Hieman faktaa mutuilijoille!

Anonyymi

Alla Tyson Furyn haastattelusta:

"Katselin Joshuan kehonkieltä ja näin, ettei häntä olisi huvittanut olla kehässä tuona iltana. Hänellä oli selkeästi jotain muuta mielessään. Näin jo ensimmäisestä erästä alkaen, mitä tapahtuu. Joshua ei juonut lainkaan vettä, hän ei hikoillut ja ajatteli selkeästi vastustajansa putoavan".

En voi olla muuta kuin samaa mieltä. A. Joshua ei ollut todellakaan juurikaan valmistautunut mentaalipuolella tähän otteluun. Hän oli aivan varma, että kävelee Ruizin yli, ja niin hän olisikin kävellyt, jos olisi ollut "ammattilainen".

En lähde huutokilpaan tämän asian kanssa, mutta sen kuitenkin sanon, että A. Joshua tulee voittamaan ylivoimaisesti uusinnan. Ruiz tulee pyörimään kanveesilla ihan yhtä monta kertaa, kuin hän pääsee kanveesilta ylös. Itse tiedän, että ei nouse kuin max. yhden kerran ja sen jälkeen lasketaan täysi luku.

Mielestäni on jopa häpeäksi raskaansarjan maailmanmestaruudelle, että kolmen liiton vöitä pitää hallussaan tämä "pieni" pyöreä mies, kun siellä kuitenkin olisi Joshuaa, Wilderia ja miksei Furyakin.

45864568745634

20

66

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sama Fury sanoo, että Joshuan ura on nyt ohi, koska luovutti.
      On häpeäksi eräille tuomita kirja kansiensa perusteella. Tuo ”pieni” läski on nyrkkeillyt yhtä kauan kuin Joshua ja Wilder yhteensä. Ainoa tappionsa Parkeria vastaan, joidenkin mielestä koska matsi oli Uudessa-Seelannissa (vai Australiassa?). Oli sitten ansaittu tappio tai ei, niin loppuun asti taisteli siinäkin matsissa eli kukaan ei ole koskaan alistanut häntä, vienyt tahtoaan saati tyrmännyt.

      • Anonyymi

        Fury nyt höpöttää ristiriitauksia puheissaan aina. Silloin kun Joshua hävisi, Fury oli välittömästi antamassa tukensa Joshualle sanoen, että tällaista sattuu, lepää, kerää itsesi ja palaa takaisin. Muutaman päivän päästä ivasi alatyylisesti, kuinka menee häviämään tuollaiselle....

        Olen siis samaa mieltä Furyn kanssa siitä, mitä mainitsin aloituksessani, en muista höpötyksista. Lisäksi kuten sanoin ja olen sanonut ennenkin, Joshua tulee olemaan maailmanmestari pitkään, nyt tapahtui notkahdus oman ylimielisyytensä vuoksi. Tuo ylimielisyys johtuu vain siitä, että hän on niin ylivoimainen tällä hetkellä ja siitä on nyt varmasti ottanut opiksi.

        Joshua palaa maailmanmestariksi, siitä nyt ei ole kahta sanaa.

        895685678645

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja vaikka ei palaisikaan, niin sinä olet oikeassa, koska syyt.

    • Anonyymi

      Millä eväillä Joshua voittaa uusinnassa Ruizin? Selvää on, että jotain täytyy muuttua tai lopputulos on sama. Ruiz ei voittanut millään onnenkantamoisella, vaan olemalla järjestelmällisesti parempi läpi ottelun.

      • Anonyymi

        Etkö yhtään seuraa keskusteluja? Johan se on moneen kertaan kerrottu millä eväillä voittaa, tai miksi hän hävisi Ruizille. Vai etkö sä ymmärrä lukemaasi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö yhtään seuraa keskusteluja? Johan se on moneen kertaan kerrottu millä eväillä voittaa, tai miksi hän hävisi Ruizille. Vai etkö sä ymmärrä lukemaasi?

