMBIAN OSUUSPANKKIIN JA KESKEYTÄ HETI ÄSKEN HYVÄKSYMÄNI 36 MILJOONAN MONOPOLIMONEYN SIIRTO RITALUOMALLE JA LÄHETÄ NIILLE RIIVATUN HUIJAREILLE MATKALAUKULLINEN A4-KOPIOPAPERIA!!!!Mikä on toi "Akkavekseli"?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä repeen...aah aah hah hah haaaaaaa!
Mikä juttu. Sana hallussa. Kannatan. Lisää pliis!Miltä tuntuu nauraa omalle hölmölle sepustukselle? Mä repeen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Matkahuollosta soitettiin sielkö on iso matkalaukku joka in pullollaan ja painaa ihan hemnetisti. Se on lähetetty nigeriasta joku Mr.Wilson ja osoitettu hämeenlimnan kokkelidemustraatio koalitiolle ja laukun voi lunastaa lähettämällä 3.6 miljoonan vakuusmaksun Wilsonille . Laukussa on 36 miljoonaa Monopoli-rahaa ja laukun päällä on useita aurinkotarroja SCC SCC SCC
Hiton hauskasti kerrottu. Parempi kääntää surullinen kakkavede & hpk-kokkelidemuakseli surkuhupaisaan suuntaan kuten tuo yllä mainiosti kirjoitti. Lieventää tuskaa olla Hämeenlinnalainen. Vähentää häpeää asua Hämeenlinnassa. Voisko tuo kokkelidemu trolli kipaista matkahuollosta sen kopiopaperilaukun jälkivaatimuksella SCC laskuun..
Kokoo koko kokko! Koko kokkoko? Koko kokko!
Hyvää Juhannusta!
t: Ritsku & Opetuslapset - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hiton hauskasti kerrottu. Parempi kääntää surullinen kakkavede & hpk-kokkelidemuakseli surkuhupaisaan suuntaan kuten tuo yllä mainiosti kirjoitti. Lieventää tuskaa olla Hämeenlinnalainen. Vähentää häpeää asua Hämeenlinnassa. Voisko tuo kokkelidemu trolli kipaista matkahuollosta sen kopiopaperilaukun jälkivaatimuksella SCC laskuun..
Kokoo koko kokko! Koko kokkoko? Koko kokko!
Hyvää Juhannusta!
t: Ritsku & OpetuslapsetEiiiiih! Hyvää Juhannusta.......... mä repeeeeen!
Kokkelidemutrolli on mättänyt lusikallisia kyllästyttävää ääliömäistä puheripulipaskaansa tuulettimeen ja nyt joku kommentoija mättää lisää isolla lapiolla...kokkelidemutrollin valkoinen nailon-juhannuspaita on nyt valitettavasti ruskeanvalkoinen,,, !
- Anonyymi
Eiiiiih! Hyvää Juhannusta.......... mä repeeeeen! Perszuikkitrolli on mättänyt lusikallisia kyllästyttävää ääliömäistä puheripulipaskaansa tuulettimeen ja nyt joku kommentoija mättää lisää isolla lapiolla...Perziikkitrollin valkoinen nailon-juhannuspaita on nyt valitettavasti ruskeanvalkoinen,,, !
- Anonyymi
Kakkavede päivystää! Wirn!
Loistava aihe. Loistava aloitus. Loistava ketju. Loistavia tylyjä kommentteja kokkelidemutrollista joista kiitos loistavien kommenttien esittäjälle. Kiitos aloittajalle loistavasta aloituksesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kakkavede päivystää! Wirn!
Loistava aihe. Loistava aloitus. Loistava ketju. Loistavia tylyjä kommentteja kokkelidemutrollista joista kiitos loistavien kommenttien esittäjälle. Kiitos aloittajalle loistavasta aloituksesta.Miltä tuntui kiitellä loistavasti itseä perzuikki? Soitit kaverilla sai hyvän neuvon ja muista kiittää. Mä repeeeeeeen
- Anonyymi
Edusti Sunny Car Centerissä kaupunkia – oikeudesta tuli 350 000 €:n maksu
Uusi Suomi
Luotu: 24.4.2018 19:38
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Kuva
Kanta-Hämeen käräjäoikeus antoi tänään päätöksensä Sunny Car Centerin tapauksesta. Aihekuvitus.
KOTIMAA
Hämeenlinnan kaupungin edustaminen Sunny Car Centerin hallituksessa käy kalliiksi entiselle kuntapoliitikolle Iisakki Kiemungille. Oikeudesta 350 000 euron laskun saanut Kiemunki kommentoi tuomiota Talouselämälle.
Käräjäoikeus määräsi tiistaina autotalohankkeesta vastanneen Markku Ritaluoman maksamaan yhtiön konkurssipesälle 6,2 miljoonaa euroa törkeän huolimattomuuden vuoksi. Hänen katsottiin vieneen yrityksen varoja velkojien ulottumattomiin. Kiemungille määrättiin huolimattomuudesta 350 000 euron maksu, koska hänen olisi oikeuden mukaan pitänyt autotalohankkeen hallituksen jäsenenä valvoa yhtiön asioita paremmin.
Kiemunki istui hallituksessa Hämeenlinnan kaupungin edustajana ja kertoo itse noudattaneensa saamaansa ohjeistusta.
MAINOS AALTO UNIVERSITY EXECUTIVE EDUCATION OY
"Vieläkin kuulee, ettei tämä kosketa meitä" - Digitalisaation johtaminen vaatii yleisjohdoltakin teknologista ymmärrystä
– Tuntuu täysin kohtuuttomalta, että minun täytyy kantaa vastuu Ritaluoman ja hänen kavereidensa tekemistä päätöksistä. Tavallaan olen tässä suhteessa se ainoa vastuunkantaja, hän sanoo Talouselämälle.
– Fakta on, että kaikki olivat täysin tietoisia siitä, mihin rahoja ollaan laittamassa ja tekivät päätökset omalta osaltaan. Tässä sitten yksittäinen hallituksen jäsen on ainoa, joka jää niitä maksamaan, koska tuskinpa Ritaluomalta koskaan tullaan saamaan euron latiakaan.
Kiemunki saattaa valittaa päätöksestä.
– En tiedä, mitä käräjäoikeus päätöksellä halusi sanoa, oliko sillä niin paljon julkisuuden painetta, että piti antaa mahdollisimman kovat rangaistukset, hän pohtii.
– Seuraukset ovat niin kovat, että murhaaja tai raiskaaja pääsee tässä maassa rahallisessa mielessä aika paljon vähemmällä. - Anonyymi
Kommentit
Kai Kaituri
25.4.2018 00:02
Kaupungille lasku. Kaupungin olisi pitänyt tehdä vastuuvakuutus Kiemunkille tällaista tilannetta varten. "Toimitusjohtajan ja hallituksen vastuuvakuutus turvaa yrityksen johtoa osakeyhtiölain mukaisen korvausvastuun varalta. Näin ollen vakuutettuna ei ole itse yritys vaan yritysjohto, kuten toimitusjohtaja, hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenet sekä yhtiökokouksen puheenjohtaja.
Osakeyhtiölain mukaan edellä mainittu johdon jäsen voi joutua henkilökohtaisesti korvausvastuuseen vahingosta, jonka hän on aiheuttanut tahallaan tai huolimattomuudellaan yhtiölle tai osakeyhtiölakia tai yhtiöjärjestystä tahallaan tai huolimattomuudesta rikkomalla yhtiölle, osakkeenomistajalle tai muulle henkilölle.
Toimitusjohtajan ja hallituksen vastuuturva soveltuu yrityksille, joissa yhtiön johto on pääasiassa muita kuin yrityksen omistajia.
Toimitusjohtajan ja hallituksen vastuuvakuutus on voimassa Suomessa, ellei vakuutuskirjaan ole toisin merkitty. Enimmäiskorvausmäärät ja omavastuut on kuvattu tuoteselosteessa. Lue lisää "Tuoteselosteet ja ehdot" -osiosta.
Mitä korvataan?
Toimitusjohtajan ja hallituksen vastuuturvasta korvataan varallisuusvahingot, jotka vakuutetut ovat aiheuttaneet toimiessaan vakuutuksenottajan hallintoelimen jäsenenä ja joista he ovat voimassa olevan oikeuden mukaan korvausvastuussa.
Vakuutuksesta korvataan varallisuusvahingot
joista vakuutetulle on tehty kirjallinen korvausvaatimus vakuutuksen voimassaoloaikana ja
jotka ovat seurausta vakuutuskirjaan erikseen merkityn päivämäärän (retroaktiivinen päivä) tai vakuutuksen alkamispäivän jälkeen tapahtuneesta teosta tai laiminlyönnistä.
Toimitusjohtajan ja hallituksen vastuuturvan korvauspiiri ei kuitenkaan ole yhtä laaja kuin vakuutettujen korvausvelvollisuus.
Toimitusjohtajan ja hallituksen vastuuvakuutuksesta ei esimerkiksi korvata
henkilö- ja esinevahinkoja
sakkoja ja veroja
vahinkoa vakuutuksenottajan kanssa samaan konserniin kuuluvalle yhtiölle tai yritykselle, joka omistus- tai äänivallan perusteella tai muutoin kuuluu samaan määräysvaltaan kuin vakuutuksenottaja.- Anonyymi
Lähestymme jo Kari Ilkkalan oikeudenkäyntiä ja Persujen poliittista skandaalia
- Anonyymi
Kovin puhuvat kaupungilla että Persut kärytti Ilkkalan poliisille.
- Anonyymi
Kaupungin hallitus ja valtuusto suostuttelivat Iisakin SCC hallitukseen valvomaan kaupungin edustajana kaupungin etua.Kaupungin velvollisuus olisi ollut ottaa Kiemungille kaupungin puolesta hallituksen jäsenen vastuuvakuutus mahdollusia vahingonkorvausvaateita varten, koska Kiemunki ei ollut yksityishenkilönä vaan kaupungin edustajana SCC hallituksessa. Kiemungin kannattaa palkata paras vahingonkorvausoikeuteen perehtynyt juristi ja nostaa (saamansa tuomion mukaisen korvauskanteen mukaisen) korvauskanteen Hämeenlinnan kaupunkia vastaan.ja ajaa kannetta hoviin ja korkeimpaan asti, koska jo käräjäoikeuden määräämät korvaukser ovat mahdottomia maksaa määrältään. Ei ole enää mitäön väliä jatkokustannuksilla jos häviää hovissa ja korkeimmassa vääryydessä. Kiemunki voi hyvinkin voittaa!
- Anonyymi
Totta. Paikka oli avoinna myös viisaimmalle eli Kari Ilkkalalle mutta hän ei halunnut lähteä hallitukseen puolustamaan Hämeenlinnan kaupungin etua!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta. Paikka oli avoinna myös viisaimmalle eli Kari Ilkkalalle mutta hän ei halunnut lähteä hallitukseen puolustamaan Hämeenlinnan kaupungin etua!
Oliko Ilkkala silloin kaupunginhallituksen jäsen, en muista?
- Anonyymi
Persut oli mukana ja parasta olisi voinut tarjota. Muistatko tämän?
- Anonyymi
SCC ja Vekan kaava
22.4.2015 00:00 Päivitetty 1.8.2018 10:35Kari Karppinen
Sunny Car Center ja ns. Vekan kaava eivät unohdu nykyisiltä hämeenlinnalaisilta kunnallispoliitikoilta, vaikka kumpikin tapahtumaketju on likipitäen päätöksessään, kaava-asia jopa Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisulla. SCC:n puiminen jatkunee sen sijaan maailman tappiin. Molempien kiistanaiheiden vaikutuksista jopa eduskuntavaalitulokseen paikallisella tasolla (sivut 4-5) ollaan liki pitäen samaa mieltä, mutta itse asiat halutaan pitää edelleen keskustelussa.
Kaupunginvaltuuston maanantaisessa kokouksessa käytiin asiallista keskustelua lastensuojeluohjelman päivityksestä.
Lastensuojelumenot ovat kasvaneet vuosi vuodelta ennakoimattoman räjähdysmäisesti. Viime vuonna budjettiylitys oli neljä miljoonaa euroa. Nyt kehityssuuntaa pyritään muuttamaan ennalta ehkäisevää perhetyötä merkittävästi lisäämällä.
– Yksi huostaanotto maksaa saman verran kuin 3 000 tuntia perhetyötä. Sen vuoksi perhetyötä pyritään jatkossa jalkauttamaan nykyistä enemmän, lasten ja nuorten lautakunnan puheenjohtaja Satu Aaltonen (sd.) selvitti.
”Kustannukset kirjattava”
Kunnallispolitiikan viime vuosien päällimmäiset kiistanaiheet synnyttivät siis sanallista närppimistä puolin ja toisin.
Vekan kaavan KHO:n päätös tuli valtuustolle tiedoksi, mutta se ei estänyt kiistelyn jatkumista. Sanallisen tukistamisen aloitti Jari Koskinen (kok.), joka haluaisi jatkossa kaupungin lakimiesten pitävän ainakin viitteellistä työaikakirjanpitoa siitä, mihin heidän työaikansa menee.
– Tuntikirjanpito edes ”noin tuntumalla” antaisi kuva siitä, mitä esimerkiksi kaikki valitusprosessit kaupunkilaisille maksavat. Tämän perusteella voisi pohtia, voisiko osasta valituksista vaatia korvauksia pitkittyneistä valitusprosesseista, koska ne työllistävät erittäin paljon, Koskinen maalaili.
Vekan kaavasta valittanut perussuomalaisten Kari Ilkkala tiesi kaupungin maksaman hinnan välittömästi, sillä hänen mukaansa kaupunki menetti kaavaan liittyvässä maankäyttösopimuksessa 367 500 euroa.
Apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo arveli laskun olevan joko oikean tai väärän, mutta toimintamallin olevan kaikille tismalleen samanlainen.
– Ketään ei voi kohdella eri tavalla, Isosuo painotti yhdenvertaisuuden tärkeyttä.
”Julkikuvan tahrimista”
SCC:n tonttikaupan purkuun liittyvässä keskustelussa paheksuttiin laajalti sitä, että asia on tarkoituksellisesti pidetty valtakunnan julkisuudessa ja toimittu kaupungin edun vastaisesti. Kokoomuksen ryhmänjohtaja Kaija-Leena Savijoki paheksui juuri sitä, että julkisuuden avulla on tietoisesti vahingoitettu Hämeenlinnan julkikuvaa.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Rautio (kok.) painotti sitä, että kaupungin tehtävänä on luoda edellytyksiä yritystoiminnalle.
– Elinkelvottomat hankkeet tippuvat pois, mutta ei ole kaupungin tehtävä päättää, kuka saa yrittää ja kuka ei.
Myös Pekka Kääriäinen (kok.) muistutti, ettei kaupunki saa etukäteen päättää, kuka saa yrittää ja kuka ei.
Kari Ilkkala oli puolestaan sitä mieltä, että yrittäjien ja yritysten taustat täytyy selvittää tarkasti ennen kuin kaupunki edesauttaa yritystoiminnan aloittamista.
– Sunny Car on saanut aivan liian paljon huomiota. Otetaan oppia ja mennään eteenpäin, vasemmistoliiton Irma Taavela pohti.
Valtuuston puheenjohtaja Iisakki Kiemunki (sd.) lupasi asiasta tivanneille, että kaupunki tekee tarkan selvityksen siitä, miten raha on SCC-hankkeen aikana liikkunut ja kuka jää voitolle.- Anonyymi
Eikös tämä vekkakaava ole juttu minkä Kari Ilkkala voitti ylivoimalla ja Vekka joutuin maksamaan miljuunia vai muistanko oikein?
- Anonyymi
Koska et ymmärrä yksinkertaista kysymystä, kysyn uudelleen:
Oliko Ilkkala silloin kaupunginhallituksen jäsen, en muista?- Anonyymi
Jaa'a... mitenkä se nyt oli... Kiemunki taisi olla kaapuntin valtuuston puhheenjohtaja ja Kakkavede oli kaapuntinhallituksessa, muistaakseni Kari Jeremiah Ilkkala on Lulun kanssa EDUSKUNNASSA
- Anonyymi
Kiitos ketjun aloittajalle. Kiitos erinomaisista kommenteista. Niin, ja ellen vielä muistanut sanoa, Kiitos ketjun aloittajalle!
- Anonyymi
Kiitos ketjun aloittajalle minulle. Minä ole hyvä. Muistinko kiittää ketjun aloittajaa?
- Anonyymi
Erinomainen aloitus. Kiitos hyvästä ketjusta. Kiitos aloittajalle asiallisesta ja maltillisesta tiedon jakamisesta.
Hämeenlinnan konoomus
Hämeenlinnan Sosialidemokraatit
Hämeenlinnan Vasemmisto
Hämeenlinnan Vihreät
Hämeenlinnan kaupungin jallitus
Hämddnlinnan kaupunginvaltuusto
Sunny Car Center konkurssipesä
Regina Chiluba
Mr. Wilson
Sambian Watchdog- Anonyymi
Jäi vielä kertomatta Hämeenlinnan Haggaraisen SCC tuomio ja Persujen skandaali ja Haggaraisen poliittisen ura lopullinen loppu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jäi vielä kertomatta Hämeenlinnan Haggaraisen SCC tuomio ja Persujen skandaali ja Haggaraisen poliittisen ura lopullinen loppu
Ja jääkin kertomatta koska sitä ylläkuvattua skandaalia ei ole ikinä ollutkaan, se on ollut vain Kokdem-trollon märissä mielikuvitusunissa....! 🤷♂
- Anonyymi
Kiusallista perziikeille joilla skandaaleja riittää. Hämeenlinnan Haggarainen sai SCC tuomion ja loppu politiikassa suhmurointi samalla. hys hys
- Anonyymi
Kiemungin tulee haastaa Hämeenlinnan kaupunki korvausvastuuseen hänen saamansa vahingonkorvauksen 350 000€ korot osalt täydellä määrällään. Perusteena pitää olla että kaupunki (valtuusto ja hallitus) ei hankkinut hänelle hallituksen jäsenen vastuuvakuutusta mahdollisia vahingonkorvaus vaatimuksia varten. Kiemunki ei edustanut SCC hallituksessa itseään, vaan kaupunkia valvoen sen etua. Kiemunki edusti valtuuston puheenjohtajan ominaisuudessa kaupunkia SCC hallituksessa ja oli siinä mielessä juridisesti kaupungin palveluksessa ja kaupungin olisi tullut varmistaa ja eliminoida vakuutuksella (kaupungin etua valvovan työntekijänsä) Kiemungin vahingonkorvausriskin realisoituminen. Kaupunki löi laimin tämän vastuunsa ja on korvausvelvollinen Kiemungille määrätyistä vahingonkorvauksista, sillä Kiemunki on toiminut luottavaisesti ja rehellisesti, sekä avoimesti osakeyhtiölain määräysten mukaisesti SCC hallituksessa, eikä ole menetellyt tuomittavasti, eikä rikollisesti, eikä oma etuaan tavoitellen vaan ainostaan kaupungin edun mukaisesti. .
- Anonyymi
Kiemunki edusti kaupunkia ja valvoi kaupungin etua SCC hallituksessa saaden 150€ kokouspalkkion per hallituksen istunto, eli juuri saman verran kuin kaupungin valtuuston,( vai hallituksen?) istunnon kokouspalkkio.
Kiemunki ei edustanut itseään vaan kaupunkia. Iisakin kannattaisi palkata suomen paras vahingonkorvauslain tunteva asianajaja ja haastaa kaupunki käräjille kuten yllä asiantuntevasti on todettu.- Anonyymi
Turha tyhmille selittää mutta noin on.
- Anonyymi
Hämeenlinnan korruptoitunut Kakkavekseli Hpk demukraatti koalitio luisti vastuusta ja myivät halvalla Kiemungin nahan. Voi Iisakkiparka. Nuo saatanan kokkelidemu konnat pettivät sinut. Tule Perussuomalaisiin. Pääset fiksuna miehenä Lulun ja Larin peesissä eduskuntaan.
- Anonyymi
Fiksu ei mene Persuihin koska siellä ei ole fiksuja vaan näitä Haggaraisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turha tyhmille selittää mutta noin on.
⬆️ Taas *Yksi tyhmä höpöttää omiaan enemmän kuin kymmenen viisasta ehtii hälle esittää tosiasiat*
KokDem on rikollisjoukkio, suhmurikonnia liki jokainen, pelkäävät Persuja jotka on oikeuden lähettiläitä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Fiksu ei mene Persuihin koska siellä ei ole fiksuja vaan näitä Haggaraisia.
Fiksu ei mene Demuleihin koska siellä ei ole fiksuja vaan näitä Kiemunkeja!
Turha tyhmille Demuleille selittää mutta noin on.
- Anonyymi
Fiksu ei mene Perzikkeihin koska siellä ei ole fiksuja vaan näitä Haggaraisia!
Turha tyhmille Perziikeille selittää mutta noin on. - Anonyymi
Kiemungin korvaukset tulee maksaa verorahoista, koska meillä on umpityhmät päättäjät kerran se kirpasee veroprossassa
- Anonyymi
⬆️ tuo ei ole laillista eikä osakeyhtiölain mukaista toimintaa! Osakeyhtiölaki jakaa selkeästi toimintatavan sekä vastuut yrityksen hallitustyöskentelyyn!
Se on lakiin kirjattu eikä Kiemunki tai Hämeenlinnan kaupunki voi astua lain yläpuolelle.
Jos verovaroista tuo tehdään, se on kyllä petos jos se tulee ilmi, varoitankin tekemästä enää enempää tyhmyyksiä tuon kuntapolitiikan osalta, niitä on jo KokDem-hallinnon toimesta tarpeeksi tehty!
Jos haluatte auttaa, hakekaa poliisilta valtakunnallinen keräyslupa, jos sen saatte, kansalaiskeräys pystyyn, siinä teille laillinen ja läpinäkyvä mahdollisuus nostaa kaveri kuiviin !
- Anonyymi
Entäs työnantajan vastuukysymykset? Kuka/ketkä olivat Kiemungin esimiehiä? Eikös ole heidän vastuullaan valvoa että vakuutukset/koulutukset ovat kunnossa?
- Anonyymi
Voi noita tyhmiä ihmisiä, EIKÖS ME ÄÄNESTÄJÄT OLE HEIDÄN, POLITIKKOJEN TYÖNANTAJIA?
Demokraattisten vaalien tulos se on kuka kulloinkin on vallankahvassa!
Miettikää nyt ees pikkusen ennenkuin kirjotatte noita tyhmiä aivopierujanne julkiseen (Perä)Suolimediaan !
- Anonyymi
Mikään ei ole niin viisas kuin ihminen ja mikään muu kuin kokkelidemu kunnallispoliitikkko ei ole viisaampi kuin ihminen. Yhdessä nämä järjen jättiläiset varmasti keksisivät keinon jolla Kiemunkia voisi auttaa taloudellisesti pääsemään veloistaan. Yksi tapa olisi painattaa Sunny Car C enter T-paitoja joissa olisi se mainostolppa ja SDP logo. Hinta 35€ kpl ja 10 000 kpl valtakunnallise myyntiin SDPn jäsenistölle ja puoluekokouksessa sekä HPKn peleissä. Toista mallia jossa olisi SCC tolppa ja Kokoomuksen logo myytäisiin vastaavalla tavalla Kokoomuksen jäsenille. Näin vastuu tulisi poliittisesti kannettua Hml kokkelidemu korruptioakselilla.
- Anonyymi
Ritsku ja Sunnukarsenter tuki hoopeekoota ylitte 10 vuotta. Ny vois olla takas maksun aika. Sunnusta on jälellä vaan sininen savu ja runtujälet kun Ritsku läks loridaan. Kaupunkin oma poliitiikko Isak on jälellä hankkest. Syytön miäs.Eipä lähetelly rahaa nikeriaan.Kuitenki nyt syytteessä Ritskun kolttosista.Hoopeekoon yleisö ja pelaajat ja koko orkanisaatio vois nyt tulla apuun ja pelastaa Isakin.Lipun hintaan lisää euro (1euro) ja kuulutus joa pelissä että se menee katkasemattomana Isakin velkaan. Pelaajien palkka per pelaaja sataeuroo (100euroo) alennusta per peli ja tuotto Isakille. Lisäksi kassa joka lihoo joka syötöstä ja jokasesta maalista sataeuroo (100 euroo) Isakin velkarahastoon.
Näin tulis kuitattua Ritskun ja Sunnukarsenterin hyväsydämisyys Hoopeekoota kohtaan. Toine vaihtoehto olis maksaa kunnallis ja kirkollisverosta joka asukkaalrta kanta-häme.- Anonyymi
Tosi hyvä ehdotus.Koskeeko vain HPKn kotipelejä vai myös vieraspelejä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tosi hyvä ehdotus.Koskeeko vain HPKn kotipelejä vai myös vieraspelejä?
Muistakaa nyt kuitenkin että RAHANKERÄYS ILMAN LUPAA ON LAITONTA, hakekaa poliisilta se rahankeräyslupa ettette taas tee uutta KIEMUNKISKANDAALIA senkin hölmöläiset!
- Anonyymi
Hemmetin persut tämän te saitte aikaan rettelöillillänne. Katkaisitte Vekan poliittisen selkärangan. Lulu ja Kari olisitte pitänyt pienempää ääntä niin Vekka olisi edelleen politiikassa ja hallituksen puheenjohtajana ja kaupunki menestyisi kaikessa Vekan johdolla. T. Kiukkuinen kaupunkilainen
-----------------------------------------------------------------------------------------------
Vekka pisti politiikanteon työrukkaset naulaan
10.1.2015 00:00 Päivitetty 1.8.2018 10:35Kari Karppinen
Kiivas sanallinen kärhämöinti Hämeenlinnan kunnallispolitiikassa jatkuu.
Pitkäaikainen ja vaikutusvaltainen kokoomuslainen kaupunginvaltuutettu Tapio Vekka ilmoitti kuluvalla viikolla jättävänsä tehtävänsä kaupunginhallituksessa sekä konsernijaostossa. Perusteluna on suora viittaus kaupunginhallituksen perussuomalaisten Lulu Ranteen ja Kari Ilkkalan tapaan toimia poliittisella kentällä.
– Kaupunginhallituksen ja -valtuuston puheenjohtajien ponnisteluista ja uusien toimintamallien käyttöönotosta huolimatta kaupunginhallituksen perussuomalaiset jäsenet eivät osaa tai halua keskittyä kaupungin kokonaisetua ajavaan strategiseen päätöksentekoon, vaan fokus on pikkuasioissa, asioiden hämmentämisessä ja viivästyttämisessä, Vekka toteaa tiedotteessaan.
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Iisakki Kiemunki (sd.) tarttui samaan aiheeseen viime syksynä Hämeenlinnan Kaupunkiuutisten haastattelussa sekä muissa julkisissa kannanotoissaan. Kiemunki roimi perussuomalaisten toimintatapoja samassa hengessä Tapio Vekan nyt tapahtuneen ulostulon kanssa.
Kaupunginhallituksen nykyinen puheenjohtaja Sari Rautio (kok.) on vaatinut jo useampaan kertaan ”lopettamaan typerehtimisen”.
– Naurettava syytös, vastaa perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu ja -hallituksen 1. varapuheenjohtaja Lulu Ranne.
Hänen mukaansa kunnallispoliittinen mielenkiinto halutaan siirtää tärkeämmistä asioista toisaalle.
– Taustalla taitaa olla paljon aivan jotain muuta, Ranne pohtii.
Vihreiden Kirsi Ojansuu-Kaunisto paheksui kunnallispoliittista tilannetta Radio Hämeessä nyt pulpahtaneen tilanteen vuoksi.
– Kuntalaisten yhteisen edun toteuttaminen on unohtunut blokki- ja valtapolitiikan seurauksena, Ojansuu-Kaunisto arvioi.
Turhautunut ja ahdistunut
Tapio Vekka kirjoittaa tiedotteessaan näin: ”Suurimpana syynä poisjäännilleni on turhautuminen ja ahdistuminen vallitsevaan poliittiseen kulttuuriin. Tämä valtuustokausi on käyty keskustelua asian vierestä ja lillukanvarsista, kun kriittiset ratkaisut odottavat rohkeita ja johdonmukaisia päätöksiä.”
”Toivottavasti Hämeenlinna menestyy jatkossakin – päätösten vesittämisen ja jarruttamisen kulttuuri tuntuu tällä hetkellä valitettavan vahvalta.”
– Meillä ei ole mitään muutettavaa toimintatavoissamme. Joskus on varmasti sanoa töksäytetty puolin ja toisin, mutta peruslinjaamme emme muuta, Lulu Ranne vakuuttaa. Hän toivoo sitä, että asiantuntijat voisivat arvioida tehtyjen muutosehdotusten vaikutukset.
Vekka jatkaa: ”Kuluvan valtuustokauden alusta massiivisesti lisääntynyt virkamiesvalmistelun epäily, loanheitto ja loputtomat tutkinta- ja lisäselvityspyynnöt eivät ole kuuluneet hämeenlinnalaiseen tapaan tehdä politiikkaa. Perussuomalaiset vaativat mm laajempia taustamateriaaleja tai vaihtoehtoisesti tiiviimpiä esityksiä, tiedolla johtamista, laadukasta päätöksentekoa ja avoimuutta – hyviä tavoitteita kaikki, jos niin ei jo olisi. Näissä ylimääräisissä prosesseissa ei ole saatu mitään lisäarvoa, ainoastaan päätöksenteko on viivästynyt ja muuttunut sekavammaksi ja sattumanvaraiseksi. ”
– Onhan se kumma, kun ei haluta parempaa ja sitoutuneempaa työskentelyä niin poliitikoilta kuin virkamiehiltä. Kaikkien on tässä taloustilanteessa tehtävä parhaansa, ei vain olemalla poliittisessa toiminnassa läsnä. Ei tämä tällä hetkellä ole ”pelkästään kivaa”, on tehtävä myös ikäviä päätöksiä ja kannettava niistä vastuu, Ranne kommentoi.
– Tämä tuntuu olevan myös arvovaltakysymys. Kaksi puoluetta on vuosikymmeniä touhunnut kaupungissa ihan mielensä mukaan. Kun toimintatapoja halutaan siivota, niin ei tunnu käyvän. Ehdotukset tyrmätään jo esittäjän henkilön vuoksi, Ranne kommentoi.
Valtuutettujen laaja kirjo
Tuuloksessa asuva Vesa Kaloinen on ottamassa Vekan paikan kaupunginhallituksessa. Kokoomuksen valtuustyoryhmä linjasi henkilövalintojaan torstaina.
Konsernijaoston puheenjohtajuus on puolestaan menossa lammilaiselle Helena Hirviniemelle. Valtuuston varapuheenjohtajuus on siirtymässä Hirviniemeltä Jari Koskiselle.
Lopulliset henkilövalinnat tekee kaupunginvaltuusto maanantaina.
Kaupunginvaltuustossa on kaikkiaan 59 valtuutettua. Puolueittain paikat jakautuvat seuraavasti: sosialidemokraattinen puolue 17 paikkaa, kokoomus 17 paikkaa, perussuomalaiset 10 paikkaa, keskusta 6 paikkaa, vihreät 3 paikkaa, vasemmistoliitto 3 paikkaa ja kristillisdemokraatit 3 paikkaa. - Anonyymi
Sari Raution ja Vekan ja Kiemungin mukaan SCC hanke oli tervetullut työllistäjä (1500 työpaikkaa) ja tervetullut verotuksen kohde (kiinteistövero, yhteisövero ja kunnallisvero sekä kirkollisvero). Lisäksi Ritaluoma oli luvannut yhtiöittää HPKn ja ostaa itselleen 50% osuuden.
Kaikki tämä meni viemäristä alas, kun Kari haistoi palaneen käryä ja Ritskun mukaan kaatoi koko hankkeen varoittamalla nigerialaisia ja Regina Chilubaa lähettämästä enempää A-4 copy paperia koska Hämeenlinnan kaupungin valtuuston- ja hallituksen tarkoitus on kostaa Mr. Wilsonin kusetusyritys sälkittämällä Kirstulan suopellon mutaa 36 000 säkkiä ja lähettää ne vakuudeksi hankkeesta.- Anonyymi
Kari haistoin että oli rahaa minkä kaikki muut ymmärsi huijausrahaksi mistä Kari itse varotti. Lopputulos oli karille skandaali
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kari haistoin että oli rahaa minkä kaikki muut ymmärsi huijausrahaksi mistä Kari itse varotti. Lopputulos oli karille skandaali
Kokkelidemu korruptio-organisaatioilla riittää nyt A4 kopiopaperia sadaksi vuodeksi.. Wirn!
- Anonyymi
Tuolla ylempänä ketjussa on Lulun blogista kommentti jonka mukaan kaupunginvaltuuston- ja hallituksen Kokoomus ja Sosialidemokraatit olivat "pääpiruja" täysin mieltä vailla olevassa Sunny Car Center hankkeessa ajaen sitä kuin kyytä pyssyyn. Toisaalta, ei rekisteröidyt puolueet mitään hanketta aja, vaan tietyt ihmiset puolueissa. Jos mennään aiheessa vähän syvemmälle ja analysoidaan ketkä ihmiset kokoomuksessa ja sosialidemokraateissa olivat hanketta kuin kuin kyytä pyssyyn ajavia kuvainnollisia "pääpiruja" niin muutama häntäheikki tuli heti mieleen....
Sitä vastoin, Karin ja Lulun kaadettua järjettömän hankkeen ja pelastettua rippeet Hämeenlinnan katoamassa olevasta maineesta meistä moni asettaisi heille sädekehän päähän koska he taistelivat, Lulu kuin Jeanne d'Arc eli ”Orléansin neitsyt” ranskan vallankumouksessa ja Kari kuin Don Quiote tuulimyllyjä vastaan vastassaan hämeenlinnan kaupungin valtuuston ja hallituksen tyhmemmistö, ja hampaaton nöyristelevä hämeenlinnan virkamiesketju. Kiitos Kari ja Lulu koko hämeenlinnan 67 558 asukkaan puolesta.- Anonyymi
Tuo oli hyvin analysoitu. Olen janakkalalainen mutta kiitokseni voi silti lisätä hämeenlinnan 67 558 asukkaan kiitoksiin, eli yhteensä kiitoksia Lululle ja Karille 67558 1 = 67559 kiitosta.
