Millainen mahtaa olla Suomi24 ylläpidon käsitys aiheista,

Vihapuhe, yllyttäminen kansanryhmää vastaan (kysehän tietystikin tuossa on puolueesta, sen jäsenistöstä ja kannattajista".

Eikö tämän tätä pyörittävän puljun päällikkönä hääräile "tunnettu" sananvapaustaistelija, oikein palkittu sellainen - ja kuitenkin hänen johtamallaan palstalla/palstoilla, sikaillaan ja lietsotaan raivoa ja valheita.

Olisiko aika ottaa lusikka kauniiseen käteen, ja keskittyä palstan putsaamiseen - sillä tämähän on täydellisen sairas paikka, jota muutama mielenterveyspotilas pitää panttivankinaan !!
1
Ilmoita

Moi!

Suomi24 on kaikille avoin keskustelupalsta, jossa ei ole ennakkomoderointia. Palvelua moderoidaan jälkikäteen palvelun sääntöjen ja käyttöehtojen perusteella. Oman valvonnan lisäksi viestejä poistetaan käyttäjien tekemien ilmoitusten perusteella. Kunkin viestin yhteydessä on Ilmoita-linkki, jonka kautta kuka tahansa voi tehdä ilmoituksia viesteistä, jotka toivoisi moderoinnin tarkistavan.

Voit siis auttaa moderointia pitämään palvelun siistinä tekemällä ilmoituksia viesteistä.

Terkuin,
Emma
Suomi24-tiimi
4 VASTAUSTA:
Olen raportoinut pariin kertaan viestin, jossa kerrotaan erään poliitikon vain nauravan, kun ihmisiltä irroitetaan päitä. Sitä viestiä ei ole poistettu. Voitko Emma selittää, millä tavoin viesti noudattaa sääntöjä sekä työnantajasi arvomaailmaa?
Anonyymi kirjoitti:

Huomaan kyseisen viestin poistetun sen jälkeen, kun esitin tämän kysymyksen. Ilmeisesti siis ainoa tapa saada törkyviestejä poistetuksi on kysyä syytä poistamattomuuteen s24-tiimiltä.
Vapaa-ajattelu-paltalla vapareilla näyttää olevan oikeus arvostella ihmisten mielenterveyttä ja poistattaa omasta mielestään kiusalliset vastaukset. Eikö tällainen vapaa-sensuuri ole hiukan erikoista varsinkin vapaa-ajattelu-tittelin alla?
Palstalla hyörii joku vapari, joka nostattelee varsin erikoisilla kommenteilla aloituksia, kuten tämä -Tupla tai tripla. Tripla on vanhempi, lapsi ja ET-opetukseen.- ja sen perään uudelleen tällaisella: Kvartetti: vanhemmat, lapsi ja ETkyllä.
Toiset joutuvat siis kirjoittamaan pitkiä viestejä jottei heidän kommenttiaan poisteta, toiset saavat sotkea vapaasti palstaa aivan puhtailla ääliökommenteilla.

Jos tämä foorumi on todella kaikille avoin, miksi moderointi on niin syrjivää ja puolueellista?
Uusi
Näillä palstoilla ei todellakaan ole kyse sen paremminylläpidosta kuin moderoinnistakaan, sillä modeointia ei voida "ulkoistaa" käyttäjille, kuten useilla palstoilla huomataan. Vakiohörhöt, joilla on yötäpäivää aikaa palstalla roikkua, saavat palstan sisällöt muokattua haluamakseen - pääosin valheellisiksi. Sekö on tämän Suomi24-tiimin käsitys moderoinnista ja sananvapaudesta ?

Tämähän on varsinainen valemedian perikuva, jossa eriasteiset häiriintyneet yksilöt, voivat syöttää harhojaan ja valheitaan, ilman että "julkaisija" ottaa asiasta mitään vastuuta . . .
+Lisää kommentti
Varsinkin persuja saa täällä solvata ihan vapaasti eikös sekin ole kiihoittamista kansanryhmää vastaan.
Ilmoita

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Millainen mahtaa olla Suomi24 ylläpidon käsitys aiheista,

Vihapuhe, yllyttäminen kansanryhmää vastaan (kysehän tietystikin tuossa on puolueesta, sen jäsenistöstä ja kannattajista".

Eikö tämän tätä pyörittävän puljun päällikkönä hääräile "tunnettu" sananvapaustaistelija, oikein palkittu sellainen - ja kuitenkin hänen johtamallaan palstalla/palstoilla, sikaillaan ja lietsotaan raivoa ja valheita.

Olisiko aika ottaa lusikka kauniiseen käteen, ja keskittyä palstan putsaamiseen - sillä tämähän on täydellisen sairas paikka, jota muutama mielenterveyspotilas pitää panttivankinaan !!

5000 merkkiä jäljellä

Rekisteröidy, jos haluat käyttää nimimerkkiä.

Peruuta