Kissan virtsatietulehdus + antibiootti (ja tramal-vinkkejä!)

Anonyymi

Hei! Onko Clavubactin tuttu lääke kenellekään? Munuaisvaivaisella kissallani viljelystä löytyi pissatulehdus, jonka vuoksi aloitettiin antibiootti. Eläinklinikalta saamani ohjeen mukaan lääkettä tulisi antaa 1,5 tablettia kahdesti päivässä. Lääkkeen pakkausselosteessa puolestaan ohjeistettu, että tuon painoinen kissa söisi 3/4 tablettia kahdesti päivässä, eli yhteensä sen 1,5/vrk. Kuulostaa aika kovalta annokselta tuo ell:n määräämä, etenkin munuaisvaivaiselle? Yritin toki soittaa ja tarkistaa klinikalta, että onhan ohje varmasti oikein, mutta soittoaika mennyt jo umpeen. Voihan toki olla, että on niin ärhäkkä infektio että vaatii noin kovat tropit, haluaisin vain mielenrauhan... :D Kysymyksenä siis; onko Clavubactin 50m/12,5mg tuttu, onko vastaavaa lääkettä/annostusta muilla mennyt?

Ja vielä lisäkysymys Tramalista. Lääkehän maistuu aivan hirveälle. Gelatiinikapselit ovat käytössä, mutta kissani ei ole ikinä tykännyt syödä mitään isokokoista, joten nuo isot kapselit jää vaan pyörimään suuhun ja sitten sulavat. Voi sitä kuolan ja vaahdon määrää, kun kapseliin tulee reikä ennen kuin kissa saa sitä kurkustaan alas... tänään kokeilin sekoittaa nesteen runsaaseen määrään tonnikalan nestettä ja antaa suuhun ruiskulla, mutta kamala maku paistoi läpi siltikin ja kuolaamiseksihan sekin meni. Toivottavasti joku määrä lääkettä menisi kuitenkin perillekin... onko muita vinkkejä nestemäisen lääkkeen antoon?

3

2121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vinkkejä tarvis myös.

    • Anonyymi

      Postauksesta on jo aikaa, mutta omalle kissalle sain Tramal tipat syötettyä näin:

      *leikkasin veitsellä varovasti kapselia pienemmäksi
      *laitoin kapseliin perunajauhoa ja imeytin tramalin siihen (eläinlääkärin vinkki)
      *suljin kapselin ja liukastin sen öljyllä/voilla/tonnikalatahnalla

      Toivottasti näistä on jollekin apua!

    • Anonyymi

      🩺🦠

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      33
      2173
    2. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      118
      1846
    3. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      77
      1581
    4. Mitä harrastuksia kaivatullasi on?

      Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?
      Ikävä
      67
      1207
    5. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      160
      1202
    6. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      61
      1036
    7. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      48
      1033
    8. Tiedän että käyt täällä

      Eräälle naiselle älä huoli en kerro kellekkään
      Ikävä
      64
      994
    9. Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi

      Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂
      Ikävä
      62
      917
    10. Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?

      Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t
      Thaimaa
      28
      900
    Aihe