Mä olen avoliitossa oleva 18v tyttö jaka oon viidennellä kuulla raskaana, mun poikaystävä on armeijassa, ja mä asun sen aikaa kotona vanhempieni luona. Mun seksihalut kuitenkin ylittää sietokyvyt, ja olen tuonut muutaman kerran muita miehiä yöksi, mistä sain kuulla vanhemmiltani.Tilanne kuitenkin muuttui eräänä päivänä, kun olin yksin kotona, ja tyydytin itseäni alasti vanhempieni sängyssä, ja kuvittelin kiellettyä seksiä, kun kuulin että joku tuli sisään kesken päivän. En voinut paeta mihinkään, eikä minulla ollut siellä edes vaatteitani. Samassa makkarin ovi avautui ja se oli isäni, joka oli tullut kesken päivän töistä kotiin ruokatunnille mitä hän ei tavallisesti tehnyt. Hän ei sanonut mitään, arvatessaan mitä varten olin heidän sängyssään alasti, vaan hän meni aivan kumman näköiseksi, tuijotti minua ja hengitti raskaasti, ja alkoi riisuuntua tuijottaen koko ajan herkeämättä minua.Karvainen rinta kohoili kiihtyvään tahtiin, ja hän painoi myöskin housunsa alas, jolloinka näin ensi kerran hänet alasti...tärisi...tärisin kuin horkassa, ja mahla tulvi jalkovälissä, kun näin miten nopeasti sen kalu nousi kivikovaan erektioon, sen pää oli aivan lilan punainen, melkeen musta, ja kiiltävä.
Sanakaan sanomatta, ilman mitään esileikkiä, se tuli jalkojeni väliin, ja levitti niitä levälleen, ja näki heti että olin aivan litimärkänä. olin orgasmin partaalla siitä levittämisestä, ja tärisin kuin kuumetautinen, ja suuni oli ihan kuiva. Hänen eka kosketuksensa pillussani, kun hän levitti häppäreitä työntyäkseen sisään tuntui kuin tulinen nautinnon rauta olisi säteillyt koko alapäässä. Tunsin kuinka hän asetti kalunsa pään sisään, ja alkoi työntyä hitaasti sisään, huohottaen aivan mielettömästi, silloin minulta tuli elämäni orgasmi, ja hän työntyi kaikin voimin minuun, ja laukesi saman tien myöskin hän. Tunsin sen kalun ruiskivan sisälläni, ja vedin häntä iseäni vasten syvempään kaikin voimin ja huusin hurmiotani, sitten menetin tajuntani. Kun heräsin olin yksin, eikä tapahtumasta kielinyt muu, kuin sisältäni virtaava siemen-neste, ja villiin kiimaan herännyt häpyni, jaka huusi lisää.Illalla häpesin sitä että olin saanut orgasmin välittömästi sisääntyönnön aikana, mutta odotin kiimasta vavisten valveilla että saisin kokea sen uudelleen heti yöllä, mitä en odottanukaan turhaan, vaan se tuli hiljaa minun huoneeseeni, ja otti minut toistamiseen kerta toisensa jälkeen, kuin mieletön kiihkossaan, ja minun orgasmeistani ei ollut tulla loppua, kun hän työnteli kalullaan minun G pistettäni voimakkaasti. Olen aivan litimärkä kun kirjoitan tätä, ja odotan vain yötä, ja sitä nautintoa.

Vastaukset 14
Vanhimmat
kiimaiseen vauhtiin...meilaa tänne lisää tai anna ossa. Rekkaroi nikkisi hetimiten
Marja
[email protected]
Hyi olkoon, miten sä voit runkata isäs kanssa? Ja tullakin vielä? Mitäs sun mies sanois jos tietäis et sun isäs makaa sun kaa. Käyttikse suo jo muuten skidinä?
Hei HALOO!!!!
Nämä ovat seksinovelleja ja tämä on kaiken lisäksi kinky palsta.
Vai pitäisikö kirjoittaa kuika "se" tehdään kerran vuodessa, pimeässä, peiton alla, äänettömästi ja nopeasti.
Kiitokset kaikille kirjoittajille jotka osaavat kirjoittaa hyviä novelleja.
tollasii muijii vois lyödäkin, pettäjät kaikki pitäs oikeesti pystyä tuomitsemaan johonki kuritushuoneeseen.. muijat jä äijät.. tunti turpaa huorille
Sinä tässä turpaan tarttet homo
oo sä hiljaa
Hei! Mäki oon raskaana, viidennellä kuulla. Haluisitko kirjotella mun kanssa vaikka tosta aiheesta?
Joo.
oli tosi kiihottava juttu onks se ihan tosi mul ois ´kans insesti juttu mitä on mulle tapahtunu jos haluisit vaihtaa kokemuksia heippa.
Kirjota mulle, osoite on tuolla ylempänä.
.. kovinkaan kiihottavaa luettavaa, koska kerronta on niin kömpelöä ja kieliopillisestiin hieman ontuvaa. En pitänyt tästä. Ei aiheessa mitään vikaa sinänsä ole, mutta voi kunpa tällaiset tarinat toteutettaisiin hieman paremmin ja realistisemmin. Tuon kirjoittamiseen tuskin kului kymmentäkään minuuttia.. Panostusta, kiitos!
Joo. Lisää samasta aiheesta mutta vähän paremmin kirjoitettuna. Eikä noista valittajista kannata välittää. Viesteistä voi lukea kuinka säälittävää heidän elämä on
Heippa vastailepa mulle ois kiva jutella