On nyt kyllä Sara kasvoistaan, kuvan perusteella todellakin pyöristynyt ainakin kuvan perusteella.
Saran ökytyyli käänsi katseita.
Anonyymi-ap
2352945
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 235
Vanhimmat
Seiskalehden uutisissa vaikuttaa, kyllä että olisi pyöristynyt myöskin vatsan kohdalta. On väljä musta mekko päällä, joko vihdoinkin saamme häneltä iloisia uutisia ?
Juoko sitten alkoholintonta juomia ? Juhlimisen perusteella on todellakin ökyä ja sen ei ole mitenkään harvinaista Saran elämässä.
Tuostahan heidän missiporukasta puuttui vain Sofia kaverinsa kanssa. Sellainen porukka taisi olla Ruisrockin alueella kesällä 2019? Sofia ja Sara olivat silloinkin bestiksiä.
Sieppi, Sabina, Linda Manuella ja Sofia olivat vuosia kaveriporukka. Sitä ihmettelen kun katsoin Sofian vanhoja tägäyksiä että myös voncarita on ollut Sofian porukoissa ainakin vielä 8 vuotta sitten ja niin kovin ihasteli Sofiaa.
Karita taisi jättäytyä Sofian kaveruudessta syksyn 2017 jälkeen kun Sofia alkoi Martinan miestä jahtaamaan. Mutta Sieppi pysyi Sofian bestiksenä vielä kevään 2020 kun paljastui että kaverinsa Sofia oli ollut Martinan miehen salarakkaana jo pidempään. Sieppi vielä myöhemmin puolusteli Sofiaa että ihmiset luulevat että Sofialle on luksuselämän esittely ja logomerkit tärkeitä ja Sieppi väitti että niin ei ole.
Miks on noi sen kasvot noin kauheasti turvoneen ?
Sofian vanhoissa tägäyksissä näkyi myös Sabina silloisen miehensä kanssa. Siis tämän miehen joka on Jeren salarakkaaksikin Seiskassa mainittu ja Hannua eron jälkeen lohduttanut nuori blondi kampaaja myöhemmin vei/sai.
Eikös noiden missien seurassa ollut siellä Ruisrockissa heinäkuussa 2019 myös joku jääkiekkoilija? Näin olen lukenut Seiskasta.
Turhia julkisuudessa pyöriviä noi kaikki naiset ovat, osa ainoastaan elää kokoajan feikkielämää julkisuudessa olevassa kuplassa.
Ne on kaikissa salakuvissa tuollaiset ja on myös kaksoisleuka ja pienet tihrusilmät. Ilmeisesti filtteröi kasvonsa kapeammaksi instassaan?
Sieppi ja Sofia olivat vuoden 2017 alussa yhdessä Dubaissa ja sen matkan jälkeen Sofia ilmoitti että eroaa Nousiaisesta eikä mennyt kauaa kun Sofia alkoi jahtaamaan Stefua. Villi veikkaus että Sieppi Sofian bestiksenä tiesi myös tuosta että Sofia oli Stefun salarakkaana ollut jo pidempään eli ainakin vuoden 2020 alusta. Miksi ei olisi tiennyt mitä bestiksensä puuhaa? Sieppi jopa yhdistettiin vuonna 2011 Eerikäiseen että olivat menneet yhdessä Hunksin keikan jälkeen hotellihuoneeseen. No, Sieppi taisi silloin tapailla jotain toista Hunksin tanssijaa ja jo silloinen bestiksensä Sofia tapaili Nousiaista. Mutta tyttöset Sieppi ja Sofia varmasti olivat kuunteluoppilaina kun Eerikäinen jaksoi haukkua Martinaa eron jälkeen kaikille jotka vain jaksoi kuunnella.
Ehkä liikaa tärpättiä ja sidukkaa ja kaiken maailman kotiin tuotua "ruokaa" - kyllä siinä alkaa muodot helposti turvota..
No jos olet lukenut niin mitäs täällä enää kyselet?
Ei ole Sofiaa heidän kanssaan, koska ei ole rahaa Sofialla eikä tuloja mitään ollut moneen vuoteen enää.
Ihmettele taas tämäkin päivä!
Siitä jääkiekkoilijasta oli lehtijuttu että oli lähtenyt baarista jonkun blondin nuoren cheerleaderin kanssa, eli ns. peruskauraa jääkiekkopiireissä.
On sulla kyllä elämä, huh huh...
Pakko juoda alkoholittomia juomia jos haluaa että lapsi syntyy terveenä, tietenkin on tiedettävä onko edes raskaana Sara.
Rasvainen ruoka karkit ja alkoholi, jos haluatte turvota, niin ottakaa vaan Sarasta mallia kaikki.
Kaunis on nainen. Kateus on kavala sairaus ja sen kateuden saavat kaikki naiset tuntea omassa elämässään aina.
Suklaata karkkeja ja sokeripitoisia juomia on aina pöydässä Saralla tarjolla. Voi kun muuttaisi kokonaan noi ällöt pois pöydältä, vaikka värikkäisiin ihaniin vihanneksiin ja salatteihin 🍓🫐🍎🍉🍊🍐🥝.
