Miten missään ei ole ollut tästä mitään juttua? Ei myöskään suljetuilla foorumeilla. Pitäiskö jättää duuniin menemättä vai mitä, kun vaatiivat valvotun huumetestin. En käytä kamaa, mutta miten ihmeessä kehtaan mennä hoitajan eteen antamaan näytteen, kun kaikki paikat paljaana ja haaroissa pillu, vaikka muuten ulkoisesti olen raavas mies?
Virtsakoe transihmisenä
13
1148
Vastaukset
- Anonyymi
Ei se hoitsu siinä sun vieressä seiso. Ikkunallinen vessa ja seuraa hieman etäämpää. Eikä tuijota. Ja ovat nähneet vaikka mitä.
- Anonyymi
Eikä se hoitsu hypi seinille jos kertoo ennen koetta reilusti että kyseessä on transmies.
Itselläni oli aikoinaan vähän erilainen vastakkainen testivaihtoehto. Hoitsu meni vähän hämilleen kun alkoi tuumimaan että miten tuo virtsasuihkutesti saadaan otettua heidän laitteillaan. Totesin että sujuu helposti entisillä vehkeillä (ylimenokausi meneillään).
- Anonyymi
Asun pienellä paikkakunnalla jossa entinen koulukiusaaja on hoitajana, eivät välttämättä ole nähneet transihmistä.
- Anonyymi
Jos hän käyttäytyy asiattomasti niin siitä vaan viestiä sitten ylemmälle tasolle. Ihan sama millä vehkeellä pissaa, ei siihen ole kellään mitään sanomista.
- Anonyymi
Onkohan siihen jotain estettä, että käyttäisi realistisen näköistä STP:tä? Vai onko ongelma, että virtsa koskee vierasesineeseen?
- Anonyymi
Koetta ei varmaankaan hyväksytä, koska voidaan epäillä että apuvälineessä on piilossa puhdasta virtsaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koetta ei varmaankaan hyväksytä, koska voidaan epäillä että apuvälineessä on piilossa puhdasta virtsaa.
Pre-op-transmiehen kohdallahan tuota ei epäiltäisi ja paljastuessa mitään virtsapussia ei löytyisi.
- Anonyymi
Olisit ajatellu aikanaan loppuun asti
- Anonyymi
Ajatellut mitä? Mennä leikkaukseen vai? Vai prosessiin? Että olisi pitänyt jättää koko oma elämä elämättä siltä varalta, että joskus joutuu valvottuun virtsakokeeseen - joka muuten meni hyvin ja nyt olen hyvöpalkkaisessa työssä, jossa olen kaikkien silmissä mies.
- Anonyymi
Ei sullakaan hyvin mene, kun kaivelet jotain transihmisten vanhoja ketjuja. Tottakai prosessiin ja sen jälkeiseen elämään liittyy omat ongelmansa, mutta tietenkään kukaan ei jätä prosessia väliin sen takia. Sanotko lapsettomuuttaan itkevälle naiselle, että olisi kannattanut ruveta lesboksi, niin sulla olisi nainen synnyttämässä lapsia?
- Anonyymi
Ei kai tuollasessa testissä oo pakko välttämättä paikkoja paljastaa, voihan sitä kusta niinkin että vetää alushousuista vaan ”takaosan” alas jos siis kusee istualtaan. Ei näissä testeissä mun tietääkseni ainakaan oo virallista vaatimusta että genitaalialue pitäis näyttää jos siis on kyse työtarkastuksesta eikä esim. päihdevieroituksen seurannasta
- Anonyymi
Oon kuullut yhdeltä transmieheltä, että testissä käskettiin seisomaan, kunnes sitten kertoi olevansa trans ja sitten istuminen olikin ok.
- Anonyymi
Olen miettinyt mitä siinä oikeasti tapahtuisi, jos ilmoittaisi testissä, että tämä on se tapa, jolla (transmiehenä apuvälineen kanssa) kusen, ja pakottaminen muuhun olisi syrjintää. Tunnen yhden etniseen vähemmistöön kuuluvan miehen, joka vetosi siihen, ettei hänen kulttuurissaan voi riisuutua naishoitajan edessä ja hänen annettiin tehdä huumetesti yksin. (Hän oli käyttäjä ja huijasi testissä, itselläni ei todellakaan ole tätä motiivia)
Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2753514Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1451956Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3041681- 861558
- 911544
Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:531212Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001170Uudessa testamentissa on kaksi ristiriidassa olevaa kastekäskyä
Uusi testamentti käskee kastamaan kahdella eri tavalla. Näinhän ei voi olla. Ilmiselvään ristiriitaan on löytynyt selity2671156Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois741138- 631041