Lululle ja Karille sydämelliset onnittelut kummallekin EDUSKUNTAAN pääsyn johdosta meiltä kaikilta 16 455 janakkalalalaiselta. - Anonyymi
Sydämelliset onnittelut myös minulta Karilla ja Lululle äänestin kumpaakin. Hyvää tulee kun PersHaggarainen johtaa Eduskunnassa Karia ja Lulua.
- Anonyymi
Väärää rahaa ja kansainvälisiä huijareita – Tapahtumat Sunny Car Centerin ympärillä muuttuvat yhä oudommiksi
SCC:n toimitusjohtaja Markku Ritaluoma kiistää konkurssipesän vaateet Sunny Car Center -jutussa. Vastineessaan Ritaluoma esittää hurjia esimerkkejä rahoituksenhaun vaiheista.
Sunny Car Center30.6.2017 klo 19.01
Sunny Car Centerin toimitusjohtaja Markku Ritaluoma on asianajajansa välityksellä esittänyt vastineensa SCC:n yhteen konkurssipesän kolmesta haastehakemuksesta. Tässä haastehakemuksessa haetaan Ritaluomalta ja toiselta SCC:n hallituksen jäseneltä Iisakki Kiemungilta yhteisvastuullisesti reippaasti yli kuuden miljoonan euron korvauksia. Ritaluoma kiistää vaateet. Kiemunki on tehnyt samoin jo huomattavasti aiemmin.
Haastehakemuksen korvausvaateet perustuvat siihen, että julkisselvittäjä Jorma Tuomaalan mukaan maksukyvytön yhtiö vei ulkomaille noin kuusi ja puoli miljoonaa euroa yhtiön rahoja. Markku Ritaluoman mukaan ulkomaille viedyt rahat eivät olleet Sunny Car Centerin rahoja, vaan muualta tulleita varoja, jota vain kiersivät SCC:n tilien kautta. Näin ollen SCC:n rahoja ei Ritaluoman mukaan ulkomaille viety.
Kansainvälisiä huijareita
Markku Ritaluoman vastine on erikoista luettavaa. Hakiessaan rahoitusta autokauppayhtiöönsä Ritaluoma kumppaneineen on tavannut omien sanojensa mukaan huikean määrän ihmisiä eri puolilla Eurooppaa. Luettelosta löytyy sellaisia nimiä kuin Abdal Rahaman Malik, Philippe Darian, Alexander Zulemaro, Maan Waheed Abdul Al-Sanea, Lola Nsimba, ja Mark Wilson, joka omien sanojensa mukaan edusti Sambian entisen presidentin leskeä Regina Chilubaa.
Ritaluoma maksoi näille henkilöille erilaisia rahasummia olettaen, että heidän kauttaan autokauppakeskus saisi tarvittavat kymmenet miljoonat eurot. Kuten tunnettua, rahaa ei sijoittajilta koskaan SCC:lle herunut.
Ritaluoma vakuuttaa toimineensa koko ajan yhtiönsä Sunny Car Centerin eduksi. Vastineessaan Ritaluoma kertoo, että vasta myöhemmin selvisi, että hän ja SCC olivat joutuneet kansainvälisen, erittäin taidokkaasti toteutetun huijauksen uhriksi.
Väärää rahaa ja väärennös
Sveitsiläisessä hotellissa Ritaluoma luovutti miljoona euroa Philippe Darianille ja sai laukullisen rahaa vastineeksi. Siinä piti olla 7-8 miljoonaa euron sijoitus autokauppaan, mutta pian kävi ilmi, että rahat olivat väärennettyjä. Ritaluoma kertoo menneensä heti poliisiasemalle tekemään rikosilmoituksen. Sveitsissä on vastineen mukaan vireillä poliisitutkinta asiasta.
Usko ei Ritaluomalta tähän tapaukseen loppunut. Puolisen vuotta myöhemmin SCC:n tileiltä maksettiin Alexander Zulemarolle lähes 87 000 euroa 20 miljoonan euron investoinnin takuumaksuna. Zulemaro toimitti Barclays Bankin asiakirjan, siitä, että kyseiset 20 miljoona ovat pankin hallussa sijoitusta varten. Valitettavasti asiakirja oli väärennös.
Markku Ritaluoman vastine on yksi kolmesta julkisselvittäjä Jorma Tuomaalan Kanta-Hämeen käräjäoikeudelle antamasta haastehakemuksesta.
Ensimmäinen koskee noin 320 000 euron vaadetta konkurssipesälle. Tässä vastaajina ovat Hämeenlinnan kaupungin yhtiö, Markku Ritaluoma, Iisakki Kiemunki ja kolmas SCC:n hallituksen jäsen. Ainakin kaupunki, Markku Ritaluoma ja Iisakki Kiemunki ovat kiistäneet tämän vaateen.
Toisen mukaan Sunny Car Centerin ylivelkaisesta konkurssipesästä on viety velkojien tavoittamattomiin ulkomaille noin kuusi ja puoli miljoonaa euroa. Tässä haastehakemuksessa vaaditaan miljoonakorvauksia yhteisvastuullisesti sekä Markku Ritaluomalta että hallituksen toiselta jäseneltä Iisakki Kiemungilta.
Markku Ritaluoman tuore vastine koskee juuri tätä haastehakemusta.
SCC:n hallituksesta helmikuussa 2014 eronnut entinen Hämeenlinnan kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Iisakki Kiemunki on jo aiemmin kiistänyt konkurssipesän vaatimukset. Laajassa vastineessaan Kiemunki katsoo muun muassa, että toiminta Ritaluoman kanssa oli hankalaa tai mahdotonta.
Markku Ritaluoma pimitti Kiemungin mukaan tietoja yhtiöstä ja osa tiedosta oli jälkikäteen todettuna tosiasioiden vastaisia.
Kolmas haastehakemus koskee vain Ritaluomaa. Siinä julkisselvittäjä Tuomaala vaatii Ritaluomalta vajaan 1,4 miljoonan euron takaisinmaksua konkurssipesälle. Haasteessa on kyse muun muassa Ritaluoman palkasta ja korvauksista.
Mikä Sunny Car Center?
Kesäkuussa 2010 liikemies Markku Ritaluoma kertoi rakentavansa Hämeenlinnaan Euroopan suurimman autokauppakeskuksen. Keskukselle löytyi paikka Hämeenlinnan Kirstulassa kaupunkikeskustan pohjoispuolelta. Tontille ei noussut autokauppaa, ainoastaan siitä kertova, kuuluisaksi tullut mainospylväs, joka on jo viety Lahteen.
Sunny Car Center -yhtiö haettiin konkurssiin syyskuussa 2015. Pian sen jälkeen pesälle määrättiin julkisselvittäjä. Konkurssiasiamiehen toimiston mukaan yhttiöön kohdistui tuolloin selvitystarve, joka viittasi epäselvyyksiin yhtiössä. Kun konkurssipesän rahat eivät riittäneet konkurssimenettelyn kustannuksiin, oli syytä määrätä julkisselvittäjä. - Anonyymi
Kansainvälisiä huijareita
Abdal Rahaman Malik, Philippe Darian, Alexander Zulemaro, Maan Waheed Abdul Al-Sanea, Lola Nsimba, ja Mark Wilson, joka omien sanojensa mukaan edusti Sambian entisen presidentin leskeä Regina Chilubaa.
Ritaluoma maksoi näille henkilöille erilaisia rahasummia olettaen, että heidän kauttaan autokauppakeskus saisi tarvittavat kymmenet miljoonat eurot. Kuten tunnettua, rahaa ei sijoittajilta koskaan SCC:lle herunut.
Väärää rahaa ja väärennös
Sveitsiläisessä hotellissa Ritaluoma luovutti miljoona euroa Philippe Darianille ja sai laukullisen rahaa vastineeksi. Siinä piti olla 7-8 miljoonaa euron sijoitus autokauppaan, mutta pian kävi ilmi, että rahat olivat väärennettyjä. Ritaluoma kertoo menneensä heti poliisiasemalle tekemään rikosilmoituksen. Sveitsissä on vastineen mukaan vireillä poliisitutkinta asiasta.
Usko ei Ritaluomalta tähän tapaukseen loppunut. Puolisen vuotta myöhemmin SCC:n tileiltä maksettiin Alexander Zulemarolle lähes 87 000 euroa 20 miljoonan euron investoinnin takuumaksuna. Zulemaro toimitti Barclays Bankin asiakirjan, siitä, että kyseiset 20 miljoona ovat pankin hallussa sijoitusta varten. Valitettavasti asiakirja oli väärennös.- Anonyymi
Hämmentävä on tapaus Kari Ilkkalan osalta. Hän varoitti scc-casesta ja silti hän sotki itsensä siihen. Edellä hyvin kuvataan menoa joka on kovaa peliä. Vaikuttaa jopa siltä kuin poliisi ei olisi tutkinut jostain syystä tapausta loppuun Ilkkalan osalta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hämmentävä on tapaus Kari Ilkkalan osalta. Hän varoitti scc-casesta ja silti hän sotki itsensä siihen. Edellä hyvin kuvataan menoa joka on kovaa peliä. Vaikuttaa jopa siltä kuin poliisi ei olisi tutkinut jostain syystä tapausta loppuun Ilkkalan osalta.
Kansainvälisiä huijareita jotka pelasivat Monopolipeliä kokdem-HPK-koalition anssa Ritskun johdolla
Abdal Rahaman Malik, Philippe Darian, Alexander Zulemaro, Maan Waheed Abdul Al-Sanea, Lola Nsimba, ja Mark Wilson, joka omien sanojensa mukaan edusti Sambian entisen presidentin leskeä Regina Chilubaa. - Anonyymi
Näin persut uskoo. Kaikki nimet on tosiasiassa tekaistuja paitsi presidentin lesken.
- Anonyymi
SUNNY CAR CENTER
"Olimme kuulleet jos jonkinmoisia tuhannen ja yhden yön tarinoita" - IS: Uusia paljastuksia Sunny Car Center -rahoituksesta
9.10.201409:30
@
Hämeenlinnaan kaavailtu Sunny Car Center on saanut miljoonalainoja myös vakavaraisilta rahoituslaitoksilta, kertoo Ilta-Sanomat.
Hämeenlinnaan kaavailtu Sunny Car Center on saanut miljoonalainoja myös vakavaraisilta rahoituslaitoksilta, kertoo Ilta-Sanomat.
Värikäs jättihanke joutui viime viikolla jäähylle, kun sillä ei ollut rahaa sovittua tonttikauppaa varten.
IS kertoo, että Lammin Säästöpankki ja vakuutusyhtiö Pohjantähti ovat ovat lainanneen Sunny Car Centerille yhteensä kaksi miljoonaa euroa.
Pohjantähti on lainannut yhtiölle 885 000 euroa ja Lammin Säästöpankki 1,1 miljoonaa.
Lainojen vakuutena Sunny Car Center -yrittäjä Markku Ritaluoman ja hänen äitinsä heinkilökohtaista omaisuutta, IS kertoo.
Hanke sai paljon julkisuutta kesällä, kun Ritaluoma esitteli rahoitussuunnitelman, jossa päärahoittajaksi oli tullut Sambian ex-presidentin leski.
"Vaikka siihen mennessä olimme kuulleet jos jonkinlaisia tuhannen ja yhden työn tarinoita, niin tämä veti kyllä verrat niille kaikille", sanoo IS:lle Hämeenlinnan kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Lulu Ranne (ps). - Anonyymi
Ritaluoma: Kyse lainan vakuusmaksuista
Vahingonkorvauskiistassa on keskiössä niin Ritaluoman puolustuksen mukaan Malik-nimiseltä henkilöltä saatava rahoitus. Ritaluoma totesi perjantaina oikeudessa, että syyrialainen Abdul Rahaman Malik -niminen mies edustajineen olisi luvannut hankkeelle 74 miljoonan euron rahoituksen – kunhan SCC-yhtiö antaisi hänelle 10 prosentin vakuuden. Vakuussumma oli tällöin Ritaluoman mukaan 7,4 miljoonaa euroa.
Ensimmäinen yhteydenotto oli tullut sähköisesti Sunny Car Centerin työntekijälle, ja Ritaluoma oli kuullut rahoitustarjouksen Lontoossa.
– Aloimme ihmetellä, mistä voimme summaa hakea kaikkien toimijoiden kanssa, jotka olivat yhteydessä, Ritaluoma totesi.
Hän kertoi, että hän alkoi pantata omaa omaisuuttaan saadakseen 7,4 miljoonan euron summaa kasaan. Rahaa lähetettiin sijoittajiksi esittäytyneiden ilmoittamille pankkitileille aina sitä mukaa, kun rahaa saatiin kerättyä.
Lainaksi tarkoitetut rahat olivat Ritaluoman mukaan Lontoossa pankkisäilössä käteisenä. Käteisvarojen alkuperää ei tarkemmin Ritaluoman mukaan avattu.
Ritaluoma kertoi olleensa pääosin sijoittajien yhteistyökumppaneiksi esittäytyneiden kanssa, ja hän kertoi nähneen muun muassa heidän passinsa ja myös Malikin passikopion.
– Koitimme tehdä kaiken voitavamme pitääksemme investorin, Ritaluoma sanoi.
Lopulta Malik osoittautui hänen mukaansa kuitenkin huijaukseksi. Ritaluoma kertoi olleensa kesään 2014 saakka siinä uskossa, että 74 miljoonan euron lainarahoitus olisi tullut, kun 7,4 miljoonaa oli heille toimitettu.
Hän totesi joutuneensa taitavan kansainvälisen huijausorganisaation uhriksi.
"Tiesivät hyvin, mihin rahoja oli käytetty"
Rahansiirrot olisivat siis hänen mukaansa joutuneet huijareille, kun Ritaluoma on uskonut maksavansa esimerkiksi vakuus- ja takausmaksuja SCC-autokauppakeskuksen rahoitusta varten.
Hän on puolustautunut myös vastauksessaan siihen, että epäillyistä huijauksista on tehty rikosilmoitus.
Kiistaoikeudenkäynnin keskiössä on myös se, tiesivätkö SCC-yhtiölle rahaa antaneet velkojat, mihin Ritaluoma on rahaa käyttänyt. Ritaluoma kuitenkin totesi asianajajansa haastattelun aikana, että tietoa on velkojilla kyllä ollut.
Markku Ritaluoman kuuleminen jatkui useita tunteja Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa perjantai-iltana.
Julkisselvittäjä Jorma Tuomaalan haastatellessa Ritaluomaa tämä selvensi myös, että Hämeenlinnan kaupungin tuki hankkeelle oli merkittävä, jotta se voi onnistua.
Ritaluoma myös tulistui julkisselvittäjä Tuomaalalle, kun tämä otti esiin Ritaluoman yhtiöstä nostamat palkkiot. Tuomaalan mukaan Ritaluoma olisi nostanut paljon palkkaa samalla, kun työntekijät vaativat pesältä saataviaan. Ritaluoma kiistää tämän.
– Herra pesänhoitaja, tutkikaa papereitanne tarkemmin, kuittasi Ritaluoma, mutta hetkeä myöhemmin oikeuden puheenjohtaja vaati pysymään asiassa.
Lopussa myös julkisselvittäjä myös kysyi, onko Lammin säästöpankki tehnyt hänestä tutkintapyynnön. Ritaluoma vahvisti tämän ja totesi tämän koskevan yhtiön käsittelemää shekkiä.
– Hämmästelen tätä suuresti, vastasi Ritaluoma, mutta asiaan ei palattu.
Ritaluomaa kuultiin oikeudessa videon kautta, koska hän on parhaillaan Floridassa Yhdysvalloissa.
Hän oli pukeutunut perjantai-illan kuulemisessa siniseen Suomi-paitaan. - Anonyymi
Sunny Car Centerin Ritaluoma tyrmää Pohjantähden Ylä-Soininmäen väitteet: "En tuntenut Malikia"
Liikemies Markku Ritaluoma on selvästi ärsyyntynyt siitä, että Pohjantähden entinen toimitusjohtaja Eero Ylä-Soininmäki on kertonut julkisuudessa Ritaluoman tunteneen Malikin ja saaneen häneltä aiemminkin rahaa.
Sunny Car Center12.3.2018
Sunny Car Centerin Markku Ritaluoma kiistää tunteneensa rahoittajaksi aiotun syyrialaisliikemiehen ennen rahoitusneuvotteluja
Markku Ritaluoman puolustuksen eräs lähtökohta Sunny Car Centerin oikeusjutussa on ollut, että hän joutui tuntemattomien huijareiden uhriksi. Oikeudenkäynnin kuudentena päivänä kuultavana ollut Eero Ylä-Soininmäki kertoi kuulemisensa jälkeen, että Ritaluoma oli kertonut hänelle tunteneensa yhden rahoittajista, Abdal Rahaman Malikin.
– Ritaluoma kertoi, että Malik oli antanut aiemminkin rahaa hänelle, ja se vakuutti minuakin, että rahaa on tulossa, väitti Ylä-Soininmäki perjantaina.
Ritaluoma kertoi, että Malik oli antanut aiemminkin rahaa hänelle, ja se vakuutti minuakin, että rahaa on tulossa.
Eero Ylä-Soininmäk
– En ole ehdottomasti tehnyt mitään bisnestä tämän henkilön (Malik) kanssa aiemmin ja olen myöhemminkin aina asioinut hänen asiamiestensä kanssa. Kiellän täysin Ylä-Soininmäen väitteen, sanoo Ritaluoma tiukasti.
– Ylä-Soininmäki toimii näin pestäkseen omia kasvojaan vakuutusyhtiön toimitusjohtajana, puuskahtaa Ritaluoma.
– Ylä-Soininmäki tiesi erittäin hyvin esimerkiksi sen, että rahat lähtivät Malikille. Hän suorastaan kysyi asiasta ja sai suoran vastauksen, että tulen käyttämään rahat Malik-rahoitukseen, vakuuttaa Ritaluoma.
Ylä-Soininmäen ja Ritaluoman suhde läheinen?
Eero Ylä-Soininmäki kielsi haastattelussaan myös sen, että hän olisi ollut läheinen tukija ja luottohenkilö Ritaluomalle. Markku Ritaluoma vähintäänkin ihmettelee irtiottoa.
– Ylä-Soininmäki edellytti minulta hyvin tiivistä yhteydenottoa viikoittain kaksi-kolme kertaa joko puhelimella, tekstiviestillä tai sähköpostilla, painottaa Ritaluoma.
– Hänestä tuli minulle hankkeeseen rahoitusalan osaaja, jolta kysyin neuvoja ja niitä hän myös antoi. Minä pidin Ylä-Soininmäkeä ystävänäni, sanoo Markku Ritaluoma.
Chiluba-kokouksen kulusta myös ristiriitaa
Markku Ritaluoma sanoo Eero Ylä-Soininmäen vääristelleen lausunnoissaan omaa vaikutusvaltaansa niin sanotussa Chiluba-kokouksessa. Hämeenlinnan kaupunginhallitus päätti elokuussa 2014 jatkaa yhteistyötä Sunny Car Centerin kanssa. Tuossa kokouksessa Ritaluoma kertoi neuvottelevansa rahoituksesta Sambian presidentin entisen puolison Regina Chiluban edustajan kanssa.
Ylä-Soininmäki on kertonut, ettei puhunut Chiluba-rahoituksen puolesta.
– Minä kerroin kokouksessa vain yleisesti ulkomaisesta rahoituksesta. Pidin itsekin Chiluba-rahoitusta kummallisena, enkä ottanut siihen kantaa kaupunginhallituksen edessä, muistelee Ylä-Soininmäki.
Ritaluoma on täysin toista mieltä. Juuri Ylä-Soininmäen vuoksi kaupunginhallitus jatkoi yhteistyötä kanssamme, sanoo Ritaluoma, vedoten kokouksen jälkeen tehtyihin lehtiartikkeleihin.
Pohjantähden ex-toimitusjohtajalla Eero Ylä-Soininmäellä ja Sunny Car Centerin Markku Ritaluomalla on selkeästi hyvin erilainen näkemys yhteisestä ajastaan Sunny Car Centerissä.
Ritaluoma kiistää hulppean elämän
Seiska -lehden viimeisessä numerossa (siirryt toiseen palveluun) kerrotaan Markku Ritaluoman asuvan Floridassa Manalapanin kaupungissa asunnossa, jonka kuukausivuokra on 8 200 dollaria. Hänen väitetään elävän myös hulppeaa elämää. Ritaluoma kumoaa väitteet.
Väite on merkittävä sen vuoksi, että Ritaluoma on oikeudessa kertonut olevansa varaton ja hänen oikeudenkäyntikulunsa maksaa valtio.
– Seiskan täytyy tehdä sensaatiojuttuja myydäkseen lehtiä. Asia ei ole näin, tuhahtaa Ritaluoma.
Asia ei kenellekään kuulu, mutta kerron, että en saa palkkaa enkä tuloja.
Markku Ritaluoma
– Asia ei kenellekään kuulu, mutta kerron, että en saa palkkaa enkä tuloja. Olen tehnyt tästä myös selvityksen asianajajani kautta oikeudelle.
– En ole henkilökohtaisesti vuokrannut mitään. Asun siellä missä asun. On minullakin ystäviä, jotka auttavat minua joka kuukausi.
Ritaluoma menettää asianajajansa?
Keskustelun lopuksi Markku Ritaluoma heittää varsin erikoisen uutisen.
– Puolustusasianajajani Tuula Ylinen joutuu luopumaan avustamisestani heti tämän jutun istuntojen jälkeen keskiviikkona. Syynä on se, että Suomen valtio ja Kanta-Hämeen käräjäoikeus eivät ole suostuneet maksamaan asianajajalleni välipalkkioita useista pyynnöistä huolimatta. Asianajajallani ei ole varaa jatkaa puolustusta ilman rahaa.
– Tästä olen hyvin pahoillani ja katson, että tämä tilanne loukkaa erittäin törkeästi oikeusturvaani, kertoo Ritaluoma selvästi vihaisena.
Ritaluoma jätti jo ennen oikeudenkäynnin alkua prosessiväitteen samasta asiasta. Kanta-Hämeen käräjäoikeus ei ole väitettä vielä käsitellyt.
Yle Hämeenlinna ei saanut kiinni asianajaja Tuula Ylistä varmistamaan Ritaluoman väitettä. - Anonyymi
Sunny Car Centerin oikeudenkäynnin uusin väite: Ritaluoma tunsi yhden rahoittajista
Pohjantähti Oy:n entinen toimitusjohtaja kertoo, että Sunny Car Centerin puuhamies Markku Ritaluoma tunsi yhden aiotuista rahoittajista ja oli saanut tältä aiemminkin rahaa.
Sunny Car Center9.3.2018 klo 14.04
Eero Ylä-Soininmäki
Eero Ylä-Soininmäkeä kuultiin todistajana Sunny Car Center -oikeudenkäynnissä perjantaina.Antti Ruonaniemi / Yle
Jaa artikkeli Facebookissa
113
Jaa artikkeli Twitterissä
Vakuutusyhtiö Pohjantähti rahoitti ja antoi rahoitusvakuutuksen Sunny Car Centerille yhtiön alkuvaiheissa. Pohjantähden tuolloisen toimitusjohtajan Eero Ylä-Soininmäen mukaan Markku Ritaluoma kertoi tuntevansa syyrialaisen rahoittajan Abdal Rahaman Malikin.
Ritaluoma on oikeudessa kertonut, että hän ja hänen edustajansa tapasivat Malikin edustajia ja tarkistivat Malikin henkilöllisyyden pyytämällä ja saamalla hänen passistaan kopion. Tämä ja Ritaluoman todistelu oikeudessa antavat ymmärtää, että Ritaluoma ei tuntenut Malikia. Eräs Ritaluoman puolustuksen pääteemoista onkin, että hän on joutunut taitavien kansainvälisten huijareiden uhriksi.
Ylä-Soininmäki muistaa Ritaluoman puhuneen Malikista aivan eri tavalla.
– Ritaluoma kertoi, että hän tuntee tämän Malikin ja Malik on ennenkin antanut hänelle rahaa. Tämä tietysti vakuutti minuakin, että rahaa saattaa olla tulossa, väittää Ylä-Soininmäki.
"En ollut Ritaluoman luottomies"
Useat tahot erityisesti Hämeenlinnassa ovat pitäneet Eero Ylä-Soininmäkeä Ritaluoman avustajana, tukijana ja läheisenä luottohenkilönä. Tällaisia ajatuksia on kuultu muun muassa Hämeenlinnan kaupungin johtohenkilöiltä.
– Tämä johtuu siitä, että Ritaluoma on antanut kaikille sellaisen kuvan. Hän tarvitsi jonkun luotettavan tuntuisen tahon varmistamaan omaa toimintaansa. Hän käytti monista ihmisistä sanaa ystävä – sellaisistakin, joita hän ei juuri tuntenut, naurahtaa Ylä-Soininmäki.
Eero Ylä-Soininmäen sanotaan vaikuttaneen myös Hämeenlinnan kaupunginhallituksen jäseniin, kun hän oli mukana niin sanotussa Chiluba-kokouksessa elokuussa 2014. Tuolloin Ritaluoma kertoi neuvottelevansa rahoituksesta Sambian presidentin entisen puolison Regina Chiluban edustajan kanssa.
– Minä kerroin tuolloin vain yleisesti ulkomaisesta rahoituksesta. Pidin itsekin Chiluba-rahoitusta kummallisena, enkä ottanut siihen kantaa kaupunginhallituksen edessä, muistelee Ylä-Soininmäki.
Oikeudessa puhutaan isoista summista
Meneillään oleva Sunny Car Center -oikeudenkäynti on ensimmäinen merkittävä oikeudenkäynti, jossa mietitään konkurssiin menneen autokauppayhtiön rahoja. Kantaja, konkurssipesän julkisselvittäjä Jorma Tuomaala perää Markku Ritaluomalta ja autokauppayhtiön hallituksessa olleelta ex-poliitikko Iisakki Kiemungilta viiden-kuuden miljoonan euron korvauksia pesälle.
Tuomaala katsoo, että Sunny Car Centeristä vietiin ulkomaille velkojien ulottumattomiin selvästi yli kuusi miljoonaa euroa pesälle kuuluvia rahoja.
Molemmat vastaajat ovat kiistäneet väitteet tiukasti. Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa tämän oikeudenkäynnin viimeinen käsittelypäivä on tiistaina 13. maaliskuuta. - Anonyymi
Kaupunginhallituksessa oli tietoa SCC:n tilanteesta
29.3.2017 00:00 Päivitetty 1.8.2018 10:32Kari Karppinen
Murheellisen Sunny Car Centerin autotalohankkeen pölyt eivät laskeudu ilmeisesti vuosiin. Viimeisin vaihe on yrityksen konkurssipesän haastehakemus, jonka mukaan yhtiö vei ulkomaille noin kuusi ja puoli miljoonaa euroa. Konkurssipesä vaatii nyt korvauksia näistä rahansiirroista.
Rahojen epäilleen päätyneen kansainvälisten huijareiden taskuun, ei Ritaluomalle itselleen. Varmuutta rahojen nykyisestä kotiosoitteesta ei tosin ole tiedossa (sivut 4–5).
Haastehakemuksessa korvausvaateita esitetään koko hankkeen puuhamiehelle, yhtiön puheenjohtajalle Markku Ritaluomalle, sekä hallituksen jäsenenä kaupungin edustajana toimineelle Iisakki Kiemungille. Kiemunki oli SCC:n hallituksessa kaupungin edustajana.
Iisakki Kiemunki sanoo Hämeenlinnan Kaupunkiuutisille, että kaikilla kaupunginhallituksen pöydän äärellä istuneilla luottamushenkilöillä sekä virkamiesjohdolla oli koko ajan sama tieto SCC:n tilanteesta, mitä Kiemungilla itsellään.
Konkurssipesän haastehakemuksessa pesän julkisselvittäjä Jorma Tuomaala vaatii Ritaluomalta korvauksia kuusi ja puoli miljoonaa euroa. Summasta 6,2 miljoonaa vaaditaan yhteisvastuullisesti Kiemungin kanssa.
Ulkomaille muuttanutta Markku Ritaluomaa ei ole tavoitettu haasteen toimittamista varten. Vaihtoehdoksi jää julkinen kuulutus, jos Ritaluomaa ei tavoiteta. Ritaluoman oma näkemys selvitystilanteesta löytyy seuraavalta aukeamalta.
Eri arvioiden mukaan menee vähintään loppuvuoteen, ennen kuin tällainen julkinen menettely muuttuu käytännöksi. Itse oikeudenkäynti siirtynee jonnekin vuodenvaihteen seutuville tai ensi vuoden puolelle. Oikeusprosessin pituutta ei kukaan voi ennakoida.
Osakeyhtiölakiin perustuvassa konkurssimenettelyssä epäilty joutuu käytännössä todistamaan syyttömyytensä, kun rikosjutuissa syyttäjä joutuu päinvastoin todistamaan syytetyn syyllisyyden.
Iisakki Kiemungin mielestä häneen kohdistuva kanne on hylättävä.
Kiemunki oli Sunny Car Centerin hallituksen jäsenenä 25.1.2012–25.2.2014. Jäsenyys on merkitty virheellisesti kaupparekisteriin 4.4.2012 ja ero 31.7.2014. Kanteen mukaan rahansiirrot tapahtuivat 26.4.2013–29.7.2014.
Kiemunki toteaa jättämässään vastineessa tienneensä vain Ritaluoman rahoittaja Abdal Rahaman Malikille suunnatuista rahansiirroista. Näille maksuille löytyy Kiemungin vastineen mukaan liiketaloudellinen peruste, ja rahoitus tuli erillisrahoituksena suoraan Markku Ritaluomalta. Kiemungilla ei ollut vastineensa mukaan tietoa muista rahansiirroista.
Kiemunki oli SCC:n hallituksessa ollessaan Hämeenlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja vuoden 2014 alussa kaupunginvaltuuston puheenjohtajana.
– Konkurssipesän vaatimukset ovat kohtuuttomia. Yhtiön hallituksessa vaadin toistuvasti osakeyhtiölain mukaisia toimenpiteitä ja ajantasaista tietoa yhtiön taloudenpidosta, ja kun en niitä saanut, erosin hallituksesta, Iisakki Kiemunki sanoo.
Hän painottaa, että kaikki kaupunginhallituksen pöydän äärellä istuneet tiesivät koko ajan SCC:n tilanteen, samoin kaupungin virkamiesjohto. Kiemungin mukaan autotalohankkeeseen kuuluvat asiat käsiteltiin avoimesti kaupunginhallituksen pöydän äärellä. Hän sanoo informoineensa kaupunginhallituksen jäseniä ja virkamiesjohtoa myös sähköpostitse.
– Tämä selviää muun muassa hallussani olevasta sähköpostiliikenteestä tuolta ajalta. Tietoa oli siis muillakin, vaikka julkisuudessa usein toisin väitetään, Kiemunki sanoo, ja näyttää samalla käytyä sähköpostikeskustelua. Keskusteluihin on osallistunut useita hämeenlinnalaisia kunnallispoliitikkoja ja kaupungin virkamiesjohtoa.
– Sain säännöllisesti omistajaohjausta kaupunginhallitukselta ja virkamiesjohdolta, samoin kerroin tiedot toiseen suuntaan. Mitään salattavaa ei minun puoleltani ollut, Kiemunki vakuuttaa.
Iisakki Kiemunki sanoo myös eronneensa SCC:n johtokunnasta, kun lopullisesti huomasi Ritaluoman toiminnan olevan täysin muista piittaamatonta.
– Oma virheeni oli, että jäin liian pitkäksi aikaa hallitukseen.
Miksi kaupunki ei puuttunut SCC:n toimiin aikaisemmin johtui Kiemungin mukaan yksinkertaisesti siitä, että Markku Ritaluoma liikutteli omia ja lähipiirinsä rahoja. Pohjantähti-yhtiöltä ja Lammin Säästöpankilta lainatuille rahoille Ritaluoma antoi kiinteistövakuudet.
– Kaupungilla ei ollut missään vaiheessa taloudellista riskiä, Kiemunki vakuuttaa.
Jättämässään vastineessa Kiemunki toteaa, että Ritaluoma osoittautui ”omapäiseksi ja hankalaksi henkilöksi. Hallitustyöskentely osoittautui vaikeaksi”.
”Osa kokouksista on pidetty tavanomaisesti niin, että osallistujat ovat olleet samanaikaisesti saapuvilla. Vastaajan todisteena 2 olevat sähköpostit osoittavat, että hallitustyöskentely on ollut epätavallista. Ritaluoman ylimielisyys ja itsetietoisuus ovat vaikeuttaneet oleellisesti hallitustyöskentelyä ja tehnyt sen monta kertaa mahdottomaksi.”- Anonyymi
Kiemunki teki kaikkensa Hämeenlinnan etujen turvaamiseksi. Kiistaton fakta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiemunki teki kaikkensa Hämeenlinnan etujen turvaamiseksi. Kiistaton fakta.
Onkohan voimassa oleva ja lain mukainen osakeyhtiölaki myös yhtä *kiistaton fakta* yhtiölain tarkoittamista selkeistä vastuista koskien osakeyhtiön kaupparekisteriin ilmoitetuille henkilöille?
Kysymys on siitä edelliseen kirjoittajaan nähden että mennäänkö faktoissa LAKI VAI TUNNE EDELLÄ?
Oikeus sen loppupelissä päättää!
Maalaisjärjen mukaan VOIMASSA OLEVA LAKI MENEE EDELLÄ !
- Anonyymi
Todennäköisesti Kiemunki vapautetaan. Oikeuskaan ei ole kohtuuton.
- Anonyymi
Mitä tarkoitat?
Tarkoitatko ettei tässä mainitussa Kiemungin tapauksessa yksiselitteistä lain kirjainta pitäisi/tarvitsisi noudattaa ollenkaan?
Mikä merkitys sitten millään lailla tai yhteiskunnan rajoitteilla on jos yhdenvertaisuus kansalaisten osalta ei toteudu?
Jos tuota tarkoitat niin sittenhän vasta se *VÄÄRYYS HUUTAA TAIVAASEEN ASTI* !
Mitä taas tulee oikeuden kohtuuttomuuteen tai kohtuullisuuteen, unohtuiko jo että Kiemungin tuomiota kohtuullistettiin jo rankalla kädellä hänen edukseen?
Kiemungin onneksi ja yhteisömme tappioksi en ole itse oikeuden toimihenkilö, jos olisin niin mm. Kiemunki maksaisi täysarvoisesti aiheuttamiensa vahingot korkojen kera yhteiskunnalle ollen samalla valtakunnallisesti varoittava esimerkki politikkojen vaarallisesta suhmurointimoraalista! - Anonyymi
En todellakaan ymmärrä miksi Kari Ilkkalan SCC suhmuroinnista saamaa tuomiota kohtuullistettiin. Olisin antanut täyden kovan tuomion.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En todellakaan ymmärrä miksi Kari Ilkkalan SCC suhmuroinnista saamaa tuomiota kohtuullistettiin. Olisin antanut täyden kovan tuomion.
En todellakaan ymmärrä miksi Kari Ilkkala yleensäkkään sai mitään tuomiota, hänhän pelasti tämän kaupungin lopettamalla tuon SCC-sekoilun mihin ei kyenneet edes lakia lukeneet kaupungin työ/virkasuhteessa olevat lakimiehet ylintä kaupunkijohtoa myöden!
Käsittämätöntä uunoutta että kaikki kuluneet vuodet kului hukkaan SCC:n ympärillä eikä Ritskun taustoja tai toimia tutkittu!
Kari Ilkkala olisi oiva kaupunginjohtaja, suoraselkäinen ja rehti, hyvin selkeäsanainen asiainhoitaja! - Anonyymi
Olisiko syy ollut tuomioon tehty rikos. Väite Hämeenlinnan pelastamisesta kertoo kirjoittajat tyhmäksi Persuksi. Kaikki muut tiesivät että ei rahaa ollut olemassa. Se oli huijausta mihin persut uskoi. Persut kannatti hanketta lähes loppuun asti.
- Anonyymi
Jos joku olisi kirjoittanut veijarikomedian aiheesta ja ihan noiden edellä kopioitujen lehtiartikkeleiden sisällöllä, niin sitä olisi aivan varmasti pidetty täysin totuuden vastaisena. Kukaan ei olisi uskonut, että keskikokisen kaupunkgin päätöksenteko ja virkamiehet olisisivat noin pissattavissa silmään. Yrittäjä suunnittelee satojen miljoonien hanketta ja menee aivan alkeellisin afrikkalaishuijauksiin mukaan. Edes Rengon mummo ei moisiin lankeaisi, vaikka valepoliisit häntä saattavat huijata. En usko, että yrittäjäkään oli todellisuudessa noin tyhmä, vaan siirsi varansa turvaan näillä huijaritarinoilla ulkomaille. Menihän siinä koko Suomessa ollut omaisuus, mutta se olisi mennyt muutenkin. Omaisuus oli lainojen vakuutena ja se olisi kuitenkin ulosmitattu hankkeen mentyä persiilleen. Kun hankeen epäonnistuminen oli jo selvästi näkyvissä, niin silloin pelastettiin, mikä vielä oli pelastettavissa ja rahat siirtyivät "huijauksen" tuloksena ulkomaille. Iisakki ei vaan tainnut saada tästä hommasta muuta kuin tuomion ja hurjat korvaukset maksettavaksi.
- Anonyymi
Kiemunki on joutunut taloudelliseen ahdinkoon syystä joka ei ole kokonaan hänen syytään. Suostuessaan edustamaan kaupunkia SCC hankkeessa jota kaupungin valtuusto- ja hallitus oli määrätietoisesti ajamassa eteenpäin, Kiemunki otti valtavan taloudellisen riskin. Kuten kiemunki yllä olevien lausuntojensa mukaan toddistaa, jokainen valtuuston ja hallituksen jäsen tiesi koko ajan missä mennään Ritaluoman mielikuvituksellisissa rahoitusjärjestelyissä ja niiden epäuskottavissa käänteissä, koska Kiemunki raportoi osakeyhtiölain puitteissa näistä asioista kaupungin suuntaan, kuten hänet oli kaupungin puolesta velvoitettu tekemään. Se, ettei kaupungin valtuuston- ja hallituksen jäsenet, eikä tietyt virkamiehet ryhtyneet Lulua ja Karia lukuunottamatta toimenpiteisiin katkaista ajoissa kaikki yhteistyö Ritaluoman kanssa ja perua tonttikauppa mahdollisti Ritaluoman sijoittajilta saamien varojen rahansiirto-vedätykset ulkomaille, omille "piilotileilleen" jotka oli perustanut huomattuaan, ettei hankkeesta tulekaan mitään koska paikalliset autokauppiaat ja -maahantuojat eivät lähteneet hankkeeseen mukaan. Ritaluoma vedätti kaupunkia uskottelemalla hankkeen liiketilojen vuokrausasteen olevan jo 40, 50, jopa 70% jota väitettä kaupunki ei vaivautunut selvittämään autokauppiailta ja maahantuojilta. Kaupunki odotti jatkoaikaa useasti lisää antaen Kirstulan tontin 8,4 milj. € kauppahintaa tililleen, mikä oli itseasiassa kaupungin ainoa fokus jota tavoiteltiin sen jälkeen kun Kiemungin kaupungille antaman infon perusteena viimeisinkin valtuuston ja hallituksen jäsen, sekä virkamies ymmärsi, että SCC hankkeesta ei tulekaan mitään. Ei tule 1500 työpaikkaa. Ei tule kaupungille erotuloja, tulee vain kuluja ja menoja. Kaupungilla oli lopulta vain yksi tavoite, saada edes tonttirahat, jolloin näyttäisi siltä, että kaupunki on ollut hankkeessa ainoa järkevä osapuoli, eikä ole hävinnyt mitään vaan saanut paikattua kuralla olevaa talouttaan 8,4 milj. eurolla.Tonttirahojen odottelu oli kaupunkilaisten silmissä kuin epärealistista kuun kurkottelua taivaalta, rahoja ei koskaan tule, sen tiesivät Lulu ja Kari, ja heidän lisäkseen suuri joukko narussa perässä vedettäviä kaupunginvaltuutettuja sekä -hallituksen jäseniä.
Kiemunki, Vekka, Rautio tiesivät myös, ettei tonttirahoja koskaan tule, mutta halusivat siirtää tulevaa poliittista häpeäänsä mahdollisimman pitkälle eteenpäin suositellen jatkoajan antamista Ritaluomalle. Ulkopuolisten sijoittajien, pääsijoittaja ja koko hankkeen tärkein mahdollistaja Siemensin vetäytyminen hankkeesta oli valomerkki jonka olisi pitänyt herättää kaupunki vetäytymään koko hankkeesta täydellisesti tonttikauppaa myöten, koska koko SCC hanke kuoli. Silti kaupunki tekohengitti kuollutta jo jäykistynyttä SCC vainajaa esm. Vekan ja Raution antamilla suusta suuhun höpinöillään ja muilla toimillaan kuten uskottelemalla kaupunkilaisille veronmaksajille uskovansa loppuun asti kuolleen olevan hankkeen olevan hengissä ja pitämällä edustajaansa Kiemunkia SCC hallituksessa.Turha on valtuuston ja hallituksem puheenjohtajien syyttää mediaa ja yleistä nettikirjoittelua kaupungin maineen systemaattisesta tarkoituksellisesta tuhoamisesta, kyllä KokDenHpk-rakenteellisesti korruptoitunut koalitio teki sen ihan itse ja mahdollisti Ritaluoman naurettavat selitykset omille tileilleen siirtämistään sijoittajien rahoista, kuten se, että häntä oli onnistuttu erittäin taitavasti USEASTI PERÄKKÄIN huijaamaan siirtämään eräällekin huijareille jopa 7,4 milj. euroa saadakseen 74 milj. eurom sijoituksen. Täyttä soopaa ja vedätystä. Fakta on, että Ritaluoma on itse niin kokenut koijari ja vedättäjä kertoimella 3,14, ettei häntä taatusti kykene yksikään nigerialainen huijaamaan. Ritaluoma sen sijaan huijasi kaupunkia jota vei oikkujensa mukaan kuin kuoriämpäriä tunkiolle, jossa Hämeenlinnan maine nyt makaa raatokärpästen pörrätessä mainevainajan yllä. Kiemungin pitää haastaa kaupunki korvaisvastuuseen velastaan, koska kaupunki on yhteensä suurempi syyllunen kuin Kiemunki konkurssipesän saatavien katoamiseen Ritaluoman ulkomaisille tileille.- Anonyymi
Jos kaupunki joutuu maksamaan Iisakille niin maksajina ovat myös Persut koska tukivat hanketta. Näytöksi riittää pöytäkirjat.
- Anonyymi
Olen samaa mieltä. Hyvä mielipide. Tuen ehdotusta. Kaupunki on osasyyllinen. Ei muuta kuin käräjille. Tsemppiä Iisakki. Haasta kaupunki ja ne kaikki poliittiset kierokallet oikeuteen.
- Anonyymi
On hyvä asia, että Kiemunki määrättiin maksamaan korvauksia SCC-jupakasta. Nyt muut valtuutetut, olivatpa he sitten kuinka typeriä tahansa, ovat entistäkin enemmän varovaisempia verorahojen käytössä, jotteivat joutuisi itsekin korvausvelvollisiksi. Uskon, että SCC-episodi tervehdyttää kaupungin rahankäyttöä ainakin hieman.
- Anonyymi
On vielä parempi asia, kun Kiemunki haastaa kaupungin korvauksistaan oikeuteen ja kaupunki tuomitaan vastaamaan osasyyllisenä Iisakin velasta. Silloin nämä tollot tulevat vieläkin varovisimmiksi kaupungin varojen käytösssä
- Anonyymi
Hah hah haaaaa....aaah mä repeen!
Ellei Lulu ja Kari olisi kaatanut tuota ääliömäistä hanketta Kirstulan pellolla olisi edelleen SCC pyloni ja merkkipaalut suunnitellun rakennuksen neljällä nurkalla. Hämeenlinnan autokauppiaat olisivat edelleen nykyisissä toimitiloissaan. Ritsku istuisi Kirstulan tontin reunalla horsmapellolla moottoritien kupeessa pienessä parakissa ja selaisi piirrustuksiaan kaupunginjohtaja Isosuon ja Raution kanssa odottaen matkahuollon soittoa, että kopiopaperilaukku on saapunut nigeriasta.
Tältä häpeältä säästyttiin kun Kari varoitti Mr. Wilsonia joka varoitti Reginaa joka soitti Saudi Arabiaan että ajakaa sen prinssin yli ökyautollanne ettei vahingossakaan lähetä väärää rahaa suomen SCC huijareille.
Kiitokset sinne eduskuntaan Lululle ja Karille!- Anonyymi
Persut jaksaa valehdella. SCC kaatui Ritaluoman rahojen loppumiseen ja tässä ei Karilla ja Lululla ollut osaa-arpaa. Persut myös tuki hanketta lähes loppuun saakka. Karille kävi casessa surkeasti ja päätös oli skandaali.
- Anonyymi
Kuka mahtaa olla suomen paras komedia-näytelmän/elokuvan käsikirjoittaja?
Tässä olisi riemastutava aihe kaikkinen käänteineen. Takuuvarma yleisömenestys, ellei muualla niin ainakin Hämeenlinnan kesäteatterissa. Kulttuurikaupunkina Hämeenlinna antaisi varmaankin avustusta projektiin. Veksi Salmi ohooooi!- Anonyymi
Gary olisi loistava näyttelijä pääosaan Ritskun rooliin. Tuntee Key Westin temput.
- Anonyymi
Kylli vois näytellä Reginaa, mutta pitäs ensin lankata naama mustalla SA INT kenkälankilla...
- Anonyymi
Perussuomalaiset kehuu mitenkä Ilkkala pelasti Hämeenlinnan, kun esti Sambian rahojen tulon Suomeen. Joku voisi kertoa raukoille, että ei rahaa laisinkaan ollut vaan ne oli huijausta. Ilkkala tosin piti niin totena että teki mistä sai oikeuden tuomion.
- Anonyymi
AURINKOISEN RAHAT NE AMERIKKAAN LIVAHTI
KIRJOITTANUT KARI ILKKALA · 26.2.2017 18.23 · 114 KOMMENTTIA
Arno Juutilainen kirjoitti ansiokkaasti, joskin ihan pikkuisen myöhässä Sunny Car Centerin tyhjentymisestä (HäSa 25.2.2017).
Sattuneesta syystä olen seurannut SCC:n taaperrusta vähän lähempää. Juutilaisen jutussa on joukko oikomisen arvoisia, osin harhaanjohtaviakin virheitä, puutteita ja epätarkkuuksia. Ymmärrettävää, sillä kaiken kirjoittamiseen olisi Juutilainenkin tarvinnut oman erikoisnumeronsa…
Ritaluoman palatsi Floridassa
21.4.2008 Ritaluoma perusti Floridaan yhtiön nimeltä SUNNY TRADING USA INC, ilmeisesti Sunny-Trading Oy:n tytäryhtiöksi. 31.7.2008 Ritaluoma sitten osti Boca Raton’ista SUNNY TRADING USA INC’in nimiin 5,45 M$ luksustalon, jota varusteltiin ainakin miljoonalla dollarilla.
Päinvastoin kuin Juutilainen kirjoittaa, jo vuoden 2008 Sunny-Trading Oy:n tilinpäätökseen ilmestyi 4.729.401,92 € saatava, joka seuraavan vuoden 2009 tilinpäätöksessä esitettiin saamisena saman konsernin yrityksiltä. Sunny-Trading Oy ei ole vuoden 2007 jälkeen toimittanut liitetietojaan tai tilintarkastuskertomustaan PRH:een, jotta näkisimme mitä hänen uusi tilintarkastajansa asiasta sanoi, vanha nimittäin nosti kytkintä heti kaupan jälkeen lokakuussa 2008. Uusikin tilintarkastaja lähti nostelemaan jossain vaiheessa, koskapa vuoden 2014 tilintarkastuksen suoritti hämeenlinnalainen HTM Ari Niemensivu, joka kirjasi vakuudettoman lähipiirisaatavan tilintarkastuskertomukseen lisätietona.
Elokuussa 2016 Ritaluoma myi Boca Raton’in talon 6,235 miljoonan taalan hintaan. Kauppaan liittyvässä, Ritaluoman itsensä allekirjoittamassa asiakirjassa SUNNY TRADING USA, INC’in postiosoitteeksi listattiin tuolloin c/o Michael Merino P.A. 6741 Orange Drive, Davie FL 33314. Sieltä voisi kysellä Ritaluoman forward-osoitetta.
Rahoja ei nähtäne Suomessa Sunny-Trading’in velkojen katteeksi.
Mielenkiintoinen seikka on se, että vuonna 2008 Ritaluomaa Floridassa yritysasioissa auttanut ja aluksi yhtiön rekisteröityneenä agenttina toiminut juristi Stella Suarez-Rita on Hämeenlinnassakin hyvin tunnetun, Floridassa kotipaikkaansa pitävän taidekauppias ja urheilusponsori Jouko Ritan miniä.
HPK-Edustusjääkiekko ry unohtui Juutilaisen jutusta…
SCC:n kätilö Heikki Hietanen hyppäsi HPK-Edustusjääkiekko ry:n ruoriin 31.8.2010. Seuraavana vuonna 18.8.2011 edellä mainittu Jouko Rita liittyi ry:n hallitukseen. 12.12.2013 Tapani Hellsten ja itse Markku Ritaluomakin seurasivat kamujaan ry:n hallitukseen. Sattuneesta syystä Ritaluoma lähti 30.10.2014. Hietanen, Hellstén ja Rita ovat siellä edelleen. Heikki Hietanen oli myös HPK:n kiekkoilun tuki Oy:n hallituksen puhis 3.12.2010 alkaneen kauden ja hallituksen jäsen aina 6.5.2015 asti.
Osakeannin merkitseminen
Kaupunki maksoi SCC:n osakemerkintänsä vuodenvaihteessa 2010/2011. Vielä alkuvuoteen 2012 mennessä osakeantia tai osakkeita ei oltu merkitty kaupparekisteriin. Kirjoitin asiasta mm. tällä palstalla 18.2.2012 (klikkaa).
(Jatkuuuuuuuuuuu........)- Anonyymi
(jatkuuuuuuu.....)
Päinvastoin kuin Juutilainen kirjoittaa, SCC uusi osakeantinsa maaliskuussa 2012, ei 2013. Hämeen Sanomat uutisoi aiheesta 9.3. ja 12.3.2012.
SCC:n oma pääoma
SCC:n oma pääoma on tosiasiallisesti ollut menetetty sen jokaisena tilikautena, myös heti ensimmäisellä 30.11.2011 päättyneellä tilikaudella, koska yhtiön 30.11.2011 taseeseen ilmestyi kahden eri, 12.4.2012 ja 20.6.2012 rekisteröidyn tilinpäätösversion välillä (eli lähes puoli vuotta tilikauden päättymisen jälkeen) maksamaton 1,1 M€ sijoitus svop-rahastoon, joka pelasti oman pääoman positiiviseksi. Oman pääoman ehtoisiin eriin saisi merkitä ainoastaan tilikauden loppuun mennessä syntyneen ehdottoman, peruuttamattoman ja perintäkelpoisen saatavan.
Kirjelmöin asiasta aikanaan 17.7. ja 27.7.2012 yhtiön tilintarkastajalle, yhtiön johdolle (ml. Kiemunki) ja kaupungin johdolle (Isosuo, Suokas, Vekka). Tämän jälkeen yhtiön alkuperäinen Ernst & Young’ilta ollut tilintarkastaja vaihtui Ritaluoman entiseen tarkastajaan Sunny-Trading Oy:stä, ja uuden tilinpäätöksen tarkastaminen onnistui vasta 31.8.2012.
Vuoden 2011 tilinpäätöksen, jossa yhtiön omaa pääomaa pönkitti sinne puoli vuotta tilikauden päättymisen jälkeen ilmestynyt maksamaton, sittemmin ”ehdolliseksi” osoittautunut sijoitus, ovat allekirjoittaneet Ritaluoma ja Kiemunki.
Marraskuussa 2013 nähtiin arvoton näytelmä, kun Iisakki Kiemunki ja kaupungin lakimies Kari Suokas väenväkisin väittivät yhtiön oman pääoman palautuvan positiiviseksi Ritaluoman pääomalainan myötä. Kirjanpitäjä ja tilintarkastaja kuulemma vahvistivat tämän. Pari viikkoa myöhemmin 30.11.2013 päättyneen tilinpäätöksen oma pääoma oli yli 2 milliä pakkasella Ritaluoman pääomalainasta huolimatta. Myöhemmin, itse asiassa juuri 11.8.2014 pidetyn Chiluba-kokouspäivän aamuna minulle selvisi, että SCC:n tilitoimiston omistajalla oli tilillään petostuomioita ja omistajan pojan yrityksellä sopimus SCC:n hankkeen isosta toimituksesta.
SCC:n maksamattomat laskut
11.7.2013 SCC Oy / Ritaluoma jätti 3.5.2013 tilatun ja 27.6.2013 hyväksytysti asennetun mainostornin n. 145.000 €:n laskun maksamatta eräpäivänä. Seurasi arvoton näytelmä, jossa Ritaluoma venytti maksua investorineuvotteluihin ja jo hyväksytyn toimituksen vikoihin vedoten niin, ettei tornin toimittajalla ollut muuta mahdollisuutta kuin jättää haastehakemus velkomusasiassa 14.01.2014 puoli vuotta eräpäivän jälkeen.
1.7.2014 pidetyssä valmisteluistunnossa osapuolet eivät päässeet sovintoon. Pääkäsittely määrättiin pidettäväksi maanantaina 18.8.2014. Tilanne alkoi käydä Ritaluomalle tukalaksi – tuleva velkomuskäsittely olisi näkynyt diaaritiedoissa, jos joku olisi älynnyt käydä katsomassa. Samaan aikaan SCC:llä oli ulosotossa vireillä lähes 135.000 €:n edestä maksamattomia TEL-maksuja, näistä lähes 44.000 € vuodelta 2013. Kaupunginhallituksen kuuluisan 11.8.2014 pidetyn ns. Chiluba-kokouksen jälkeen 15.8.2014 Ritaluoma tekikin sovinnon maksulupauksin mainostornin toimittajan kanssa, jotta 18.8. pidettäväksi määrätty pääkäsittely ja sieltä saletisti tulossa oleva velkomustuomio ei tulisi julkiseksi.
Afrikkalainen raha
Juutilaisen jutusta jäi pois myös se seikka, että jo lokakuussa 2013 SCC, edustajanaan Ritaluoma, toimitti ghanalaismiehelle 150 000 euroa, tavoitteena saada miehen kautta sata miljoonaa euroa sijoituksia autotalohankkeeseen.
Päinvastoin kuin Juutilaisen kirjoituksesta saattaa ymmärtää, Chiluban edustajalle Mark Wilsonille lähetettyjen 336.000 € lähetys ja sen pysäyttäminen eivät tapahtuneet elokuussa 2014, vaan jo toukokuussa 2014, jolloin poliisi myös kertoi Ritaluomalle, että Wilson ja muut samassa yhteydessä esiintyneet yhteyshenkilöt eivät ole todellisia, vaan esiintyvät kaikki väärennetyillä asiakirjoilla.
Esittäessään Wilsonin 5.8.2014 päivätyn kirjeen kaupunginhallitukselle, Ritaluoma on tiennyt ettei kyseistä rahoitusta ole olemassakaan.
Lopuksi
Kiitän Juutilaista siitä, että hän edes osittain avasi SCC:n vaiheita. Käyttämällä Hämeenlinnan kaupungin osallisuutta toimintansa valkopesuun, Ritaluoma hankki eri rahoituslaitoksilta ja julkisesti tiedettyä huomattavasti useammalta yritykseltä puutteellisin, usein pelkin nimivakuuksin luottoa 9-10 miljoonaa euroa, huomattavan paljon vielä vuonna 2014, vaikka yritys oli Ritaluoman toimin saatettu jo 2013 käytännössä maksukyvyttömäksi. Voikin kysyä, saiko kukin SCC:tä luotottanut yritys oikeat tiedot SCC:n, Sunny-Trading’in ja Ritaluoman talousellisista tilanteista, muiden velkojen ja velkojien määrästä ja takaustaakasta?
11.1.2016 SCC:n julkisselvittäjä Tuomaala totesi, että yhtiöstä on lähtenyt paljon rahaa ulkomaille. Toimintamallihan Ritaluomalla oli jo valmiina Sunny-Trading’stä, miten rahat siirretään Amerikkaan ja kirjanpitoon jätetään vakuudeton saatava. Sunny Car Center Oy:n vuoden 2013 tilinpäätökseen ilmestyi 4.359.033,39 € eli noin 5,9 – 6,0 miljoonan dollarin muu pitkäaikainen saatava rahaa, joka ihan oikeasti oli häipynyt yhtiöstä.
(jatkuuuuu.....) - Anonyymi
(jatkuuuuuuu.....)
Päinvastoin kuin Juutilainen kirjoittaa, SCC uusi osakeantinsa maaliskuussa 2012, ei 2013. Hämeen Sanomat uutisoi aiheesta 9.3. ja 12.3.2012.
SCC:n oma pääoma
SCC:n oma pääoma on tosiasiallisesti ollut menetetty sen jokaisena tilikautena, myös heti ensimmäisellä 30.11.2011 päättyneellä tilikaudella, koska yhtiön 30.11.2011 taseeseen ilmestyi kahden eri, 12.4.2012 ja 20.6.2012 rekisteröidyn tilinpäätösversion välillä (eli lähes puoli vuotta tilikauden päättymisen jälkeen) maksamaton 1,1 M€ sijoitus svop-rahastoon, joka pelasti oman pääoman positiiviseksi. Oman pääoman ehtoisiin eriin saisi merkitä ainoastaan tilikauden loppuun mennessä syntyneen ehdottoman, peruuttamattoman ja perintäkelpoisen saatavan.
Kirjelmöin asiasta aikanaan 17.7. ja 27.7.2012 yhtiön tilintarkastajalle, yhtiön johdolle (ml. Kiemunki) ja kaupungin johdolle (Isosuo, Suokas, Vekka). Tämän jälkeen yhtiön alkuperäinen Ernst & Young’ilta ollut tilintarkastaja vaihtui Ritaluoman entiseen tarkastajaan Sunny-Trading Oy:stä, ja uuden tilinpäätöksen tarkastaminen onnistui vasta 31.8.2012.
Vuoden 2011 tilinpäätöksen, jossa yhtiön omaa pääomaa pönkitti sinne puoli vuotta tilikauden päättymisen jälkeen ilmestynyt maksamaton, sittemmin ”ehdolliseksi” osoittautunut sijoitus, ovat allekirjoittaneet Ritaluoma ja Kiemunki.
Marraskuussa 2013 nähtiin arvoton näytelmä, kun Iisakki Kiemunki ja kaupungin lakimies Kari Suokas väenväkisin väittivät yhtiön oman pääoman palautuvan positiiviseksi Ritaluoman pääomalainan myötä. Kirjanpitäjä ja tilintarkastaja kuulemma vahvistivat tämän. Pari viikkoa myöhemmin 30.11.2013 päättyneen tilinpäätöksen oma pääoma oli yli 2 milliä pakkasella Ritaluoman pääomalainasta huolimatta. Myöhemmin, itse asiassa juuri 11.8.2014 pidetyn Chiluba-kokouspäivän aamuna minulle selvisi, että SCC:n tilitoimiston omistajalla oli tilillään petostuomioita ja omistajan pojan yrityksellä sopimus SCC:n hankkeen isosta toimituksesta.
SCC:n maksamattomat laskut
11.7.2013 SCC Oy / Ritaluoma jätti 3.5.2013 tilatun ja 27.6.2013 hyväksytysti asennetun mainostornin n. 145.000 €:n laskun maksamatta eräpäivänä. Seurasi arvoton näytelmä, jossa Ritaluoma venytti maksua investorineuvotteluihin ja jo hyväksytyn toimituksen vikoihin vedoten niin, ettei tornin toimittajalla ollut muuta mahdollisuutta kuin jättää haastehakemus velkomusasiassa 14.01.2014 puoli vuotta eräpäivän jälkeen.
1.7.2014 pidetyssä valmisteluistunnossa osapuolet eivät päässeet sovintoon. Pääkäsittely määrättiin pidettäväksi maanantaina 18.8.2014. Tilanne alkoi käydä Ritaluomalle tukalaksi – tuleva velkomuskäsittely olisi näkynyt diaaritiedoissa, jos joku olisi älynnyt käydä katsomassa. Samaan aikaan SCC:llä oli ulosotossa vireillä lähes 135.000 €:n edestä maksamattomia TEL-maksuja, näistä lähes 44.000 € vuodelta 2013. Kaupunginhallituksen kuuluisan 11.8.2014 pidetyn ns. Chiluba-kokouksen jälkeen 15.8.2014 Ritaluoma tekikin sovinnon maksulupauksin mainostornin toimittajan kanssa, jotta 18.8. pidettäväksi määrätty pääkäsittely ja sieltä saletisti tulossa oleva velkomustuomio ei tulisi julkiseksi.
Afrikkalainen raha
Juutilaisen jutusta jäi pois myös se seikka, että jo lokakuussa 2013 SCC, edustajanaan Ritaluoma, toimitti ghanalaismiehelle 150 000 euroa, tavoitteena saada miehen kautta sata miljoonaa euroa sijoituksia autotalohankkeeseen.
Päinvastoin kuin Juutilaisen kirjoituksesta saattaa ymmärtää, Chiluban edustajalle Mark Wilsonille lähetettyjen 336.000 € lähetys ja sen pysäyttäminen eivät tapahtuneet elokuussa 2014, vaan jo toukokuussa 2014, jolloin poliisi myös kertoi Ritaluomalle, että Wilson ja muut samassa yhteydessä esiintyneet yhteyshenkilöt eivät ole todellisia, vaan esiintyvät kaikki väärennetyillä asiakirjoilla.
Esittäessään Wilsonin 5.8.2014 päivätyn kirjeen kaupunginhallitukselle, Ritaluoma on tiennyt ettei kyseistä rahoitusta ole olemassakaan.
Lopuksi
Kiitän Juutilaista siitä, että hän edes osittain avasi SCC:n vaiheita. Käyttämällä Hämeenlinnan kaupungin osallisuutta toimintansa valkopesuun, Ritaluoma hankki eri rahoituslaitoksilta ja julkisesti tiedettyä huomattavasti useammalta yritykseltä puutteellisin, usein pelkin nimivakuuksin luottoa 9-10 miljoonaa euroa, huomattavan paljon vielä vuonna 2014, vaikka yritys oli Ritaluoman toimin saatettu jo 2013 käytännössä maksukyvyttömäksi. Voikin kysyä, saiko kukin SCC:tä luotottanut yritys oikeat tiedot SCC:n, Sunny-Trading’in ja Ritaluoman talousellisista tilanteista, muiden velkojen ja velkojien määrästä ja takaustaakasta?
11.1.2016 SCC:n julkisselvittäjä Tuomaala totesi, että yhtiöstä on lähtenyt paljon rahaa ulkomaille. Toimintamallihan Ritaluomalla oli jo valmiina Sunny-Trading’stä, miten rahat siirretään Amerikkaan ja kirjanpitoon jätetään vakuudeton saatava. Sunny Car Center Oy:n vuoden 2013 tilinpäätökseen ilmestyi 4.359.033,39 € eli noin 5,9 – 6,0 miljoonan dollarin muu pitkäaikainen saatava rahaa, joka ihan oikeasti oli häipynyt yhtiöstä.
(jatkuuuuu.....) - Anonyymi
Päinvastoin kuin Juutilainen kirjoittaa, SCC uusi osakeantinsa maaliskuussa 2012, ei 2013. Hämeen Sanomat uutisoi aiheesta 9.3. ja 12.3.2012.
SCC:n oma pääoma
SCC:n oma pääoma on tosiasiallisesti ollut menetetty sen jokaisena tilikautena, myös heti ensimmäisellä 30.11.2011 päättyneellä tilikaudella, koska yhtiön 30.11.2011 taseeseen ilmestyi kahden eri, 12.4.2012 ja 20.6.2012 rekisteröidyn tilinpäätösversion välillä (eli lähes puoli vuotta tilikauden päättymisen jälkeen) maksamaton 1,1 M€ sijoitus svop-rahastoon, joka pelasti oman pääoman positiiviseksi. Oman pääoman ehtoisiin eriin saisi merkitä ainoastaan tilikauden loppuun mennessä syntyneen ehdottoman, peruuttamattoman ja perintäkelpoisen saatavan.
Kirjelmöin asiasta aikanaan 17.7. ja 27.7.2012 yhtiön tilintarkastajalle, yhtiön johdolle (ml. Kiemunki) ja kaupungin johdolle (Isosuo, Suokas, Vekka). Tämän jälkeen yhtiön alkuperäinen Ernst & Young’ilta ollut tilintarkastaja vaihtui Ritaluoman entiseen tarkastajaan Sunny-Trading Oy:stä, ja uuden tilinpäätöksen tarkastaminen onnistui vasta 31.8.2012.
Vuoden 2011 tilinpäätöksen, jossa yhtiön omaa pääomaa pönkitti sinne puoli vuotta tilikauden päättymisen jälkeen ilmestynyt maksamaton, sittemmin ”ehdolliseksi” osoittautunut sijoitus, ovat allekirjoittaneet Ritaluoma ja Kiemunki.
Marraskuussa 2013 nähtiin arvoton näytelmä, kun Iisakki Kiemunki ja kaupungin lakimies Kari Suokas väenväkisin väittivät yhtiön oman pääoman palautuvan positiiviseksi Ritaluoman pääomalainan myötä. Kirjanpitäjä ja tilintarkastaja kuulemma vahvistivat tämän. Pari viikkoa myöhemmin 30.11.2013 päättyneen tilinpäätöksen oma pääoma oli yli 2 milliä pakkasella Ritaluoman pääomalainasta huolimatta. Myöhemmin, itse asiassa juuri 11.8.2014 pidetyn Chiluba-kokouspäivän aamuna minulle selvisi, että SCC:n tilitoimiston omistajalla oli tilillään petostuomioita ja omistajan pojan yrityksellä sopimus SCC:n hankkeen isosta toimituksesta.
SCC:n maksamattomat laskut
11.7.2013 SCC Oy / Ritaluoma jätti 3.5.2013 tilatun ja 27.6.2013 hyväksytysti asennetun mainostornin n. 145.000 €:n laskun maksamatta eräpäivänä. Seurasi arvoton näytelmä, jossa Ritaluoma venytti maksua investorineuvotteluihin ja jo hyväksytyn toimituksen vikoihin vedoten niin, ettei tornin toimittajalla ollut muuta mahdollisuutta kuin jättää haastehakemus velkomusasiassa 14.01.2014 puoli vuotta eräpäivän jälkeen.
1.7.2014 pidetyssä valmisteluistunnossa osapuolet eivät päässeet sovintoon. Pääkäsittely määrättiin pidettäväksi maanantaina 18.8.2014. Tilanne alkoi käydä Ritaluomalle tukalaksi – tuleva velkomuskäsittely olisi näkynyt diaaritiedoissa, jos joku olisi älynnyt käydä katsomassa. Samaan aikaan SCC:llä oli ulosotossa vireillä lähes 135.000 €:n edestä maksamattomia TEL-maksuja, näistä lähes 44.000 € vuodelta 2013. Kaupunginhallituksen kuuluisan 11.8.2014 pidetyn ns. Chiluba-kokouksen jälkeen 15.8.2014 Ritaluoma tekikin sovinnon maksulupauksin mainostornin toimittajan kanssa, jotta 18.8. pidettäväksi määrätty pääkäsittely ja sieltä saletisti tulossa oleva velkomustuomio ei tulisi julkiseksi.
Afrikkalainen raha
Juutilaisen jutusta jäi pois myös se seikka, että jo lokakuussa 2013 SCC, edustajanaan Ritaluoma, toimitti ghanalaismiehelle 150 000 euroa, tavoitteena saada miehen kautta sata miljoonaa euroa sijoituksia autotalohankkeeseen.
Päinvastoin kuin Juutilaisen kirjoituksesta saattaa ymmärtää, Chiluban edustajalle Mark Wilsonille lähetettyjen 336.000 € lähetys ja sen pysäyttäminen eivät tapahtuneet elokuussa 2014, vaan jo toukokuussa 2014, jolloin poliisi myös kertoi Ritaluomalle, että Wilson ja muut samassa yhteydessä esiintyneet yhteyshenkilöt eivät ole todellisia, vaan esiintyvät kaikki väärennetyillä asiakirjoilla.
Esittäessään Wilsonin 5.8.2014 päivätyn kirjeen kaupunginhallitukselle, Ritaluoma on tiennyt ettei kyseistä rahoitusta ole olemassakaan.
Lopuksi
Kiitän Juutilaista siitä, että hän edes osittain avasi SCC:n vaiheita. Käyttämällä Hämeenlinnan kaupungin osallisuutta toimintansa valkopesuun, Ritaluoma hankki eri rahoituslaitoksilta ja julkisesti tiedettyä huomattavasti useammalta yritykseltä puutteellisin, usein pelkin nimivakuuksin luottoa 9-10 miljoonaa euroa, huomattavan paljon vielä vuonna 2014, vaikka yritys oli Ritaluoman toimin saatettu jo 2013 käytännössä maksukyvyttömäksi. Voikin kysyä, saiko kukin SCC:tä luotottanut yritys oikeat tiedot SCC:n, Sunny-Trading’in ja Ritaluoman talousellisista tilanteista, muiden velkojen ja velkojien määrästä ja takaustaakasta?
11.1.2016 SCC:n julkisselvittäjä Tuomaala totesi, että yhtiöstä on lähtenyt paljon rahaa ulkomaille. Toimintamallihan Ritaluomalla oli jo valmiina Sunny-Trading’stä, miten rahat siirretään Amerikkaan ja kirjanpitoon jätetään vakuudeton saatava. Sunny Car Center Oy:n vuoden 2013 tilinpäätökseen ilmestyi 4.359.033,39 € eli noin 5,9 – 6,0 miljoonan dollarin muu pitkäaikainen saatava rahaa, joka ihan oikeasti oli häipynyt yhtiöstä.
(jatkuuu.....) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Päinvastoin kuin Juutilainen kirjoittaa, SCC uusi osakeantinsa maaliskuussa 2012, ei 2013. Hämeen Sanomat uutisoi aiheesta 9.3. ja 12.3.2012.
SCC:n oma pääoma
SCC:n oma pääoma on tosiasiallisesti ollut menetetty sen jokaisena tilikautena, myös heti ensimmäisellä 30.11.2011 päättyneellä tilikaudella, koska yhtiön 30.11.2011 taseeseen ilmestyi kahden eri, 12.4.2012 ja 20.6.2012 rekisteröidyn tilinpäätösversion välillä (eli lähes puoli vuotta tilikauden päättymisen jälkeen) maksamaton 1,1 M€ sijoitus svop-rahastoon, joka pelasti oman pääoman positiiviseksi. Oman pääoman ehtoisiin eriin saisi merkitä ainoastaan tilikauden loppuun mennessä syntyneen ehdottoman, peruuttamattoman ja perintäkelpoisen saatavan.
Kirjelmöin asiasta aikanaan 17.7. ja 27.7.2012 yhtiön tilintarkastajalle, yhtiön johdolle (ml. Kiemunki) ja kaupungin johdolle (Isosuo, Suokas, Vekka). Tämän jälkeen yhtiön alkuperäinen Ernst & Young’ilta ollut tilintarkastaja vaihtui Ritaluoman entiseen tarkastajaan Sunny-Trading Oy:stä, ja uuden tilinpäätöksen tarkastaminen onnistui vasta 31.8.2012.
Vuoden 2011 tilinpäätöksen, jossa yhtiön omaa pääomaa pönkitti sinne puoli vuotta tilikauden päättymisen jälkeen ilmestynyt maksamaton, sittemmin ”ehdolliseksi” osoittautunut sijoitus, ovat allekirjoittaneet Ritaluoma ja Kiemunki.
Marraskuussa 2013 nähtiin arvoton näytelmä, kun Iisakki Kiemunki ja kaupungin lakimies Kari Suokas väenväkisin väittivät yhtiön oman pääoman palautuvan positiiviseksi Ritaluoman pääomalainan myötä. Kirjanpitäjä ja tilintarkastaja kuulemma vahvistivat tämän. Pari viikkoa myöhemmin 30.11.2013 päättyneen tilinpäätöksen oma pääoma oli yli 2 milliä pakkasella Ritaluoman pääomalainasta huolimatta. Myöhemmin, itse asiassa juuri 11.8.2014 pidetyn Chiluba-kokouspäivän aamuna minulle selvisi, että SCC:n tilitoimiston omistajalla oli tilillään petostuomioita ja omistajan pojan yrityksellä sopimus SCC:n hankkeen isosta toimituksesta.
SCC:n maksamattomat laskut
11.7.2013 SCC Oy / Ritaluoma jätti 3.5.2013 tilatun ja 27.6.2013 hyväksytysti asennetun mainostornin n. 145.000 €:n laskun maksamatta eräpäivänä. Seurasi arvoton näytelmä, jossa Ritaluoma venytti maksua investorineuvotteluihin ja jo hyväksytyn toimituksen vikoihin vedoten niin, ettei tornin toimittajalla ollut muuta mahdollisuutta kuin jättää haastehakemus velkomusasiassa 14.01.2014 puoli vuotta eräpäivän jälkeen.
1.7.2014 pidetyssä valmisteluistunnossa osapuolet eivät päässeet sovintoon. Pääkäsittely määrättiin pidettäväksi maanantaina 18.8.2014. Tilanne alkoi käydä Ritaluomalle tukalaksi – tuleva velkomuskäsittely olisi näkynyt diaaritiedoissa, jos joku olisi älynnyt käydä katsomassa. Samaan aikaan SCC:llä oli ulosotossa vireillä lähes 135.000 €:n edestä maksamattomia TEL-maksuja, näistä lähes 44.000 € vuodelta 2013. Kaupunginhallituksen kuuluisan 11.8.2014 pidetyn ns. Chiluba-kokouksen jälkeen 15.8.2014 Ritaluoma tekikin sovinnon maksulupauksin mainostornin toimittajan kanssa, jotta 18.8. pidettäväksi määrätty pääkäsittely ja sieltä saletisti tulossa oleva velkomustuomio ei tulisi julkiseksi.
Afrikkalainen raha
Juutilaisen jutusta jäi pois myös se seikka, että jo lokakuussa 2013 SCC, edustajanaan Ritaluoma, toimitti ghanalaismiehelle 150 000 euroa, tavoitteena saada miehen kautta sata miljoonaa euroa sijoituksia autotalohankkeeseen.
Päinvastoin kuin Juutilaisen kirjoituksesta saattaa ymmärtää, Chiluban edustajalle Mark Wilsonille lähetettyjen 336.000 € lähetys ja sen pysäyttäminen eivät tapahtuneet elokuussa 2014, vaan jo toukokuussa 2014, jolloin poliisi myös kertoi Ritaluomalle, että Wilson ja muut samassa yhteydessä esiintyneet yhteyshenkilöt eivät ole todellisia, vaan esiintyvät kaikki väärennetyillä asiakirjoilla.
Esittäessään Wilsonin 5.8.2014 päivätyn kirjeen kaupunginhallitukselle, Ritaluoma on tiennyt ettei kyseistä rahoitusta ole olemassakaan.
Lopuksi
Kiitän Juutilaista siitä, että hän edes osittain avasi SCC:n vaiheita. Käyttämällä Hämeenlinnan kaupungin osallisuutta toimintansa valkopesuun, Ritaluoma hankki eri rahoituslaitoksilta ja julkisesti tiedettyä huomattavasti useammalta yritykseltä puutteellisin, usein pelkin nimivakuuksin luottoa 9-10 miljoonaa euroa, huomattavan paljon vielä vuonna 2014, vaikka yritys oli Ritaluoman toimin saatettu jo 2013 käytännössä maksukyvyttömäksi. Voikin kysyä, saiko kukin SCC:tä luotottanut yritys oikeat tiedot SCC:n, Sunny-Trading’in ja Ritaluoman talousellisista tilanteista, muiden velkojen ja velkojien määrästä ja takaustaakasta?
11.1.2016 SCC:n julkisselvittäjä Tuomaala totesi, että yhtiöstä on lähtenyt paljon rahaa ulkomaille. Toimintamallihan Ritaluomalla oli jo valmiina Sunny-Trading’stä, miten rahat siirretään Amerikkaan ja kirjanpitoon jätetään vakuudeton saatava. Sunny Car Center Oy:n vuoden 2013 tilinpäätökseen ilmestyi 4.359.033,39 € eli noin 5,9 – 6,0 miljoonan dollarin muu pitkäaikainen saatava rahaa, joka ihan oikeasti oli häipynyt yhtiöstä.
(jatkuuu.....)Tässä valossa Iisakki Kiemungin hehkutus siitä, että Hämeenlinna selvisi SCC:n rytäkästä rahallisesti kuivin jaloin, on erityisen irvokas. Erittäin moni hyvä yritys menetti merkittävän summan rahaa sen takia, että Ritaluoma pystyi ja hänen varta vasten annettiin häärätä älyttömän paljon kauemmin, kuin olisi pitänyt.
Onneksi jutun oikea rikollinen on saatu kiinni. - Anonyymi
Hämeenlinnan Haggarainen jäi todellakin kiinni ja sai tuomion mikä hyvä asia.
- Anonyymi
Tuolla ylempänä ketjussa on Saturnuksen presidentti jolla on peräpukamat. Peräpukama on pahempi kuin hevosvaras, ja lännessä hevosvarkaat hirtettiin. Peräpukamastakin pääsee eroon vain hirttämällä se. t. Irakilainen lakimies.
- Anonyymi
Annetaanpa armon köydä oikeudesta ja maksetaan ilman mitään rahankeräystä porukalla tuo Iisakin jo 400 000 € korkoineen noussut velka. Lupia ei tarvita kun toimitaan viisaasti. Ei kerätä rahaa Iisakille henkilökohtaisesti, eikä anneta kerättyä rahaa könttänä Iisakille. Voin toimia koordinaattorina ja sitä mukaa kun kukin hämeenlinnalainen laittaa ilmoittamalleni Nordea tilille roposensa, vaikkapa bain 1 tai 2 € niin se menee lyhentämättömänä automaattisella tilisiirrolla Iisakin velkaa vastaavalle SCC konkurssipesän tilille. Sitä mukaa kun tämä pajatso toimii, Iisakin velka lyhenee 1-2€ kerta siirroilla ja kun tililleni panoja ja automaattisia tilisiirtoja kertyy 450 000 kpl on Iisakin velka kuitattu ilman tarvittavaa rahankeräyslupaa koska kyseessä ei ole rahankeräys Iisakille vaan spontaani, humaani vapaaehtoisesti tililleni laitettu ropo , eivätkä antajat tiedä mihin tarkoitukseen rahat menevät kauttani, jos yleensä minnekään menevät.
Hämeenlinnassa on 67588 asukasta, joten ei tarvitse laittaa kunkin asukkaan kuin yhteensä 6 € per nenä niin 400 000€ on kasassa. Velan tultua kuitatuksi lopetan tilin.- Anonyymi
Mahtaako silti olla lain mukaista? Mistä saamme tietää että tilität rahat eeenpäin konkurssipesälle? Pankkisaaisuus lienee sitoo tiedon saantia? Ajatus on muuten hyvä. Osallistun mielelläni,
- Anonyymi
Hyviä lainauksia ja kertovat miten Persut tukivat SCC hanketta jostain salaisesta syystä. Kuka tutkisi kun poliisi ei jostain syystä halua. Loppu oli Persuille suuri tuomio ja skandaali.
- Anonyymi
Lukekaa Karin Janne-Blokia, siellä on totuus, yksityiskohtaiset tiedot rakennekorruptoituneen kokdemhpk-koalition suhmuroimnnista.
- Anonyymi
Kiitos Gary mutta blokithan on kaikki jo suolessa kun ne tänne itse kopioit. Missä vaiheessa annoit huijata itseäsi ja suhmoroit ja menit lain väärälle puolelle?
- Anonyymi
Hämeenlinnalainen Lulu Ranne on yksi uusista perussuomalaisten kansanedustajista – koki lapsena syrjintää ruotsalaisessa koulussa: ”Suomalaiset lapset olivat vähän huonompaa porukkaa”
Lulu Ranne kertoo kiinnostuneensa aina tehtävistä, jotka eivät ole helpoimmasta päästä. (KUVA: JOHANNES WIEHN)
Julkaistu: 15.4. 15:38
Jaa608TwiittaaSähköposti
Kansanedustajaksi valittu Lulu Ranne kasvoi Ruotsissa, mutta tiesi jo hyvin nuoresta palaavansa vielä Suomeen.
OMAN vaalipiirinsä Hämeen äänikuningattareksi eilen sunnuntaina noussut hämeenlinnalainen Lulu Ranne on yksi perussuomalaisten uusista kansanedustajista. Ranne sai kaikkiaan 7 875 ääntä.
Lue lisää: Kommentti: Jo kolmas kova tulos perussuomalaisille – Halla-aho haluaa pitää hallitusvaihtoehdot pöydällä, pehmensi jo maahanmuuttopuheitaan
Ranteen tärkeiden saavutusten taustalla piilee sisukkuus, joka iskostui häneen jo pienenä tyttönä.
Hän kasvoi Ruotsissa Haaparannalla. Isä työskenteli lääkärinä, ja perhe muutti tämän työn perässä, hetkeksi myös Saudi-Arabiaan. Ranne muistaa sieltä vielä tunnelman. Länsimaalaiset asuivat erillään muista, muurien takana omine kirjastoineen ja ravintoloineen.
– Muistan tunnelman ja ne hajut ja sen, että olimme täysin omalla alueella. Meidän seiniemme ulkopuolella saattoi olla kaatopaikka.
Ruotsissakin Ranne koki olevansa eri asemassa kuin muut. Osa opettajista syrji suomalaislapsia. Ranne kuvaa kokeneensa suoranaista rasismia.
– Se liittyi todistuksiin ja kohteluun. Varmasti ajateltiin niin, että silloin oli paljon suomalaisia lapsia, joita tuli työläisperheistä, eikä heillä ehkä ollut kielitaitoa eikä puolia jaksettu pitää. Suomalaiset lapset olivat vähän huonompaa porukkaa.
Kotona kannustettiin työntekoon ja oikeudenmukaisuuteen sekä kasvatettiin tasa-arvoon. Ranne satsasikin kouluun. Hän halusi suoriutua opinnoista paremmin kuin ruotsalaiset oppilaat. Hän kuvailee olleensa varsinainen kympintyttö.
– Uskon, että sillä on ollut sisuuntava vaikutus siihen, millä lailla olen elänyt elämääni.
Lulu Ranne on huolissaan eriarvoistumisesta. Ranne kuvattiin kampanjoimassa Lahdessa huhtikuun alussa. (KUVA: JOHANNES WIEHN)
Kotona elettiin ”Suomen ajassa”: televisiossa pyöri suomalaiset uutiset ja lastenohjelmat. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen Ranne lähti Ouluun, missä hän työskenteli esimerkiksi tarjoilijana ja lähihoitajan avustajana. Sieltä hän muutti opiskelemaan Tampereelle, mistä hän valmistui maanrakennuspuolen diplomi-insinööriksi. Alan hän valitsi siksi, koska siinä oli hänelle haastetta.
– Se oli minulle aihealueista haastavin. Eli silloinkin, kun lähdin opiskelemaan, valitsin sen, missä ei varmasti pääse helpoimmalla.