Ikä tekee tehtävänsä ja kaikilla on se edessä, jos emme huolehdi kunnlstamme ja annamme sen lässähtää.
Kanat liikenteessä ja leikitään, kuin oltaisiin sitä parempaakin varakasta porukkaa 😎.
Lihonut aivan todella paljon ja noi sen kasvot. Hu hu sentään.
Sofia soutelee isommilla apajilla ja kerää rahaa, tulevaisuutta ajatellen.
Kaunis nainen ja kateus on kavala sairaus, miksi hyökätä aina kauniiden naisten kimppuun ?
Syöän juodaan yötä päivää ja tossa nähdään sitten se lopullinen tulos naisen ulkonäöstä.
Ei kysyjä tieltä eksy !
Niin ihmettelenkin ja ei se kyllä mitenkään pitäisi sinua liikuttaa yhtään.
Ei kukaan liho sen takia kun ikää tulee, kyllä jos pitää itsestään ja huolta kuntoilee, ei tule ylimääräistä painoa ollenkaan.
Ei rahaa ei töitä ei asuntoa ole Sofialla 💩.
Turpo posket ja turpo huulet 👏.
Entäs tää sinun elämäsi ja mitä se on oikeasti?
Alkoholi on tehnyt tehtävänsä ja ei kai siitä ole tullut jo tällekin naiselle ongelma oikeasti.
Samoin AMB ja Satu Tuomisto eivät enää ole Saran kavereita, koska Sofia alkoi seukata Siepin exän nyxän kanssa ja tämä oli myös Stefanin exä.
Kyllä on Sevenin kuvissa NIIN taviksen näköinen, että huh huh. Ja miksi noiden vuokrattujen tai liisattujen autojen hinnoilla pitää aina mässäillä? Harva nyt kuitenkaan (ei kukaan) mene liikkeen tiskille ja lyö käteistä pöytään..
Ei ainakaan näistä some typyköistä kukaan omista autoaan , joten turha on Seiskan uutisoida öky-auton hintaa.
Leasing auto yrityksen nimiin.
Jokohan on poikiminen lähellä vai ruokako noin lihottaa ? Kyllä oli lihonut niin edestä kuin takaa. Hyh hyh. Niin ja noi ruokajuomat ???? Öky Öky.
Kuvaa ei ole fotoshopattu eli alkava kaksoisleuka näyttää olevan.
Ylemmässä kuvassa on todella reilu kaksoisleuka. PaksuSaaralle on aina viina maistunut, myöskin liikkumattomuus ja ylensyönti näkyy läskimakkaroina.
Mahtavat pulleat kasvot ja kaksois leuka on ainakin naisella. Ei jatkoon.
Samanlaisia kuvia Sarasta on ollut ennenkin kadulta otettuna. Hän itse vain käsittelee kuvansa mieluisikseen, mutta noille ulkopuolisten kuville hän ei voi mitään.
Tuhti on, mutta Afrikassa arvostetaan lihavuutta.
Totta!
Afrikassa reipas pulleus ja lihavuus on hyvinvoinnin merkki - sitä on hyvä arvostaa!
Laiheliineja ei siellä hyvällä katsota eikä kosketa edes pitkällä tikulla, että siinä mielessä suunta on ihan oikea.
Go, Sara, Go!
Mitä ne Afrikan kauneusihanteet tähän kuuluu? Sara on suomalainen, Suomessa kirjoilla oleva henkilö.
Tämä myös 10:01 tampiolle, joka hyvin todennäköisesti on sama kuin 9:56; kirjoittaa kommentin ja heti perään kommentoi omaa kommenttia.
Sara tiettävästi seurustelee vielä Pyryn kanssa, vai? Pyryhän ei tiettävästi ole missään haastattelussa kieltänyt kulttuurista taustaansa ja perimäänsä, vai?
Yksi ynnä yksi on kaksi, vai?
Sara on reilusti lihonut ja sillä selvä!
Meinaatko, että jos on perimää vaikka Ruotsin laivan bulgarialaisesta tanssiyhtyessä, silloin tykkää tanssista? Tai marokkolaista perimää niin sitten tykkää couscousista? Kumpi vaikuttaa ihmisen elämässä enemmän kultturellinen perimä vai asuinpaikka ja koulutus?
No, sähän voit kuvitella ihan mitä haluat ;)
Aivan taatusti Pyrylle jäänyt Afrikasta muutakin kuin geenit. Elänyt ja asunut siellä perheensä kanssa.
Tosin Pyryn äiti on ihan suomalainen ja koulutettu nainen, jonka työ oli ulkomailla.
Lasten tekemiseen tarvitaan mies ja nainen. Pyryn isäkö ei ole geenejään jättänyt, muka? Pyryllä on isäkin. Äidin koulutus ei periydy lapsille.
Oma aito luonnollinen Sara siellä painelee ja voi vai todeta, että kauneus on katoavaista meiltä kaikilta ja myös Saralta.
Pyry on ihan kiva ja rauhallinen kaveri ja sen naisesta en tiedä yhtään mitään.
No tarkemmin kun kuvaa tsuumaa niin kyllä sieltä vatsa näkyy pyöristyneen. Ensin jalat, sitten läpikuultava pusero, jonka läpi iso vatsa kuultaa.
Vatsa on pyöristynyt kyllä aivan selvästi. Ei voi kuitenkaan onnitella Saraa, ennen kuin hän itse kertoo onko raskaana vai eikö ole.
Lihonut on naamasta ja muualta, niin toki se mahakin kasvaa. Jos olisi raskaana ja noin iso maha, olisi Sara varmasti sen jo julkistanut.
Niin olisi varmasti ilmoittanut jo raskaudesta, jos olisi niin asiat. Paino nousee toisille kun ikää tulee ja samaa on valittanut Kulju, et paino nousee ja ei tiedä syytä siihen itse ollenkaan.
Näin on olisi aika loukkaavaa mennä onnittelee ja ei olisikaan raskaana.
Niin ja ainahan se voi tulla viides keskenmenokin joten katsellaan ja kuunnellaan kevättä.
Se olisi jo todellakin ikävä asia ja ennen kaikkea Saran vaikea kestää ja hyväksyä.
On nainen viimme näkemisen perusteella kyllä lihonut todellakin, jos on raskaana niin silloinhan on asia aivan hyväksyttävä.Kasvoissa on suurin muutos tullut ainakin.
No itse kantaa kilonsa ja ei kyllä pitäisi siitä niin kauheasti huolta kantaa toisten ihmisten, ei ollenkaan.
Ei ole enää missukan mitoissa tää Sara. Mitä alkaa tekee töitä, koska malliksi ainakin on jo ehdottomasti liikaa painoa.
Mutta eikös ole myös niitä Miss Plus Size - kisoja, jotka ovat hyvin suosittuja. Ja mikäs toinen oli?
Oliko myös Ms XXL tai jotain sinne päin. Näissä voisi hyvinkin pärjätä, kivipestyt supertiukat farkut jalkaan niin mahdolliset pikku muhkuratkin siloittuu kivasti :)
Että kyllä näitä löytyy, jos vaikka sidukkaa ja kebua kuluukin, aina voi mitellä kisoissa!
Tai sitten salaisena suunnitelmana onkin päästä Tuksuksi Tuksun Paikalle!
Sehän aikoi Sara perustaa oman pienen kahvilan ja kovasti sinne herkkuja nautittavaksi. Tuleeko sinne Alkon tuotteita sen saamme varmasti sitten tietää jossakin vaiheessa.
Ei nyt sentään Tuksua matki ja ei koskaan mene niin alas elämässään, kuin tää Tukiainen.
Avioituu Pyryn kanssa lähivuosina ja jää hoitaa lapsia kotiin.
Wille Rydman saa ainakin vauvan, jos ei vielä Sara odota vauvaa 😂.
Harrastaako tää nainen muuta liikuntaa, kuin uima-altaalla loikoilu?
Nyt viimeistään kannattaisi tarkastaa miltä näyttää käsittelemättömissä kuvissa ja muuttaa tapojaan.
Nuorempi, urheilullinen boyfrebdi tuskin kauan katselee läskien lisääntymistä suosiolla.
Persus ylös sohvalta ja lenkille kaakamon varamissi ennen kuin on myöhäistä.
Samaa olen miettinyt, miksi ei harrasta liikuntaa kai paljon ollenkaan Sara. Luulisi että Pyry haluaa itselleen vaimon, joka tykkää harrastaa eri urheilua ja liikuntaa.
Niin, siinä on se vaara että mies voi tarvita sinisiä tabuja, jos käy niin että ei vaan toimi....
Siksi naisen kannattaa pitää itsestään huolta.
Mutta se on niin helppoa syödä paljon, ottaa tärpättiä välillä ym. niin kilojen kertyminen tapahtuu ensin vaivihkaa, ja pian huomaat että homma lähtee käsistä ja jopa peruuttamattomasti....
Etsin sitä juttua missä Sara on sanonut että kadehtii niitä jotka juo aamulla viherpirtelöä ja on jo aamutuimaan käyneet avannossa. Tai sanoi että häntä ärsyttää se kun muut jaksaa. Mutta tuli vastaan sellainenkin kirjoitus kesäkuussa 2012, kyllä 2012, että "Jääkiekon MM-kisojen aikaan useampaankin jääkiekkoilijaan yhdistetty Sara Sieppi on yrittänyt jättää kohut taakseen".
Niinpä. Sara ei ole koskaan harrastanut liikuntaa. Kohta Pyry vaihtaa fitnespimuun.
Sinun luuloillasi ei ole mitään merkitystä.
Muuten, sinulla on todella ihmeellinen ja tunnistettava sanajärjestus lauseissasi.
On todella todella tärkeää etsiä juttu viherpirtelöstä. Toivottavasti jaat sen kun löydät. Tuo 2012 juttu oli myös mielenkiintoinen, eihän tuostakaan ole aikaa kuin 13 vuotta.
Ja 10 vuoden päästä jalat on kuin puhelinpylväät - huh huh. Lihakset (ne vähäiset) kadonneet, pohkeet vain muisto menneisyydestä.
Elämä on vaativa laji, jos haluaa pysyä kondiksessa, useimmat ei siihen pysty - ja vuodet menee nopeasti..
