Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Aurinkorasvaa

Asun rivitaloyhtiössä, jossa on erittäin hyvä meininki. Kaikki auttavat toisiaan ja apua uskaltaa aina pyytää.
Eräänä aurinkoisena päivänä olin takapihallani ajamassa nurmikkoa, kun viereisen asunnon n. 60 vuotias nainen tuli pihalle ottamaan aurinkoa. Sivusilmällä katsoin kuin naapuri oli sonnustautunut pieniin bikineihin, jotka toivat muodot hyvin esille. Nainen on isokokoinen ja erittäin rehevä, mutta hän ei häpeillyt vartaloaan ja miksi pitäisikään. Naisen kookkaat rinnat meinasivat pullahtaa ulos yläosasta ja pieni alaosa hädintuskin verhosi ihanan täyteläisiä pakaroita. Mitä enemmän vilkuilin, sitä enemmän rupesi shortsien lahkeissa pullottamaan ja olo alkoi käydä tukalaksi. Yritin kuitenkin hillitä itseni ja jatkaa työn tekemistä.
Kun sammutin ruohonleikkurin, nainen huusi minulle jotain aidan takaa. Menin lähemmäksi, tervehdin ja kysyin, että miten voin auttaa. Hän pyysi minua rasvaamaan selkänsä, koska ei halunnut palaa auringossa. Menin hieman hämilleni; eihän tällaista oikeasti tapahdu kuin pornoelokuvissa ja vielä kliseisissä sellaisissa.

En tietenkään kehdannut kieltäytyä ja kalunikin oli jo ehtinyt hieman rauhoittua.
Nainen seisoi aidan takana aurinkorasvapurkki kädessään ja ojensi sen minulle. Hän kääntyi ympäri ja pyysi minua rasvauspuuhiin. Kaadoin rasvaa varovasti harteille ja rupesin hellästi hieromaan, kokoajan mielessäni peläten uutta erektiota.

Laskeuduin alemmas lapaluiden kohdalle ja jatkoin hieromista. Samalla vilkuilin isoja pakaroita, joita stringimallinen alaosa vain korosti. Tietenkin kaluni rupesi taas kovenemaan ja aloin hikoilla peläten sen paljastuvan naiselle. Yhtäkkiä nainen peruutti taaksepäin ja hänen pakaransa osuivat jäykkään kaluuni. Samalla hän liikahti hieman niin, että kalu painui niiden väliin, mutta vain hetkeksi.
Menin todella noloksi ja peräännyin äkkiä. Nainen huomasi tämän ja naurahti. Hän peruutti lisää ja otti käsistäni hellästi kiinni. Sitten hän veti käteni olkansa yli rinnoilleen ja pyysi rasvaamaan nekin. Nyt alapäässäni alkoi todella säpinää; etumukseni oli vasten ihania isoja pakaroita ja käteni muhkeilla rinnoilla. Nainen alkoi myös huokailla ja pyysi hieromaan vähän rajummin. Hänen isot nänninsä olivat kivikovat ja takamus hinkkasi kovaa kaluani vasten yhä nopeammin.

Sitten hän kääntyi äkkiä ja sanoi:"Vitut tästä, panettaako sua?"
Vaikea siihen oli mitään muuta sanoa kuin "Kyllä". Nainen tarttui käteeni ja veti minut mukanaan takapihan ovesta olohuoneeseensa. Hän tuuppasi minut sohvalle ja käski vetämään shortsit alas. Olin niin huumaantunut tilanteesta, että tein työtä käskettyä. Nainen kiskoi vielä alushousuni alas ja kaluni pomppasi ulos kuin käskettynä. Naapuri ei aikaillut vaan veti bikinin alaosaa sen verran sivuun, että kaluni mahtui työntymään hänen pilluunsa ja istui sen päälle. Kalu luiskahti helposti sisään ja nainen alkoi vatkata persettään saman tien. Revin yläosan sivuun ja isot rinnat pompahtivat esille.

Otin toisen kivikovista nänneistä suuhuni ja hellästi purin sitä samalla kun nainen ratsasti kalullani. Hyväilin kädellä hänen isoa persettään ja hieroin sormella peräaukkoa. Nainen huohotti ja ratsasti yhä lujempaa. Tarrasin lujasti pakaroihin antaen lisävauhtia ja samalla vedin pakaroita hellästi erilleen. Hikisinä panimme kuin hullut ja sohva natisi allamme kuulostaen siltä, että se hajoaa milloin tahansa. Jouduin kokoajan pidättelemään lastiani, jotta en tulisi liian aikaisin. Lopulta nainen puristi kynsillään selästäni ja laukesi voimakkaasti voihkien. Nyt uskalsin laueta itsekin ja minusta tuntui, että en ole ampunut ikinä niin isoja lasteja. Alapääni tuntui sykkivän loputtoman ajan.

Jäimme molemmat makaamaan voipuneina ja kerroin naapurille kuinka tilanne oli muistuttanut kliseistä pornoleffaa. Hän naurahti ja myönsi, että kieltämättä näin oli. Nauroimme asialle hetken ja puimme päällemme. Tämän jälkeen ei kylläkään ruohonleikkaus sinä päivänä maittanut. Myöhemmin ruohoa on kyllä tullut leikattua monesti.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu