Väkivallan laillisuus urheilussa

Rikosilmoitus: Suomessa saa esimerkiksi häkkitappeluissa ja jääkiekko-otteluissa lyödä ihmisiä niin että veri lentää. Suomen Perustuslain 2:n luvun 6§:n mukaan sama leikkimisoikeus kuuluu kaikille muillekin ilman seuraamusta. Täten kaikki Suomen poliisit, syyttäjät ja tuomarit jotka ovat käsitelleet näitä turhia tapauksia ja niitä syyttäen eteenpäin vieneet ovat syyllistyneet virkarikokseen, rikoslaki 12 luku, 11§, 1. momentti, kohdat 1 ja 3, mielivaltainen syrjintä.
Kaiken lisäksi he ovat toimineet näin täysin tahallaan saadakseen rahallista etua itselleen ja kavereilleen palkkojen ja palkkioiden muodossa. Täten he ovat myös syyllistyneet rikoslain 40 luvun 7§ mukaisesti virka-aseman väärinkäyttöön.
Lisäksi kaikki muut poliisit ovat syyllisiä virkarikokseen koska eivät ole asiaan puuttuneet vaikka ovat siitä olleet tietoisia, rikoslaki 40. luku, 7§.
Syytepyyntö: Edellämainitun ja rikosasia diaarinumero:R14/998:n mukaisesti minä olen asianomistaja ja vaadin syytetoimia Hämeen Poliisia, Päijät-Hämeen syyttäjää, Päijät-Hämeen Käräjäoikeutta, asianajaja Ismo Mattilaa, Kouvolan Hovioikeutta ja Korkeinta Oikeutta vastaan.

12.6. Tomi Kilpeläinen

Ylläoleva teksti on toimitettu Poliisille sähköisen asioinnin kautta. Kotisivuilleni on tulossa lisää tällaista.

Facebook: https://www.facebook.com/tomi.kilpelainen.374
Koska Facebook on sensuroinut sivuni olen lisännyt tekstini myös Instagramiin.
Instagram: https://www.instagram.com/tomikilpelainen74/
Vanha nettisivuni on vielä varalla: http://tomikilpelainen.suntuubi.com/?cat=1
082
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


tomikilpelainen kirjoitti:

Rikosilmoitus: Suomessa saa esimerkiksi häkkitappeluissa ja jääkiekko-otteluissa lyödä ihmisiä niin että veri lentää. Suomen Perustuslain 2:n luvun 6§:n mukaan sama leikkimisoikeus kuuluu kaikille muillekin ilman seuraamusta. Täten kaikki Suomen poliisit, syyttäjät ja tuomarit jotka ovat käsitelleet näitä turhia tapauksia ja niitä syyttäen eteenpäin vieneet ovat syyllistyneet virkarikokseen, rikoslaki 12 luku, 11§, 1. momentti, kohdat 1 ja 3, mielivaltainen syrjintä.
Kaiken lisäksi he ovat toimineet näin täysin tahallaan saadakseen rahallista etua itselleen ja kavereilleen palkkojen ja palkkioiden muodossa. Täten he ovat myös syyllistyneet rikoslain 40 luvun 7§ mukaisesti virka-aseman väärinkäyttöön.
Lisäksi kaikki muut poliisit ovat syyllisiä virkarikokseen koska eivät ole asiaan puuttuneet vaikka ovat siitä olleet tietoisia, rikoslaki 40. luku, 7§.
Syytepyyntö: Edellämainitun ja rikosasia diaarinumero:R14/998:n mukaisesti minä olen asianomistaja ja vaadin syytetoimia Hämeen Poliisia, Päijät-Hämeen syyttäjää, Päijät-Hämeen Käräjäoikeutta, asianajaja Ismo Mattilaa, Kouvolan Hovioikeutta ja Korkeinta Oikeutta vastaan.

12.6. Tomi Kilpeläinen

Ylläoleva teksti on toimitettu Poliisille sähköisen asioinnin kautta. Kotisivuilleni on tulossa lisää tällaista.

Facebook: https://www.facebook.com/tomi.kilpelainen.374
Koska Facebook on sensuroinut sivuni olen lisännyt tekstini myös Instagramiin.
Instagram: https://www.instagram.com/tomikilpelainen74/
Vanha nettisivuni on vielä varalla: http://tomikilpelainen.suntuubi.com/?cat=1

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu