Hautaustoimen syrjivät käytännöt selvitykseen

Helsinki KYLLÄ, Espoo EI, Vantaa KYLLÄ, Kerava EI, Nurmijärvi KYLLÄ, Tuusula EI, Hyvinkää KYLLÄ, Järvenpää EI, Riihimäki KYLLÄ, Lahti EI, Kotka KYLLÄ, Lappeenranta EI, Tampere KYLLÄ, Jyväskylä EI, Turku KYLLÄ (osittain), Pori EI, jne. jne.

Evankelis-luterilaisen kirkon eri seurakuntien hautausmaiden ja krematorioiden sisätilassa, kappelissa joko voidaan pitää tai ei voida pitää ei-uskonnollisia hautajaistilaisuuksia, joissa vainaja on arkussa ennen tuhkausta tai arkkuhautausta. Varsinkin uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomien kansalaisten näkökulmasta tällainen sattumanvarainen, mielivaltainen ristiriitaisuus eri hautausmaiden lämpimien tilojen käytössä tuntuu omituiselta ja syrjivältä.

Suomessa yleinen hautaustoimi on säädetty ev.-lut kirkon seurakuntien hautausmaiden tehtäväksi. Sen voisi silloin olettaa kohtelevan ihmisiä yhdenvertaisesti, syrjimättä. Hautaustoimilaki ei tosin erikseen säädä kappelien, hautausmaiden lämpimien tilojen käytöstä. Niinpä ev.-lut. kirkko on tässä(kin) asiassa jakaantunut puhdasoppiseen siipeen ja avarakatseisempaan suuntaan.

(Sekaannusten välttämiseksi: hautajaisiin usein liittyvä ns. muistotilaisuus on eri asia kuin hautajaisten saatto- tai jäähyväistilaisuus. Muistotilaisuuksia voidaan vainajan arkkuhautauksen tai krematointiin jättämisen jälkeen pitää useissa eri tiloissa, ja kysymys ei ole nyt niistä.)

Eduskunta antaa kirkolle vuosittain budjettirahoitusta 114 miljoonaa euroa ns. yhteiskunnallisten tehtävien hoitoon, ja valtaosa siitä käytetään hautaustoimeen. Seurakunnat saavat valtiolta hautaustoimeen noin 20 euroa/kuntalainen/vuosi koko kunnan väkiluvusta laskettuna.

Hauta-, uurna- ja sirottelupaikan ja krematoinnin hinta onkin sama uskonnottomille, toisuskoisille ja kirkon jäsenille. Sen sijaan hautausmaiden lämpimien tilojen käytössä on edellä kuvattua kaksijakoisuutta – tai kolmijakoisuutta, sillä joillakin hautausmailla kappeli luovutetaan toisuskoisille, jotka eivät ole ev.-lut. kirkon jäseniä, mutta EI siviilihautajaisiin.

Niillä hautausmailla, joilla kappelin käyttö sallitaan, siviilihautajaisissa on yleensä ns. saattotilaisuus, jossa vainaja on arkussa, ennen arkkuhautausta tai krematointia. Uskonnottomassa saattotilaisuudessa ei ole mitään erityisiä ”pakanallisia” tai ketään loukkaavia riittejä, vaan suomalaiseen tapaan muistopuhe, musiikkia ja jäähyväisten (ja kukkien) jättäminen. Kappelin vuokrahinta on kirkkoon kuulumattomille korkeampi kuin seurakunnan jäsenille.

Vaikka osa uskonnottomista vainajista haudataan myös kirkollisin menoin, jolloin papin johtama siunaustilaisuus on kappelissa, on selvää, että uskonnottomien siviilihautajaisten määrä lisääntyy vuosi vuodelta samalla kun kirkkoon kuulumattomien vainajien osuus lisääntyy ja maallistumiskehitys jatkuu.

Nykyinen syrjivä tilanne seurakuntien toteuttamassa hautaustoimessa rikkoo ihmisten yhdenvertaisuuden periaatetta. Perustuslaki ja yhdenvertaisuuslaki velvoittavat julkista valtaa yhdenvertaisuuden edistämiseen eli syrjinnän poistamiseen.

Hautaustoimilaki kokonaisuudessaan sekä hautaustoimen budjettirahoituksen pelisäännöt tulee ottaa arvioivaan tarkasteluun. Tällaista selvitystarkastelua edellytettiin myös lakia säädettäessä. Ovatko sellaiset hautausmaat, jotka eivät tarjoa lämpimiä tilojaan ei-kirkolliseen hautajaistilaisuuteen, oikeutettuja saman suuruiseen valtion rahoitukseen kuin ne, jotka tiloja myöntävät kaikille? Hautaustoimilain uudistaminen on tarpeen käynnistää.

Yhtenä kehityslinjana voidaan harkita myös, että kunnat alkavat yhteistoimin valtion rahoituksella perustaa tunnustuksettomia seremoniatiloja sekä uusia krematorioita ja (uurna)hautausmaita erityisesti niillä alueilla, joilla ns. yleisten hautausmaiden käyttömahdollisuus ei ole yhdenvertainen.

Tuhkan sirottelu kokonaan hautausmaiden ulkopuolelle maa- tai vesialueen omistajan luvalla on koko ajan lisääntymässä. Merikaupunki Kotkassa jo noin 10 % vainajista päätyy tuhkana mereen. Seurakunnan hautausmaan rahoitus lasketaan silti yhä kaikkien kotkalaisten lukumäärän mukaan. Jos yhä useamman hautauksen kohdalla aletaan sanoa ”ei tupata, jos ei tykätä”, joutuu seurakuntien hautausmaiden, varsinkin uskonnottomia syrjivien seurakuntien valtion rahoitus ns. yleisen hautaustoimen hoitajana ennen pitkää hyvin kyseenalaiseen asemaan.