        Niin siis oli nukuksissa tai koomassa ennen tuota matsia. Sen takia ei sitten ilmeisesti saanut edes lattiassa käytyään käsiään ja jalkojaan toimimaan. Ensi matsiin sitten muistaa laittaa herätyskellon soimaan ja on ihan eri mies.
        Joo, en nyt ihan osta tätä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö yhtään seuraa keskusteluja? Johan se on moneen kertaan kerrottu millä eväillä voittaa, tai miksi hän hävisi Ruizille. Vai etkö sä ymmärrä lukemaasi?

        Heheh. Jos joku kertoo täällä oman näkemyksensä se siis on absoluuttinen totuus. Oletko joku vajakkihomopelle

    • Anonyymi

      Joshua on lasileuka, jolla on liian heikko hapenottokyky lihasmassaansa nähden. On puuskuttanut ennenkin hämärän rajamailla.

      • Anonyymi

        Ja miten niin ei hikoillut? Hikoili, kuin sika verrattuna Ruiziin. Ajattelin, että onko herra edes ihan täydessä ottelukunnossa.

      • Anonyymi

        Joo, Joshuan haavoittuvuus on nähty Whytea, Takamia ja Klitschkoa vastaan. Ja nyt Ruizia. Lisäksi ottelutyylinsä ollut melko yksiuloitteinen, joskin Parkeria vastaan osasi ottaa etäältä. Osin tuomarin ansiosta ja Parkerin ujouden takia. Ruiz ei ujostellut, vaan painoi koko ajan päälle, hyvällä tekniikalla, jaksamisella ja voimalla.

        Näkisin, että Furylla on Ruizia vastaan huomattavasti paremmat mahdollisuudet, koska osaa pitää etäisyyden ja heitellä jabia. Taitaa Furyn leukakin olla kovempi tai ainakin toipuu nopeammin kepsahduksistaan.
        Silti en yllättyisi, jos Joshua voittaisi Furyn, koska Joshuaa vastaan Furylla ei ole suurta ulottuvuusetua ja Joshua lyö todennäköisesti kovempaa. Furya siis pidän suosikkina Joshuaa vastaan, mutta suhteellisesti Fury on vahvemmilla lyhyttä Ruizia vastaan. Tyylit tekevät ottelut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja miten niin ei hikoillut? Hikoili, kuin sika verrattuna Ruiziin. Ajattelin, että onko herra edes ihan täydessä ottelukunnossa.

        Lue oikein H I T A A S T I, niin ymmärrät mitä Fury kirjoitti. Kun hän tuli kehään, aloitti ottelua jne. Fury tarkoittaa tällä sitä, että ei ollut ottanut edes lämpöä,
        Y M M Ä R R Ä T K Ö?

        59675745

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lue oikein H I T A A S T I, niin ymmärrät mitä Fury kirjoitti. Kun hän tuli kehään, aloitti ottelua jne. Fury tarkoittaa tällä sitä, että ei ollut ottanut edes lämpöä,
        Y M M Ä R R Ä T K Ö?

        59675745

        Ai että miljoonapalkalla otteleva mies ja kymmeniä tai amatööriura huomioiden toista sataa matsia käynyt mies ei vaivaudu edes perusrutiineja hoitamaan? No sehän sitten tarkoittaa, että on niin tyhjäpää, ettei ole asiaa huipulle muutenkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai että miljoonapalkalla otteleva mies ja kymmeniä tai amatööriura huomioiden toista sataa matsia käynyt mies ei vaivaudu edes perusrutiineja hoitamaan? No sehän sitten tarkoittaa, että on niin tyhjäpää, ettei ole asiaa huipulle muutenkaan.

        H I T A A S T I lukien se selventyy joillekin.

        Pakko toistaa, kun ei se ihan kaikille aukea. "Jos olisi ollut ammattilainen", sekin lukee tuolla aloituksessa.

    • Anonyymi

      RUIZ vs joshua 2. kyllä varmaan Ruiz on myös reenannut hyvin uusintaan.. joshua on pumpannut kehonsa hormooneilla. lasi leuka , ei kestävyyttä ainakaan viime Ruiz matsissa. sitten vielä tuo ylimielisyys, eikä ollut ottelussa vaan jossain muilla metsästys mailla.. ja kaikkihan ymmärtää miten viime matsissa kävi....