Se on tämä sama mummo, jonka kirjoitustaito on heikko ja sanajärjestys aina ihan perceectä. Ehtii jopa Saraakin kommentoimaan. Yleensä hän riehuu Martinaa koskevissa ketjuissa.
Sara eikä kukaan muukaan ei tarvitse sinun hyväksyntääsi.
On jo ainakin kasvoista paljon Tuksun näköinen Sara tossa yhdessä kuvassa.
Ei avioidu muuten olisivat jo menneet edes kihloihin ja olleet jo yhdessä monta vuotta kuitenkin.
Ikää kun tulee, jokainen lihoo. Tuskinpa on raskaana. Ikävää kommentia. Saralle mukavaa päivää 🌸
Hyvä kun ei näytä nälkiintyneeltä luukasalta vaan näyttää naiselta, pehmeät muodot, naisellinen upea .
Juuri näin ja jokainen saa olla sen kokoinen ja näköinen, missä itsensä tuntee hyvin voivaksi ja kauniiksi.
Todellakin ainakin kuvan perusteella ainakin todellakin. Siis kuvan perusteella ainakin. Todellakin.
Sanni ei koskaan ole näyttäytynyt tuossa porukassa, en yhtään ihmettele, että sai tarpeekseen noista meikeistä ja täytteistä kootuista tyhjäpäistä. Sanni on fiksu, eikä mikään itseään esittelevä tyrkky.
Miksi tämä Sofiaa vihaava Martinan fanaattinen ikifani tähänkin Sara Sieppiä koskevaan ketjuun kirjoittaa Sofiasta. Kaivelee jostain vuosia vanhoja juttuja. Tiedoksi sulle, että ketju koskee Sara Sieppiä, ei Sofiaa eikä idoliasi Martinaa. Äläkä vaan aloita toitottamaan Martinan vainooja, Martinan vainooja.🤣🤣🤣
Toinen toitottaa Martinan vainoaja, Martinan vainoaja🤣🤣🤣
Kokoajan ketjuihin kaivetaan vanhoja asioita, mikä ihme vaivaa noita ihmisiä ? Pitäisi tulla oikein säännöt, ettei voisi kirjoittaa vaan ainoastaan uusista tapahtumista palstoille. Kaikki vanhat tapahtumat kyllä löytyy netistä, jos joku niitä haluaa lueskella.
Siinä voi käkätys käydä, kun tuo kanalauma leikkii hienoa naista, kuvailee itseään ja rupattelee "tärkeitä" asioita.
Martti rulettaa!
Martilla on sentään kroppa kondiksessa, samaa ei voi sanoa kaikista.
Vähän säälittää jo tuo Sieppi, niin suuret luulot hänellä on itsestään.
Sehän Mannisen pariskunnasta olevassa ketjussakin kirjoitti monia viestejä Sofiasta ja mitä "ilkeää" se on tehnyt ihailemalleen ja palvomalleen Martinalle. Ketju koski siis Mannisia ei Sofiaa. On kyllä sisukas Martina-fani. Ei taida elämässä olla muuta kuin Sofian haukkuminen ja Martinan palvonta ja sen elämän seuraaminen sekä puolustelu jos idolistaan tulee vähänkin kriittisiä mielipiteitä. Kannattaisikohan jo keskittyä vähän muihin asioihin.
Todella kummallista että sinua ei yhtään haittaa vaikka täällä kirjoitetaan Sarasta todella ikävästi. Sinua haittaa vain se kun idolistasi Sofiasta tulee esille totuuksia, jotka on ikäviä, ja siksi et halua että niitä tuodaan esille. Kysehän on siitä että Sara ja Sofia on olleet bestiksiä ainakin vuodesta 2010 lähtien. Ja se asia ei tietenkään mitenkään nosta Saran pisteitä ihmisten silmissä, päinvastoin.
Onhan se oikein vuosikausien vitsin aihe että koski ketju ketä tahansa niin Martinan vainoaja vetää Martinan nimen esille. "mutku Martina" - ja niin tapahtui taas tässäkin ketjussa ja Martina tuotiin esille Martinan vainojan? toimesta. Tuolla kirjoittaa myös Mannisen ketjusta mutta voisin lyödä vedota että Martinan vainoaja oli sielläkin ensin tuonut Martinan esille, "mutku Martina".
Sitä otti päähän kun nostettiin esille Sofian toiminta Martinan miehen suhteen. Ja Sieppi oli siinä kiehnäämässä Sofian kyljessä jo vuonna 2017 ja myös vuonna 2020 kun Sofialla oli tuo Martinan miehen jahti meneillään. Ei tuollainen ole pieni asia ja sopii erittäin hyvin tähän Sieppiä koskevaan ketjuun.
Näytti että se oli eilen nostanut ylös kaverinsa? Seiskan toimittajan tekemän jutun viime vuoden heinäkuulta ja linkittänyt sen jutun tänne. Siellä näytti olevan aivan 20 vuotta vanhojakin asioita ja kuvia ja oli saanut kaverinsa? Seiskan toimittajan laittamaan juttuun yli vuosikymmenen hokemansa Minna-nimenkin. On se kova. Pisti silmään että jutussa kerrottiin että Martina oli tukistanut kahta tyrkkyä mutta toisen kohdalla jätettiin mainitsematta että tyrkky sai samassa tilanteessa tuomion kunnianloukkauksesta Martinaa kohtaan. Oliko tahallinen veto koska se oli erittäin oleellista. Eihän kukaan tukista ilman syytä. Sofian kohdalla kyllä kerrottiin tukistamisen syy eli se että oli jahdannut Martinan miestä.
Näin täällä aikanaan aloituksen että "Martina on päällikkö! Se ei anna tyrkkyjen hyppiä silmille!" Eli kyllä tuo asia aiheutti paljon puolustustakin koska kyllähän nuo naiset nyt oli tiedossa. Ehkä tuolloin kaikki eivät olleet sitä nähneet että minkälainen naikkonen Sofia on mutta nyt tajuavat senkin kun Sofia on saanut näyttää oikean luonteensa mikä on siitä ikävimmästä päästä. Ja perheellisten miesten jahtaaminen senkun jatkuu.
Martti is the Boss - Martti rules, Martin miehiä ei jahdata tai alkaa tukkaa irrota päästä!
Ei niiden naikkosten tukka irronnut koska niillä oli tekohiukset päässä. Ensimmäinen saikin korvausta tekohiuksista 250 euroa. Molemmat yrittivät valehdella Martinasta tapaukseen liittyen mutta ei mennyt läpi. Viimeisimmässä tapauksessa törkeä valehtelu meni kuitenkin Iltalehden toimittajalle läpi kuin häkä.
Iltalehden toimittaja halusi hyvän jutun eli se että onko tarina totta niin sillähän ei ollut mitään merkitystä. Btw, Martinan vainoaja täällä taisi vuosi sitten nostaa tuon asian esille ja lainasi Iltalehden törkeää valhetta. Eipä olisi tuotakaan asiaa tiennyt jos vainoaja ei olisi asiaa täällä nostanut esille. Väitti kylläkin että maikkari tällaista kertoo eli jätti sanomatta sen että Iltalehteen valehtelija oli ottanut yhteyttä. Liekö jotain tuttuja toimittajia siellä ja siksi jätti sen kertomatta? Toki maikkarikin sen Iltalehden törkeän valheellisen jutun toisti. Median ei ilmeisesti tarvitse kirjoitella faktoja eikä tehdä mitään faktantarkistuksia?
Täytyypä tsekata keneen toimittajaan se valehtelija on ollut yhteydessä eli kuka toimittaja on jutun tehnyt. Sillähän se selviää. Se on kaikkien muidenkin tsekattavissa.
Valehtelija oli myös väittänyt että raapi. Berg myös aikanaan valehteli että Martina potki ja raapi mutta sellaista ei tullut todistetuksi. Mielenkiintoinen yhtäläisyys valheissa.
Berk sai tuomion samoin Martina ja Esko! Sakkoja ainoastaan kaikki kolme saivat.
Taas tää: täytyypä tsekata/katsoa kuka oli toimittaja. Mitä väliä?
Tämäkin on hauska: se on kaikkien tsekattavissa. Kuka tsekkaa vuosien takaista juttua jostain ö-luokan julkkiksista.
Yhä edelleen täällä ollaan Martinan liiketoimintaa mustamaalaamassa kuten Berg jo aikoinaan oli. Ja myös Eskoa mustamalaamassa kuten Berg myös aikanaan.
Näinkö oikein että joku räpistäkin kiinnostunut musiikkitoimittaja? Ja se Seiskan toimittaja joka oli sen Minna-nimen laittanut oli joku musiikinopiskelija.
Joku Nykysuomi, mikä lie, oli myös toistanut ne Iltalehden törkeät valheet. Seiskakin on toistanut mutta ei laittanut toimittajan nimeä vaan laitettu että Seiskan toimitus.
Rouva Manninen on tasapaksu pökkelö. Vanhan naisen kasvoilla.
Katso ensin peiliin ja hauku vasta sen jälkeen toisia ihmisiä 💩.
Ei pidä säälii se on nääs säälikkii sairaus.
Höpö höpö. Mannisen rouva on hyvin kaunis ja hyvä vartaloinen ikäänsä nähden.
Bergin syytä on mitäs haukkui Martinaa inhottavalla tavalla ja itse taisi kuitenkin olla se nimittämänsä piri****a.
Ei ole mitään luuloja Siepillä ja on hyvin hoitanut yritys toimintansa ja ansiotulot on mahtavat hänellä.
Rehevä nainen tämä Sara
Saa ottaa kunnolla rehevästä naisesta kiinni ja luut eivät kolise sängyn reinoihin naidessa 😎.
Jos toi nainen ei ole tossa kuvissa paksuna, on kuvat sitten mennyt päin plikkalaa.
Antaa naisen huolehtia itse omasta terveydestään ja eihän se pitäisi kellekään sivulisille henkilöille edes kuulua.
Epäilen vahvasti, että pallopoika ei ole uskollinen tuolle vikisevälle pirttihirmulle.
Se sanonta on: päin prinkkalaa
Ei mitään merkitystä sun epäilyilläsi!
Ihan sama mitä vikisevä kommenttihirmu kynäilee.
On vanha sanonta. Mitä ei silmät eivät näe ja korvat eivät kuule. Ei ne asiat ole silloin kuolemaksi.