Lue myös: Sheikki Kouvolasta nousi eduskuntaan – tällainen on Romuralleistaan tunnettu mies
RANNE on naimisissa ja neljän lapsen äiti. Eriarvoistuminen on Ranteelle tärkeä teema politiikassa. Hän kertoo seuranneensa eriarvoistumiskehitystä lasten keskuudessa pitkän aikaa omien lastensa kautta. Ranteen lapsista nuorin on 5-vuotias, vanhin 19.
– Olen nähnyt sen kehityksen, miten lasten ja nuorten tilanne on muuttunut. Koko ajan oikeastaan vaikeampaan suuntaan.
– Lapset tarvitsivat paljon enemmän rauhaa ja turvaa.
Ranne kaipaa myös sitä, että ihmiset muistaisivat sen, missä asiat ovat hyvin.
– Kun puhutaan hirveästi siitä, miten lapsia ei haluta hankkia. Silti väitän, että meidän pitäisi hehkuttaa ihan kauheasti sitä, että Suomi on maailman paras maa synnyttää, on maailman paras neuvola, kaikkea tätä hyvää ja siitä pitää pitää kynsin ja hampain kiinni ja sitä tulee puolustaa.
Tällä hetkellä Ranne työskentelee ympäristöhallinnossa, mutta pian eduskunta tulee viemään ison osan ajasta.
– Velvollisuudentunto ja olo siitä, että jos kukaan muu ei edes yritä, niin minä ainakin yritän saada aikaiseksi parempaa suomalaisille.- Anonyymi
Parasta artikkelissa on kuvat Johannes Wiehn toimesta. Lulu esiintyy todella suolessa kerrankin edukseen.
- Anonyymi
Hyllyltä riviin palaava Lulu Ranne: "Tämä mahdollistaa uuden alun"
Perussuomalaisten valtuutettu Lulu Ranne pääsee palaamaan luottamustehtäviinsä Hämeenlinnassa. Ranne on ollut hyllytettynä tehtävistään viime kesästä lähtien. Korkein hallinto-oikeus kieltää hyllyttämisen täytäntöönpanon.
Hämeenlinna16.12.2016 klo 16.43
Lulu Ranne
Mikael Juntunen / Yle
Jaa artikkeli Facebookissa
54
Jaa artikkeli Twitterissä
Korkein hallinto-oikeus kieltää Hämeenlinnan kaupunginvaltuustoa toimeenpanemasta valtuutettu Lulu Ranteen pidättämisen luottamustoimesta. Lulu Ranne pääsee palaamaan kaupunginvaltuutetuksi oikeuden ratkaisulla. Perussuomalaisten valtuutettu Lulu Ranne on tyytyväinen ja haluaa päästä hoitamaan luottamustehtäväänsä pian.
– Ratkaisussa on linjattu se, että aiheetta ja ilman perusteluja ei tällaisia päätöksiä voi laittaa täytäntöön, sanoo Lulu Ranne.
Korkeimman hallinto-oikeuden päätös ei ota kantaa siihen, oliko hyllytykselle edellytykset olemassa. KHO:n päätös koskee hyllytyksen välintöntä täytäntöönpanoa. KHO linjaa, että asiassa on syytä odottaa Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöstä hyllytyksen edellytyksistä.
– Minut on laittomasti hyllytetty kesäkuusta tähän päivään asti eli kyllä tämä täytyy katsoa loppuun asti. Mitä tämä tarkoittaa, miten kaupungin, kaupunginhallituksen täytyy tähän reagoida. Ei tämä voi olla, että oho tulipas pikku virhe tehtyä. Ei huvinvuoksi tai pärstäkertoimen tai poliittisen taustan vuoksi saa toimia ihan miten sattuu, sanoo Lulu Ranne.
Ranne näkee tapauksessa jotain hyvääkin.
– Antaa tämä toivoa siitä, että hallinnon ja päätöksenteon epäkohtia voidaan korjata. Töitä riittää, mutta oikealla tiellä olemme.
– Hieno päätös. Tämä mahdollistaa uuden alun. Kun kaupungin uusi organisaatio aloittaa 2019 alusta, niin meillä pitää olla myös uusi päätöksentekokulttuuri. Meillä pitää olla perusteelliset, lakiin perustuvat, asianmukaiset päätökset, sanoo Ranne.
Taustalla surullisen kuuluisa SCC
Viime keväänä Hämeenlinnan kunnallispolitiikassa kuohui. Maaliskuussa perussuomalaisten valtuutettu Kari Illkkala pidätettiin luottamustoimistaan.
Taustalla oli Ilkkalan tunnustama, salassa pidettävän tiedon vuotaminen Hämeenlinnan kaupunginhallituksen kokouksesta. Ilkkala myönsi julkisuudessa vuotaneensa Hämeenlinnaan suunniteltua suurta autokaupan keskusta Sunny Car Centeriä koskevat rahoitustiedot sambialaiselle medialle.
Toukokuussa puolestaan perussuomalaisten Lulu Ranne joutui suurennuslasin alle. Hämeenlinnan kaupunginjohtajat esittivät perussuomalaisten valtuutetun ja kaupunginhallituksen ensimmäisen varapuheenjohtajan Lulu Ranteen pidättämistä luottamustoimistaan. Näin myös tapahtui kaupunginvaltuuston päätöksellä 13.6.2016.
Taustalla oli jälleen surullisen kuuluisa SCC. Hämeenlinnan kaupunki teki toukokuussa poliisille tutkintapyynnön Ranteesta, jonka epäiltiin rikoslain vastaisesti paljastaneen salassa pidettäviä tietoja kaupunginhallituksen kokouksesta. Asia on syyttäjän pöydällä. - Anonyymi
Lulu on paitsi kaunis ja seksikäs myös kielitaitoinen. Ruotsia osaa. Katsokaa vaan niin nousee seuraavien vaalien jälkeen ministeriksi.
- Anonyymi
Seuraaviin eduskuntavaaleihin mennessä perussuomalaiset ovat suurin puolue 21.5 - 22.5% äänimäärällä. Halla-ahosta tulee pääministeri ja Lulusta tulee valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri SCC kokemusten pohjalta. Hakkaraisesta tullee oikeusministeri. Sanokaa minunn sanoneen.
T. Irakilainen lakimies - Anonyymi
Näin tulee menemään tosin pääministeriksi tulee Hämeenlinnan Haggarainen. Tiedän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin tulee menemään tosin pääministeriksi tulee Hämeenlinnan Haggarainen. Tiedän.
Turpa kiinni kokkelidemu trolli. Tulepa Turuntien Yö-Makkaran luukulletänäpänä ehtoolla niin saat niellä hampaitasi sinapin sipulin ja ketsupin kera.
- Anonyymi
Tyypillistä Persujen väkivaltaisuutta ja huono omatunto ei anna unta vaan pitää valvoa ja uhkailla.
- Anonyymi
AFRIKKALAINEN KORRUPTIO KOHTAA SUOMALAISEN: TAPAUS FREDERICK JA REGINA CHILUBA
KIRJOITTANUT KARI ILKKALA · 21.1.2017 16.57 · 7 KOMMENTTIA
Sambia on tunnettu kupari- ja kobolttivaroistaan. Mittavan kaivosteollisuutensa ansiosta Sambia itsenäistyikin vuonna 1964 suhteellisen rikkaana ja kaupungistuneena maana. Kuuluisa Kenneth Kaunda hallitsi maata vuosina 1964-1991, vuodesta 1972 käytännössä yksipuoluejärjestelmän turvin. 1960-luvun loppupuolella kaivokset kansallistettiin. Kuparin maailmanmarkkinahinta romahti pian kansallistamisen jälkeen ja Sambia ajautui korkeasta inflaatiosta kärsiväksi maaksi, jossa hallitukselta varastaminen haittasi oleellisesti kansainvälisen avustustoiminnan vaikuttavuutta.
Nykyään Sambia onkin maailman 49. köyhin maa, jonka kansantulo asukasta kohden vuodessa on vain $4.345 (2015 luku).
Vuonna 1991 maa palasi monipuoluejärjestelmään, kun Movement for Multi-party Democracy (MMD) -puolueen ehdokas, entinen bussirahastaja, apulaiskirjanpitäjä ja ammattiyhdistysaktiivi Frederick Chiluba saavutti vaaleissa maanvyörymävoiton ja nousi maan presidentiksi. Chiluban toisella presidenttikaudella 1996-2001 maan kaivosteollisuus yksityistettiin. Toisen kautensa lopussa presidentti Chiluba kampanjoi perustuslakiin muutosta, joka olisi sallinut hänen yrittää kolmannelle kaudelle, mutta hanke ei saanut lainkaan kannatusta.
Toisen kautensa aikana presidentti Chilubaan kohdistuikin jo laajoja ja raskaita kotimaisia ja kansainvälisiä korruptioepäilyjä liittyen mm. maan kaivos- ja öljyteollisuuteen. Mm. vuonna 2000 IMF ja World Bank (Kansainvälinen valuuttarahasto ja Maailmanpankki) painostivat Sambian hallituksen teettämään tilintarkastusraportin todetuista väärinkäytöksistä. Raportin rahoitti Euroopan Unioni.
Chiluban seuraaja, samaa MMD-puoluetta edustanut presidentti Levy Mwanawasa poistatti äänin 140-0 Chiluban parlamentaarisen koskemattomuuden. Chiluban korruptiotutkinta annettiin erikoisryhmälle, johon kuului Sambian poliisin, korruption vastaisen komission, huumeita vastaan taistelevan yksikön ja ylimmän tilintarkastusviranomaisen edustajia. Erikoisryhmän toiminnan ja siitä seuranneen, Sambian valtion Chilubaa vastaan Englannissa nostaman siviilioikeuskanteen osarahoitti Ison-Britannian Kansainvälisen kehityksen ministeriosasto (DFID) 2 miljoonan USD lahjoituksella.
Frederick Chiluban tapaus on erittäin tunnettu ja hyvin dokumentoitu, koska hän oli ensimmäinen afrikkalainen valtionpäämies, joka joutui oikeuteen korruption vuoksi. Erittäin kattavan ja hyvin dokumentoidun todistusaineiston perusteella tuomari Peter Smith määräsi toukokuussa 2007 Chiluban ja 19 muun syytetyn maksamaan takaisin 46 miljoonaa USD virka-aikanaan varastamiaan rahoja.
Merkillepantavaa Chiluban korruptio-oikeudenkäynnissä oli juristien merkittävä rooli korruption mahdollistajina ja käytännön toimenpiteiden toteuttajina. Chiluba kieltäytyi tunnustamasta tuomiota Sambiassa, jonka laki ei edellytä Isossa Britanniassa annettujen tuomioiden tunnustamista.
Chiluban tapauksesta on runsaasti aineistoa, esimerkiksi
– Transparency International (UK),
– U.S. Department of State,
– United Nations Office on Drugs and Crime (UNODC),
– UK Anti-corruption Forum ja
– International Bank for Reconstruction and Development / The World Bank
ovat myötävaikuttaneet, seuranneet ja raportoineet laajalti Chiluban Sambian valtiolta ryöväämien rahojen takaisinsaamista. Vuonna 2009 järjestö nimeltä CCFD-Terre Solidaire (Catholic Committee against Hunger and for Development) julkaisi raportin (klikkaa tästä), jonka mukaan Chiluban ryöstämien varojen määräksi arvioidaan 560 miljoonaa USD (arvioiden keskiarvo). Rahat ovat edelleen kateissa.
Yksityiskohta presidentti Chiluban korruptio-oikeudenkäynnin aineistossa on se, että vuosina 1995-2001 hän oli antanut $352.000 edestä lahjoja tulevalle vaimolleen, puolueensa naisasiajaoston puheenjohtaja Regina Mwanza’lle. Frederick Chiluba erosi edellisestä vaimostaan vasta vuonna 2000 ja meni Reginan kanssa naimisiin vuonna 2002. Korruptio-oikeudenkäynnin aikana selvisi, että keikarimaisesti pukeutunut presidentti oli ostanut pelkästään yhdestä sveitsiläisestä miesten vaatehtimosta $1.200.000 edestä vaatteita ja korokepohjaisia kenkiä. Maksu oli suoritettu laukussa tuodulla käteisellä.
Reginalle annettujen lahjojen ja presidentin omien vaateostosten arvo asettuu mittakaavaan, kun tiedetään, että presidentti Chiluban virallinen palkka koko kymmenvuotiskaudeltaan oli yhteensä $105.000.- Anonyymi
Ilkkala tunnusti kun jäi kiinni eli poliisi nappasi haaviin ja tuomio tulossa. Emme me äänestäjät arvosta pakon suhteen tehtyjä pakkotunnustuksia.
- Anonyymi
Kari ilkkalan kirjoitukset ovat teräviä ja täsmällisiä, leikellen SCC hankkeesta totuutta eroon vääryydestä, Karin kynä kirjoittaa kuin ruumiinavausta tekevän patologin partaveitsen terävä skalpelli, joka perkaa Ritaluoman ja jo kunniattomasti kuolleen SCC kalmon, sekä hämeenlinnan rakenteellisesti korruptoituneelta haiskahtavan hyvävelikerhon, KokkeliDemuHpk ja eräiden kaupungin hallinnon edustajien välisiä keskinäisiä suhteita, sekä lehmänkauppoja veronmaksajien ja miljoonia euroja menettäneiden yritysten, kuten Pohjantähti, Lammin Säästöpankki, Siemen, jne. kanssa. Kiemunki on todennut että kaupunki ei menettänyt mitään SCC hankkeessa. Rautio on todennut, ettei kaupungilla ole mitään opittavaa SCC hankkeen suhteen, mikä tarkoittaa kääntäen, ettei kaupunki ole oppinut asiassa yhtään mitään. Kumpikaan ei ole kertonut julkiuudessa mitä suurta taloudellista vahinkoa SCC hanke aiheutti monelle yrittäjälle ja sijoittajalle heidän luottaessaan nimenonmaan kaupungin SCC hankkeessa mukanaolon takia hankkeen rehellisyyteen ja realistiseen toteutumiseen. Kaupungin mukana olo hankkeessa vakuutti Siemensin tulemaan mukaan hankkeeseen pääsijoittajana 3 milj.euroa, sijoittajana jonka mukana olo vakuutti puolestaan muita sijoittajia hankkeen toteutumisesta ja hekin sijoittivat, menettäen lopulta sijoituksensa. Hankkeessa suurin syyllinen ja sitä eteenpäin ajava katalysaattori on ollut Hämeenlinnan kaupunki, jonka johto on uskonut Ritaluoman päivänselviä valheita, lopultakin ne tajuttuaan, mutta antanut Ritaluomalle loputtomasti aikaa riehua valheillaan ja saada sitä kautta aikaan suurta taloudellista vahinkoa sijoittajille ja yrityksille jotka olivat hankkeessa mukana. Missä on kaupungin vastuuntunto ja vastuu liian kauan hankkeessa mukana olleena sijoittajien ja yrittäjien taloudellisten vahinkojen syntymisessä, niiden välillisenä mahdollistajana ja aiheuttajana, Mitä tähän vastaa Rautio ja Kiemunki?
- Anonyymi
Joko voi tulla autokaupoille?
- Anonyymi
Joo mutta kannattaa ottaa hyvä vesuri mukaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo mutta kannattaa ottaa hyvä vesuri mukaan.
Kiitos vinkistä, Fiskarsilla varmaan pärjää
- Anonyymi
Vielä ei mutta Gäry järjestää juurikin rahaa Sampian kuninkattarelta ja kohta valmis tuo talousnero. Tervetulo maaliskuussa!
- Anonyymi
Nämä SCC-kiemurat on syytä tuoda aina framille aika ajoin, jotteivat tyhmät kaupunginvaltuutetut tekisi enää toiste tällaisia typeriä päätöksiä.
- Anonyymi
Keskity K suopon lausuntoon
- Anonyymi
Samat heputhan siellä pyörii, mikään ei muutu.
- Anonyymi
No kun vain suhteilla ja rahalla pääsee läpi. Vaalit on vaan teatteri näytös.
- Anonyymi
Hiukan samanlaisia suuruus suunnitelmia Kalpalinnassa.Yritystiedoissa omavaraisuus -30%.Artikkelissa mainitaan,että velat eivät rasita?
- Anonyymi
Onko PersGäry hankkeessa mukana?
- Anonyymi
KokDem-Paskatrolli ainakin näyttää jatkavan raadollista paasaamistaan, Rapamäkeen jo joutaisi hänkin, mokoma seniili kätyri :(
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
KokDem-Paskatrolli ainakin näyttää jatkavan raadollista paasaamistaan, Rapamäkeen jo joutaisi hänkin, mokoma seniili kätyri :(
Ei PersGäry ole kokdem vaan Pers. Onko sinulla vanhuus tullut ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei PersGäry ole kokdem vaan Pers. Onko sinulla vanhuus tullut ?
monet paikalliset aktiivisesti mukana olleet ovat nyt ihan hissukseen kun omat massit on kunnossa niin matalaa profiilia on syytäkin pitää
- Anonyymi
Sukari nauraa ja käärii fyrkat kun tajusi keskittää autokaupat tontilleen. Saatanan tunareita koko Hämpton pullollaan.
Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1125855Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta323977- 823332
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182956Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2502007Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?881974- 1411758
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui391705Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81686Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881539