    • Anonyymi

      Joshua palaa maailmanmestariksi vain jos sille annetaan helppoja vastustajia..kaikki kovemmat vastustajat niin laku on ollut aina vaikeuksissa..ei pärjää koville ottelijoille.

      • Anonyymi

        Maailmanmestariksi ei voi tulla voittamalla helppoja vastustajia mestariksi tulee vain voittamalla mestarin eli tällä hetkellä voitamalla ruizin näin uskon että myös tapahtuu.

        Paineet on Joshualla ja hän ei tule niitä kestämään. Ottelee liian varovaisesti ja Ruiz pääsee
        paukuttamaan lähelle, jos Joshua ei ole sitten hommannut niin paljon kuntoa, että saa juostua tieltä pois ja tyrkkäämään jabia Ruizin nokkaan ja voittaa pisteillä.
        Ruizin kantti kestää paineita paremmin ja nyt Joshuaa jännittää niin maa .....

        Aj on vähentänyt punttia ja treenannut nimenomaan kestävyyskuntoa mutta miten tuo sit toimii kehässä jää nähtävksi itse en usko että ruiz kestää 12 erää tippuu 5 erässä ruiz.

    • Anonyymi

      Minä katsoin ele kieltäni aamulla. Pitkään. Siinä oli karvoja. "Hyvä Jumala! Älä anna niiden olla munakarvoja", rukoilin. Ne olivat niitä, eivätkä edes omia. Minä olen uhrannut kaiken nyrkkeilyn alttarille. Munasyndit, kunniani, hampaani. Nyrkkeilyltä olen saanut toveruuden ja veljeyden sekä aivovaurion. Nyt käperryn sikiöasentoon kalliolaisen pubin miestenhuoneen kusilaarin alle ja kuvittelen olevani Chinaski. En ole. Mutta kuvittelen. Maistan kielelläni katkeran 30-vuotisen virtsan maun. Vxop. Pissaa.

    • Anonyymi

      NO oliko se Jumala hyvä? Hengelliset palstat on tuolla.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Merikarvian nuoriso

      taitaa olla persukasvatuksen tuotosta kun jopa kirkkoherralla palaa käämit näihin paskahousuihin :D
      Yleistä Satakunnasta
      67
      4941
    2. Pimahdan kohta ihan kunnolla

      Entä, jos otan sitten yhteyttä sinuun? 🫨🫥🥴
      Ikävä
      72
      3526
    3. Antaisitko mies minulle jonkun vinkin

      Että tietäisin, että minun kannattaa uskoa vielä meihin. Nyt just heikko hetki ja usko meinaa loppua. Pelkään, että tila
      Ikävä
      102
      3118
    4. Naiselle, rakkaalle!

      Pitäiskö nyt vähän jutella, on se sitten mitä tahansa. Mä oon sun puolella, hiljaisuutes aion rikkoa. Tulen vaikka karmi
      Tunteet
      42
      2821
    5. Aitolais-kirkkoherran rippileirille tyly loppu

      Merikarvian rippileiriä vetänyt kirkkoherra Tom Broberg ajautui törmäyskurssille rippileiriläisten kanssa ja ylempi taho
      Luterilaisuus
      173
      2655
    6. Kuvaile kaivattusi ulkonäköä?

      Asiallista keskustelua kiitos! Itse vastaan, naisella on isot rinnat.
      Ikävä
      114
      1865
    7. Tästä tiedämme että raamattu ON muutettu

      https://rivalnations.org/censored-bible/ Raamattusi on sensuroitu Raamattu, joka sinulla on kotonasi tai taskussasi, on
      Hindulaisuus
      618
      1768
    8. Morning has broken

      Simmut aukaistaan. Ja noustaan päivään valkeaan. Hyvää huomenta. 😊☀️🍳☕❤️
      Ikävä
      150
      1600
    9. Jos et kaipaakaan minua täällä

      Niin miksi sinua ehkä häiritsee se, että minä kaipaan sinua? Miehelle.
      Ikävä
      18
      1324
    10. Ihanaa Juhannusviikkoa kaikille

      Erityisesti eräälle erityiselle Pupuselle🥹😍🐇🌿🌼 Tämä varmaan taas poistetaan kuitenkin, mutta kokeilen onneani✌🏻
      Sinkut
      142
      1217
    Aihe