Kuvat joko onnistuu tai ei ja tässä on siitäkin nyt esimerkki selvästi.
Ei noi ????? ole koskaan uskollisia. Nähty on muttei onneksi koettu.
Ilkeys on katkeruuden lähisukulainen.
Ei koske mua. Jos edes ketään.
On näköjään taas joutunut haukkuttavaksi kaunis Sara. Mikä vaivaa akkoja, että hyökkäävät aina kauniiden ja hyvin menestyvien naisten kimppuun?
Eihän täällä edes muuta tehdä koskaan, ainoastaan haukutaan ja pilkataan julkisuudessa olevia henkilöitä.
Tälläiset nousukkaat nirppanokat, kuten Sieppi, ärsyttävät itserakkaudellaan ja kuviensa vääristelyllä. Kuvittelevat olevansa tavallisten ihmisten yläpuolella, vaikka juuri näillä tyrkyillä on aivojenkin tilalla tyhjä tila. Ainoastaan raha ja sen kanssa rellestäminen, oman ulkonäön lisäksi, kiinnostaa näitä pintaliitäjiä.
Entäs sitten? Älä lue juttuja ja tutki instaa. Kumma, kun kaikki pitää tutkia suurennuslasilla ja sitten tullaan nillittään. Omapa on elämänsä, käyttää itse hankkimiaan tienestejä. Jos et lue, et ärsyynny.
Kyllä liikaa esitetään ja ollaan ravintoloissa, samoin reissaavat ulkomailla joka kuukausi vähintään. Sara on jo 33 vuotias ja pitäisi jo vähentää noi ulkomaan ryyppy reissunsa ja onhan hänellä mieskin elämässään olemassa.
Ei pidä edes suunnitella lapsia naisen, jos meno jalka vipattaa kokoajan baareihin ja ulkomaan matkoihin.
Nyky naisten ei pidä tehdä edes lapsia. Eivät heistä moni edes pysty ottaa vastuuta itsestään ja puhumatta lapsista. Juhlitaan sekoilaan ja erotaan heti parisuhteesta, jos mies piipahtaa vieraissa.
Naisen pitää olla itsenäinen ja hyvät ansiotulot. Sitten ei haittaa vaikka ero tuleekin, pystyy huolehtii yksin itsestään ja lapsistaan.
Ero tulee oli sitten rahaa tai ei ole, kuitenkin on oltava pankissa aina naisella kunnolla säästöjä jos ero sattuu tulemaan miehestä.
Joko Sara on lähtenyt Pyryn luokse? Reissaa kokoajan ja käy kääntyy kotona ja lähtee heti takaisin matkoille.
Suvi Pitkänen taas yksi lesbo tullut esiin ja suutelee intohimoisesti naista seiskalehden uutisista aiheesta. Tässä näkee nää kanan aivoiset missukan ja muuttavat seksualista puolta vuoronperään näköjään.
Eiks tälläkin naisella ole lapsia olemassa ja siinnä antaa äiti hyvää esimerkkiä omille lapsilleen.
Suvi on näköjään kiihkeässä suhteessa ja vielä yleisellä paikalla, minkä selityksen antaa tuostakin kuvasta jossain vaiheessa ?
Saa nähdä et kuka seuraava missukka tulee esiin kaapista ja kertoo olevansa lesbo. Onhan noita jo muutamia tullut, joten saavat heistä rohkeutta tulla esiin itsekkin.
Suvi Pitkänen taitaa olla huppelissa, vai miksi noin kiivaasti suutelee naista 🤭?
Kaipaan Amandaa lööppeihin. Olis wanha jengi koossa taas.
Voi olla, että on lähtenyt tai sitten ei.
Ei hänen reissaamisensa tai kotona olemisensa pitäisi kenellekään kuulua, omilla rahoillaan reissaa.
Ei Amanda ei kiitos enää lööppeihin !
Kyllä naiset on sitten pikkumaisia! Erotaan heti, jos mies piipahtaa vieraissa.
Aha, missä hän on siis menestynyt? Kerro edes yksi asia, kiitos.
Onko Saralla ( Chafak ?) nykyään joku Pyry ? Eikö olekaan enää Jeffrey ??
Pyry ollut jo Saran kanssa 3 vuotta ja olisi jo miehen aika kihlata nainen ja mennä avioliittoon.
Naiset piipahtaa itsekkin vieraissa ja ei pitäisi erota, vaan antaa samalla mitalla miehelle vaan takaisin.
Samaa mieltä, ettei enää Amanda tarvitse olla mediassa esillä ei ollenkaan.
Juuri näin. Emme toivo bilettäjille lapsia ollenkaan.
Häitä odotellen Sara ja Pyry 💞💞.
Tulojen perusteella on menestynyt ja on varakas muija ja näin on kuitenkin totuus.
Ei tarvii olla ton naisen huppelissa jos naista suutelee.
Näin tekee rakastunut nainen ja haluaa viettää aikaa miehensä luona.
Kyllä akat rauhoittuu, kun saavat vauvan ja joutuvat ottaa vastuun lapsestaan.
On varmaan raskasta, kun kaiken maailman salakuvaajat räpsii kuvia, et voi itse niitä muokata ja valita vain parhaimpia. Näissä kuvissahan paljastuu ihmisen todellisuus, että kaikki ei ole vain Somen kiiltokuvaa ja glamouria..
Voisin kuvitella, että elämä ei aina ole vain helppoa ja kivaa.
Totta ja varmasti kans noloa itselle, koska totuus tulee kaikille näkyviin. Itse ovat julkisuuden valinnut ja siitä on nää ikävät puolensa kanssa.
Pitää tullakin totuus esiin ja miksi pitää kusettaa esimerkiksi seuraajia valheelisilla kuvilla esimerkiksi.
Sepä se, ja asioiden jatkuva kaunistelu. Nuo asiat ovat niitä, joilla vihamiehiä kerätään.
Mitä ihmettä toi Suvi Pitkänen suutelee naista kiihkeästi kuvassa, eiks sillä ole kuitenkin aviomies olemassa ?
Eihän noita vihamiehiä ole kuin vanhat kuupat, joiden parasta ennen päiväys on mennyt jo ajat sitten. Tutkivat silmä kovana Saran instaa ja tulevat S24-palstalle nillittään.
Nuoret vaihtaa seurattavaa henkilöä ja se on siinä.
Totta katkerat vanhat naiset purkavat vihansa kauniisiin ja hyvin menestyviin naisiin 👍.
11:00 Kummallista, mutten nähnyt mitään kiihkeää suudelmaa..
Miksi vanhat naiset elivät elämänsä niin, että ovat nyt katkeria ja vihaisia kauniille hyvin menestyneille kaikille naisille ?
Mitä väliä jos on aviomies, voihan sitä naista suudella jos siltä tuntuu.
Mieti sitä sinäkin itse.
Totta kirjoitit ja näin vain haetaan tykkäyksiä valheelisilla kuvilla.
No olihan tuo kuva virallinen ilmoitus raskaudesta. Näkyy ihan selvästi zoomatessa. Leikkii vaan ettei halua kommentoida.
Missä Sara julkaisi kuvan?
Ökytyyli.....?
Pikkukylän lyyli koittaa esittää niin ökyä. Hih hih hih...
hih hih hih hih....
Kommentoit Martina, Suvi ja Sara. Et sitten Jasminin ketjuun mitään?
Ei ole kommentteja kirjoittanut ainakaan vielä Sara yhtään mihinkään,että olisi raskaana.
On teillä murheet ja huolet nyt Siepin lihomisesta, onko raskaana vai eikö ole raskaana.
Toivottavasti ei!
Kumitakki, sekö on nykyään ökyä ?
Kaakamon varamissi on ottanut pikkasen massaa.
Eikö Helsingissä oo lyko myymälää ku pitää tilata himaan
Ei oo ja kiva kun kotiin tulee luksus paketit suoraan 😂.
Minua lähinnä naurattaa nää Seiskan ÖKY, öky jutut...kenestä milloinkin, aina niin ökyä...
Näyttelevät ökyä ja toiset näistä naisista on varmasti perseaukisia.
Ihmettelen tuotakin Nanna Karalahtea. Järkyttävä vuokra on sen tästä uudesta asunnosta, miksi pitää näytellä että on mukamas niin rikas. Olisi ostanut pienemän asunnon ja säästänyt näin paljon rahaa pahanpäivän varalle tulevaisuuteen.
Totta Nanna taitaa elää nyt kyllä yli varojensa ja miksi meni myymään sen ihanan Keravalla olevan talonsa?
Eiks se talo ollut yhteinen Jeren kanssa ostettu, joten tietenkin mies haluaa oman osuutensa rahoista pois itselleen.
Totta kai joutui sen pakon edessä myymään ja Jere tarvitsee itse rahaa käyttöönsä.
Nanna antaa ulospäin kuvan, että elää luksuselämää ja totuus on kuitenkin toinen hänen elämässään.
Samanlainen on tää Saran ystävä ja nyt näyttelee niin rakastanutta ja onnelista naista tään miehensä kanssa.
Niin näyttelee ja ei ole ainut noista julkisuudessa olevista naisista.
On on yhteinen asunto ollut ja varmaan molempien rahoilla ostettu.
Anteeksi jos keskeytän, mutta missä näitä turpeita kuvia Sarasta vois käydä tzekkaamassa, että saisi itsekin arvioida Saran nykyistä rasvaprosenttia, toki hän on sellaista tyyppiä jossa läski näkyy heti poskissa, kaulassa, mahassa ja perseessä reisiä unohtamatta, onhan hän kuitenkin kaunis nainen, vaikka vähän ihraa olisikin tarttunut ruhoon
No ainakin seiskalehden uutisissa on ollut kuvia.
Voihan se Sieppi syödä jotain lääkkeitä tuohon, kun ei tärppää millään. Jotkin niistä lihottaa. Veikkaan silti raskautta. Niin selvästi kuultaa puseron läpi.
Erika Vikman ja hänellekin on nyt tullut ero ja oli kuitenkin kaksi vuotta yhdessä lääkäri miehen kanssa.
Eikö mies kestänyt liian rempseästi esiintyvää naista ja samoin hänen puheitaan, jotka ovat aika ronskia kielen käyttöä välillä?
Kyllä nyt lääkäri mies tarvitsee kuitenkin tasoisensa naisen itselleen ja etsiköön Erika rokkari miehen vaan itselleen.
Mietin jo monet kerrat ja ihmettelin, mikä suhde toikin mahtaa oikeasti edes olla.
Jättikö Erika miehen, vai kyllästyikö lääkäri mies lopullisesti naiseen ?
Totta jos joutuu syömään jotain lääkkeitä ja se voi olla kans syy lihomiseen, silloin ei kyllä ole oikein ainakaan käyttää alkoholia.
Eipä kestänyt ja Erika sai poistua miehen elämästä ja sillä siisti tällä kertaa.
Jospa Erika haluaa nyt vaihteeksi tapailla naista kun on kerran sanonutkin että sukupuolella ei ole väliä.
Ai niin on sanonut ja ehkä keikkuu kohta jonkun naisen kainalossa oikeesti Erika.
Ero vähän ikävään aikaan, kun on Erikalla edessä euroviisut ja mites se vaikuttaa hänen mielialaansa esityksensä aikana.
Ei huolta moisesta asiasta, on ulospäin suuntautuva luonne ja ei kauaa mieti varmasti eroaan tuosta miehestä.
Erikan mukaan erosta on jo aikaa ja se on käsitelty ja molemmat menneet eteenpäin. Mutta tietenkin media alkaa riepottelemaan asiaa vasta nyt.
Ai jaa sekin on vanha juttu ja nyt Seiskalehden mukaan, annetaan ymmärtää että juuri nyt on ero tapahtunut.
Seiskalehden uutiset. Jari - Matti Latvala on löytänyt nyt 50 vuotiaan naisen itselleen.
Latvala on sinkku mies ja hyvä vaan, kun ei vielä ole mennyt avioon, voi tehdä ikinä mitä vaan haluaakin omas elämässään.
Lesboksi sopiikin Erika oikein hyvin ja nyt odotellaan, kuka on onnellinen nainen hänen kainalossaan 🤗.
Näytät nauttivan toisten eroista. Vai kuinka ?
En tietenkään nauti hönö!
Niinhän se aina toimii nää seiskalehden uutiset ja ei ole mitään uutta.
Ei kumpikaan jättänyt, vaan kyllästyivät vain molemat toisiinsa.
Yhtä inhottavaa, kuin Siepin leikkiminen hienoa uranaista, on tämä Erikan suttuinen seksilookki. Ihmeen pitkään lääkäri viitsikin tuota katsella.
Kypsää lihaa 5å muijalla on ainakin 😎.
Mietit sitten muutaman kommentin verran aamukuudelta? Ensin kysyt ja sitten vastaat itsellesi.
Pisteet lääkärille. Ei kannata pilata elämää tuollaisen kanssa jolla lettu levällään joka paikassa.
Sinäkö olet hänet nähnyt joka paikassa lettu levällään, vai mistä tiedät asian ?
On ihan kiva Erika ja joku voi saada hänestä väärän käsityksen, ajattelee yksistään hänen esiintymistä ja niihin kuuluvia esiintymisasuja.
Kumitakki Siepillä ? Mistä alkaen se on ollut ökyä ????
Taitaa olla niin monella muullakin se sinun nimittämä kumitakki.
Ökyä on Siepin elämä ja miten kauan sen rahat riittää tohon ököilyyn ja saa nähdä.
Onhan sillä kaksi omistus asuntoa ja kesämökki olemassa. Panee myyntiin toisen asunnon jos raha pula sattuu yllättää.
On kai sen toisen osakkeen myynyt jo aikaisemmin pois.
Sehän sai sen aiemman asuntonsa myytyä vaikka todella pitkään olikin välittäjillä. Olihan se hankala myytävä. Joten nyt Saralla on tämä nykyinen asunto ja kesämökki.
No ei ole varmasti edes velkaa asunnosta ja mökistä, on hänellä hyvin nyt asiat kuitenkin.
Raha ei tee onnelliseksi, ja sen on aina nähnyt jo tuon tyrkyn ilmeestä ja jatkuvasta narinasta.
Aina nähnyt? Kuinkas monta kertaa käyt katsomassa ja montako vuotta olet käytännöt
Kateus on kavala sairaus ja sielu kärsii katkeruudesta ja ainaisesta vihasta.
Ja ainaisesta teeskentelystä ja diivaamisesta!
Sieppi on häippäsyt ja lentänyt pois, nolona koska oikeat muodot saatiin naisesta näkyviin seiskalehden kuvista.
Kohta saamme taas "ihailla" hänen hömöttävää ilmettään ja lukea "tärkeitä" kuulumisia.
Siepin kuvissa ollaan aina ravintoloissa tai ruoan äärellä. Viinissä ja drineissä on runsaasti kaloreita. Ikä lisää kiloja nopeasti eli nyt on ohi nettikauppojen mainoskasvona lukeminen.
On ollut ihan parasta aikaa elämässä kun Saran naama ei ole lennähtänyt eetteriin joka julkaisussa. Toivottavasti jatkuu vielä pitkään.
Hormonit lihottaa, kun pitää väkisin lasta yrittää vääntää maailmaan.
Öky, Öky, Öky.